Yllätyksellistä uutta vuotta

Tämä vuosi tulee pitämään sisällään yllätyksiä, jotka ovat yllätyksiä vain hallitukselle. Muut ovat nähneet ne jo etukäteen. Hallituskin on ne nähnyt, mutta ei ole näkevinään. Osa mediastakin on nähnyt kiitettävän hyvin, mutta osalla on liian kiire kopioda hallituksen tiedotteita uutisiksi. Osa puolestaan on ottanut hallituksen puolustajan roolin.

Ensimmäiset yllätykset tulevat työttömyysturvan aktiivimallista jo huhtikuussa. Aktiivimallihan tarkoittaa sitä, että täyden työttömyysetuuden saaminen edellyttää työskentelyä palkkatyössä, yritystoimintaa tai osallistumista työllistymistä edistävään toimenpiteeseen.

Kevättalvella tullaan yllättymään siitä, että niitä työpaikkoja ei edelleenkään ole. Yllätytään siitä, että myös tilapäisesti lomautettujen pitää mennä niihin olemattomiin työpaikkoihin osoittamaan aktiivisuuttaan, tai heidän tukeaan leikataan. Yllätytään siitä, että yrittäjiksi ruvenneet työttömät katsotaan neljän kuukauden jälkeen päätoimisiksi yrittäjiksi, ja he menettävät tukensa kokonaan. Yllätytään vielä siitäkin, että muun aktiivisuuden osoittamisesta tulee tulkintaongelmia, joiden selvittämisen ajan tukien maksatus on keskeytetty.

Kevättalvella tultaneen esittelemään myös aktiivisen työnhaun malli. Siinä työttömän on osoitettava aktiivisuutta hakemalla todistettavasti määrätty määrä työpaikkoja ja raportoitava tekemisistään viikoittain. Raportoinnin laiminlyönnistä seuraa kahden kuukauden karenssi. Tässä mallissa ei ole mitään merkitystä sillä saako töitä vai ei, tärkeintä on työn hakeminen todistettavasti.

Hallitus suunnittelee myös koko sosiaaliturvan uudistamista toimeliaisuuteen perustuvaksi, eli kaikkien sosiaalietuuksia saavien on oltava touhuavinaan jotain leipäpalansa eteen, ihan sama mitä. Tästä Toimi-hankkeesta voitte lukea lisää täältä.

Kun näitä asioita kritisoidaan, niin hallitus ja sen tukijoukot puolustautuvat raivokkaasti. Perusteluna on, että ei työttömiä oikeasti rangaista, ja jos rangaistaankin, niin ei niin kovaa kuin väitetään, ja sitä paitsi rankaiseminen on niille ihan oikein.

Myös soten valinnanvapaus tuo näitä niin sanottuja yllätyksiä sitä mukaa kuin suunnitelmat tarkentuvat. Hallitukselle ihan uutena tulee tieto, että valinnavapaus tuo mukanaan kustannuksia kasvattavia monopoleja. Isot terveysjätit ostelevat parasta aikaa kunnilta terveyskeskuskiinteistöjä, ja kun ne on myyty, ei niihin tule kukaan muu kuin ostaja. Ihan yllättäen hinnat nousevat, kun terveysjätti sanoo, että maksakaa, tai ovet pysyvät lukossa.

Yllätyksenä tulee tietenkin myös se, että nämä isot yhtiöt voivat vapaasti jatkaa verokikkailua eli viedä verovaroista saamansa voitot ulkomaille. Näin ei pitänyt voida käydä, mutta lakiluonnoksessa ei muistettu antaa maakunnille keinoja estää kansainvälisten pörssiyhtiöiden toteuttama markkinoiden kaappaaminen ja voittojen vieminen veroparatiiseihin. Siitä huolehtiminen jätettiin pää kainalossa hoitoon hakeutuvan potilaan vastuulle.

Muistetaan sitten teeskennellä yllättyttä, kun nämä ja monet muut asiat putkahtavat eteemme. Voi hyvänen aika, eipä tuotakaan osannut kukaan arvata!

Hyvää uutta vuotta kaikille tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti.

Kommentit
  1. 2

    stunned sanoo

    Sairaan pitää kantaa vastuu ja varmistaa, että valitsee palvelunsa sieltä, missä eettisesti maksetaan verot Suomeen. Just.

    Google ja Apple pimittävät verot tai tekevät tuplairlantilaisia kenenkään estämättä. Ainahan voi käyttää GNU/Linuxia ja DuckDuckGota. Mutta missä on sairaanhoidon avoimen ja vapaan lähdekoodin toimipiste?

    – Mehän tiedämme tälläkin hetkellä ison joukon kansainvälisiä konserneja, joissa lakimieskaarti huolehtii siitä, että verosuunnittelu tehdään laillisesti. Esimerkiksi Google välttää verosuunnittelulla kymmenien miljardien verot. Mutta kyllä me silti käytämme Googlen palveluja, minäkin käytän, Rimpelä huokaa.

    Sipilää ei siinä vaiheessa enää näy vastuunkantajana, kun kauhuskenaario realisoituu. Hurskaat puheet on jo unohdettu.

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sipila-suuryritysten-sote-ylivalta-estetaan-lailla-pelot-eivat-toteudu/711898/

    – Ääripään kauhuskenaario on, että syntyisi yksityinen monopoli tai duopoli, joka käytännössä jakaisi markkinat ja vielä niin, että veroja ei makseta Suomeen. Viimeiset kahdeksan tuntia keskustelimme sote-neuvotteluissa siitä, että näin ei saa järjestelmässä käydä, Sipilä kertoo.

    Suunnitelma etenee askelmerkkien mukaisesti.

    • 2.1

      Seppo Juhani sanoo

      Sipilä tiesi ja hyväksyi suuryritysten monopolien synnyn. Pääministeri on tästä vastuussa. Miksi hän ei tehnyt mitään, kun jopa ymmärsi, että näin käy?

    • 2.2

      Mika Luostarinen sanoo

      Näin ei saisi käydä, mutta ei nyt kuitenkaan estetä sitä millään tehokkaalla lainsäädännöllä, vaikka voisimme.

    • 2.3

      Rosa Warski sanoo

      ”– Ääripään kauhuskenaario on, että syntyisi yksityinen monopoli tai duopoli, joka käytännössä jakaisi markkinat ja vielä niin, että veroja ei makseta Suomeen. Viimeiset kahdeksan tuntia keskustelimme sote-neuvotteluissa siitä, että näin ei saa järjestelmässä käydä, Sipilä kertoo.”

      Sipilä on kova poika valehtelemaan. Attendo on jo nyt monopoliasemassa joillain paikkakunnilla. Asiasta on puhuttu täälläkin:

      ”Pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta yksityisti koko sosiaalitoimensa tuottavaksi liiketoiminnaksi Attendo MedOnelle. Sosiaalitoimi on siirtynyt yksityisen yrityksen monopoliksi jopa niin tiukasti, että ainoa virkavastuulla toimivakin on tilipussistaan sidoksissa yksityisen välikäden kautta (Attendo) MedOneen. Lastensuojelun asioista päättää epäpätevä henkilö, mutta kunnan mielestä Valviralla ei ole oikeutta edes huomatutella näistä asioista.”

      http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2011/12/22/sidonnaisuudet-puntarissa/

      Tuo kirjoitus on 6 vuoden takaa. Sen jälkeen on paljon ehtinyt tapahtua. Veikkaan, että vain huonompaan suuntaan.

  2. 3

    Heikki Savolainen sanoo

    Terveysalan yritykset ainakin ”yllättyvät” positiivisesti. Hyvä, että joku edes on hyvillä mielin. Hahhaahhhaa (selkäkeikkanaurua).

  3. 4

    Hupu sanoo

    Pitäisiköhän veronmaksajille hieman paremmin kertoa, mitä se työttömien aktivointi lähinnä tarkoittaa?

    Työttömien aktivointia kannustavat tavallaan taputtavat käsiään yhteen kun työttömille ei makseta työttömyyskorvausta vaan ”osallistumiskorvausta”, jolloin takavasemmalla työttömyydestä taloudellisesti hyötyvät kuppaavat verovaroista itselleen todella kadehdittavan elintason – työttömiin ja useimpiin palkkatyötä tekeviin verrattuna. Eikö olisi järkevämpää kyseenalaistaa heille menevät verorahat ja vaatia tietoja, kuinka paljon veronmaksajien rahoja käytetään työllistämispalveluiden hankintaan? Kun vaaditaan työttömyyskorvauksen saamisen vastineeksi osallistumista työllistämispalveluun, ei säästetä mitään vaan maksetaan enemmän, koska kukaan ei kyykytä työtöntä omaksi iloksi vaan vaatii palvelun järjestämisestä korvauksen.

    Työttömien aktivointi on teoriassa ihan oikea tavoite, mutta käytännössä tuo typistyy siihen, että työttömyyskorvaukset saadakseen työttömän on osallistuttava työllistämispalveluun, jonka työllistämistä edistävä hyöty on olematon. Lisäksi näihin kyykkyhyppelyihin osallistuminen vie aikaa työhakemiselta ja useimmat kyykkyhyppelyt vain polttavat työttömän henkiset voimavarat loppuun, koska tavoitteeksi on muodostunut aivopestä työtön uskomaan omaan arvottomuuteensa ja hyväksymään hänelle määrätyt osallistumisvelvollisuudet kiitollisena. Yleensä työtön edistyy työllistämispalveluilla niin taitavaksi, että hän osaa tehdä työtehtävät palkatta, mutta taitoa palkan vastaanottamiseen ei sitten opita millään – tai sitten työnantajat eivät halua maksaa palkaa, kun täsmälleen saman työpanoksen saa ilmaiseksi (usein jopa paremman työpanoksen, koska työtön pyrkii todistamaan olevansa palkaamisen arvoinen).

    Kun yhä useampi työtön pyrkii palkattomalla työllä työelämään, niin vielä palkkaa saavien työehtoja voidaan kiristää… loputtomasti.

    Saattaa olla, että löytyy hyödyllisiäkin työllistämispalveluita, mutta kukaan ei ole todennettavasti osoittanut näiden olemassaoloa. Se nyt vaan on fakta, että ellei ihminen osaa peppua pyyhkiä, niin tottahan toki tämän taidon opettaminen parantaa mahdollisuuksia työllistyä, mutta kun tämän perusteella pepunpyyhkimiskurssille velvoitetaan nekin työttömät, jotka osaavat jo kyseisen taidon.

    • 4.1

      Katri sanoo

      Niinpä. Miksi kukaan ei painosta hallitusta tekemään politiikkaa, joka luo työpaikkoja? Kenelläkään ei ole varmaa työpaikkaa, joten kaikkien tällä hetkellä työssä olevien pitää herätä. Kuuden tunnin työpäivät, työn jakaminen ja palkkatukeen tehtyjen leikkausten peruminen auttaisivat työllistymisessä. Kun työtön saa palkkatyöpaikan, hän ei ole enää työtön.

