Viivästymistä ja hutilointia

-Migrin virkamiehet toimivat virkavastuulla, joten heidän on noudatettava lakia eivätkä he tee virheitä!

Näin kommentoi joku Migrin tekemiä päätöksiä kritisoivaa juttuani. Sanoin silloin, että jostain kumman syystä samat ihmiset, jotka haukkuvat Kelan toimeentulotukipäätöksiä tekevät virkamiehet maanrakoon, uskovat Migrin virkamiesten noudattavan lakia pilkulleen ja erehtymättömästi.

Kaikki virkamiehet ovat ihmisiä ja ihmiset tekevät virheitä. Jos niitä virheitä alkaa kasaantua kovin paljon yhteen paikkaan, niin silloin on jotain vialla. Jotain on vialla sekä Kelassa että Migrissä. Kela on rikkonut avoimesti lain kirjainta koko alkuvuoden, kun toimeentulotukipäätökset ovat viivästyneet yli lain salliman seitsemän arkipäivän. Nyt Kela rikkoo lain henkeä, kun se iloitsee seitsemän päivän rajan saavuttamisesta. Seitsemän päivää on ehdoton yläraja, ja lain mukaan päätös on tehtävä viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta.

Viivästystä on selitetty yllättävällä tilanteella, kun Kela ei ollut varautunut hakemusten suureen määrään. Kelan varautumattomuus on totta, mutta yllätyksenä hakemusten määrä ei voinut tulla. Kelassa vain ajateltiin, että niinkin monimutkainen asia kuin perustoimeentulotuki hoidetaan pelkällä rutiinilla, ja kyllähän köyhät joutavat odottelemaan.

Migrin tilanne näyttää olevan vielä pahempi. Hallinto-oikeudet ovat palauttaneet alkuvuodesta neljä prosenttia turvapaikkavalituksista uudelleen käsiteltäväksi. Migri perustelee hutilointiaan kiireellä ja kokemattomuudella. Laitetaanpa vielä tähän Ylen uutiseen  liittyvä kuva.

yle

Palauttaminen uuteen käsittelyyn on oikeuden antama vakava huomautus siitä, että asia on valmisteltu ja päätetty puutteellisesti. Kiire ja kokemattomuus eivät ole juridisesti päteviä selityksiä puutteellisille päätöksille milloinkaan. Kun  huolimattomuus alkaa näyttää suorastaan viranomaisen tavalta toimia, niin silloin viranomaisessa on jotain pahasti vialla. Migri näyttää luottavan siihen, että kyllä hallinto-oikeus sitten väärän päätöksen korjaa. Palauttaminen kuitenkin vain lisää entuudestaan Migrin työtaakkaa, sillä koko asia on tutkittava uudelleen. Helpompaa olisi ollut tutkia asia kunnolla heti.

Hallinto-oikeuksen ruuhka puolestaan on osittain hallituksen esittelemien ja eduskunnan hyväksymien lakien syytä. Kesällä 2016 lyhennettiin valitusaikaa Migrin päätöksistä ja heikennettiin turvapaikanhakijoiden oikeusavun saamista. Hallinto-oikeuksien resursseja ei kuitenkaan lisätty, vaan hallitus kuvitteli tyypilliseen tapaansa asian olevan hoidettu lakia muuttamalla. Siinä samalla murrettiin myös perustuslain takaama yhdenvertaisuus lain edessä.

Toimeentulotukiasiakkaat odottelevat nälkäisinä myöhässä olevaa viimesijaista etuuttaan ja turvapaikanhakijoille tehtaillaan kielteisiä päätöksiä vapaasti vasemmalla kädellä silmät kiinni. Vastuulliset virkamiehet kiemurtelevat vaivaantuneina ja ministerit sanovat luottavansa oikeusvaltion toimintaan, mutta kukaan ei aio tehdä asioille mitään.

