Yhdenvertaista joulua

Pari päivää ennen viime joulua kerroin, että vain neljän ministerin muodostama työryhmä päätti muuttaa Suomen kieltä ja aloittaa järjestelmällisen propagandan yhtä ihmisryhmää vastaan.  Se kävi todella helposti, ja seuraukset ovat näkyneet koko vuoden ajan uutisissa. Sen sijaan uutisissa ei tätä päätöstä ihmetelty yhtään, vaan se raportoitiin lyhyesti, ikään kuin ylhäältä annettuna faktana.

Ihan samalla tavalla media on vähin äänin hyväksynyt työttömyysturvan aktiivimallin. Sen käsittelystä eduskunnassa uutisoitiin minimaalisen vähän, ja jopa maan suurimman päivälehden pääkirjoitustoimittaja luulee vieläkin aktiivimallin tarkoittavan pelkkää aktiivista työnhakuvelvoitetta. Ei se tarkoita, vaan se tarkoittaa aktiivista työntekovelvoitetta. Kun vallan vahtikoiran taso on tätä luokkaa, niin hallitushan saa huseerata ihan mitä haluaa.

Ja kyllä hallitus on huseerannutkin. Kun ikään kuin koepallona toiminut turvapaikanhakijoiden aseman heikennys meni sukkana läpi, niin sama linja on jatkunut muuallakin. Hallitus on ottanut toimenpiteidensä kohteiksi johdonmukaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Työttömyysturvaa on heikennetty, ja siihen tehdään jatkuvasti lisää heikennyksiä. Lääkekorvauksia on leikattu, koulutuksesta on leikattu, kaikken vähäväkisimmiltä on koko ajan leikattu.

Hallituksella ei ole mitään muita työkaluja kuin leikkaaminen. En jaksa oikein uskoa hallituksen tekevän tätä tahallaan, vaan kyse lienee enemmän osaamattomuudesta ja tyhmyydestä. Kun ainoa työkalu on vasara, niin kaikki esineet alkavat näyttää nauloilta. Kun käytössä on vain sakset, niin sitten vain leikataan.

Näin jouluna pitäisi kai tehdä tiliä omista tekemisistään menneen vuoden aikana, mutta en jaksa tutkia mitä kaikkea olen vuoden aikana kirjoittanut. Sen tiedän varmasti, että olen monta kertaa varoittanut sulkemasta silmiä yhteiskunnassa tapahtuvilta muutoksilta. Hallitus laatii koko ajan uusia lakiesityksiä perustuslaista piittaamatta ikään kuin kokeillakseen menevätkö ne läpi. Joskus menevät, kuten nähtiin työttömyysturvan aktiivimallin kohdalla. Perustuslakivaliokunnan mielestä esitys oli perustuslain kannalta arveluttava, koska se asettaa eri alueilla asuvat eri asemaan. Halllitus viittasi valiokunnan lausumalle kintaalla, ja niin on tehnyt suurin osa mediastakin.

Varoitan samasta asiasta vielä kerran, niin ainakin pääsen joskus sanomaan, että mitäs minä sanoin. Muistakaa, että mikä voidaan tehdä yhdelle ihmiselle, niin sama voidaan tehdä ihan kenelle tahansa toisellekin. Mikä voidaan tehdä yhdelle ihmisryhmälle, niin sama voidaan tehdä ihan mille tahansa ihmisryhmälle. Yrittäkää pysyä siinä ihmisryhmässä, joka on yhdenvertainen lain edessä. Tosin ette voi koskaan tietää mikä ryhmä on hallituksen seuraavien toimenpiteiden kohde, joten viisainta olisi vaatia yhdenvertaisuutta aina ihan kaikille.

Hyvää ja yhdenvertaista joulua kaikille tasapuolisesti.

joulukortti 10 001

 

Kommentit (33)
  1. Kyösti Nuttukontio
    24.12.2017, 10:45

    Kiitos.Hyvää ja menestyksekästä joulua.

  2. olavi moilanen
    24.12.2017, 11:00

    Kiitos menneestä vuodesta ja voimia Saku.
    Lahjarikasta Joulua!

Kommentointi suljettu.