  4. 5

    Tanja Takalo sanoo

    Tänä aamuna pohdiskelin ongelmaa nimeltä agraari aivot. Osalla suomalaisia aivot ovat asennossa agraariajattelu, josta nähdäkseni ongelmat johtuvat. Agraariajattelu toimi erinomaisen hyvin maatalousvaltiossa, jollainen Suomikin oli vielä satakunta vuotta sitten. Jokainen osallistui työpanoksella peltojen kyntöön,kylvöön ja sadonkorjuuseen. Sadosta annettiin sitten sovittu osuus työn tehneille. Lisäarvoa saatiin uusien peltojen raivauksesta. Ei mitään ongelmaa. Työtä riitti jokaiselle, ja jokainen ymmärsi työn merkityksen viljavainioita katsellessa.
    Tullaan nykyhetkeen, yhä edelleen ajatellaan, että jossain on rahapelto jonka kyntöön,kylvöön ja sadonkorjuuseen on jokaisen osallistuttava. Nyt tuleekin se kivi pellossa. Pankit luovat rahaa tyhjästä. Ei ole olemassa rahapeltoa jota kyntää. Modernit aivot käsittävät tämän, agraari aivot eivät. Kaikki plokit,työttömien aktivointilait ym. rikkaruohovertaukset johtuvat tästä. Agraari aivot yrittävät yhä jakaa työt ja sadot kuten pellonreunalla tehtiin. Emme vain enää ole siellä.
    Me tarvitsemme modernit aivot hallitukseen johtamaan Suomi läpi tämän muutoksen. Raha joka luodaan tyhjästä, tulee ohjata jokaiselle kansalaiselle luomaan hyvinvointia. Kysykääpä itseltänne yksi kysymys. Jos raha kerta luodaan tyhjästä, eikä kukaan näe vaivaa,eikä käytä energiaa sen tekemiseen, miksi teidän oletetaan näkevän vaivaa, ja käyttävän energiaanne sen saamiseen?
    Hyvää Uutta vuotta kaikille.

    • 5.1

      stunned sanoo

      Sekin vaikuttaa, että ylijäämäväestöä (köyhälistöä) ei enää harvenneta kuin ennen, kun ei ole sotia (ainakaan ollut pitkään aikaan tai vielä), joihin lähettää työttömät miehet luodin eteen.

        • 5.1.2.1

          stunned sanoo

          Sotaa seuraa yleensä, paitsi viriili boomi, myös nousukausi.

          Jonkin aikaa menee taas paremmin taloudessa, kunnes ylijäämäväestön reserville ei taaskaan löydy sijaa ilman uutta sotaretkeä. Yleensä sykli on ollut pari sukupolvea. Joka toinen on uhrattu, joka toinen on hyötynyt.

      • 5.1.3

        Tanja Takalo sanoo

        Sotia käytiin viljelymaasta. Siihen tarvittiin sotilaita, ja likipitäen sama määrä viljelemään. Nykyään ruuantuotanto on niin tehokasta ettei sen takia kannata enää sotia. Ideologisia sotia kyllä käydään, mutta globalisaatio on harventanut niitäkin.

        • 5.1.3.1

          Esa J. sanoo

          Nykyiset sodat ovat suurimmalta osaltaan taloussotia. Esimerkiksi Irak, ei ole tarkoituskaan viedä sinne demokratiaa, vaan ottaa öljy halvalla. Syyria: H. Clinton ja Obama aseistivat ja kouluttivat ISIS:n kurkunleikkaajat, kun Assadin naama ei miellyttänyt. Koskahan sieltäkin köydetään öljyä? Somalia taas sai olla oman onnensa nojassa, siellä kun ei ollut öljyä. Saudit kuriyhteiskuntineen kelpaavat kavereiksi, ettei hanat mene kiinni, muuten taas pitäisi viedä demokratiaa… Hyvin raadollista touhua!

          Seuraavat taistelut tullaan käymään puhtaasta vedestä, sanokaa minun sanoneen…

          • 5.1.3.1.1

            Joni Pelkonen sanoo

            Tuossa teoriassa on pari virhettä: ensinnäkin Irakin sota maksoi Yhdysvalloille niin paljon, ettei mikään öljyntuonti sitä summaa korvaa. Toiseksi ISIS:tä ei ollut olemassakaan Clintonin aikana. Enkä oikein jaksa muutenkaan uskoa että Yhdysvaltain presidentti juonisi ISIS:n kanssa, kun ihan lehtiä lukemalla voi tajuta, että Syyrian ei-demokraattisilla vaaleilla valittu diktaattorihan se siellä riehuu omaa kansaansa vastaan, joka haluaisi siirtää hänet pois valtaistuimelta.

            Somalian suhteenkaan tietosi eivät ole edes Wikipedian tasolla (kannattaa muuten järjen palauttamiseksi lukea perustiedot sieltä tai muusta neutraalista lähteestä aina ennen kuin tekee mieli ryhtyä kehittelemään mielikuvituksellisia salaliittoteorioita). Siellä nimittäin oli vielä 1970-luvulla lännen tukema johto, joka korvautui NL:n tukemilla kapinallisilla, jotka taas menettivät valtansa NL:n ja sen rahoituksen kadottua. Ei siis tarvittu öljyä sielläkään.

            Ja se Syyrian kriisi sai alkunsa usean vuoden mittaisesta kuivuusjaksosta, joka sai suuren määrän ihmisiä muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin.

    • 5.2

      Hupu sanoo

      ”Jokainen osallistui työpanoksella peltojen kyntöön,kylvöön ja sadonkorjuuseen. Sadosta annettiin sitten sovittu osuus työn tehneille.”

      Voihan nykyäänkin käyttää niitä agraari aivoja, mutta ajatus menee nykyään siten, että jokainen osallistuu työpanoksellaan kyntöön, kylvöön ja sadonkorjuuseen, mutta koko hyöty menee peltojen omistajille ja peltojen kyntöön,kylvöön ja sadonkorjuuseen osallistuneet työntekijät kerjätköön elantonsa sosiaalisista tuista sekä kantakoot häpeän muiden kustannuksella elämisestä.

      • 5.2.1

        Tanja Takalo sanoo

        Meillä ei ole peltoja jonne mennä. Koko ajatus siitä että jokaisen on kynnettävä, kylvettävä ja korjattava satoa, on yksinkertaisesti mahdoton nyky-yhteiskunnassa. Rahaa ei tejdä työllä, vaan luodaan tyhjästä. Kuulisin mielelläni vastauksesi kysymykseeni.

        • 5.2.1.1

          Hupu sanoo

          Kysymys jäi hieman epäselväksi.

          Minä olen hieman eri mieltä tuosta rahan luomisesta tyhjästä, koska aina rahan tekemiseen liittyy jonkinlainen tapahtumaketju, jossa joku todella tekee työtä.

          Vaikka nykyään ei konkreettisesti hankita sitä elantoa suoraan pellosta, niin se elanto hankitaan kuitenkin työpanoksen vastineena – jopa sijoittaja tekee työtä ”kun painelee tietokoneensa nappeja” ja niille sijoituksille tulee tuottoa ”kun joku tekee voittoa tuottavaa töitä”.

          Rahaa tietenkin siirtyy kohteisiin, jossa rahaa luodaan tyhjästä, mutta rahaa ei sielläkään luoda tyhjästä vaan nekin rahat on tienattava jossakin muualla.

          • 5.2.1.1.1

            Jarkko sanoo

            Ok oletetaan, että rahaa ei luoda tyhjästä kuten Hupu väität. Selitä sinä sitten Hupu se, että miten on mahdollista, että maailmassa on enemmän velkaa kuin on olemassa rahaa (jos kerran rahaa ei luoda tyhjästä luomalla uusia velkakirjoja)?

            https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/peruskysymyksia-taloudesta-miksi-maailmassa-on-velkaa-enemman-kuin-rahaa/

            Kun mietit tätä hetken aikaa, että velkaa Hupu niin tajuat miten tyhmä väitteesi on, että rahaa ei luoda tyhjästä kokoajan uusina velkoina.

            Lisäksi kun velkaa on aina paljon enemmän kuin rahaa on olemassa suurin osa ihmisistä on ikuisesti velkaorjia eikä heillä ole ikinä mitään mahdollisuutta maksaa velkoja pois, koska rahaa on vähemmän kuin velkaa. Luonnollisesti se, että kaikki eivät pysty maksamaan velkoja pois on heidän oma vikansa eikä vallassa olevien vika jotka keksivät järjestelmän.

          • 5.2.1.1.2

            Mervi Tirkkonen sanoo

            Raha on vain numeroita – bittejä tiedostoissa. Tyhjää. Muinoin vaihdannan – jonkun todellisen asian vaihdannan – väline, vain asian tai teon arvon merkkaamisen apuväline. Näppärä apuneuvo, hyvä renki – huono isäntä. Nyt eletään juurikin sitä harhaa, että raha muka jotain todellista olisi, tai jotain mistä taistella kannattaisi tai jonka edestä jotain todellista uhrata. Tyhjän. Olemattoman. Pelkkien numeroiden, joissa on helppo pilkkua siirrellä, ja etumerkkiä tai kerrointa vaihdella. Ilkkua, edustaa ja kertoa omaa totuuttaan.

          • 5.2.1.1.3

            Hupu sanoo

            Tuo näkökulma ei tosiaan tullut mieleen… toki velkakin on rahaa ja velkarahalla on täsmälleen sama ostovoima kuin rahalla yleensä.

            En muuten ajatellut edes sitä, että rahaa saadaan lisää pelkillä valmistuskustannuksilla rahapajoista.

            Oman näkökulmani taustalta löytyy näkemys, että rahalla pitää olla jokin arvo ja pelkästään velkaa ottamalla talous ei pyöri. Ainahan otettua velkaa ei makseta takaisin, mutta silloinkin jonkun on tehtävä tuottavaa työtä, jotta tappiot saadaan katettua – ainakin osittain.

            Minulle velka ei ole edelleenkään tuotettua rahaa vaan takaisinmaksettavaa velkaa.

          • 5.2.1.1.4

            Tanja Takalo sanoo

            Rahaa luodaan tyhjästä pankkien toimesta. Rahaa ei ole sidottu enää aikoihin kultakantoihin tai mihinkään muuhunkaan työhön. Ajattelet juuri kuin agraari, että työ itsessään tuottaa rahaa. Näin ei ole. http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/rahan-luonti-vaatii-vain-pankkiasiakkaan-luottamuksen
            Linkki selittää miten pankki luo rahaa tyhjästä.
            Agraari aivot luovat mielikuvan työn luomasta energiasta joka muuttuu hyvinvoinniksi. Mitä useampi tekee työtä, sitä enempi energiaa, sitä suurempi hyvinvointi. Kuulostaa hyvältä vai mitä? Valitettavasti kyse on mielikuvituksen luomasta menneisyydestä. Konkreettinen työ voi todellakin luoda yksilölle jonkin verran hyvinvointia, kuten kotipuutarhan kasvatus. Kansallisella tasolla tämä ei toimi enää. Emme voi luoda omalla energialla (työllä) hyvinvointia, koska emme voi luoda omaa rahaa. Olemme sidottuja pankkeihin. Siis näin: sinä menet työhön, työnantajasi nostaa pankista palkkasi. Pankki luo rahan tyhjästä ja avaa kaksi tiliä (lue linkki viimeistään nyt). Ja veloittaa työnantajaltasi korkoa. Työnantajasi siirtää korkolaskun velkaan kirjanpidossaan. Ja saa sen vähennykseen tilinpäätöksessään. Koko prosessin aikana sinun työhön käyttämä energiasi ei ole luonut rahaa penniäkään tilillesi. Kyse on, kuten Jarkko sanoi velasta, sekä kirjanpitotemppuilusta. Agraari aivot vain eivät meinaa suostua ymmärtämään, ettei ole olemassa rahapeltoja, joiden ylläpitoon on jokaisen osallistuttava.

          • 5.2.1.1.5

            Hupu sanoo

            Kun velkaa on maailmassa enemmän kuin ”rahaa” ja molemmilla tehdään rahaa … niin seuraavaksi tulee inflaatio (joka osittain voi johtua siitä ”rahan tekemisestä tyhjästä”). Eräs vanhempi mies sanoi, että hänen nuoruudessaan uuden auton sai ostettua kuukauden palkalla ja nykyään uutta autoa ei saa ostettua edes vuoden palkalla.