Miksi taas rinnastin toimeentulotuen saajat ja turvapaikanhakijat? Siksi tietenkin, että olen jo kauan sanonut, että mikä voidaan tehdä yhdelle ihmisryhmälle, niin se sama voidaan tehdä mille tahansa toiselle ihmisryhmälle. Oikeusvaltion periaatetta murennetaan poliittisten intohimojen takia. Turvapaikanhakijoilla harjoiteltiin, nyt ovat vuorossa köyhät. Saa nähdä, ketkä ovat seuraavana jonossa. Oikeusvaltio on kohta vain kaunis muisto.

***
Muistutetan taas kerran kommentoinnin säännöistä. Vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole sovittu nimimerkin käytöstä. Moderoinnista ei ole valitusoikeutta.

Oikeusturva kunnossa?

Kuten on moneen kertaan todistettu, laki kuntouttavasta työtoiminnasta on laadittu koskemaan vain perusterveitä ja työhaluisia pitkäaikaistyöttömiä, ei ketään muita. Jos joku saa päähänsä kieltäytyä tästä ilmaistyöstä, niin hän menettää työmarkkinatukensa ja hänen toimeentulotukeaan alennetaan. Vaan kuinka käy sitten, onko niistä päätöksistä mahdollisuus valittaa?

On toki, siitä on laissa säädetty erikseen. Lain 28 § kuuluu näin: Haettaessa muutosta tämän lain 10 tai 18 §:ssä tarkoitettuun päätökseen on työmarkkinatuen osalta voimassa, mitä työttömyysturvalain 12 luvussa säädetään ja toimentulotuen osalta voimassa, mitä sosiaalihuoltolain 7 luvussa säädetään.

Taidatkos sen enää selvemmmin sanoa? Oikeusturvan kätkeminen tällaiseen pykäläviidakkoon on ihan tyypillistä huonoa lainsäädäntöä. Ilkeämielinen voisi epäillä, että tarkoitus onkin säikäyttää tyytymättömät toimintakyvyttömiksi.

Käännetään tämä muutoksenhakumahdollisuus ihan selvälle arkikielelle. Lain 10 § sisältää työttömän velvollisuuden osallistua sekä aktivointisuunnitelman laatimiseen että kuntouttavaan työtoimintaan. Kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa ja toimeentulotukea saavan etuutta alennetaan 20 %. Lain 18 § koskee matkakorvauksia, joten jätetään se nyt sivuun.

Kun kieltäytyjä menettää työmarkkinatukensa, hän voi valittaa asiasta työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Käytännössä valitus jätetään Kelaan, joka tutkii vain mahdollisen oman virheensä. Kun sitä ei ole, asiakirjat lähetetään yhdessä TE-toimiston lausunnon kanssa työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Siellä käsittely kestää yli vuoden ja tuloksena on päätös, joka on identtinen TE-toimiston lausunnon kanssa. Olen nähnyt sellaisenkin lautakunnan päätöksen, jossa TE-toimiston lausunto on tullut päätökseksi kielioppi- ja kirjoitusvirheineen.

Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä voi valittaa vakuutusoikeuteen, jossa asia viipyy taas yli vuoden. Siellä sama TE-toimiston lausunto sentään muotoillaan uudelleen, mutta sisältö ei muutu. Päätös perustellaan tyyliin “on katsottu kieltäytyneen kuntouttavasta työtoiminnasta”. Sitä ei kerrota, millä perusteilla näin on katsottu tapahtuneen.

Kun työmarkkinatuki on menetetty, joutuu kieltäytyjä hakemaan kunnan toimeentulotukea. Nyt seuraa toinen rangaistus samasta kieltäytymisestä. Toimeentulotukea alennetaan 20 % ja kieltäytymisen toistuessa 40 %. Alennukset tulevat voimaan heti, mutta niistäkin voi valittaa. Valituksella on mahdollisuuksia menestyä vain siinä tapauksessa, että päätös on vastoin lakia. On ihan turha yrittää vedota sellaiseen pikkuseikkaan kuin elämisen mahdottomuuteen alennetulla toimeentulotuella. Lain mukaan sillä on elettävä.

Viranhaltijan tekemästä toimeentulotukipäätöksestä tehdään oikaisuvaatimus kunnan sosilaalilautakunnalle. Siellä käsittely on nopeaa eikä mitään muutosta tapahdu, koska lautakunnan jäsenet soveltavat lakia täsmälleen samalla tavalla kuin sosiaalityöntekijäkin. Se on paitsi laillisuus-, niin myös solidaarisuuskysymys.

