Turvallisuusuhka

– Missään nimessä ei pidä leimata kaikkia turvapaikanhakijoita. Hyvä on se, että poliisi on onnistunut hyvin tehtävässään, kun se on saanut epäiltyjä kiinni.

Lindström haluaa rauhoitella kaikkia kansalaisia, mutta myös oman puolueensa kannattajia.

Näin uutisoi Yle oikeusministeri Jari Lindströmin lausunnon, jossa ministeri ensin sanoi turvapaikanhakijoiden olevan turvallisuusuhka ja samaan hengenvetoon toppuutteli kansalaisia oman puolueensa kannattajat mukaan lukien.

Kävi täsmälleen kuten viikko sitten sanoin.

Perussuomalaiset on puolueena suosinut rasistisia maahanmuuton vastustajia niin kauan, että kiukuttelevasta pikkulapsesta on kasvanut holhoojastaan piittaamaton hirviö. Se hirviö on onnistunut lietsomaan puolet kansasta pelkäämään ja vihaamaan turvapaikanhakijoita ja nyt joukon vastuullisuuteen pyrkivät johtajat juoksevat laumansa perässä yrittäen turhaan puhua sille järjen sanoja. Ei joukko kuuntele muuta kuin sen johtajan ensimmäisen lauseen, jossa puhutaan turvallisuusuhasta.

Koko päivän sosiaalinen media on vaahdonnut Raision raiskausepäilystä, jossa epäilty on turvapaikanhakija ja uhri 14-vuotias tyttö. Samoin Kempeleen tapauksesta on pidetty tasaista meteliä. Ääntä on lisännyt poliisin ilmoitus, jonka mukaan tänä vuonna poliisille on ilmoitettu kymmenkunta seksuaalirikosta, jossa tekijäksi epäillään turvapaikanhakijaa.

Jokainen näistä rikoksista on äärimmäisen tuomittava ja vastenmielinen, siitä olemme varmasti kaikki yhtä mieltä.

Tänään uutisoitiin myös toinen Raisiossa tapahtunut ja oikeudessa tuomittu rikos, joka jäi näiltä pauhaajilta huomaamaatta. Tuomittu 35-vuotias mies käytti seksuaalisesti hyväkseen lasta kahden ja puolen vuoden ajan.

En ole nähnyt tästä pidettävän meteliä. Miehen nimeä ja kuvaa ei ole julkaistu MV:ssä, kansa ei ole huutanut hirttotuomiota eikä poliitikkoja ole haastateltu.

Suomalainen pedofiili syyllistyi Thaimaassa kymmenen vuotta sitten noin 450 rikokseen, mutta muistaakseni oikeusministeriä ei asiasta haastateltu eikä kukaan vaatinut rajojen sulkemista Thaimaan suuntaan, jotta pedofiilit eivät pääsisi sinne tyydyttämään sairaita himojaan.

Kymmenkunnasta turvapaikanhakijasta huudetaan kovalla äänellä, mutta ei sanota mitään niistä noin tuhannesta vuosittaisesta kotimaisesta tapauksesta, jotka poliisi ja tuomioistuinlaitos saavat hoitaa ihan rauhassa.

tilastokeskus

Lähde: Tilastokeskus 

Raiskauksen uhrien tuntemuksista en minä osaa puhua, mutta onneksi monet muut osaavat. Tosin siinäkin on omat vaaransa. Eräs suomalainen nainen sanoi pari päivää sitten sosiaalisessa mediassa tulleensa 14-vuotiaana raiskatuksi, mutta toipuneensa siitä ilman että loppuelämä meni pilalle. MV teki hänestä ihan kuvien kanssa peräti kaksi ivajuttua, jonka kommmettiosoissa kymmenet suomalaisen naisen puolustajat toivoivat hänen tulevan uudelleen raiskatuksi ja tällä kertaa oikein isolla joukolla, niin alkaisi uskoa loppuelämän olevan pilalla.

