Katja Ståhl luuli olevansa terve, kunnes kuuli olevansa sairas

Olen koko elämäni ollut melkoisen terve. Tai niin luulin, kun menin ihan perinteiseen terveystarkastukseen.
Minulta kysyttiin, onko minut rokotettu vesi-, tuhka- tai vihurirokkoa vastaan. ”Ei ole, olen sairastanut kaikki”, vastasin ja naurahdin päälle. Kuvittelin, että kaikki ikäiseni ovat olleet alaluokilla ainakin vesirokon takia pois koulusta.

Katja Ståhl

Katja Ståhl

Näin ei kuitenkaan ole. Terveydenhoitaja hämmästeli mittavaa tautikokoelmaani ja sanoi, että alan olla harvinaisuus.
Ihanaa kuulua niihin harvoihin, jotka tietävät, miltä tuntuu mennä nukkumaan ihmisenä ja herätä virtahepona (sikotauti).

Koin samalla reissulla elämäni ensimmäistä kertaa myös, miltä tuntuu, kun laboratoriotuloksista käy ilmi, että olenkin sairas, vaikka luulen olevani terve.
Yksi lukema veressäni oli monikymmenkertainen viitearvoihin nähden. Pikaisen hätääntymisen ja lääkärin konsultoinnin jälkeen ymmärsin, että minulla on kaiketi kilpirauhasen vajaatoiminta.
Tutustuin oireluetteloon, joka oli noin kilometrin pituinen. En löytänyt muita samaistumisen kohteita kuin väsymyksen. Samaan aikaan mietin, että kuka tämän ikäinen, työssä käyvä ja harrastava perheenäiti ei ole väsynyt.
Ja mikä tämä kilpirauhanen ylipäänsä on ja mitä sillä on väliä? Alkaa nyt uhitella terveelle ihmiselle.

Aloin kysellä, mitä tuttavapiirini tietää kilpirauhasesta. Kävi ilmi, että kohtalotovereita on Suomi pullollaan.
Ennen tätä viikkoa tuskin tiesin, että ihmisessä on sellainen kuin kilpirauhanen. Yhtäkkiä kaikki liittyykin siihen: äänen madaltuminen, nopea hengästyminen, käsien puutuminen, kuiva iho, nukkumatin jatkuva seura. (Varmaan kirjoitusvirheetkin, jos niitä ilmenee.)
Osa kilpirauhaskonkareista kertoi kauhujuttuja, osa puhui hyvinkin maltillisesti. Huomasin, että joillekin sairauden tuntu oli helpommin havaittavissa.
Aloin epäillä omaa itsetuntemustani. Mitä jos minulla onkin vaiva poikineen? Mitä jos en vain kerta kaikkiaan suostu hyväksymään vaivojani, ja siksi en näe niitä lainkaan? Kiellänkö jotain tärkeää? Mitä muuta mahdankaan kieltää?

En selvästikään osaa olla vaivainen. Se häiritsee minua liikaa, jotta malttaisin olla kiinnostunut. Haluan olla vaivaton ja terve. Kukapa ei?
Eräs ystäväni yritti jokunen vuosi sitten toden teolla tulla raskaaksi.
Kun ei se sitten meinannut ottaa onnistuakseen, ystäväni ja hänen miehensä päättivät unohtaa koko homman ja ottaa sen sijaan elämästä ilon irti. Sehän tarkoitti tietysti reilusti hyvää ruokaa ja juomaa.
Kuinka ollakaan, lääkärin pakeille jouduttuaan kaverilleni selvisi, että raskaus onkin edennyt jo viikolle 22.
Hätähän siinä meinasi iskeä. Vauva on juotu ja syöty piloille. On laulettu karaokea pikkutunneille napakassa laitamyötäisessä. On syöty kiellettyä merilevää. On otettu snapsia.
Onneksi lääkäri oli vanha ja viisas mies ja sanoi ystävälleni, että et sinä kulta pieni ole raskaana, ennen kuin tiedät olevasi.
Tänä päivänä ystäväni on tavattoman onnellinen erittäin terveen pikkutytön äiti. Onnellisia ovat koko sakki.

Ajattelin vedellä tuolla samalla logiikalla. En ole yhtään sairas ennen kuin kuulen olevani. Enkä ehkä sittenkään. Sen sijaan olen onnellinen siitä mitä minulla on.
Tai luulen, että minulla on.

