Eve Hietamies: Nettivempaimista löytyy apu joka pulmaan – tai sitten ei

Ostin netistiä koiraimurin, jolla on siis tarkoitus imuroida koiria. Ideana on kuljettaa härpäkettä pitkin koiraa, jolloin se kerää irtokarvat läpinäkyvään säiliöön. Imuroin tunnin kahta labradorinnoutaajani. Tytöillä oli kivaa eikä säiliöön eksynyt kuin muutama hajakarva.

Eve Hietamies

Eve Hietamies

Mutta tällä ei oikeastaan ollut enää väliä, sillä odotin postista jo jotain muuta: aivan uutta, erinomaista koiranhihnaa, joka lopettaisi koiran vetämisen.
Postia odotellessani katsoin kymmeneen kertaan mainosvideon. Siinä täti näkee kadulla omistajaansa kiskovan koiran, kiirehtii apuun, sujauttaa koiralle uuden, erinomaisen hihnan ja salamannopeasti koira lopettaa vetämisen. Se tepsuttelee vieressä kuin pyhäkoululainen.
Ostin niitä kaksi.
Hihnat tulivat. Eivät ne toimineet. Toinen koirista halusi mieluummin kuristua hengiltä kuin totella hihnaa. Toisella ei hihna mennyt edes vatsan ympäri.

Toisaalta ajatukseni olivat jo muualla. Olin tilannut systeemin, jossa maalipurkin sisältö kaadetaan maalitelan sisään, jotta maalatessa maali virtaa koko ajan eikä sitä tarvitse välillä kastaa maalipurkkiin. Mainoksessa mieshenkilö maalasi seinän minuutissa ja heilutteli myös telaa päänsä päällä: katsokaa, ei roisku, ei tipan tippaa. Ostin niitä kaksi, koska elän jo kolmatta vuotta remontin keskellä.
Eivät ne oikein toimineet. Vaikka kuinka maalasin, tela jätti tyhjiä läikkiä. Valumattomaksi kehuttu maalitela valui koko ajan saumoista ja sotki samalla lattian. Mies haukkui seinän maalausjäljen lyttyyn ja pärpätti pitkään myös lattiasta, vaikka pesin maalin pois.

Minua vähän lohdutti, että kahden kuukauden odotusajan jälkeen postilaatikossa odotti silmäpussinesteitä.
Videossa nainen taputtelee pari tippaa nestettä silmäpussilleen, ja minuutin päästä se on kadonnut.
”Haluatko nuortua kymmenen vuotta minuutissa?” mainoksessa kysyttiin. En todellakaan halua nuortua kymmentä vuotta, koska silloin lapseni olisi taas kaksivuotias ja sitä pitäisi viihdyttää koko ajan. Mutta halusin kokeilla.
Neste ei toiminut. Vaikka kuinka peilailin, naama oli tasan samanlainen kuin minuutti sitten.
Vähän lohdutti, että postissa tuli kännykkäpidike. Sen avulla kännykkä roikkuu ratista niin, että kun katsoo kännykästä navigaattoria, ei tarvitse siirtää katsetta ratista.
Kännykkä ei mahtunut pitimeen.

Mutta sain vihdoin pallokoneen koirilleni. En sitä, jonka alun perin halusin, koska se on myyty loppuun, mutta saman tyyppisen. Koira pudottaa pallon koneeseen, kone raksuttaa hetken ja pam! – ampuu tennispallon. Koira hakee pallon ja pudottaa sen innoissaan takaisin laitteeseen.
Ongelmia ilmeni kaksi. ”Laita pallo koneeseen” ei onnistu, koska koira ei oikeastaan halua luopua pallostaan.
Toinen ongelma on se, etten tiennyt, miten heikot hermot koirallani on. Se ei yksinkertaisesti kykene odottamaan kahtakymmentä sekuntia. Koska laite ei ammu palloa välittömästi, koira alkaa purra laitetta, kaataa sen, kunnes saa rakkaan tennispallonsa takaisin. Laitan nyt toivoni alkuperäiseen, selkeämpään pallokoneeseen.

Olen alkanut googlailla kakka-imureita, joilla saa koirankakat imuroitua pihalta suoraan muovipussiin. Suosikkini on laite, jonka mainosvideossa on äänitehosteet.
”Slurps”, laite sanoo.
Tuskin maltan odottaa.