            Oikeastaan kannattaa ehkä unohtaa koko rahan käsite, sillä en edelleenkään usko hyvinvoinnin tulevan tyhjästä vaan aina se on seurausta jonkun tekemästä työstä. En tarkoita tällä sitä ettei sosiaaliturvaa tarvita tai ei tarvittaisi tulonsiirtoja, mutta mielestäni on väärin kuvitella ettei hyvinvoinnin eteen kenenkään tarvitse nähdä vaivaa, joka tuli mieleen väitteestä, että ”raha tulee tyhjästä”.

          • 5.2.1.1.6

            Tanja Takalo sanoo

            Hupu, rahaa tai edes sen käsitettä ei voida unohtaa sillä raha pyörittää yhteiskuntaa. Meidän on tärkeää tiedostaa että raha tulee tyhjästä kenenkään tekemättä työtä sen eteen. Yksikään pankki ei tee fyysistä työtä rahan eteen. Hyvinvointi koostuu monesta eri osa-alueesta, eikä jokainen osa vaadi työpanosta. Rahaa tarvitaan perustarpeiden tyydyttämiseen. Ruoka, asunto jne ovat aineellista hyvinvointia, ja perhe,ystävät jne aineetonta hyvinvointia. Koska rahaa ei todellisuudessa ole olemassakaan,paitsi se kolmisen% käteisenä, voidaan aivan hyvin pohtia kansalaispalkan mahdollisuutta. Mainitsin inflaation, no nyt tullaankin jännään asiaan nimeltä NAIRU. Tässä linkki siihen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/NAIRU
            Asiasta löytyy lisääkin tietoa kun kuukeloi isoilla kirjaimilla NAIRU. Tämä Suomen valtion lempilapsi varmistaa ettei Suomessa koskaan saavuteta täystyöllisyyttä. NAIRU selittää myöskin miksi sosiaaliturvaa heikennetään ja miksi ammattiliittoja rajoitetaan. Suosittelen perehtymään asiaan.

          • 5.2.1.1.7

            Pitkäaikaistyötön sanoo

            Vaikka rahaa luodaankin tyhjästä, eikä sille ole käytetty enää vuosikymmeniin jalometalleja takuuksi, niin ei se raha edelleenkään pelkästään kuviteltua ja tyhjänarvoista ole.

            Kun Markku perhepäivähoitaja ottaa pankista asuntolainan, pankki tosiaankin ”luo” tuon lainarahan. Tuo luotu raha on kuitenkin vastikkeellista ja se vastikkeellisuus luo sille rahalle arvon. Siten Markku perhepäivähoitaja hoitaa lapsia X tuntia maksaakseen asuntolainansa takaisin pankille. Eli Markun työtunnit loivat alun perin tyhjästä nyhjäistylle rahalle (numerosarja tietokoneella) sen arvon jälkikäteen.

            Rahalle voi tällä tavalla luoda arvoa tehtynä työnä. Osa työstä on ”ei-aineellista” (kuten tuo lastenhoito), osa tuottaa käsinkosketeltavia hyödykkeitä. En keksi, miten tuon vaiheen voisi kiertää. Siksi en näe rahaa ”kuvitelmana”. Eikä sitä voisi sekopäisesti vain nyhtää tyhjästä, ellei halua tuijottaa inflaatiota syvälle ja rakastavasti silmiin.

            Niin tai näin, kannatan minäkin kansalaispalkkaa. Koen, että se on ainoa oikeudenmukainen, ”vähä-byrokraattinen” (helppo ja edullinen) vaihtoehto tässä täysin muuttuneessa työelämässä.

            NAIRUsta totean vain, että vaikka teoriassa se on ymmärrettävä ja looginen, niin vallanpitäjien älli ei edes riittäisi tuollaisen kuvion pyörittämiseen (eikä sen pyörittämiselle ole mekanismeja).

          • 5.2.1.1.8

            Tanja Takalo sanoo

            Pitkäaikaistyötön, mielestäni Markun tekemät työtunnit eivät lisää rahalle sen arvoa, vaan pankin perimä korko. Juuri korko on sitä todellista rahaa. Pankki siis tekee tyhjästä numerosarjan paperille josta markku maksaa todellista rahaa pankille. Taisi olla itse Ford joka sanoi että jos ihmiset tietäisivät miten pankit toimivat, vallankumous taphtuisi päivässä. Rahan vastikkeellisuus eli rahan arvo on sopimuksiin perustuva, ei itsessään olemassa oleva. NAIRUa Suomen valtio käyttää inflaatiopuskurina. Tietty prosenttimäärä kansasta pidetään työttömä talouskasvua hidastamalla jotta inflaatio ei kiihdy. Sitten työtöntä rangaistaan työttömyydestä valtiovallan toimesta. Homma on mennyt melkoisen naurettavaksi.

          • 5.2.1.1.9

            Pitkäaikaistyötön sanoo

            Minusta on surullista, että mielestäsi Markun työ olisi tässä rahan arvona synnyttävässä yhtälössä arvotonta. Kyllä aika on rahaa ja varsinkin työaika ja erityisesti tuottava työaika. Markun hoitamista lapsista tulee aikanaan fiksuja aikuisia ja siten Markun työ oli tuottavaa. Arvokasta. Pankki oli samaa mieltä, koska sillä työllään (ja vain työllään) Markku sai lopulta maksettua pankkilainansa pois.

            Markku maksoi lainastaan myös korkoa, joten se korko-osuus lisäsi tällä Telluksella olevan rahan määrää.

            Pankkien toimintatapa on, tosiaan, veikeä. Sekin on veikeää, että Amerikan keskuspankki on yksityisomistuksessa. Vai mitenkä se nyt meni…

            Ei meidän hallitus osaa NAIRUilla. Usko pois. Kyllä he yrittävät tosissaan poistaa työttömyyttä. He eivät vain tiedä, mitä he tekevät.

          • 5.2.1.1.10

            Jarkko sanoo

            Hupu,
            ”Kun velkaa on maailmassa enemmän kuin ”rahaa” ja molemmilla tehdään rahaa”

            Se, että velkaa on maailmassa valtavasti enemmän kuin liikkeessä on rahaa kaiken kaikkiaan viittaisi siihen suuntaan, että joku jossain jakaa saman rahakasan monen eri asiakkaan käyttöön ja repii siitä välistä provikat. Se, että sama rahakasa on samaanaikaan provikoita vastaan (jota koroksi kutsutaan) monen eri asiakkaan käytössä taas implikoi siihen suuntaan, että rahaa luodaan tyhjästä lisää. Muutenhan on järjenvastaista, että velkaa on enemmän kuin on rahaa kierrossa kaiken kaikkiaan.

            Jos sama raha taas olisi vain yhden asiakkaan käytössä kerrallaan olisi velkaa tasan sama määrä kuin rahaa liikenteessä kokoajan. Näin ei kuitenkaan ole.

            Kun alat Hupu miettiä näitä juttuja huomaat miten naurettavalti esim. poliitikkojen jutut siitä, että me hukumme velkaan alkavat vaikuttaa. Samaa rahakasaa lainaillaan monelle eri asiakkaalle samaan aikaan käyttöön ja voivotellaan miten kaikki hukkuvat velkaan. En väitä, että näin on mutta muuta selitystä minulla ei ole antaa sille miksi velkaa on valtavasti enemmän kuin rahaa kaikenkaikkiaan liikenteessä. Ne velkojen korot syövät liikenteessä olevan rahamäärän pienemmäksi kuin velkojen määrä.

          • 5.2.1.1.11

            Kyösti Hyttinen sanoo

            Eurokampus, Suomen Pankki edistää talousosaamista, yläkoulut
            Raha on velkaa
            http://www.euro.fi/fi/ylakoulut/mita-raha-on/raha-on-velkaa/

            Talousanomien Jan Hurrin artikkelin lopussa oleva kuvaaja kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa mistä on kysymys. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001673798.html

            Ari Ojapellon Plogi, Poliitikot eivät ymmärrä pankin järjestelmävikaa
            https://blogit.kansanuutiset.fi/maailmanparantajan-madonluvut/12-poliitikot-eivat-ymmarra-pankin-jarjestelmavikaa

          • 5.2.1.1.12

            Toni Neffling sanoo

            Raha on hyvinkin kuviteltua siinä missä, Jeesus, Sauron tai Allahkin. Mikään näistä ei elä ihmisaivojen ulkopuolella. Kuvitteellisuus ei silti estä sen vaikuttamista todellisuuteen – esim. jos hyökkään Irakiin Sauronin käskystä. Luottamus/uskonto lienee lähin vertailukohde, joka vastaa rahaa – sen arvohan perustuu luottamukseen ja uskoon. Mikään ei estä käymästä kauppaa Hobiteilla (100 Hobittia on yksi Gandalf) – pitää vain kollektiivisesti luottaa, että saadessani tukan leikkuusta 18 Hobittia voin sen käyttää kolmeen banaaniin.

            Rahan arvo ei määräydy markkinoiden salaisen käden ohjaamana vaan perustuu enempi tottumukseen ja leimautumiseen (tarjonnan ja tarjonnan laki). Jos tuo markkinoille tuotteen, jota siellä ei jo ole ensihinta leimaa arvon ihmisiin – siis arvon johon kaikki jatko verrataan. Mainostajan tehtävä on tehdä tuo ns. arvo uskottavaksi (limited edition, HDR, luotu kulkemaan, best a man can get).

        • 5.2.1.2

          Tanja Takalo sanoo

          Pitkäaikaistyötön, päätän itse mitä mieltä olen Markun työstä. En oikein pidä siitä, että muut päättävät mielipiteitäni.
          Markku tekee hyvää ja arvokasta työtä, mutta se ei lisää hänen rahan määrää pankkitilillä. Markun työ ei lisää rahan arvoa millään tavalla. Eurolla saa täsmälleen saman verran Markun työpäivänä kuin hänen lomallaankin. Itse asiassa Markun työ on valtion kannalta se ainoa todella tärkeä. Valtio on itsekäs eliö. Ainut millä on merkitystä, on valtion olemassaolon jatkuminen, ja sen valtio varmistaa lasten avulla.
          Oletetaan että Markku lainasi 10 000. Pankki avasi kaksi tiliä. Toisen Markulle ja toisen itselle, molemissa tileissä on 10 000. Molempien tilien yhteenlaskettu arvo on tasan 0. Jos Markku päättää perua lainan, jää pankille 0€. Jos Markku päättää pitää rahat, 10 000 muuttuu taikatempulla rahaksi, simsalabim + korkovelka. Jos sinä ja minä teemme saman tempun joudumme syytteeseen petoksesta.
          Pankille Markun työ on yks hailee. Vain Markun omaisuuden määrä ratkaisee, jonka pankki ulosmittaa mikäli Markku joutuu esim työttömäksi. Hänen työnsä ei myöskään lisännyt Telluksella olevan rahan määrää, sillä sitä painaa valtiovalta omassa rahapajassaan, ja sen määrä on noin 3% loput on bittejä pankin papereissa. Rahatalous on tällä hetkellä likipitäen täysin pankkien hallussa, mutta onneksi kuuluu jo vaatimuksia että pankit tulisi alistaa kansallisvaltioiden valvonnalle.
          Valitettavasti Suomen hallitusta vaivaa tällä hetkellä jakomielitautisuus. Toisaalta hallitus yrittää lisätä tehdyn työn määrää, mikä kiihdyttää inflaatiota, toisaalta hillitä inflaatiota lisäämällä työttömien määrää. Ei mitään järkeä, kansa vain hämmentyy ja menettää luottamuksen hallituksen kykyyn toimia.

