Kari Väänänen: 84-vuotiaaksi elänyt isäni oli varsinainen tervaskanto

Kun kuningaslohi on noussut kaikki putoukset ja kosket ja taistellut vaikeuksien läpi syntymäjokensa latvoille, se kutee ja alkaa sen jälkeen heiketä.
Se on tehtävänsä tehnyt. Se on lahjoittanut elämälle oman perimänsä ja osaltaan taannut elämän jatkumisen. Se haperoituu, rapistuu ja lopulta kuolee, ujuen virran mukana pois siniseen hämärään, mistä sitä ei enää voi tavoittaa. Se on elämän kulku, se on elämän tarkoitus.

Kari Väänänen

Kari Väänänen

Isäni Kyösti poistui ajasta ikuisuuteen tammikuussa. Hän oli 84-vuotias ja elänyt vahvan ja vaiheikkaan elämän, vaikka itse omaa eloaan vähättelikin, niin kuin tuolla sukupolvella oli ja on tapana.
Vanheneminen oli isälle kauhistus, jota hän oikeasti suri. Hän halusi olla vahva vanha tervaskanto, sukunsa kunnioittama Iki-Ukko.
Ja aikamoinen Äijä hän olikin. Vielä kahdeksankymmentävuotisjuhlissaan hän ihastui erääseen neitokaiseen ja tanssi twistiä semmoisella jalalla, että ainakin minä jäin tuossa tanssissa toiseksi. Mutta vuodet olivat armottomia, niin kuin ne ovat meille kaikille. Pari pahaa kaatumista ja alamäki alkoi.

Hän oli entinen rajaupseeri, joka viihtyi erämaassa. Kun olin poikanen, hän kuljetti minua seikkailusta toiseen pitkin Lapin korpia kesät ja talvet.
Hän opetti minulle metsässä selviämisen taidon. Kuinka rakotuli tehdään niin, että se palaa tasaisesti koko yön, miten tehdään laavu kuusenhavuista niin, että se suojaa sateelta ja tuulelta mahdollisimman hyvin, miten pakkaselta suojaudutaan paljaan taivaan alla nukuttaessa, ja miten kala napataan purosta.
Me ramppasimme kalalla Sompion kairassa ja Norjan tuntureilla ja vuonoilla. Nyt kun muistelen noita reissuja, tuntuu ihmeelliseltä, miten selvisimme kaikesta. Joskus olikin tiukkoja paikkoja, mutta kaikesta selvittiin isän kokemuksen ansiosta. Minä oli varma, että mitään pahaa ei voisi tapahtua, kun isä oli mukana. Hän kyllä osaa.
Ja niin osasikin, sillä hän oli paitsi upseeri ja herrasmies myös armoitettu erämies.

Jouduin seuraamaan hänen kuihtumistaan Kemijärven Lapponia-sairaalassa puolisen vuotta. Sotesopassa pitäisi pitää mielessä tällaisten pienten lähisairaaloiden tärkeys, vaikka pelkäänkin, että kun tämä soppa vihdoin kansalaisille tarjoillaan, ovat annokset pienentyneet ja hinnat nousseet. Kenellä on silloin enää varaa kuolla sairaalassa?
Ei sillä, että siellä makaaminen herkkua olisi, mutta hyvä vaihtoehto, jos kotona oleminen on mahdotonta, niin kuin isän kohdalla. Ja ainakin Lapponiassa huolenpito oli hyvää. Kiitos siitä henkilökunnalle. Isäni sai armollisen ja arvokkaan kuoleman.

Hän oli Ukko ja Äijä. Nuoremmalle polvelle täytyy selventää, että nuo nimitykset olivat entisen aikaan ”arvonimiä”, joilla kunnioitettiin suvun vanhimpia.
Erämaan kutsu soi Äijässä vahvana. Inarin korpeen, kauas ihmisistä, hän rakensi itselleen eräkämpän. Avioerossa etäälle ajautuneen veljeni kanssa hän aloitti uuden isä–poika-suhteen ja sai nuorimman poikansa rakkauden takaisin. Isä opetti erätaitoja nyt hänelle. Myöhemmillä vuosillaan hän löysi elämäänsä rakkauden, jonka kanssa matkusteli ympäri maailmaa ja katseli sen ihmeitä.
Mutta Inariin hän palasi aina. Siellä hän kalasteli, vaelteli erämaissa, poimi hillat ja muut marjat, katseli ja kuunteli maailmaa, ikään kuin odotti, ja sitten tuli hänen vuoronsa ujua virran mukana siniseen hämärään.
Lepää rauhassa, Äijä.

