Leena Majander: Joulumuori ja tonttu-ukot pikkujouluaikaan

Tokaluokkalaisena sain koulunäytelmässä esittää joulumuoria, joka heilutti puista puurokauhaa ja patisti tonttuja ruotuun. Se oli minulle passeli luonnerooli, ainakin se ennusti osuvasti tulevaisuutta. Ammattinäyttelijät kertovat joskus, kuinka ”rooli jää päälle”. Niin taisi käydä, koska minusta tuli vuosikymmenten ajaksi pomo ja ikiajoiksi innokas joulumuori-ihminen.

Leena Majander

Leena Majander

Muorin ja ihmisen ominaisuudessa seuraan keskustelua puhemiesten, lakimiesten ja muiden mies-toimien haltijoiden tehtävänimikkeistä. Ylen yleisöasiamiehestäkin leivottiin vuorovaikutuspäällikkö jo muutaman viikon ikäisenä.
Juhlakauden keskellä on nostettava esille ajankohtainen ammattiryhmä tonttu-ukot, jotka hyppivät kotimaassa ja maailmalla, muuallakin kuin joulukuusen ympärillä. Myös valkopartaiset vanhat ukit, pukit, ovat ahkerasti liikkeellä erityisesti pikkujouluaikaan.

Olin kerran vieraana työperäisissä joulujuhlissa korpihotellissa, missä jouduin veikeään kisailujoukkueeseen nimeltä Kuhertavat allit. Tehtävänä oli nyppiä tarroja Thaimaasta lennätetyn stripparin nakulta iholta, hampailla. En nyppinyt. Minua nyppi.
Hei tonttu-ukot, älkää enää hyppikö! Aikuisten miesten tonttuiluleikkien riemun raikkahin aika on ohitse, mennyttä. Muorin ei tarvitse puukauhalla tolkkua annostella, kun julkisuus ja työtilaisuuksien menettäminen opettavat armotta tavoille.

Elämä ei ole synkkää ja ikävää, vaikka käyttäytyisimme toisiamme kohtaan niin kuin haluaisimme toisten käyttäytyvän itseämme kohtaan. Se Korvatunturin valkopartaa alkuperäisempi joulun sankari taisi jotakin sen suuntaista muinoin twiitata.
Tonttujen jouluvalmistelujen varaan ei parane laskea, tietää muori, joka tuntee raskaan vastuunsa kauppojen joulumyynnin kehityksestä ja kansantalouden kasvusta.

Yritän kiltisti tukea eri kauppaketjuja leikkelemällä talteen kanta-asiakkaiden etukuponkeja. Artesaanien ja hyväntekijöiden joulumyyjäiset ovat kalenterissa, samoin wanhan ajan markkinat kirkkojen liepeillä. Siellähän luvataan kaupan päälle aitoa joulutunnelmaa. Lasten joulunodotuksesta pääsee osalliseksi, jos onnistuu luikahtamaan mukaan koulun kuusijuhlaan.

Innokkaana joulunrakentajana vauhditan talouden rattaiden pyöriä hankkimalla kasvavalle nuorelle perheelle tai ensiasuntoa rakentavalle tarvekaluja ja iloa: uunipannuja, yöasuja, kirjoja, herkku- ja elämyslahjoja. Kädentaitoja harjoitan maltillisesti, mutta jouluksi kyllä sekoitan jauheesta sinappia ja pakkaan tököttiä pilttipurkkeihin. Vanhan ajan joulutunnelma on syntymässä.
Näinä päivinä alkaa suolainen/makea -kierteen hallinta, ruokien siirtely jääkaapin ja ruokapöydän välillä sekä sorminäppäryyttä ja kärsivällisyyttä koetteleva tuorekelmujen venytteleminen.

Kaiken tohinan jälkeen vetäydyn onnellisena sohvalle potslojoksi, kainalossani Juha Hurmeen Niemi. Arcangelo Corellin Concerto Grosso saa soida, ja tip tap. Osoitan luonteenlujuutta suklaakonvehtien edessä, mutta inhimillistä heikkoutta toista punaviinilasillista kohtaan. Toteutan joulumuorin elämän tarkoitusta.

Tuomas Enbuske: Digitalisaatio on uusi Itä-Pasila

Rakastan Itä-Pasilaa. Tiedän, että suurin osa ei. Itä-Pasila on Merihaan ilkeä kaksosveli. Lähes kaikkien mielestä ruma, symboli 70-luvun purkuvimmalle, grynderien ahneudelle ja ihmisen vieraantumiselle luonnosta.
Itä-Pasila hyökkäsi eteen brutaalisti ja häpeilemättä kuin teinipojan erektio, kun nuorna miesnä tulin junalla Oulusta Helsinkiin. Rakastin sitä jo silloin salaa.