Tuomas Enbuske: Kun ihmisiin luotetaan, heillä on tapana toimia luottamuksen arvoisesti

Terrorismi, huumeongelma, raiskaukset. Kuvittele pahin tiedossasi oleva ongelma. Kaikkeen on ratkaisu. Tämä kaikki on vain salattu sinulta.
Huumeongelma? Ratkaistu! Kunhan joka ainoa suomalainen pakotetaan antamaan virtsanäyte. Joka maanantai annettavasta näytteestä löydettäisiin jo teini-iässä pilven pössyttelijät, puhumattakaan heroinisteista. Kaikki huumeidenkäyttäjät pantaisiin heti vankilaan. Heti.

Tuomas Enbuske

Tuomas Enbuske

Tosin pian ei juuri tarvittaisi vankiloita, sillä rikokset voi ehkäistä. Joka ainoaa suomalaista puhelinta voisi kuunnella etukäteen. Eikä pelkästään kuunnella puheluita, sillä älypuhelimen saa myös toimimaan mikrofonina.
NSA tekee tätä jo nyt. Mutta sitä ei kiinnosta pikku-Suomen pikkurikollisuus, vaan Yhdysvaltain turvallisuus. Ja ne paikat, joissa ihmiset eivät käytä puhelinta, voisi helposti mikittää. Joku kuuntelisi jokaisen kaikki jutut etukäteen.
Raiskaukset saisi estettyä miesten – ja miksei naisten sekä muunsukupuolistenkin – älykalsareilla. Jokaisella olisi jalassaan siveysvyöt, jotka saisi pois vain, kun mies ja nainen yhteisymmärryksessä ilmoittaisivat valvontakeskukselle, että nyt molemmilla tekee mieli.
Kiistatapauksissa kaiken voisi katsoa kuvanauhalta, koska jokaisessa kodissa olisi kamera. Sellaiset eivät maksa nykyään kuin muutaman euron, kysykää vaikka Axl Smithiltä konsultaatiota.

Emme tietenkään tee noita ääliömäisyyksiä, koska olemme päättäneet elää avoimessa yhteiskunnassa. Sen hinta on, että ikäviä asioita saattaa tapahtua. Tosin niitä tapahtuu yllättävän vähän. Kun ihmisiin luotetaan, heillä on tapana toimia luottamuksen arvoisesti.
Suomalainen vasemmisto puolustaa, aivan oikein, yksilönvapautta: sivistysvaltion perusajatusta, että ihminen on syytön eikä sitä ennen tilivelvollinen poliisille. Mutta logiikka loppuu, kun päästään vasemmiston mielestä pahimpaan rikokseen, rikastumiseen ja osakkeiden omistamiseen. Puhun hallintarekisteristä, jota vasemmisto ja persut liikuttavan yksimielisesti vastustavat.
Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä molemmat, vasemmisto ja persut, ovat kollektivismin kannattajia ja liberalismin vastustajia. Molempien mielestä valtio tietää paremmin, miten ihmisen pitäisi elää.
Yhtäkkiä vasemmistolle kelpaa selitykseksi hallintarekisterin vastustamiseen se, että poliisi ja verottaja vastustavat.
Totta kai vastustavat. Persujen osalta vielä ymmärrän tämän, sillä puolueessa luotetaan poliisiin ja kuriin. Vasemmisto taas kritisoi poliisia usein, mikä terveessä yhteiskunnassa onkin hyvä juttu. Jos poliisilla olisi nyt esimerkiksi rajaton oikeus kuunnella puhelimiamme, ja siltä oltaisiin ottamassa oikeus pois, poliisi vastustaisi sitä.
Totta kai valtio haluaa kontrolloida meitä. Nykyisessä Stasi-Suomessa kuka tahansa voi katsoa, mitä osakkeita kuka tahansa omistaa. Tämä ei millään tavalla estä sitä, että oikeat konnat piilottavat rahansa edelleen ulkomaille.

Oikeastaan koko asiasta puhutaan väärinpäin.
Suomalaisilla on tällä hetkellä hallintarekisteröintikielto. Se ei tälläkään hetkellä koske ulkomaalaisten osakeomistuksia Suomessa tai suomalaisten osakeomistuksia ulkomailla. Syyttömyysolettama ei tunnu kiinnostavan ketään.
Hallintarekisteröinti vähentäisi hieman avoimuutta, mutta terveessä valtiossa kansalaiset eivät olekaan tilivelvollisia valtiolle. Ja jos jotain rikosta epäillään, valtio saisi uudessa laissa edelleen tiedot epäillyistä talousrikollisista pankeilta.
Osakkeenomistaminen on Suomessa epäilyttävää. Suomalaiset omistavat tosi vähän osakkeita, ja kaikkien rahat ovat kiinni ylihintaisissa asunnoissa. Tämä on yksi syy asumisen kalleuteen Suomessa.