Jörn Donner: Ahtisaaren Nobel-palkinto herätti kotimaassa kateutta

Presidentti Martti Ahtisaari täyttää vuosia. Hän kiertää edelleen ahkerasti maapalloa ja tapaa muita maailmanparantajia, jotka tosin ikääntyvät samaa vauhtia. Kuten me muutkin.
Hänen perustamansa järjestö CMI toimii monessa maailman kolkassa ja ylläpitää hulppeata toimistoa Helsingissä. Mara on yksi harvoista maamme maailmankansalaisista. Nyt hän luovuttaa CMI:n puheenjohtajuuden Suomen johtavalle narsistille Alexander Stubbille.

Jörn Donner

Jörn Donner

Itsetyytyväisyyttä lienee molemmilla, muillekin jakaa.
En täsmälleen tiedä, mitä Ahtisaaren CMI on saanut aikaan; komeat puitteet sillä on, ja monta asiantuntijaa.
Joskus mieleeni on juolahtanut, että nämä hyvin rahoitetut ajatushautomot, joita on paljon, saavat aikaan paljon paperia ja ajatuksia, mutta hyvin vähän konkretiaa. Sehän ei estä toteamasta, että Ahtisaari itse on ansainnut Nobel-palkintonsa neuvottelutaitonsa avulla, parhaana esimerkkinä Jugoslavian kriisi ja sen ratkaisu vuonna 1995.

Namibiassa vuonna 1989 tapasin Ahtisaaren ensimmäistä kertaa.
Maran kaikista saavutuksista Namibian itsenäistyminen ja vapaiden vaalien järjestäminen ovat keskeisiä.
Tehtävä oli tavattoman vaikea. Mara hallitsi tilannetta itsevaltiaan tavoin, hänellähän oli YK:n valtuutus ja vuosikausien aikana hankittu taito sovitella näennäisesti vastakkaisia mielipiteitä.
Windhoekin liepeillä toimii iso Martti Ahtisaari Primary School. Mara muistetaan lämpimästi.
Namibia on, nykyafrikkalaiseen tapaan ikävä kyllä muuttunut yhden puolueen diktatuuriksi, jossa sananvapaus on kortilla. Tämä kehitys sai alkunsa heti itsenäistymisen jälkeen.

Joissakin sen ajan keskusteluissa – joista hän ei tiennyt – tuli esiin ajatus, että hän olisi sopiva ehdokas seuraavissa presidentinvaaleissa, sillä olettamuksella, että Mauno Koivisto ei enää asettuisi ehdokkaaksi.
Monet sosiaalidemokraatit halusivat estää Kalevi Sorsan tulon ehdokkaaksi, siksi heille sopi Maran suosio, joka johti vuoden 1994 dramaattiseen vaaliin.
Jouduin tässä yhteydessä pitämään muutaman palopuheen Ahtisaaren puolesta, kaipa osittain siksi, että vastaehdokkaana oli ruotsinkielinen Elisabeth Rehn. Keksin omasta mielestäni nerokkaan mainoslauseen: ”Tunnen molemmat ehdokkaat. Siksi Ahtisaari.” Ansioni tässä kampanjassa olivat muuten olemattomat.
Maran kauden alkutaival oli hyvin hankala. Mistä kaikki tämä median vastatuuli johtui, se on jäänyt minulle epäselväksi. Tuulimyllyjä eli median valtaa vastaan voi olla vaikea taistella. Olen sen itse kokenut.
Ahtisaari oli selvästi ilmoittanut, että hän ei ollut käytettävissä puolueensa esivaaleissa, mutta siitä huolimatta Sdp, joka ei enää kannattanut häntä, halusi järjestää esivaalin – kaipa tukemaan Tarja Halosen halua päästä presidentiksi; unelma, joka sitten toteutui 12 vuoden ajaksi. Omat koirat purivat.
Erkki Tuomioja, joka oli ajanut Ahtisaaren valintaa vuonna 1994, oli nyt muuttunut hänen vastustajakseen.
Tein Kultarannassa eräänlaisen tv-jäähyväishaastattelun, Maran suhteet Yleisradioon olivat tulehtuneet.

