Anu Koivunen: Hälytysten aika

Uutishälytykset seuraavat toisiaan. Puhelin piippaa tasaiseen tahtiin ja kertoo, minkä uuden presidentillisen määräyksen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut.
Vetäytyminen vapaakauppasopimuksesta, muuri Meksikon rajalle, rahoituksen leikkaaminen kehitysyhteistyöjärjestöiltä, porttikielto syyrialaispakolaisille, uskontotestit pakolaisille ja väliaikainen viisumikielto seitsemän muslimimaan asukkaille.
Näiden lisäksi puhdistukset sekä ulkoministeriön johdossa että kansallisessa turvallisuusneuvostossa ja osavaltioiden ja kaupunkien uhkailua. Trumpin hallinto on myös julistanut sodan mediaa vastaan ja hämmentää julkista keskustelua ”vaihtoehtoisilla faktoillaan”.

Anu Koivunen

Anu Koivunen

Liki jokainen uutinen kertoo presidentistä ja hallinnosta, joka haluaa uhmata Yhdysvaltain perustuslakia ja rikkoa kansainvälisiä sopimuksia. Yhteistyön politiikka on Trumpin myötä kääntynyt epäluulon politiikaksi, kuten Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski asian tiivisti. Vihan lietsonta ja voimankäyttö korostuvat sekä sisä- että ulkopoliittisissa avauksissa.

Kuinka huolissaan pitäisi olla, kysyi tunnettu amerikkalaisprofessori Ronald F. Inglehart aiheellisesti jo viime kesänä Journal of Democracy -lehdessä. Trumpin varjo oli läsnä, vaikka hän kommentoi tutkimustuloksia, joiden mukaan kyynisyys ja epäluulo kansanvaltaa kohtaan on kahden viime vuosikymmenen aikana kasvanut niin Pohjois-Amerikassa kuin Länsi-Euroopassa.
Luottamus poliittisiin instituutioihin, kuten parlamentteihin, on laskenut, ja kansalaiset uskovat yhä vähemmän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan. Erityisesti vuoden 1980 jälkeen syntyneille ”milleniaaleille” demokraattiset arvot eivät ole samalla tavalla pyhiä kuin vanhemmille sukupolville. Epädemokraattiset vallankäytön muodot – ”vahvat johtajat” ja jopa sotilashallinto – saavat kasvavaa kannatusta.
Tutkijat Roberto Stefan Foa ja Yascha Mounck kysyvätkin, olemmeko turtuneet uskomaan demokratioiden vakauteen yhtä hartaasti kuin aikanaan kylmän sodan maailmanjärjestykseen. Sen turruttamina ani harva näki kommunististen hallintojen murtumisen sisältä päin.
Kysymys on tärkeä, sillä Euroopassa ja muualla on liuta ”vahvoja johtajia”, jotka haluavat kaksin Trumpin kanssa samaan pöytään. Näkyvissä on tulevaisuus, jossa sekä Putinin Venäjä että Trumpin Yhdysvallat harjoittavat hajota ja hallitse -politiikkaa. Huoli toisen maailmansodan jälkeen sitkeällä työllä rakennettujen ja ylläpidettyjen järjestelmien rapautumisesta on akuutti.

Suomessa viimeisin eduskuntavaalitutkimus osoitti, että vain noin kolmasosa suomalaisista kokee ymmärtävänsä politiikkaa tai voivansa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Iäkkäämmät ja koulutetummat äänestävät innokkaammin kuin nuoret ja peruskoulun käyneet.
Tässä mielenmaisemassa kaikki laiska puhe politiikan rikkinäisyydestä ja ”vahvan johtajuuden” tarpeesta on silkkaa myrkkyä. Samoin kaikki liikenneverkkoesityksen kaltaiset ulostulot ja väittämät, että reformien epäonnistuminen johtuu järjestelmästä eikä huonosta valmistelusta ja puutteellisesta demokratian tajusta.
Kuten Yhdysvalloissa, myös Suomessa on meidän kansalaisten ja poliitikkojen vastuulla tajuta, että nyt on demokratian pelisääntöjen puolustamisen aika. Trump pystyy aikaansaamaan paljon vahinkoa presidentillisillä määräyksillään, mutta onneksi ne joutuvat kongressin ja oikeuslaitoksen punnittaviksi. Siellä on edelleen valta tehdä tekoja, jotka rakentavat eivätkä hajota. ●

Pääkirjoitus: Kuka pitää tunkin?

Kirjoitin jo kertaalleen siitä, miten yrittäjäpersoonien on vaikea sopeutua politiikan hitauteen ja siihen, että asioita ei voi päättää itse tai pienessä piirissä, vaan niille on välttämätöntä hankkia laaja kannatus. Omat hermoni eivät tuota hitautta kestäisi, viihdyn paremmin nopeassa ja tehokkaassa yritysmaailmassa.