    • 5.3

      Jukka sanoo

      Erinomainen kommentti. Juuri tämä tulisi ymmärtää ja nostaa keskusteluun laajasti. Hyvinvointivaltion rahoitus ja tulonjako ei voi jatkossa olla nykyisessä määrin työtuloon perustuva.
      Ihmisillä on hyvä olla merkityksellistä tekemistä, eikä tämä tule olemaan ongelma. Haaste on tulonmuodostuksessa.

    • 5.4

      Jarkko sanoo

      ”Tänä aamuna pohdiskelin ongelmaa nimeltä agraari aivot. Osalla suomalaisia aivot ovat asennossa agraariajattelu, josta nähdäkseni ongelmat johtuvat.”

      Niin mutta ne ketkä luovat rahaa tyhjästä ovat valta-asemassa, joten on yhden tekevää mitä se heidän uhreilleen aiheuttaa. Alistetussa asemassa oleva on aina syyllinen omiin ongelmiinsa riippumatta siitä kuka ne aiheuttaa. Suurin osa ihmisistä on niin yksinkertaisia parhaimman tarinan perässä juoksevia laumasieluja, että loogiset perustelut eivät toimi.

      Sekään ei toimi, että heittäytyy surkeaksi ja kertoo avoimesti kaikki lähes kuoleman johtaneet asiat, koska siitähän joku kiusaaja vain innostuu lisää. Toisen posken kääntäjäkin tapettiin ristilleen. Tällä saa vain kovempi ja julmempia iskuja osakseen.

      Ainoat keinot mitkä toimivat ovat itsensä tappaminen, koska sillä täältä pääsee ainakin pois eikä kuollutta enää vituta mikään päällepäsmärin kiusa. Tai sitten ottamalla oppia oikeasti sorretuista kansoista kuten vaikkapa Romaneista ja raivaamalla tilaa röyhkeydellä. Romania ei halua kukaan edes ilmaiseksi työvoimaksi sadistinen virne naamalla johonkin puulaakiinsa. Eli se toimii. Romanit ovat selvinneet aikamoisesta höykkyyttämisestä ja raivanneet oman tilansa. Ei ehkä maailman valtiaaksi asti, mutta ainakin sellaiseksi, että saavat olla rauhassa.

      Anteeksi kyyniset näkemykseni, mutta mitä olen ihmisiä tarkkaan pitkän elämäni aikana tarkkaillut ei oikein voi tulla muihin johtopäätöksiin.

      • 5.4.1

        Tanja Takalo sanoo

        Ymmärrän kyllä kyynisen ajattelusi. Sorrun siihen itsekkin aina välillä. Mitä tulee tuohon itsensä tappamiseen, niin kehoitan kaikesta huolimatta valitsemaan elämän. Sinun elämäsi on aivan yhtä arvokas kuin kenen tahansa, etkä sinä ole velkaa olemassaolostasi kenellekkään. Miksi sinun pitäisi luopua arvokkaasta elämästäsi vain sen takia että maailmassa on kusipäitä?

        Vaikka elämmekin ns.modernissa yhteiskunnassa, elämme silti eräänlaisissa sisäkkäisissä yhteiskunnissa. Meillä on siis heimoyhteiskunta omine sääntöineen, agraariyhteiskunta ja tämä moderni yhteiskunta( lisäksi muutama muu) Kaikki ovat olemassa yhtäaikaa. Jos muistat Odinin sotilaat, niin he tulivat heimoyhteiskunnasta. Meidän metsästysmaat ja naiset julistivat Odinin pojat. Rikkaruohoista ja velvoitetalkoista puhuvat poliitikot tulevat agraariyhteiskunnasta, jossa kynnetty pelto toi leivän. Moderni yhteiskunta taas elää velkataloudessa jossa rahaa luodaan tyhjästä. Suurin haaste on saada kaikki nämä eri yhteiskunnan muodot toimimaan kansan parhaaksi edes jollain lailla. Nykyhallitus on valinnut toimintatavat osin heimo-osin agraariyhteiskunnasta, ne eivät vain toimi tässä modernissa velkayhteiskunnassa kunnolla. Nähdäkseni tässä on suurin poliittinen ongelma, josta nykyvaikeudet johtuvat. Kaikesta huolimatta toivotan sinulle onnellista uutta vuotta.

      • 5.4.3

        Rosa Warski sanoo

        Itse uskon, ettei itsemurhan – tai muutenkaan kuoleman – kautta pääse pois. Sensijaan mätänemisprosessin ja syödyksi tulemisen tuloksena muuttuu muiksi pieneliöiksi, jotka sittemmin elämän kiertokulun tuloksena palaavat mm. ihmisruumiiseen.

        Tämän kautta esim. luonnonsuojelu vaikuttaa suoraan elämänlaatuun tulevaisuudessa.

    • 5.5

      Toni Neffling sanoo

      Nääh – ällös huoli. SOMEn käyttö tekee meistä reaktiivisia alkuihmisiä, joiden ensisijainen (ja ainoa?) tarkoitus on hakea tykkäämistyydytys ja reagoida päivänpolttaviin uutisiin. Tämä takapakki ohittaa agraarivaiheen nopeasti ja ennen kuin huomaatkaan olemme palanneet savannille. Tosin sillä erotuksella, että huumetta ei tarvitse hakea luonnosta.

  5. 6

    Leo Lastulevy sanoo

    Myös hammaslääkäripalveluja on siirtnyt isolle toimijalle. Samaan aikaan kun luin Luxemburgin uutisia, niin sain myös kännykkääni Hammas Mehiläisestä 20€:n etumainoksen.
    Vartiainen lienee firman terveyslobbaaja, koska on huolissaan työttömien hampaista?
    Pitäisikö siirtyä eestin hammashuollon piiriin, sinne ei ole pitkä matka.

    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/mehilainen-kasvattaa-omistuksensa-arvoa-luxemburgissa-veroriitoja-kasitellaan-hallinto-oikeudessa/

  6. 7

    Johan Savonius sanoo

    Facebookryhmässä ”Romurinki ilman sääntöjä” on keksitty helpotus tyttömille!!
    Jos haluaa vesittää jonkun systeemin, niin tekemällä siitä vitsin ja tulvittamalla järjestelmää huomioon otettavilla kirjallisilla todistuksilla, se onnistuu hyvin!!

    Tuosta vaan kaikki työttömät osallistumistodistusta ostamaan!! Jarin kanssa saa varmasti hintaakin neuvoteltu jos todistus myy hyvin!! =D

    ‎Jari Tiittanen‎ → Romurinki ilman sääntöjä
    17 t ·
    Työtodistus
    15 €
    Pornainen
    Aktiivimalli in my ass.
    ”Säilyttääkseen työttömyysetuuden ennallaan työttömyysetuuden saajan on tarkastelujakson aikana joko
    – tehtävä 18 tuntia palkkatyötä TAI
    – oltava viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä palvelussa TAI
    – osallistuttava viisi päivää muuhun työpaikalla tai työllistymiseen liittyen toteutettavaan rekrytointia tukevaan toimintaan,
    jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta”
    Jos työttömyysetuuden saajalle riittää aktiivisuuden osoittamiseksi työtodistus noista 18 tunnista, niin nyt sellaisen voi ostaa.
    Hinta 15 eur (sis alv)
    Lisätietoja tarkemmin viesteillä osoitteesta tihuoy@gmail.com

  7. 9

    Rintsu sanoo

    Nyt kannattaa muistaa se, että verosuunnittelu ja veronkierto ovat kaksi eri asiaa.
    En minäkään tahdo maksaa penniäkään tarpeettomasti mistään. Tuskin kovinkaan moni.

    Suomen rikkain henkilö on Antti Herlin. Tuoreen uutisen mukaan omaisuutensa kasvoi viime vuonna 800 miljoonaa. Aika hyvä vuositulo joka ei kuitenkaan näy vero- tai kateuskalentereissa.

    Eniten veroja maksaneet ovat poikkeuksetta aina niitä, jotka ovat myyneet elämäntyönsä pois ja summa on muutama naurettava miljoona.
    Verojärjestelmä vaan on suunniteltu semmoiseksi, että omaisuus saa kasvaa miljardivauhtia eikä verottajakaan voi asialle mitään.

    En Anttia asiasta syyllistä. Miksi syyllistäisin miestä siitä, että osaa.

    Mutta jotain on perseellään siinä, että työttömän satasesta on kauheen tärkeetä leikata röökiaski ja jauhelihapaketti pois, että oppis olemaan sopivan nöyrästi työtön mutta samalla omaisuus saa hitsarin vuosituloilla kasvaa miljarditahtia?
    Jotain mätää asiassa on.

  8. 10

    Pertti sanoo

    Vielä ei ole kunnolla kerrottu onko työttömyysturvan leikkuri jatkuva 3 kk välein? Eli jos toistuu monta kertaa niin työttömyysturva lähenee nollaa. Puhutaan vain yhdestä n. 5 % leikkauksesta, entä jos niitä tulee vaikkapa 10 kpl peräkanaan? Tuleeko se sitten yllätyksenä?

    • 10.2

      Jussi Salminen sanoo

      Se vajaan viiden prosentin kolehti väärin käyttäytyviltä työttömiltä kerätään vain kerran, se ei kertaudu. Kolmen kuukauden jälkeen ei siis leikata lisää. Tämä tieto on peräisin ”aktiivi”mallia vastaan äänestäneeltä kansanedustajalta.

      • 10.2.1

        Hupu sanoo

        Tarkoitat, siis ettei alennus tuplaannu?

        Eikö laki kuitenkin tarkoita, että aina kolmen kuukauden jälkeen edellisestä työllistymistymisestä, osallistumisesta tai ansaitsemisesta muodostuu uusi tarkastelujakso, jonka aikana pitäisi löytyä tuloksellista aktiivisuutta. Ellei tuloksellista aktiivisuutta löydy, niin voidaan alentaa uudelleen tuolla 5 %:lla.

        Käytännössä tuota 5 %:lla alentamista voidaan jatkaa loputtomasti ellei sitä vaadittavaa aktiivisuutta esiinny. Kukaanhan ei kertonut liikkuuko 3 kuukauden aikaikkuna päivä/viikko/kuukausi kerrallaan vai onko kyse kolmen kalenterikuukauden seurantajaksosta – eikä lakikaan tätä tarkasti määrittele, joten taitaa mennä virkailijakohtaiseksi – ellei tätä tätä ohjelmoida suoraan järjestelmään ja tietokone automaattisesti hoitaa alentamiset.

  9. 11

    Jorma sanoo

    Kai asiakasta(potilasta) rankaistaan kohta myös siintä jos ei osaakkaan estää ”valitsemansa”superyhtiön verojen ja voittojen valumista paratiiseihin ja voitaisiin langettaa ne maksettavaksi näin potilaalle. Eiks ois reilua. kaikki voittais ja kaikilla ois kivaa! eiks je?

  10. 12

    Jarkko sanoo

    Metallimies ihmettelee omaa alaansa jossa lähes kaikki työpaikat ovat vuokrafirmojen kautta, jotka hakevat työntekijöitä työpaikkoihin joita ei ole olemassa vain varmuuden vuoksi jotta saavat kerättyä tietoja ihmisistä rekistereihinsä ihmisiä.

    Tulee muuten mieleen, että onkohan tälläinen tapa kerätä henkilötietorekisteriä työnhakijoista edes Suomen lain mukaan laillista siis ilmoittaa haamutyöpaikkoja joiden avulla kerää tietoja ihmisistä jättäen nämä siihen uskoon, että kyseessä on oikea työpaikka?