Tuomas Enbuske: Tilaisuus ei todellakaan tee varasta

Viikonloppuna Helsingin Sanomien haastattelussa 39-vuotias Ossi Nyman kertoi, että häntä ei huvita tehdä töitä, mutta tuet hän mielellään ottaa valtiolta vastaan. Reaktiot olivat tietysti ennalta-arvattavat. Kuten aina. Oikeistolaiset sanoivat, että ”mitäs minä sanoin, sitä se paapominen teettää”. Vasemmistolaiset tietysti reagoivat, että ”oikea ongelma on tukien alikäyttö, eikä saa yleistää”.
Kaikki olivat tietysti väärässä. Kuten aina.

Tuomas Enbuske

Tuomas Enbuske

En jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka tunnollisia ihmiset ovatkaan. Ihminen tekee yllättävän vähän rikoksia, petoksia ja muita koiruuksia, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Tämä siksi, että ihminen on hyväntahtoinen eläin. Tai ainakin aika hyvä ihmiseksi.
Esimerkiksi suomalaisella hoiva- ja koulutusalalla paiskitaan töitä, vaikka palkka ei ole erityisen hyvä. Erityisen mielenkiintoista on, että ihmiset tekevät työnsä hyvin, vaikkei heille makseta sen enempää tai vähempää, oli työn laatu hyvää tai huonoa.
Lisäksi hyväntekeväisyyden määrä on lisääntynyt ja rikollisuuden määrä vähentynyt koko maailmassa.
Se nyt on selvää, miksi ihminen tekee hyvää, kun hänellä on yleisö. Mutta ihminen tekee hyvää myös anonyymisti. Esimerkiksi internet on tehnyt lahjoittamisen helpoksi. Erityisen paljon lahjoituksia annetaan Yhdysvalloissa.
USA:n tippikulttuurissa on tietysti huonoja puolia, mutta sen nerokkuus on, että se opettaa jo pienestä pitäen olemaan antelias tuntemattomalle. Olen huomannut, että yhdysvaltalaiset ystäväni antavat aina perussuositusta enemmän juomarahaa.

Valtiolla ei ole mitään syytä kiesustella alamaistensa tukikeinottelulla niin kauan kuin lakien säätäjät itse optimoivat tulojaan.
Näin on tehnyt muun muassa demareiden ex-kansanedustaja Päivi Lipponen nostamalla firmastaan palkkaa vain niin vähän, että hän saa kansanedustajien sopetumiseläkettä. Iltalehti selvitti, että esimerkiksi keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula oli kikkaillut tulonsa niin, että hän sai samaan aikaan sopeutumiseläkettä ja kymppitonnien palkkioita kahdesta eri ministeriöstä.
Kaikki oli tietysti lain kirjaimen mukaista. Lain henki sen sijaan löyhkäsi kuin maakuntien mies viime viikonlopun Kepu-risteilyn jäljiltä.
Paradoksaalista on, että Aula on ollut kolmen eri pääministerin talouspoliittisena neuvonantaja. Itse asiassa se selittää koko homman. Juuri siksi häneltä löytyy taloudellista hoksnokkaa järjestellä asiansa noin. Suurin osa ihmisistä ei osaa miettiä asioita noin. Ja vaikka osaisikin, ei halua.

Mutta palataan Ossiin. Hänen tarinansa oli Hesarin klikatuin juttu monta päivää. Miksi? Koska hänen käytöksensä oli normista poikkeavaa ja siksi mielenkiintoista.
Sitä paitsi koko sen ajan, kun Ossi puhui, ettei tee töitä, hän teki töitä. Hesarin haastattelu on hänen työtänsä. Kirjailija esitti hienosti pääroolinsa moraalin mittatikkuna, johon muut voivat verrata itseään. Samalla hän markkinoi kirjaansa.
Koko näytelmä oli kaikkien julkisten tukien arvoinen. Varmasti paatuneinkin kommunisti koki salaa mielessään ”siitäs sait” -hetken, kun TE-toimiston jätkä ilmoitti Hesarissa, että tuenmaksu loppuu. Fattan luukun edustaja oli ilmeisesti tapauksesta niin tunnekuohuissaan, ettei tajunnut, että yksityisen ihmisen tukiasioita ei saa kertoa lehdessä.
Uusliberaalin dystopian hengessä kaikki muuttui mainokseksi. Ossi, joka ei oikeasti ole laiska tai välinpitämätön, alkoi markkinatalouden hengessä näytellä laiskaa ja välinpitämätöntä, koska mainosti laiskuusromaaniaan.