Kari Väänänen: Vanha ja laiska

Televisiossa eräs ihminen kuvaili itseään sanoilla vanha, laiska ja mukavuudenhaluinen. Mahtavaa! Vihdoinkin joku tässä tehokkuuden kiroamassa, nuoruutta palvovassa maailmassa uskaltaa julkisesti sanoa olevansa vanha, laiska ja vieläpä mukavuudenhaluinen. Ihan kuin minä.
No, en ehkä ole vielä vanha, mutta läheltä liippasee. Nuori en missään tapauksessa enää ole, sen kertovat kintut päivittäin.

Kari Väänänen

Kari Väänänen

Tunnen itseni vieraaksi tässä mainoksien maailmassa, missä kaikki on tehokasta ja ennen kaikkea nuorta ja kimmoisaa ja aina pitäisi olla 110 prosenttia tehoa päällä ja hampaat valkaistu ja pitää tavata vielä appivanhemmat illalla.
Mikä ihmeen 110 prosenttia? Ei ole olemassa kuin sata prosenttia jotakin asiaa tai tekoa tai voimaa.
Ennen se riitti. Sitten joku älypää keksi, että esimerkiksi työntekijältä ei riitä enää sataprosenttinen työpanos, vaan hänen on oltava 110-prosenttisen tehokas.
Haloo! Paniikkitilanteessa ihminen voi ylittää reaaliset voimavaransa hetkittäin, sillä sitä varten meillä on reservissä voimia, jotka otetaan käyttöön, kun kuolo tahi muu tuho uhkaa ja karkuun pitää päästä ja äkkiä. Mutta että tavallisen pulliaisen pitäisi varastohommissa olla 110-prosenttisen tehokas joka päivä, siis 24/7/365?
Tätä älyttömyyttä perustellaan sillä, että elintasomme laskee, tulee vilu ja nälkä ja jäädymme hankeen ja koko maa menee konkurssiin, jos emme uurasta enemmän kuin Rooman orjat aikanaan.
Tietenkin tällä kaikella tähdättiin ja tähdätään voittojen kasvattamiseen.

Kellokalleista se alkoi. Nuo olkapään takana kyttäävät tehokkuuden verikoirat ilmestyivät aikoinaan kuin tyhjästä. Ennestäänkin raskas liukuhihnatyö muuttui murhaavan stressaavaksi ja ihmisiä alkoi putoilla kyydistä. Tien varteen jäi yhä enemmän ruumiita ja ajomiehet piiskasivat lisää vauhtia nuorten businesspomojen juostessa kuola valuen ympärillä, hampaat välkkyen.
Ei ihme, että psykiatreilla kassakone kävi ja käy punaisen kuumana. Varsinkin tuolla Amerikan maassa.

Elämä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä niin stressaavaksi ja vaativaksi, että kuka tästä kohta selviää selväpäisenä läpi? Ihmiset pakenevat oravanpyörää kiihtyvää vauhtia – siis ne, joilla on siihen varaa. Jotkut vain hyppäävät pois vauhdista, tietämättä mihin joutuvat.
Moni selviää muuttamalla elämänsä ja arvonsa tyystin. Toiset kaatuvat ja jäävät killumaan jonnekin välitilaan, pudoten ehkä työttömien kasvavaan kasaan tai sitten sairaus- tai varhaiseläkkeelle.
Ja vauhti sen kun kiihtyy.
Ihmisen on aina ollut pakko tehdä työtä säilyäkseen hengissä. On ollut saatava ruokaa ja meidän leveysasteillamme lämmintä ja lapset on ollut pidettävä hengissä ja myöhempinä aikoina jälkeläiset oli vielä saatava koulutetuiksi, että he pääsisivät pois lapion varresta ja paremmille palkoille.
On ollut pakko uurastaa. Sanottiin: Tee enemmän työtä niin saat enemmän. Loppupeleissä tämä ei pitänytkään paikkaansa.
Rahat katosivat jonnekin, mutta kiire ei. Häviäjiä oli paljon ja ne, jotka loivat pelin säännöt, olivat ja ovat voittajia.

Tässä vauhdissa pärjäsivät tietenkin parhaiten nuoret. Vanhojen tietotaito ja kokemus devalvoitiin kuin Suomen markka aikoinaan. En haikaile tuota kokemuksen arvostusta mitenkään.
Päinvastoin! Ylpeänä tunnustan, että olen vanha, laiska ja mukavuudenhaluinen.
Ja suhteellisen onnellinen.