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005507094.html

    • 12.1

      Jarkko sanoo

      Jos toi on laillinen tapa kerätä henkilötietorekisteriä ihmisistä niin sitten kuka tahansa vaikka minä voin ilmoittaa haamutyöpaikkoja eri järjestelmiin, jotta voin sitten kerätä ja tallettaa tietoja ihmisistä itselleni.

      Pahasti vain veikkaan, että tässäkään tapauksessa laki ei ole kaikille sama jos minä teen tuota samaa se on rikos, mutta jos vuokrafirma tekee samaa se on laillista.

      • 12.1.1

        Hupu sanoo

        Vuokrafirmathan keräävät tietoja työntekijöistä, että voivat sitten tarpeen mukaan välittää työnantajalle mahdollisimman nopeasti sopivia työntekijöitä.

        Jossakin vaiheessa työvoimavirkailijat melkoisen suoraan edellyttivät, että pitää hakea töitä myös noiden vuokrafirmojen välityksellä ja sehän tarkoittaa omien tietojen luovuttamista vuokrafirmoille.

        Kyseenalaisinta on ollut, että vuokrafirmat etsivät eri alojen työntekijöitä, vaikka työpaikkaa ei olemassa … mutta eiköhän tämäkin ole ollut jo kauan yleisessä tiedossa ja kaikessa hiljaisuudessa hyväksytty toimintatavaksi.

        Eiköhän tiedossa ole sekin, että yritykset etsivät uusia työntekijöitä antaakseen vaikutelman laajenevasta yritystoiminnasta, vaikka yhtään työntekijää ei edes aiota palkata. Melkein kaikkien kun kannattaa vältellä konkurssikypsiä yrityksiä ja uusia työntekijöitä etsiviä yrityksiä ei välttämättä tule epäilleeksi konkurssikypsäksi.

        • 12.1.1.1

          Jarkko sanoo

          ”Vuokrafirmathan keräävät tietoja työntekijöistä, että voivat sitten tarpeen mukaan välittää työnantajalle mahdollisimman nopeasti sopivia työntekijöitä.”

          Ainoa vain, että henkilötietoja ei saa kerätä lain mukaan rekisteriin muuhun tarkoitukseen kuin mihin ne on annettu. Jos työnhakijalle on uskoteltu, että kyseessä on työnhaku johonkin tiettyyn työtehtävään ei annettuja tietoja saa käyttää muuta kuin siihen tiettyyn työtehtävään (jos työtehtävää ei ole olemassa ollenkaan ei kerättyjä tietoja saa käyttää ollenkaan yhtään mihinkään asiaan).

          Jos vuokrafirma kerää henkilötietoja uskotellen, että työnhakija hakee jotain olemassa olevaa työpaikkaa ei lain mukaan vuokrafirmalla ole oikeus käyttää tai tallettaa henkilötietoja mihinkään muuhun käyttöön kuin tähän käyttöön. Työntekijältä pitää kysyä erikseen lupa saako tietoja käyttää muuhun käyttöön kuin kyseiseen työpaikkaan.

          Tämän lisäksi noiden vuokrafirmojen pitäisi informoida mihin annettuja ja heidän järjestelmiin kerättyjä henkilötietoja voidaan luovuttaa.

          Henkilötietolaki on olemassa ihan jo senkin takia, että muuten tulisi esim. tilanteita, että laki pakottaa ottamaan vaikkapa pakollisen vakuutuksen ja antamaan tiedot vakuutusyhtiölle joka sitten myy tiedot eteenpäin puhelinmarkkinointi firmoille ja minne vaan kuka ne haluaa ostaa. Se, että jonkun puulaaki firman mielestä on vain oikein levittää kerätyt tiedot ilman lupaa minne vain ei tee siitä laillista. Se, että iso osa vuokrafirmoista levittelisi tietoja eri käyttöön kun ne on annettu ei tee siitä laillista.

          • 12.1.1.1.1

            Aina Marina sanoo

            Taisinpa tuota itsekin antaa luvan käyttää tietojani mahdollisen uuden paikan ilmaantuessa…

    • 12.2

      Aina Marina sanoo

      Ei taida rajottua metalliin tämä. Olin itse eräässä työvoimatoimiston tiloissa järjestetyssä ”rekrytointitilaisuudessa”, jossa tämä välitysfirma esitteli pitkään omaa yritystään ja yhtä lyhyesti haettavia paikkoja kuin ne oli jo kutsussa esitelty. Paperin sai siellä täyttää jonon jatkoksi. Onnekkaimmat pääsivät kolmen hengen ryhmähaastatteluun, jossa työpaikat olivatkin vaihtuneet vuokratöihin, eikä samoja vuorojakaan ollut enää tarjolla. Kukaan hakijoista ei tiennyt minne oli mahdollisesti hakemassa ja tuskimpa mitään paikkoja vielä olikaan. Työttömät saivat matkustella omaan piikkiinsä sinne ja tänne. Lopuksi sitä vain mietti, että maksoikohan yhteiskunta tästä vuokrayritykselle korvausta työllistömisen nimissä – näitä kun näemmä järjestetään ainakin puolivuosittain. Eikä näytä olevan ainoa yritys, joka näitä järjestää.

      • 12.2.1

        Jarkko sanoo

        Olen vuosien varrella nähnyt vaikka minkälaisia tilanteita. Kerran hain jotain myyjän paikkaa jossa luvattiin pohjapalkka ja provisio myynnin mukaan kun kyseisen firman omistaja huomasi, että kyseistä työpaikkaa hakee 50 ihmistä josta suurin osa on sopivia siihen hommaan. Työnhaku muuttui sellaiseksi, että kyseinen yrittäjä jakoi kaikille kaavakkeet jossa kyseltiin kaikenlaista ja viimeisenä kysymyksenä oli tekisitkö työtä pelkällä provisiopalkalla. Itse vastasin siihen, että pidän kiinni siitä mistä on alunperin sovittu työpaikka ilmoituksessanne niin eipä siitä työpaikasta enää kuulunut mitään. Ilmeisesti joku epätoivoinen suostui pelkällä provisiolla töihin alle sen mitä oli luvattu. Kyseisellä alalla ei ollut ammattiliittoja eikä työsopimusta niin noin pystyi tekemään.

        Jostain syystä kuitenkaan esim. vuokran maksua ei voi lopettaa ilmoittamalla provisio tai ruokakaupan kassalle ei voi olla maksamatta ilmoittamalla, että ruokaostokset menevät provisiolle. 😀

    • 12.3

      Anu-Teija Kuovi sanoo

      Kyllähän tällaista tapahtuu, mutta vuokrafirmojen välittämiä työpaikkoja ei kannata automaattisesti sivuuttaa olemattomina tai muuten vältettävinä. Itse tein juuri kuukauden keikan henkilöstöpalveluyrityksen kautta. Työpaikka oli erittäin todellinen ja niin rekryfirman kuin ”käyttäjäyrityksenkin” (se paikka jossa oikeasti olin töissä) puolelta kaikki toimi aivan asiallisesti. Käytännössä homma oli aivan samanlaista kuin suoraan työnantajan kirjoilla oleminenkin, paitsi että sopimus- ja palkka-asiat hoidettiin rekrykonsultin eikä todellisen esimiehen kanssa. Ja rekryfirman käytäntöjen takia sairauslomasysteemi oli tiukempi kuin yrityksen omilla työntekijöillä, mutta ei mitenkään ennenkuulumattoman kankea kuitenkaan. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että ehdottomasti olisin valmis tekemään vuokratyötä toistekin, tämän kokemuksen perusteella. Kysymyksessä siis Nordic Henkilöstöpalvelut, mikäli tällainen yksityiskohta kiinnostaa.

  11. 13

    sanoo

    Sote-juttuun liittyy myös sosiaalipuolen kiinteistöjen siirtyminen Senaatin tytärfirman hallintaan, ja siellä on jo valmiiksi 6% tuottotavoite ja lähtökohtana käypä markkinavuokra, kuin liikekiinteistöstä tms.
    Alkaa siis samanlainen vuokrankorotusrumba kuin yliopistoilla rakennushallituksen lopettamisen jälkeen. Valmiiksi maksetuista, firmalle ilmaiseksi siirretyistä kiinteistöstä aletaan nylkeä markkinavuokria. Niinpä sosiaalistyö siirtyy maisemakonttoreihin tai kanikoppeihin halvan tonttimaan alueille.
    Professori Leena Eräsaaren tärkeä haastattelu aiheesta on myös Hyvan sivuilla, ellei Tiedonantaja-lehti löydy kirjastosta tms. http://www.hyvinvointivaltio.fi/?p=838

    • 13.1

      Pitkäaikaistyötön sanoo

      Kiitos tästä artikkelista. Tätä samaa asiaa olen suuresti ihmetellyt ja kauhistellut. Tällaisesta kuviosta on jo ollut, on ja tulee olemaan valtavia seurauksia. Siksi tuntuu vähän hölmöltä kertoa sen pienikokoisemmasta vaikutuksesta, mutta kerronpa kuitenkin. Monenkymmenen vuoden tauon jälkeen palasin muutama vuosi takaisin yliopistoon. Yliopistorakennuksen kalustetut ja lukitut luokkahuoneet olivat tyhjillään ja me opiskelijat teimme ryhmätyöt eteisaulojen kylmillä klinkkereillä istuen. Luokkahuoneista olisi pitänyt maksaa, eteistiloista ei tarvinnut. Ajattelin siinä lattialla lootusasennossa istuessani, että sairas, sairas maailma.

  12. 14

    Lasse Jääskeläinen sanoo

    Tuota työttömien aktivointia on muuten kokeiltu aiemminkin, vuoden 2006 työmarkkinauudistuksessa. Uudistukseen sisältyi pitkään työttömänä olleiden ns. aktivoinnin lisääminen ja ns. ikuinen karenssi.

    Tuon uudistuksen vaikutuksia myös tutkittiin Työ- ja elinkeinoministeriössä. Sen tutkimuksessa ”Työmarkkinatuen aktivoinnin vaikutukset” todettiin, että uudistus lisäsi työkkärin toimenpiteisiin osallistumista, mutta ei avoimille työmarkkinoille työllistymistä.

    https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Arvio+ty%C3%B6markkinatuen+rahoitusuudistuksen+vaikutuksista+01092014.pdf

    • 14.1

      Saku Timonen sanoo

      Ikuinen karenssi oli kyllä synkkä luku työvoimapolitiikan historiassa. Viimeiset ikuiset karenssilaiset armahdettiin vasta vuosi sitten.

  13. 15

    Pitkäaikaistyötön sanoo

    Jos Tanja Takalo (kommentoija edellä) pohti tänä aamuna aiheellisesti agraariaivoja, minä ajattelin herätessäni ahneutta. Ajattelin sitä, kuinka hirvittävä epidemia se on. Tuhansia kertoja yhteiskunnallisesti invalidisoivampi kuin sydän- ja verisuonitaudit, muistisairaudet ja kaikki syövät yhteensä. Tuntuu jotenkin absurdilta, että esimerkiksi nuo kansainväliset pörssifirmat hamuavat verotukselta piiloon miljardeja. Siis he, joilla jo on yllin kyllin ja jotka voisivat huoletta elää nykyisillä varoillaan oman elämänsä materiaalisessa ähkyssä vaikka tuhannesti kerraten. Miten he eivät tiedä, että käärinliinoissa ei ole taskuja? Mitään et saa täältä mukaasi.