Nämä tyypit sekä heidän suosijansa ja yllyttäjänsä ovat se todellinen turvallisuusuhka yhteiskunnalle. Juuri he ovat lietsoneet jo vuosia muukalaisvihaa ja saavat koko ajan ihan tavallisia ihmisiä hysterian partaalle. Nämä hurmahenget eivät tule lopettamaan edes sitten, kun tulee ruumiita.

Kyllä poliisi ja tuomioistuinlaitos hoitavat ne raiskaajat samalla tavalla kuin tähänkin asti, ihan ilman rähisevää roskajoukkoa ja nykyisin sen perässä epätoivoisesti ravaavia johtajia. Sitä en tiedä kuka saa hillittyä näitä kansankiihottajia. Luultavasti ei enää kukaan.

 

Kommentit (88)
  1. Ja kun kaikki aikuiset vielä tietävät, että valtaosa raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista tapahtuu perheen tai ystäväpiirin sisällä ja useimmiten salassa. Silti pitää meuhkata maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista. Rasistishenkiset ihmiset olisivat yhtä hyvin voineet valita silmätikukseen jonkin muun maahanmuuttajien/turvapaikanhakijoiden tekemän rikosnimikkeen, jos se vain olisi sopinut heidän tarkoituksiinsa. Mutta seksuaalirikokset nyt tuntuvat sopivasti ”puhuttelevan” Suomen lahopäistä kansaa.

    1. Täytyy siis hämmästellä miksi sitten olet täällä lukemassa ja kommentoimassa. Keitäs nämä timoslaiset vihapuhujat oikein ovat? Mistä heidät tunnistaa? Tuossa seurannut sinun itsesi edesottamuksia täällä ja kommentteja, jotka uhkuvat peiteltyä ja peittelemätöntä vihaa, halveksuntaa, väheksyntää jne. muita ihmisiä kohtaan. Ylimielisiä, kyllä, sekin sana niistä tulee mieleen. Rakastat huomautella kuinka toiset eivät ole objektiivisia samalla painottaen sitä kuinka sinä näet asiat oikein ja ilmeisestikin vain ainoastaan sinä.

      1. Niin, en tosiaan rakasta rasisteja, vaan pikemminkin vihaan heitä. Joten ”vihapuheeni” oli siis suunnattu rasisteja vastaan. Raiskaajat saavat Suomessa Suomen lain mukaisen rangaistuksen teoistaan, rasistit valitettavasti eivät. Älä kuitenkaan pelkää, PMRyyppö, minun vihani rasisteja kohtaan ei tule manifestoitumaan polttopullojen heittelyyn, lakana päällä juoksenteluun tai muuhun yhtä lapselliseen toimintaan – tyydyn kiehumaan vain sisäisestä vihasta. Mukava myös kuulla, että netin blogien kommentointipalstoilla ”seurataan muiden kommentoijien edesottamuksia”. Kenties haluaisit yhteystietonikin rekisteriäsi varten?

    2. Jäitä hattuun sielläkin. Vai oletko siis ihan vakavissasi sitä mieltä, että suomalaiset raiskaavat vain kotonaan ja maahanmuuttajat vain jossain pusikoissa? Eiköhän se kotiraiskaus jää ilmoittamatta ihan kummassakin tapauksessa.

      1. *kommenttini oli suunnattu Pelsepuupille

      2. Hah hah. Vai että timoslaiset vihapuhujat? Jestas sentään, en muuta sano.

        Olen nähnyt vuosien varrella minkälaiset tyypit hyökkäävät alvariinsa Sakua päin. Niin täällä kuin FB:n puolella.

        Ei omien näkemysten puolustaminen ole vihapuhetta. Se aggressiivinen vihauhopuhe tulee vain ja ainoastaan väkivaltaisten öyhättien taholta.

      3. Vai niin, eivät raiskaa pelkästään kotioloissa, mutta SUURIN OSA raiskauksista tapahtuu siellä. Taisin sen kirjoittaakin tuossa ylhäällä, silmä käteen. Kynnys ilmoittaa ns. puskaraiskauksista vain on paljon matalampi.