Anna-Leena Härkönen: Huoltojoukot hoitavat homman, kun näyttelijä haahuilee omissa maailmoissaan

Harva tulee ajatelleeksi, miten paljon näkymätöntä työtä elokuvien eteen tehdään. Kuvauspaikoilla pyörii valtavasti porukkaa, jonka tehtävä on huolehtia näyttelijästä.
Lähimpänä näyttelijää on maskeeraaja, joka koskettelee hänen kasvojaan ja hiuksiaan.

Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkönen

He osaavat kaiken. Mustelmat, tatuoinnit, vanhennukset. Minua vanhennettiin kesällä erästä roolia varten kaksikymmentä vuotta.
Näyttelijä tehdään vanhaksi laittamalla hänen iholleen ensin lateksia, kuivaamalla föönillä ja voitelemalla sen jälkeen tekorypyt liukuvoiteella. (Kyllä, sillä pornokaupasta saatavalla.) Poisto on ikävää ja kestää kauan, mutta mitäpä ei kärsisi sen vuoksi, että saa nuoremman naaman takaisin?

Heillä on mukana kaikkea. Laastaria, särkylääkettä, vauvan peppupyyhkeitä. Niitä käytetään meikin poistoon. Myös miehet suostuvat pyyhkimään niillä kasvonsa.
He tietävät kaikista kaiken. Parhaimmat juorut kuulee maskituolissa. ”Sä et sitte kuullu tätä multa, mutta ihan pakko kertoa…”
Kyllä puvustajakin on tietysti näyttelijää lähellä. Näkee hänet esimerkiksi usein alusvaatteisillaan ja joutuu kuuntelemaan marinaa, jos vaate ei tunnu hyvältä.

Huoltojoukot pitävät huolta kokonaiskuvasta, kun näyttelijä haahuilee omissa maailmoissaan. Näissä olosuhteissa näyttelijä taantuu lapsen tasolle.
– Milloin mut puetaan? kysyin kerran maskibussissa.
Eräänä aamuna olin vähällä kutsua maskeeraajaa äidiksi.
Huoltojoukot ovat loputtoman kekseliäitä. Kerran yksi miesnäyttelijä oli kännissä. Hänet sidottiin narulla puuhun kiinni, kun hän ei pysynyt pystyssä eräässä kohtauksessa. Häntä kuvattiin takaa.
Huoltojoukkojen työtä voi vaikeuttaa monella tavalla. Myöhästelemällä. Tiuskimalla. Paiskomalla meikkipensseleitä pitkin seiniä. Tekisi mieli sanoa kaikille nuorille näyttelijöille: Älkää! Sana kyllä kulkee. Työt saattavat loppua kuin seinään.
Eräs näyttelijätär oli potkaissut valomiestä, joka oli osunut hänen tielleen kuvauspaikalla. Että tekisi mieli paljastaa, kuka.
Toinen oli hommannut d-kupin silikonitissit ja jätti kertomatta siitä puvustajalle. Samat puserot, jotka ennen sopivat täydellisesti, repesivät, mutta näyttelijä väitti kirkkain silmin, ettei tiennyt miksi.
Kerran lauantai-iltana yhdeksän maissa erään maskeeraajan puhelin soi.
– Tuu hieromaan mua, mun pää räjähtää! komensi nuori näyttelijätär langan päässä.
Maskeeraaja oli kertonut rauhallisesti viettävänsä viikonloppua perheen parissa. Kyseisellä näyttelijättärellä ei ole enää töitä.
Kerran maskeeraaja hamusi kättäni, kun istuin maskituolissa. Kättelin häntä. Hän tuijotti minua epäuskoisesti.
– Anna-Leena, mä haluan sun käden, koska mun pitää lakata sun kynnet.

Huoltojoukot eivät tietenkään tule tukemaan näyttelijää kameran eteen tai näyttämölle. Siellä näyttelijät huolehtivat itse itsestään ja vähän toisistaankin.
Eräässä teatteriesityksessä naisnäyttelijät esittivät laulavia kondomeita. Heillä oli kaikilla eri väriset kondomiasut päällään. Näyttelijä Jonna Järnefelt näytteli vihreäpukuista kondomia. Kerran hänelle iski vatsatauti kesken kohtauksen.
– Mun pitää mennä oksentamaan, hän kuiskasi punaiselle kondomille, jota näytteli Leena Uotila.
– Et sä voi nyt mennä oksentamaan, kun sulla on kohta soolo! Leena-kondomi oli kähissyt Järnefeltille vastaukseksi.