    Tuossa ahneudessa on kummallista sekin, että ahneet haluavat ehdoin tahdoin elää siten, että syntyy valtava kuilu eri kansanosien välille. Kun on iso kuilu, syntyy iso jännite ja uhka. Siltä sitten turvaudutaan aidatuilla asuinalueilla ja yksityisillä vartijoilla, eristäytymällä. Luulisi, että turvallisuus ja vakaus olisi yksi rahanarvoinen tavoite. Luulisi, että ahnekin ymmärtäisi, että juuri se on arvokasta elämänlaatua, että maailmassa vallitsee rauha ja että valtion järjestämät rakenteet ja palvelut toimivat. Vielä rautalangasta: luulisi, että he arvostaisivat, että he voivat ajaa Lamborghinejansa valtion hyvin ylläpitämällä asfaltilla.

    Mutta eivät he ymmärrä! Siten kyseessä on mitä suurimmassa määrin sairaus. Olen vierestä seurannut, kuinka ihminen saattaa olla jopa kohtuullisen älykäs (jos mittarina pidetään sitä, että on selvittänyt kunniakkaasti yliopisto-opinnot ja on korkeassa postissa), mutta silti ahneutensa kangistama ja siten täysin alimittainen viisaudessaan.

    Minun piti elää melko vanhaksi tajutakseni, että ongelmana politiikoissa on se, että siihen joukkoon on pesiytynyt paljon juuri näitä sairastuneita. Heidän kannustimensa vaikuttamiseen on ahneus, se henkilökohtainen etu. Rahanahneuden lisäksi se on myös vallan ja ison egon ahneutta. Jos olette tarkkaavaisia, huomaatte saman. Annan vain yhden tuoreen esimerkin: ajatelkaa vaikka sitä ex-kansanedustaja-kykylääkäriä Lahdesta. Se, joka samanaikaisesti nostaa eduskunnan sopeutumiseläkettä ja yhtiöittää suuret lääkärintulonsa. Eipä siinä yhteistä etua ajatella, kun yhteisiä pelimerkkejä vedetään pöydältä kaksin käsin omiin taskuihin. Tasavertaisuuden vuoksi: ahneus ei missään nimessä rajoitu kykypuolueeseen (oletan tosin, että se on sen vahvinta maaperää). Jopa kommunistisimman kommunistin tarkoitusperä ”yhteisten” asioiden ajamisessa voi olla oma ahneus. Järkytyin minä tuostakin havainnosta, kun tarpeeksi vanhaksi elin.

    Ihmisen matalat tarkoitusperät tuntien ja askelmerkit ennalta haisteltuna tulemme tosiaankin taas ”yllättymään” tulevana vuonna!

    • 15.2

      Esa J. sanoo

      Poikana luin Aku Ankasta kuinka Roope Ankka keräsi fantastiljooniaan rahasäiliöönsä. Eikö Roope ostanut niillä ikinä mitään?

      Sama vika on nytkin, rahan omistamisesta saadaan orgasmeja, kerätään keräämästä päästyäänkin, eikä huomata että se kaikki on pois kierrosta. Ja yhä vähemmmän jää…

      Se, jolle ei mikään riitä, on lopulta mielestäni sairaan köyhä…

  14. 16

    sanoo

    Tuo agraariaivot oli hyvä…

    Rajallista työnteon ihanuutta ei tosiaankaan ole jakaa tasapuolisesti kaikille. Järjestelmä tuottaa tarpeellisen ”osallistumattasi”. Joillekin työn ihanuutta on jaettu liiaksi, joillekin ei ollenkaan. Tasajakokin on utopiaa…
    Järjestelmän ylläpitäjät, tai sellaisiksi itseään kuvittelevat tai tuntevat, keksivät (uudestaan) näennäistyön työnjaon korvikkeeksi. Aivokapasiteetti ei juuri kuormitu, jos toteaa työnteon tarpeettomuuden ”robottien maailmassa” tuottavuuden tai hengissäpysymisen kannalta. Agraariaivoin luterilaisen mallin mukaan eli ”otsasi hiessä sinun on leipäsi ansaittava”, joudutaan nykynäkymiä vastaaviin tuloksiin…
    Aivokapasiteetin käyttäminen luoviin, nyky-yhteiskuntaa kehittäviin ja nykytilan tunnustaviin ratkaisuihin on rasittavampaa ja vaikeampaa. Joku kansalaispalkkakokeilu (todettaneen epäonnistuneeksi) voisi antaa viitteitä uudenlaisesta työn määritelmästä… Ja sitten bloggaaminenkin olisi työtä).
    Työn jakamisen lisäksi tuoton jakaminen on kokonaan toinen asia. Tarpeettomat, tuottamattomat yksilöt poistamalla, joka omalla tavallaaan taitaa olla nykypäättäjien tavoite, jää joillekin enemmän pesän pehmusteita ja ovat he siis onnellisempia – Roope Ankka on kai onnellinen? Oli eli ei, niin ainakin Roope on kuvitteellinen, siinä kuin ihmisten välinen tasa-arvokin. Onnellisuuskin vain sisäinen olotila.
    Meinaan jotta vanhan kansan viisauksia toistaen ”Joka härjillä kyntää se härjistä puhuu”. Kunnostautujina ovat erityisesti graariaivoiset yksinkertaisen ajattelun taitajat – tyypilliseti kaiketi juuri nuo päätöksiään tehtailevat vallanpitäjät. Tiedä sitten ovatko riittävän älykkäitä vain näytelläkseen olevansa agraariaivoin varustettuja koulutettuja pätemättömyyksiä.
    ____
    Erään määritelmän mukaan: [Päätöksenteossa] koulutettu pätemättömyys on pidättymistä ennalta asetettuihin arvoihin eikä siten luo innovaation edellyttämää divergenttiä ajattelua

  15. 17

    Lauri Käyhkö sanoo

    ”Pyydä työtä. Jos he eivät anna sinulle työtä, pyydä leipää. Jos et saa työtä, etkä leipää, niin ota leipä. -Emma Goldman”.

  16. 18

    AMK sanoo

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005508235.html
    Että kehtaa puhua höttöä,valehdella..työttömyyslaskenut hah hah hah palkattomilla töilläkö ?
    Kupla puhkeaa,odotin kyllä uudenvuoden lahjaa hra toimitusjohtaja olisi veronmaksajien rahoilla tilannut lentsikan ja sillä käynyt katsomassa maisemia ja vienyt sen jälkeen paperin saunankiukaan sytykkeeksi.Aika disneytä suomen 100 vuotias hallitus on ja perää pitää niini.

  17. 19

    167-176 sanoo

    Saattaa hallitukselle tulla ihan oikeitakin yllätyksiä ja paljon.
    https://suomimedia.wordpress.com/2017/12/19/miten-valttaa-tyottomyysturvan-aktivointimallin-rangaistukset/

    Työkyvyttömyyseläkehakemuksen teko on helppoa ja ei tosiaankaanole niin väliä miten siinä käy, tärkeintä on hakeminen.
    Valmis lomake löytyy tuolta:
    http://www.kela.fi/documents/10192/3861304/EtkKela7002.pdf
    Liitteilläkään ei ole niin väliä kun ei sitä eläkettä kuitenkaan saa, tärkeintä on siis laittaa hakemus vireille jolloin tuota alennusta ei voi tehdä.

    Työttömän työnhakijan kannattaa ilmoittaa etuuden maksajalle tällaisesta tilanteesta viipymättä.

    Voi lirahtaa Kela-paralta huonot housuun jos tulee vaikka sata tuhatta työkyvyttömyyseläkehakemusta ja kun ne hylkäävät niin sitten tulee lisää.

    • 19.1

      sanoo

      Rakennushankkeita ja kaavoja viivästytetään useinkin arveluttaviin perusteluihin vedoten [HS digi 1.1.2018]. Erilaisia toimeenpanokieltoja asiasta kuin asiasta syntynee niitäkin mielikuvituksellisin perustein ihan kohtuullisessa määrin. Verosuunnittelu ja ihan veronkiertokin voivat nekin perustua ”lain lipsahduksiin” ja vieläpä ihan laillisesti.
      Meinaan jotta eikun työkyvyttömyyshakemus vireille – niin vähäosaisempikin pääsee ”osaksi” järjestelmän kuntotestiä. Kokemukseni mukaan byrokraatti kohtuullisessa määrin pelkää kirjoitettua tekstiä. Pienellä huolenpidolla voi byrokraattia jopa estää hukkaamasta saamaansa paperia. Eroon byrokraatti ei paperista pääse siihen tarttumatta [ja vastaamatta] kuin paperisilppurilla, mutta siihen tepsii toinen paperi, se jonka mukaan byrokraatille on paperi jätetty [diariomerkintä].

  18. 20

    Isoäiti sanoo

    Tulevien vuosien aikana voimme yllättyä myös siitä, että tämä paljon puhuttu digitalisaatio ei ole enää juhlapuheiden tulevaisuusosiossa, vaan arjessa. Se tarkoittaa aivan oikeasti työpaikkojen ja kokonaisten ammattikuntien katoamista. Aivan kuten teki tietokoneiden rynnistys työpaikoille aikanaan. Parissa vuodessa moni huomasi ammattinsa muuttuneen täysin tai kuten allekirjoittanut, ammattini siirtyi historian. Kyse on vain siitä, että yrityksissä ja yhteisöissä säästetään kustannuksissa ja voitot kasvavat. Vai onko missään mainostettu, että itsepalvelukassaa käyttävien ostoksista vähennettäisiin se myyjän palkka? Me maksamme.saman hinnan kuin ennenkin ja maksamme myös siitä, että teemme itse kassamyyjän työn.

    En vastusta tekniikan kehitystä, päinvastoin. Se on tuonut paljon hyvää kuten sen, että tällä palstallakin toisilleen täysin vieraat ihmiset eri puolilta Suomea voivat keskustella. Ei olisi onnistunut ns. vanhaan hyvään aikaan. Robotiikka mahdollistaa sellaisen tarkkuuden, johon ihminen ei kykene. Tietotekniikka mahdollistaisi myös monen työn teon ilman, että pitää muuttaa toiselle paikkakunnalle tekemään sitä työtä yhteiskunnalle kalliisiin neliöihin. Tämä vain vaatisi ajattelumuutosta työstä.

    Robotiikka ja automatio toimii kustannustehokkaasti, kun käsitellään suuria massoja tai tuotetaan pitkiä sarjoja. Maailma on täynnä asioita, joista ei saa suuria massoja ja pitkiä sarjoja. Ei niitä kaikkia töitä voi jättää myöskään tekemättä ilman, että meillä ongelmat kasautuvat. Vaan niin käy, koska Suomen päättäjillä ajatus palkkatyöstä on 1800-luvulta.

    Minä toivon, että tämä työttömyydestä ja työn teosta käytävä keskustelu ei vaimene. Suomalaiset ovat työorientuneita ja haluavat elättää itse itsensä. Nämä hallituksen ”aktivoinnit” tekevät päinvastaista. Ne estävät ihmisiä harjoittamasta ammattiaan ja uusien työntekotapojen syntymistä. Etenkin, kun kuunnellaan yrittäjiä, jotka hysteerisesti pelkäävät kilpailua.

    Vaan tästä taitaakin tulla hyvä vuosi juuri lain aiheuttamien reaktioiden takia. Kansakunta, joka möhnöttää kuin tyyni vesi, ei luo mitään uutta. Kun vesi alkaa liikkua, se muovaa aivan uuden maiseman.

    Erittäin hyvää alkanutta vuotta kaikille. Muistetaan, että huomista ei ole käsikirjoitettu valmiiksi. Me kaikki osaltamme teemme huomisen.

    • 20.1

      Aina Marina sanoo

      Loistava kirjoitus Isoäidiltä!