Tuomas Enbuske

Tuomas Enbuske

Itä-Pasila on logistisesti nerokas. Saastuttavat ja vaaralliset autot kulkevat alhaalla, eri kerroksessa kuin ylemmällä betonikannella kävelevät ihmiset. Joka paikkaan pääsee helposti ja kaikki on lähellä, työpaikat ja asunnot. Korkeista taloista näkee merelle ja välissä on vihreitä keitaita.
Itä-Pasila on asumiskone. Se on suunnittelijan näkökulmasta täysin looginen. Siitä piti tulla Helsingin uusi keskusta. Laajemmissa suunnitelmissa myös nykyisen Punavuoren ja Ullanlinnan yli kulkisi iso moottoritie ja vanhasta ajasta muistuttavat jugend- sun muut rötisköt purettaisiin uusien, hienojen talojen tieltä pois.
Onneksi olimme köyhempiä kuin ruotsalaiset. Etelä-Helsinki säästyi, koska meillä ei ollut tarpeeksi fyrkkaa. Tukholman historiallinen keskusta taas purettiin pois jo 1950-luvulla uuden ”cityn” tieltä. Jopa Gamla Stan meinattiin repiä alas. Le Corbusier suunnitteli jo aiemmin koko Pariisin keskustan korvaamista täysin uusilla Itä-Pasilan kaltaisilla asumiskoneilla.
Olivatko tuon ajan arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat hulluja? Eivät. He olivat aikansa vankeja. Mielenkiintoisempaa on miettiä, mikä on meidän aikamme Itä-Pasila.

Entä jos se on digitalisaatio? Jos se on se, että vanhat opiskelutavat korvataan yhtäkkiä uusilla ja koulukirjat iPadeilla? Jos se on se, että kaikki, mikä voidaan korvata automatisaatiolla, automatisoidaan? Jos se on se, ettemme enää lue kirjoja, vaan tuijotamme kännykkää aamusta iltaan?
Kännykän antaminen lapselle räplättäväksi on iso ihmiskoe. Vasta muutaman vuosikymmenen päästä näemme, mitä se teki aivoille. Kauhukuvissani olemme 20 vuoden päästä nykyistäkin kärsimättömämpiä. Kun luemme tai katsomme elokuvaa, teemme samaan aikaan kymmentä eri asiaa.
Nykyajan Facebook- tai Instagram-tykkäykset ovat vasta alkua. 20 vuoden päästä arvostelemme koko ajan toisiamme. Se taas johtaa kammottavaan poseerausyhteiskuntaan.
Ei saa ymmärtää väärin. Olen digitalisaation ja somen ystävä. Naureskelen ihmisille, jotka kieltäytyvät käyttämästä automaattikassaa, koska se ”työllistää” vähemmän. Jos työllistäminen olisi järkevää, emme lähettäisi sähköposteja, vaan postikortteja, koska se ”työllistää” postimiehiä.
Ihminen ei ole suunnittelijoiden haluama rationaalinen kone. 50- ja 60-luvulla ajateltiin, että tulevaisuuden ihminen ei enää tuhlaa aikaansa syömiseen, vaan syömme jotain ihmeellisiä energiapillereitä. Miten kävi?
Trendikäs ruokavalio on sitä, mitä mummot söivät 1950-luvulla: rahkaa, tuorepuuroa ja marjoja. Jos syömme lihaa, sen täytyy olla eettistä ja onnellisesti maatalon pihalla tepastellutta ennen murhatuksi tulemistaan. Hetki sitten Pasilan kallein myytävä asunto oli pikkuruinen yksiö puutalossa. Kukaan arkkitehti ei olisi uskonut tätä 70-luvulla.
Digitalisaatio ei ole hyvä tai paha. On iso ero, pelaako lapsi kännykällään älyään kehittävää peliä vai tuijottaako hän passiivisena tissileikkauksistaan kertovaa vloggaria.
Digiänkyrät ovat ärsyttäviä, mutta meidän pitäisi kuunnella heitäkin. Kehitys ei ikinä mene sinne, minne sen ennustetaan menevän. Kun alamme uskoa sokeasti vain automaattisesti eteenpäin menevään kehitykseen, unohdamme, ettei ole mitään predestinaatio-oppia. Historialla ei ole mitään kohtaloa, vaikka Hegel ja Marx niin väittivät. Tulevaisuudesta tulee sellainen, joksi me sen nyt teemme.
Kuten suosikkifilosofini Esko Aho on sanonut: ”Tulevaisuus on tehtävä.”