Lautakunnan päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen, joka ratkaisee asian puhtaasti laillisuuskysymyksenä. Nälkä ei siis sielläkään vaikuta päätöksen sisältöön. Jos lakia on noudatettu, ei päätös muutu. Korkein hallinto-oikeus ei myönnä valituslupaa asioissa, joissa laillisuuskysymys on pätevästi ratkaistu jo alemmissa asteissa.

Alkuperäiset päätökset eivät siis missään vaiheessa muutu, mutta aikaa menee vähintään kaksi vuotta. Nälkäiselle se on pitkä aika odotella, mutta lainsäätäjä voi olla ylpeä: oikeusturvasta on huolehdittu asianmukaisesti.

Liperin laki

Varsinkin Itä-Suomen pienillä kunnilla näyttää olevan ikävä tapa elää ikään kuin valtakunnallinen lainsäädäntö ei koskisi niitä ollenkaan. Periaatteessa lain sisältö tiedetään, mutta sille viitataan kintaalla ihan omien mieltymysten mukaan. Asiat muuttuvat vasta sitten, kun oikeus laittaa kunnan ruotuun. Tällainen tapaus oli Liperissä.

Varavaltuutettu pyysi jo syksyllä 2010 nähtäväkseen kunnan hallinto-osaston laskuja ja menoja vuosilta 2008-2010. Hän ei vielä tässä vaiheessa osannut tarkemmin yksilöidä, mitä tositteita haluaisi nähdä, vaan ilmoitti täsmentävänsä pyyntöään työn edistyessä. Hän olisi tarvinnut myös kunnan työntekijän apua tositteiden läpikäymiseen näyttöpäätteeltä.

Hänelle ei näytetty mitään. Johtavat viranhaltijat ja kunnanhallitus totesivat, että pyyntö oli kohtuuton, sitä ei oltu yksilöity riittävän selvästi ja tositteiden läpikäyminen olisi kohtuuton haitta virkatoiminnalle. Tosiasiassa he halusivat sanoa, että nämä asiat eivät sinulle kuulu tippaakaan.

Nyt hallinto-oikeus palautti asian kunnanhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Kunnan on selvitettävä, onko tiedonsaantipyyntö yksilöitävissä varavaltuutetun kertomalla tavalla. Varavaltuutettu oli kulkenut pitkän tien saadakseen asian edes uudelleen käsiteltäväksi. Se tie menee näin:

Luottamushenkilö pyytää asiakirjoja nähäväkseen Kuntalain 43 §:n perusteella. Niitä ei anneta, vaan asiasta tehdään kielteinen viranhaltijan kirjallinen päätös oikaisuvaatimusohjeineen. Kunnanhallitus käsittelee oikaisuvaatimuksen ja hylkää sen. Asiasta valitetaan hallinto-oikeuteen, joka käskee kunnan noudattamaan lakia.

Viisaampaa olisi ollut noudattaa lakia heti. Kuntalain 43 § sanoo näin:

Luottamushenkilöllä on oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita hän toimessaan pitää tarpeellisina, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Aika selvää tekstiä. Laki sanoo selvästi, että asiakirjojen saamisen ja näkemisen tarpeellisuuden luottamustoimen kannalta määrittelee luottamushenkilö itse, eivät kunnan viranhaltijat. Vakiintuneen tulkinnan mukaan tietojensaantioikeus koskee myös salassapidettäviä asioita ihan poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Kun luottamushenkilö saa salassapidettäväksi määrättyä tietoa, koskee salassapitovelvollisuus myös häntä.

Ei tämä niin hirveän vaikeaa ole, mutta sellaiseksi se tehtiin. Syynä saattoivat olla viranhaltijoiden väärät asenteet tai ymmärtämättömyyys. Saattoi syy tietysti olla siinäkin, että luottamushenkilön naama ei miellyttä. Oli miten oli, niin opissa se on variksenpoika tuulessa.