    3. Tilastoja on aina luettava kriittisesti monelta kantilta. Muistaakseni tilastot eivät ota kantaa siihen, onko useissa raiskauksissa tekijä ja uhri sama, joten tuttavapiirin sisällä tapahtuvien osalta tämä voi vääristää kokonaiskuvaa. Maahanmuuttajayhteisöissä kynnys ilmoittaa raiskauksesta on erittäin korkea, ja Helsingin kaupunki kampanjoikin tällä hetkellä monikulttuurista parisuhdeväkivaltaa vastaan. On otettava huomioon, että maahanmuuttajat, maahanmuuttajataustaiset ja turvapaikanhakijat suorittavat lähes kaikki raiskaukset, joissa osapuolet eivät tunne entuudestaan ja päihteiden käytöllä ei olennaista osuutta asiaan. Tämä selittää yliedustuksen mediassa ja tilastoissa, koska tuntemattomista ilmoitetaan herkemmin. Pitää pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tämä tarkoittaa, ja miten kehityssuunta vaikuttaa kokonaiskuvaan. Raiskausten kokonaismäärä nousee siis tällä hetkellä tulijoiden myötä samassa suhteessa, kuin jos tulijat olisivat ketä tahansa nuoria miehiä. Raiskattujen naisten määrä nousee hiukan enemmän, jos tilastoissa tuttavapiireissä tapahtuneita tilastoituja raiskauksia kohdistuu samoihin uhreihin. Tuntemattomiin kohdistuvat raiskaukset nousevat moninkertaisesti verrattuna kaikkiin raiskauksiin yhteensä. Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa turvallisuuden tunteen kannalta? Katoaako ongelma kieltämällä se ja esittämällä tilastoja? Voiko tulevaisuudessa 15 vuotias tyttö kävellä koulusta kotiin ilman saattajaa? Ruotsissa raiskaukset ja seksuaalirikokset ovat muodostaneet jo selkeän kriisin. Voidaanko täällä tehdä jotain toisin?

      Itse seurustelen maahanmuuttaneen opiskelijan kanssa. Hän kertoi, että Suomessa asuvat hänen maansa kansalaiset keskustelevat keskenään aiheesta vilkkaasti, mutta varmuuden vuoksi kielellä, jota suomalaiset eivät ymmärrä. Varsinkin naispuoliset täällä töissä olevat korkeasti koulutetut ovat alkaneet kyseenalaistaa sitä, voiko nykykehityksellä pitkällä tähtäimellä Suomessa olla turvallista asua ja luoda uraa. Pohjoismaalaiset ovat kuulemma kollektiivisesti liian kilttejä ja naiiveja. Kiltteys nähdään suurimpana etunamme, mutta kuulemma viemme sen tosi pahasti yli pakolaisten suhteen. Suomalaisten huonoimmat puolet ovat kylmyys, epäsosiaalisuus ja käytöstapojen puute kaikkia mukaanlukien myös toisia suomalaisia kohtaan, mutta rasismista ei nähdä muodostuneen merkittävää ongelmaa. Suomen hallituksen toimiin ollaan tyytymättömiä: ihmetellään, miksi on niin vaikea myöntää ilmiselviä faktoja. Keskustelijoille on myös suuri mysteeri, mitä ihmettä suomalaiset ovat koko ajan pyytelemässä anteeksi, vaikka heillä ei ole osaa eikä arpaa lähi-idän ongelmiin.

  2. Minä olen kyllä sitä mieltä, että suuri vaara suomalaiselle naiselle yleisellä tasolla on edelleenkin kotoisa kantasuomalainen pena.

    1. Olen samaa mieltä. Lopetin suomalaisten miesten deittailun jotain 10 vuotta sitten, koska kyllästyin huonoon kohteluun. Nyt avioliitossa ei-suomalaisen kanssa, hän on ihana mies, eikä ikinä pahoinpitelisi.

Kommentointi suljettu.