Eräs tehtävä, joka ylittänee Ahtisaaren ja monen muun kapasiteetin, kulkee otsikolla ”Israel–Palestiina”, laajemmassa mittakaavassa ”Lähi-itä”. Umpisolmua ei kukaan näytä pystyvän tai haluavan aukaista, paitsi asein ja väkivallalla. Syyrian verisestä sodasta on kehittynyt suurvaltakonflikti, jota ei pienen maan edustaja pysty ratkomaan.
Ahtisaaren saama Nobel herätti kateutta, samoin hänen liikkumisensa kalana kaikissa vesissä. Eihän suomalainen panettelijoiden mielestä voi olla sekä maailmankansalainen että kotitekoinen suomalainen.
Riippumatta siitä, onko Maran kalliilla ajatushautomolla merkitystä (voi olla, että kanat eivät muni), Ahtisaaren toimintaan liittyy sekin piirre, että hän on vahvasti puolustanut avointa yhteiskuntaa ja sananvapautta. Jotkut suomalaiset propagoivat etnistä nationalismia ja rasismia.
Humanistina häntä tullaan kiittämään.

Leena Majander: Millainen on miniän mieleinen anoppi?

Nuorinta tytärtä odottaessani minua kokeneemmat kasvattajat lupailivat tyttöjen tuovan tullessaan poikia, sitten aikanaan. Ennustus näyttää käyvän toteen. Urani anoppina on nyt vahvassa nousukiidossa: taidan saada neljä vävyä.

Leena Majander

Leena Majander

Minulla on ollut kaksi ja puoli anoppia ja se puolikas on minulle heistä läheisin. Hänen poikansa kanssa en koskaan perustanut perhettä, mutta anopinpuolikas on merkinnyt elämässäni enemmän kuin kumpikaan vihkikaavan kautta anopikseni tullut nainen.
Tällä kouluaikaisen poikaystäväni äidillä oli kolme poikaa. Minä tulin teinityttönä taloon. Pirkko oli ensimmäinen aikuinen nainen, jonka kanssa minusta tuli ystävä.
Hän oli minulle rohkaisija ja roolimalli, jonka jättämän jäljen tunnistan itsessäni päivittäin.
Pojan kanssa seurustelin kymmenkunta vuotta, äidin kanssa seurustelen edelleenkin.

Pirkko työskenteli talouselämässä vaativissa tehtävissä, matkusti maailmalla kokouksissa ja kehitteli tutkijana menetelmiä, jotka ovat yhä käytössä.
Hän sisuunnutti minut opiskelemaan pitkää matematiikkaa ja auttoi valitsemaan opiskelujeni suunnan. Hän näytti käytännössä, miten työ ja perhe sovitetaan yhteen.
Perheen neljä miestä pysyi eväissä, kun lähikauppa toimitti listan mukaan muonavarat kotiovelle – nettikauppaa ei ollut vielä keksitty.
Pyykit hoiti aviomies, kaikki pojat oppivat aloitekykyisiksi ja omatoimisiksi.
Hän luki kirjoja monilla kielillä, tilasi ulkomaisia lehtiä ja piti yllä kansainvälisiä ystävyyssuhteita. Hän esitteli minulle hienoista muistelmakirjoistaankin sittemmin tunnetun Patti Smithin esikoislevyn Horses sekä ruotsalaisen rockin ja kirjallisuuden kapinallisen Ulf Lundellin esikoisromaanin Jack.
Hän näytti, miten kauniit vaatteet ja huoliteltu ulkoasu tuottavat iloa ja itsevarmuutta, kun työelämässä tarvitaan munaa.

Kaunis ja tyylikäs melkein-anoppini sai työillallisilla kuulla suomalaisilta 70-luvun donaldtrumpeilta häkellyttäviä kommentteja sirosta olemuksestaan ja syvänruskeista silmistään.
”Ja sinulla on niin söpöt korvat”, hän heitti takaisin saaden miehet punastumaan.
Hän neuvoi minua ottamaan illallispöydässä ryhdikkäämmän asennon ja syöttämään turhille flirttailijoille annoksen heidän omaa lääkettään.
Pirkko näytti asenteellaan ja toiminnallaan, että naisen ei tarvitse tyytyä avustajan tehtäviin, vaikka suhtautuu avuliaasti työtovereihinsa. Naisen tulee vaatia tunnustus aikaansaannoksistaan, vaikka esimies mieluusti omisi alaisensa työn tulokset ja veisi niistä kunnian. Oma kipakkakin ääni pitää nostaa kuulluksi, vähättelyä ei tarvitse sietää.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin hän kirjoittaa sähköpostissaan: ”Minä olen edelleen terve, mutta en varsin nuori, ensi kuussa täytän 85 vuotta.”
Hän sanoo katuvansa vain yhtä asiaa elämässään.
”Miksi en ottanut kissaa, kun jäin eläkkeelle.”
Pirkko, ota nyt se kissa! Sinullakin on ne yhdeksän henkeä!

Kannattaa siis olla tarkkana valitessaan ensimmäistä poikaystäväänsä jo senkin tähden, että anoppikandidaatti voi tulla sieluun jäädäkseen.