Yrjö Rautio: Sivistyksen kuolinkellot

Lukion voi käydä läpi opiskelematta tuntiakaan historiaa, biologiaa tai yhteiskuntaoppia. Äidinkielen yo-kokeen voi läpäistä osaamatta kirjoittaa äidinkieltä. Pitkä matematiikka voi ratkaista, ketkä pääsevät opiskelemaan humanistisia tai yhteiskuntatieteitä.
Nämä ovat ehkä pieniä askeleita, mutta kaikki ne vievät samaan suuntaan tiellä kohti sivistymättömyyden valtakuntaa.
Reaaliaineiden valinnaisuutta kokeillaan jo 28 lukiossa. Niissä on mahdollista jättää kokonaan opiskelematta esimerkiksi historiaa, yhteiskuntaoppia ja biologiaa. Kaikkien niiden osaaminen kuuluu yleissivistykseen, mutta varsinkin historia. Joka ei sitä tunne, ei ole sivistynyt.
Kokeilu voi johtaa reaaliaineiden valinnaisuuteen koko maassa, ainakin periaatteessa. Lukion yleissivistävälle tehtävälle voidaan silloin heittää hyvästit.

Yrjö Rautio

Yrjö Rautio

Ylioppilastutkintolautakunta on päättänyt, että oppilaiden oikeinkirjoitusta ei pian enää arvioida yo-kokeen lukutaitokokeessa. Kirjoitustaidon kokeessa sitä sentään yhä arvioitaisiin.
”Yhdyssanojen kirjoittaminen ja muun kieliasun moitteettomuus eivät liity lukutaitoon, ja siksi pintatason virheitä ei tarvitse vastauksiin merkitä”, perustelee YTL:n äidinkielen jaoston puheenjohtaja Minna-Riitta Luukka (HS 27.11.).
Eivätkö luku- ja kirjoitustaito enää olekaan saman asian kaksi puolta? Ilman toista ei ole toista.
Suomalaiset ovat aina ylpeilleet lukutaidollaan, mutta ei se ole lainkaan niin hyvä kuin Pisa-menestyksen huumassa on uskoteltu. Joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea sitä vertaa, että pystyisi jatko-opintoihin tai työelämään.
YTL ei pyri korjaamaan huutavaa ongelmaa, vaan antautuu sen edessä. Näin saadaan lisää luku- ja kirjoitustaidottomia kansalaisia.
Äidinkieli on kaiken oppimisen perusta. Miten voi oppia esimerkiksi vieraita kieliä, ellei osaa omaansakaan? Ai niin, aivan unohdin: varmaan niistäkin voi kohta saada laudaturin, vaikkei niitä osaisikaan.

Työryhmä valmistelee korkeakoulujen oppilasvalinnan uudistusta. Se esittää muun muassa, että laudatur pitkän matematiikan yo-kokeessa antaisi enemmän pisteitä kuin minkään muun aineen tulos, vaikka ylioppilas pyrkisi lukemaan humanistisia tai yhteiskuntatieteitä.
Myös vähimmäismäärä matematiikkaa kuuluu yleissivistykseen. Kaikkia se ei silti kiinnosta, eivätkä kaikki edes pysty kirjoittamaan pitkää matematiikkaa. Silti he voivat olla vaikka kuinka hyviä esimerkiksi kielissä ja reaaliaineissa.
Syntyisi uusi eriarvoistava jako: matemaattisesti lahjakkaat kuuluisivat eliittiin, muut rupusakkiin.

Mihin sivistystä enää tarvittaisiinkaan? Politiikassa sivistymättömyys on jo ansio eikä puute. Presidenttiehdokkaaksikin yltää, vaikka uskoisi, että joulupukki loi maailman 6 000 vuotta sitten.
Sosiaalisen median räyhäpalstoilla eivät ”pintatason virheet” todellakaan haittaa. Siellä SAA kirjoittaa kaiken ISOILLA KIRJAIMILLA. Siellä EI SAA OSATA yhdys sanoja eikä tietää historiasta tai muustakaan.
Koululaitos vastaa vain ajan vaatimuksiin, kun se luopuu sivistystehtävästään.