      Omakin ammattini alkaa olla jo historiaa ja muutokset alalla etenivät jo opintojeni aikana huimaa vauhtia – opiskelimme siis lähinnä vanhaa tekniikkaa, jota enää pienillä pajoilla tai erityisalalla käytetään. Nyt parikymmentä vuotta opinnoista, pitkästi toistakymmentä vuotta lähinnä vain tietokoneella työskennelleenä ja sen pari vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleena pääsin yllättäen oikein ”lapion varteen”. Nyt saan ainakin hetken tehdä palkkatyötä, ansaita eläkettä, olla työterveyden piirissä ja vältyn ainakin hetkeksi tältä alkavalta ”aktivoinnilta”. Ellei minut vihdoin työllistänyt yritys olisi heti mennyt myyntiin, olisin melko toiveikas myös jatkon suhteen.

      Vaikka itse ihmeen kaupalla tältä ”aktivoinnilta” välttyisinkin, toivon todella että koko kyykytys saataisiin peruttua, eikä sen piiriin joutuisi kukaan. Ehkä tässäkin on taas takana se ajatus, että olemme tyytyväisiä jos se perutaan ja annamme sitten mielihyvin tämän yksityissoten edetä… Se onkin melkoinen sotku ja jo nyt on aiheuttanut paikoin paljon peruuttamatonta vahinkoa.

      Toivon meille kaikille paljon parempia näkymiä alkaneelle vuodelle <3 Ainahan sitä saa toivoa..

      • 20.1.1

        Pitkäaikaistyötön sanoo

        Yhdyn minäkin tähän kehujien kuoroon: loistavaa Isoäiti!

        Itseltänikin yksi ammatti on jo siirtynyt historiaan.

        Tietotekniikka/automaatio on tosiaan tuonut paljon hyvää. Kone jaksaa painaa tarkkaa sarjaa. Kone vapauttaa ihmisen tylsyydestä luovempaan.

        Työelämä on muuttunut. Perinteistä työtä ei tule enää koskaan riittämään kaikille. Samalla kun kone korvaa ihmisen yhä mielikuvituksellisemmissa tehtävissä (tiesittekö, että rahtilaivatkin ohjataan jo ”etänä” satamista?), meitä ihmisiä on koko ajan enemmän (vuonna 1980 meitä oli vajaat 4,5 miljardia, nyt jo liki 7,5 miljardia). Me emme voi ratkaista ongelmia vanhoilla menetelmillä.

        Perustulossa on tajuttu tämä työelämän ja koko maailman muutos. Aktiivimalli edustaa puolestaan vanhaa, johon ei ole enää paluuta. Tässä ongelmassa ei auta, vaikka kuinka hakkaisi raipalla selkänahkaa verille.

    • 20.2

      Tanja Takalo sanoo

      Isoäidillä on modernit aivot 😃Se itsensä elättäminen ei vain onnistu enää, koska emme voi luoda omaa rahaa. Olemme sidottuja pankkien tyhjästä luomaan rahaan, ja sitä kautta korkovelkaan. Meidän oma energia vr.maanviljelijään, ei enää luo hyödykkeitä, kuten viljasatoa.

  19. 21

    Markku Perttula sanoo

    Eli ovat päässeet takaisin Te-palveluiden piiriin ja saavat päivärahaa?

  20. 22

    Kari Heinilä sanoo

    Yllätyksenä hallitukselle voi tulla myös yleislakko.
    Ay-liike yli liittorajojen on pahasti suivaantunut petoksesta kun hallitus lupasi kikyn yhteydessä pidättäytyä toimista työttömiä vastaan. Nyt on tullut tietoon heikennyksiä ihan roppakaupalla.

  21. 23

    Jyrki sanoo

    Aktivointipullaa syödessä voi lukea myös ajan kuluksi vaikka tätä:

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005507094.html

    Josta lainaus otsikosta:


    Metallimies tuskailee alansa nykytilaa: avointa työpaikkaa ei ollutkaan – ”Suurin osa on näistä hiljaa”

    Kommenttiosuuksien lukeminen kertoo karua kieltä siitä, mitä ne kivet tulee olemaan pullassa kun yrität saada 18 tuntia haalittua kasaan. Ne kivet ei riko hampaita ne rikkoo myös leuat ja lopulta koko ihmisen. Mutta väliäkös tuolla. Työttömän oma vika toteaa hallitus ja sen kannattajat…

  22. 24

    Kati S. sanoo

    Hyvää vuotta 2018 Saku. Kirjoituksesi ovat kuin järjen ääni mielettömyyden erämaassa. Kiitos tästä blogista.

    • 25.1

      Rosa Warski sanoo

      ”(Osallisuustulon saaminen) edellyttäisi, että ihminen osallistuu johonkin: esimerkiksi muutamana tuntina viikossa auttaa vanhuksia, siivoo puistoja”

      Koskaan en näissä neronleimauksissa lakkaa ihmettelemästä, miten vanhuksia ja vanhustenhoitajien sekä puutarhurien ammatteja halveksitaan. Ne ovat ikäänkuin puhdetöitä, mitä voi tehdä ilman mitään ammattitaitoa, saatika palkkaa.

      Ehkä Ben pitää niitä samanlaisina kuin työ- ja oikeusministerin virkaa ?

    • 25.2

      Equalizer sanoo

      Tämä sama Beni kävi muuten syömässä Heikki Hurstin joulujuhlassa vähävaraisille tarkoitettua, ilmaista ruokaa…presidentti Niinistön peesissä. Toivottavasti maistui.

      Liekö sitten ollut siellä ”ääniä kalastelemassa” (heh…) vai ihan pelkkää nuukuuttaan? Vai kävikö hän vaan tarkistamassa, ettei ruoka vain ole liian ravitsevaa vähävaraisille?

      Yllättäen, juuri tämä sama Beni, oli muutama päivä aikaisemmin, suu vaahdossa, ollut ajamassa vähävaraisia ja työttömiä yhä syvempään kyykkyyn…

  23. 26

    työtöntyötön sanoo

    Ytk:n sivuilla tälläinen kaavio. Eli on kolmenlaisia työnhakijoita.

    https://ytk.fi/pulssi/ajankohtaista/ehdotettu-aktiivimalli-1-1-2018-alkaen-1088

    Nyt työttömänä oleville ensimmäiset kolme kuukautta eli tammi-maaliskuu maksetaan ilmeisesti ilman alennuksia ja sitten tarkastellaan oletko ollut aktiivinen tuolla aikaa. Jos et niin huhti-kesäkuu maksetaan alennettuna. Jos nyt satut olemaan vaikka ainoastaan maaliskuun viimeisellä viikolla 15h/vk ja huhtikuun ensimmäisellä viikolla samat 15h/vk töissä kesäkuun loppuun mennessä niin passiivisena olet ja passiivisena työnahakijana pysyt myös heinä-syyskuun. Nämä viikot kun sattuvat eri tarkastelujaksoille eikä aktiivisuusedellytys täyty. Väärin aktivoiduttu siis.

    Sudenkuoppia ja muita ansoja lienee koko himmeli täynnä. Vaikkapa keskellä viikkoa työttömäksi jääminen. Jos jäät vaikka maaliskuun puolessa välissä työttömäksi keskiviikkona niin itse on laskettava mitkä on ne kolmen kuukauden jaksot omalla kohdallasi. Ettet satu olemaan vaikka työnhakuvalmennuksessa niin että juuri sen viikon keskellä tarkastelujakso katkeaa ja 2 päivää valmennusta jää toiseen ja 3 päivää toiseen tarkastelujaksoon. Väärin aktivoiduttu myös tämä.

    Ja yllätys yllätys! Paikalliset ostopalvelut luetaan aktiivisuusehtoihin ainakin Uudenmaan te-toimiston mukaan. Toki viimeinen sana jätetään työttömyysetuuden maksajalla eli saatetaan lukea tai sitten ei. Eli nyt vaan kaikki baronat ym. järjestämään joustavasti käsipäivää-kursseja jatkuvalla haulla ja tietenkin sopivalla hinnalla.

    http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/aktiivimalli

    Saa korjata jos olen ymmärtänyt jotain väärin.

    • 26.1

      töytön sanoo

      Se tais Sipilä luvata miljoonien pottia hilipatihimppa-kurssien järjestäjille, nii tottaha rehellinen mies sanansa pittää.

  24. 27

    Lea Bäckman sanoo

    Suomen kansa ei ole koskaan kohdannut yhtä suurta uhkaa kuin nykyinen absurdi hallitus. Ei sitten vuoden 1918.

    Ja mitenkäs se presidentinvaalien ääntenlasku… eiköhän sekin ulkoisteta kokoomuksen puoluetoimistolle?

  25. 28

    Paula sanoo

    Oli surullista kuunnella Niinistön uuden vuoden puhetta.
    – yhdessä – erikseen
    – tässä ollaan mukana yhdessä
    – olla oikeus olla eri mieltä
    – ymmärrys ja sen luoma yhteys
    – uhan tunne sisältä
    – empatia
    Kauniita sanoja, mutta hänen vaalikuvansa kuitenkin kuvaa paremmin todellisuutta, Niinistö on kääntänyt selkänsä kansalle.

    Köyhillä ei ole säästettävää, mutta uskon, että keskiluokka alkaa säästämään tosissaan pahan päivän varalle. Kenenkään työpaikka tai virka ei ole enää varma missään. Pisti silmään, että rakettikauppa näytti käyvän tosi nihkeästi ainakin tällä pikkupaikkakunnalla ja eikä paukkuja näyttänytkään lentävän kuten ennen. Tarpeeksi moni, kun laittaa pussin nöyrit kiinni, ei tämä ainakaan paremmaksi muutu. Joten voi tulla yllätyksiä myös hallitukselle.

    • 28.1

      Jyrki sanoo

      Tuo rakettien määrä ja niiden ampuminen ihmetytti itseäkin. Tuntui, että niitä ammuttiin vähemmän ja kun klo löi sen 24.00 niin alle 10 minuutissa hiljeni lähes kokonaan. Kun yleensä pauketta ollut tasaisesti hiipuen joku puolituntia.

      Vaan eipä ole kyllä oikein syytä juhliakaan alkavaa vuotta. Voihan olla, että monet säästi raketeissa ensimmäiset raipanisku rahat mitä tulee keväällä hallituksen toimesta köyhille vaikka mitä tekisi että välttäisi ne. Saa nähdä missä seuraavaksi säästävät niin että alkaa näkymään firmojen liikevaihdoissa. Lähinnä varmaan ruokakauppojen jne.

    • 28.2

      Equalizer sanoo

      ”Niinistö on kääntänyt selkänsä kansalle.”

      Olen, valitettavasti, tullut ihan samaan johtopäätökseen. Mitä pitäisi ajatella istuvasta presidentistä, joka allekirjoittaa lain, joka ”ei ole ongelmaton perustuslain kannalta…” niinkuin termi hienosti kuuluu? Vieläpä kuukautta ennen presidentinvaaleja(!?). Onko hän jo niin varma vaalivoitostaan?

      Tulen 100% varmuudella äänestämään presidentinvaaleissa, en kenenkään puolesta, vaan nimenomaan Niinistöä vastaan.

      Sori siitä…

  26. 29

    Rintsu sanoo

    Noi agraariaivot on kyllä parasta mitä olen aikoihin lukenut!

    Maailma on totisesti kehittynyt.
    Jos ny luolamieskaudella olinkin hirveen hyvä perheenisä rämpimällä metsässä yhden oravan perässä ja siitä oravannahasta sai perheelle elannon niin nykyään naapurissa on minkkitarha joka pistää tuhansia nahkoja myyntiin tarvitsematta rämpiä metsässä. Ja pysyy nipin napin hengissä.

    Nää aktiivimallit on just sitä, että mun pitäis rämpiä siellä metsässä yhden oravan perässä vaikka hommassa ei olis mitään järkeä. Pääasia on vaan se, että hiki virtaa, järjen perään harva kysyy.