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

Ministeri Anne Berner joutui elämänsä myllytykseen tuodessaan julkisuuteen selvityksensä liikenneverkon kehittämisestä. Pääministeri kutsui liikenneministerin toimintatapaa uudeksi poliittiseksi kulttuuriksi, rohkeaksi ja avoimeksi.
Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari kirjoitti sunnuntaina oman selvityksensä siitä, miten tuo poliittinen prosessi eteni. Vauhdikkaasti kyllä, mutta myös niin, ettei hankkeelle hankittu tukea edes hallituksen sisältä. Tiedonkulku pätki ja kaikessa oli kiireen tuntu. Jossain välissä selvitys muuttui esitykseksi ja lopputulos onkin kaikkien tiedossa.
Anne Berner kirjoitti sunnuntaina blogissaan aivan oikein, että meillä on edelleen ratkaistavana liikenteen merkittävät ongelmat, kuten autokantamme hurja vanheneminen, josta kerrotaaan tämän lehden sivulla 8.
Minusta on hyvä, että Sipilä ja Berner pitävät tunkkinsa edelleen itsellään. Se vain pitää muistaa, että politiikka on yhteisten asioiden hoitoa – yhdessä.

Eve Hietamies: Yrityksen yritys

Vaihdoin vakuutusyhtiötä, koska edellisen kanssa en oikein koskaan ymmärtänyt, mitä maksoin mistäkin asiasta.
Uusi vakuutusyhtiö lähetti laskun postissa, maksoin sen ja laitoin vakuutusyhtiön maksut nettipankissa suoraveloitukseen. Parin päivän päästä vakuutusyhtiö lähetti taas laskun, ja eikö kohta tullut vielä kolmaskin.

Eve Hietamies

Eve Hietamies

Olin hämmentynyt – toki ymmärsin, että eri vakuutukset maksetaan eri osissa, mutta yllättäen alkoi tulla myös karhukirjeitä.
Suoraveloitus toimi – ja sitten taas ei.

Eräänä aamuna sain meilin: ”Päätit jokin aika sitten ottaa itsellesi henkivakuutuksen, mutta jostain syystä vakuutuksesi jäi lunastamatta. Kuulisimme mielellämme, mikä oli syynä, ettet päätynytkään ottamaan vakuutusta.”
Miten niin lunastamatta? Olin ottanut itselleni tukevan henki- ja sairausvakuutuksen, ja takuulla maksanut vakuutusmaksut.
Kun otin yhteyttä vakuutusyhtiöön, sain sätkyn: henkivakuutuksen lisäksi myös kotivakuutus oli rauennut, koska en ollut kuulemma maksanut laskua!
Aloin selvittää asioita. Lopulta löysin vakuutusyhtiöstä henkilön, jonka avulla selvisi seuraavaa: (vakuutusyhtiön nimi vaihdettu)
Minulla on vakuutukset vakuutusyhtiö Henkikulta Oy:ssä, mutta minua laskuttaakin kolme eri Henkikultaa: Henkikulta Oy, Henkikulta Oy/keskinäinen vakuutus ja Henkikulta Oy/pääkaupunkiseutu.
Koska sama Henkikulta Oy laskuttaa myös miestä, kaaos oli valmis: kaksi ihmistä, kolme eri laskuttajaa ja ties kuinka monta laskua, jotka kaikki menivät samalle firmalle, mutta eri tilinumeroille.
Olin tehnyt nettipankkiin päällekkäisiä suoraveloituksia ja jättänyt joitain tekemättä.

Sama sählinki puhelimen kanssa. Ehkä joku päivä selviää, mitä maksan mihinkin. On näet Saunalahti, Saunalahti Group Oyj, Elisa Oyj/Saunalahti ja varmuuden vuoksi vielä Elisa Oyj. Toisaalta on myös Dna Oy ja Dna Welho Oy.
Entäs HUS? On HUS/asiakasmaksut, HUS/ kuntayhtymä, HUS/ lasten ja nuorten sairaala sekä HUS/naistensairaala. Aika usein olen maksanut HSY:n roskismaksun HUS:lle.
Porukat myös vaihtavat nimiä. Välillä maksan jäsenmaksun Autoliitolle, välillä Autoliitto ry:lle.
Sekaisin menevät myös Suomen näytelmäkirjailijaliitto ja Suomen Näytelmäkirjailijat sekä Kirjailijaliitto ja Suomen Kirjailijaliitto. Maksan koko ajan väärin, koska saan karhuja maksamattomasta jäsenmaksusta.

Valtiokin on tämän oppinut. On Verohallinto, Verohallinto/veronkanto, Uudenmaan verovirasto/veronkanto ja vielä joku Verohallinto/eteläinen veronkanto. Johonkin noista maksetaan vuosittain vero omakotitalosta. En tiedä mihin.
En myöskään tiedä, miksi nettipankissani on niin monta suoraveloitussopimusta Verohallinnolle. Joku niistä on kai liikennevero. Kai.
Tämä tuli taas ajankohtaiseksi, kun ihmettelin energiayrityksen karhulaskua.
Kahdenkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen selvisi, että minua laskuttaa Energiayhtiö/sähkölasku ja Energiayhtiö/kaukolämpö. Sama firma, kaksi eri tilinumeroa.
Olin maksanut sähkölaskun kahdesti ja jättänyt kaukolämmön maksamatta.