    • 29.1

      J.P.H.J sanoo

      Osuvasti sanottu. Suurin osa työttömistä(joilla siis on järkeä päässä) näkee heti, miten typeriä ja naurettavia nämä TE-toimistojen tuottamat ”palvelut” on.

      Kun olin itse työelämässä vielä mukana, työllistytin muutaman kerran muutaman ihmisen, mutta ne kaikki monotoniset ja yksinkertaisesti opittavat työpanokset(tätä käpykeräystä) tulivat invalidien työkeskusten kautta, ei terveiden työttömien kautta.

  27. 30

    Rintsu sanoo

    Pitäiskö tehdä kansalaisaloite?

    ”Se joka ehdottaa työttömille risusavottaa on velvollinen luovuttamaan oman tonttinsa kerättyjen risujen kasaamispaikaksi. Näin hän näkisi kuinka niitä risuja kerätään ja voisi ihmetellä työttömien ahkeruutta.”

    Ettei vaan kävis kuin Zysselle joka menetti hermonsa ja vannoutuneen kokoomusäänestäjän kun viereisellä jalkapallokentällä lapset potkivat palloa?
    Missäs sitä palloa potkittais jos ei pallokentällä?

  28. 31

    mikko sanoo

    tänään 2.1.2018
    tunnelma on kuin suomessa olisi demokratia loppunut tietylle ihmis ryhmälle
    ja tilalle on tullut kommunistinen
    valtion totaali kontrollli
    josta kuitenkin päätää ääri kapatilisti oikeiston poliitikot

    mielenvikaisilla päätöksilään

    non stop orjuttamis lainsäädännöllään joka koskee
    sekä nyt työssä olevia ja työttömiä

    se tosiankin koskee myös työssä olevia
    koska jos sinut irti sanotaan
    putoat pullon pohjalle saman tein
    mitä joudut tekemään vielä entistä ennemän työpaikkasi eteen
    että saat sen jatkossakin pitää

    pokkuroimaan kieli ruskeana työnatajaasi
    ja hyväksymään kaikki heidän ehdotukset mukisematta
    eli työehtojen heikennykset

    tai muuten joudut valtion totalitaarisen valvontaan

    ja menetä samalla kokonaan
    päätös valtaa omasta elämäsi
    Te toimiston sadisteille

    mites ne pätkätyössä olevat
    siis oikeasti
    kun kaikki suomen avatuvat työt ovat tulevaisudessa
    pakko pätkätöitä ilman palkaa
    tai minimipalkalla 18h 3kk

    mites byrokratia
    sitä piti karsia
    tämä paska lisää sitä 200 kertaisesti

  29. 33

    P@uli sanoo

    Vinkki

    Työttömäna on varmaankin joku datanomi tai muuten ohjelmointia osaava.

    Tehkää työnhaku ohjelma, jolla voisi automatisoida työn haun.
    Eli valinnassa voisi olla esim. toimiala, alue, lähetys taajuus (väli) jne.

    Esim.
    Ohjelma voisi hakea kriteerillä
    -metallityöt
    -kainuu
    -sykli, jolla työhakemus lähetetään esi. 1-viikon Tai 1-kk välein

    Tällöin ohjelma lähettäis ehdot täyttäviin työpaikkoihin työhakemuksen,
    yritykset pystyisi ohjelma löytämään verkosta.
    Lisäksi täytyisi olla tulostusmahdollisuus, jolla voisi todistaa olleensa aktiivinen työnhaussa.
    Tälläisellä ohjelmalla löytyisi varmaan kaikki olemattomatki työpaikat.

  30. 34

    Jakke sanoo

    Polittiikkojen kesken käydään äärimmäisen kovaa taistelua ”valtakunnan idiootin tittelistä”. Mykkänen ilmttautui kisaan mukaan… Kuka seuraavaksi pistää paremmaksi?. Pitäisikö jakaa paketti kahvia kuukaudessa äänestäneiden kesken

  31. 35

    J.P.H.J sanoo

    Olen seurannut alusta lähtien hallituksen toilailuja, myös ministerejä Lindsröm ja Mykkänen, en mielenkiinnolla, vaan terveellä epäilyksellä ja lisääntyvällä inholla ja vastenmielisyydellä. Ja nyt nämä kaksi Työn Sankaria ovat sitten paljastaneet todelliset karvansa, ja mikäs muukaan sieltä kansalle on paljastunut, kuin :

    ”ARBEIT MACHT FREI”(”työ tekee vapaaksi”)

    (Auswitchin kesktysleirin ykkösleirin pääportin yläpuolella oleva teksti)
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Auschwitz#Organisaatio_ja_vartijat

  32. 36

    HTK sanoo

    Juha Sipilän hallituksella on samanlainen toimintaperiaate kuin Lapuanliikkeellä: ”Me teemme mitä tahdomme eikä muut sitä voi estää”. Perustuslaki ja kansalaisten tasa-arvoiset oikeudet eivät merkitse mitään Juha Sipilän uuslapualaisen hallituksen toimissa. Sen poliittinen koostumus on samanlainen kuin Lapuanliikkeen oli: kokoomus, oikeistolaistunut keskustapuolue ja IKL-henkiset siniset. Juuri Lapuanliikkeen ja sen perillisen IKL:n hovihistorioitsijana ja ihailijana on ”kunnostautunut” ministeri Jussi Niinistö. Entiseen kansalliskiihkoisuuteen erona on vain se, että Sipilän hallitus toteuttaa sote-ohjelmaansa ensisijaisesti ylikansallisten pääomasijoittajien hyväksi.

    Sipilän hallituksen ”valinnanvapaus” on kaunis ja tehokas iskusana, mutta sen sisältö on vain ”suurten kettujen” vapautta ”vapaassa kanalassa”.

    Nykyinen hallitus laskelmoi, että sen toimeenpaneman sote-uudistukset karut ja kielteiset seuraukset eivät vielä ehdi toteutua ennen ensi syksyn maakuntavaaleja ja vuoden 2019 eduskuntavaaleja, jonka vuoksi se saattaa päästä jatkamaan vielä nykyistäkin eriarvoistavampaa ja suuryrityksiä suosivaa politiikkaansa.

    Juha Sipilä on nykyisen Suomen ovelin ja häikäilemättömin poliitikko, joka kykenee pääministerin valtansa turvin pitämään puolueensa diktatorisesti valtansa alaisuudessa. Hän käyttää taitavasti machiavellistisen ”Ruhtinaan” valtakeinoja. Hän on Suomen kaikkein vahingollisin populisti: teeskentelee olevansa köyhän asialla, mutta teot ovat aivan päinvastaisia.

    Sosiaali- ja terveysuudistus tulee olemaan Juha Sipilän hallituksen toteuttamassa muodossa itsenäisen Suomen historian kaikkien aikojen suurin poliittinen huijaus ja varsinainen puhallus keinottelijoiden hyväksi. Siinä harvat hyötyvät, mutta useimmat maksavat kasvavat lisälaskut.

    • 36.1

      J.P.H.J sanoo

      Valinnanvapaus koskee lopulta käytännössä vain suurpääomien vapautta. Vai miten luulet sen oikean sairaan jaksavan mennä minnekään minnekään muualle, kuin lähimmälle Tk:lle?

      Valinnanvapaus, Aktiivimalli = orwellilaisia uusiosanoja.

  33. 37

    HTK sanoo

    Juha Sipilän oikeistohallitus toteuttaa kirjaimellisesti Karl Marxin ”Kommunistisen manifestin” kuvausta porvariston politiikasta.

    Marxin mukaan: ”Porvaristo hukuttaa hurskaan haaveellisuuden, innostuksen ja kaihomielen pyhät kyynelvirrat itsekkään laskelmoinnin jääkylmään veteen. Sulattaa henkilökohtaisen arvokkuuden vaihtoarvoiksi ja lupakirjoilla sinetöityjen ja palveluksilla ansaittujen vapauksien tilalle yhden vapauden, t u n n o t t o m a n k a u p p a v a p a u d e n . Se asettaa uskonnon ja poliittisten harhakuvitelmien verhoaman riiston sijaan avoimen, häpeämättömän, suoran ja pelkistetyn riiston.”

    ”Porvaristo muuttaa lääkärin, lakimiehen, papin, runoilijan ja tiedemiehen pelkiksi maksetuiksi palkkalaisikseen. Se repii perhesuhteilta sen tunteellisen verhon ja pelkistää sen puhtaaksi rahasuhteeksi.” ( Marx, Karl, ”Kommunistinen manifesti” s. 39, Vastapaino 1998).

    Marxin kapitalismikritiikki on yhä osuvaa, vaikka hänen ennustaman näkemys kommunista ei sitä ollut lainkaan paikallaan. Nykyinen Juha Sipilä hallitus on ensisijaisesti varakkaiden sijoittajien (jollainen pääministeri itsekin on) etuja ajava toimeenpaneva Suomen kansan kustantama valiokunta. Nykyiset hallituspuolueet ovat EK:n, Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten Liiton pelkkiä bulvaaneja eli sijaistoimijoita, jotka toteuttavat kiltisti rahoittajiensa tahtoa. Erittäin hyvin pitää paikkansa sanonta. ”Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka”.

  34. 38

    Jarkko sanoo

    Ei tämä kyykytys ikinä tule oikeita lusmuja pakottamaan yhtään mihinkään hommaan, koska lusmu voi aina tehdä useita erilaisia CV:tä ja laittaa sellasen CV:n niihin työpaikkoihin mihin ei halua missä on merkitty kaikki työpaikat, mistä on saanut koeajalla potkut ja koulut mistä on eronnut ennen valmistumista niin, että CV vaikuttaa vähän epäilyttävältä. Ei työnantajat palkkaa ketään joka on parista paikasta saanut potkut koeajalla.

    Eikä vähän epäilyttävä CV ole edes ainoa keino jos jostain syystä joutuu työhaastatteluun siellä voi höpistä vähän outoja jolloin ei joudu varmasti palkatuksi. Tyyliä jos kysytään ”oletpas ollut pitkään työttömänä” vastaa siihen jotain ”joo oon vietelly taitelija elämää ja muuta”. Eikä silti kieltäydy mistään hommasta. Ei yksikään työnantaja palkkaa ketään joka jo työhaastattelussa mainostaa taiteilija elämäänsä.

    Muutenkin monella ”lusmulla” on ihan oikeita perusteita lusmuilulleen on koettu esim. todella pahaa vääryyttä ennenkuin on muututtu lusmuksi. Ei tuollainen parana millään lain kiristyksillä jossa vedetään turpaan isoa joukkoa ihmisiä. Lusmujen joukossa on kaikeinlaisia kohtaloita on entisiä yrittäjiä jolta on huijattu kaikki rahat jotka eivät ole ikinä saaneet apua mistään ja muuta. Pikemminkin riskinä on että jos oikein kovaksi menee he eivät enää tyydy pelkkään lusmuiluun hyvitystä hakiessaan. Vaikka mistäpä minä mitään tietäisin voin olla väärässäkin vaikka elämänkokemusta onkin muualtakin kun etuoikeutettujen elämästä.

    Kun on koko elämänsä elänyt ns. köyhien lähiöissä sitä vaan näkee ja kuulee kaikenlaista mikä ei sinne päättäjien pöydille näy. Se semmoinen köyhät ovat laiskoja rikollisia on aika ohut näkemys asioista ja siitä mitä on tapahtunut ja miksi tai että kaikki rikkaudet on saatu vaan omalla työllä perinnöt ja suhteet ei auttaneet yhtään ja muuta.

    En nyt lähde näitä mielipiteitäni tämän enemmän avaamaan, koska tiedän, että ei tuulimyllyjä vastaan kannata tapella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *