Vuoden 2018 päättyessä Suomi on taas vähän parempi paikka. Aika vähän.

Kirjoitin vuonna 2018 Imageen kaikkiaan nelisenkymmentä Anzion mukaan -blogia. Sivusin useammassakin maamme ihmisoikeustilannetta, onhan meillä Suomessa ihmisoikeuksien polkemisessa pitkät ja kunniattomat perinteet.

10.12. juhlitun YK:n ihmisoikeuksien 70-vuotispäivän kunniaksi ajattelin kerrata muutaman kirjoituksen kautta, miten ihmisoikeustilanteemme poikkeaa useiden muiden länsimaiden käytännöistä.

Kirjoitin 6.5., että Suomi on vuosien varrella saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta EIT:ltä langettavia tuomioita enemmän kuin muut Pohjoismaat yhteensä.

Vuoden 2015 loppuun mennessä Suomi oli saanut 138 tuomiota ihmisoikeusrikkomuksista. Muilla neljällä Pohjoismaalla tuomioita oli yhteensä vain 111 kappaletta.

Jos rikkomukset suhteutetaan väkilukuun, Suomen vertailuryhmä ei olekaan muut Pohjolan valtiot, vaan sellaiset maat kuten Puola, Ukraina ja Unkari.

Onko mikään muuttunut tai edes muuttumassa?

Maaliskuun luetuimmassa blogissani äimistelin suomalaisten nuorten mielenterveysongelmia otsikolla: Joka kymmenes uusimaalainen teini on psykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakas. MOT.

Kävi ilmi, että Suomelta puuttui yhä lapsistrategia, jollainen esimerkiksi Ruotsilla on ja jollaista YK on Suomelta toistuvasti vaatinut.

Mitä kuuluu lapsistrategialle nyt, yhdeksän kuukautta myöhemmin?

Hallitus päätti kevään kehysriihessä aloittaa kansallisen lapsistrategian valmistelun seuraavaa hallitusta varten.

”Lapsistrategia ylittää sektorirajat ja kääntää katseen varhaisiin vuosiin. Tutkimustieto korostaa lapsuuden ja varhaisten vuosien merkitystä kasvulle, kehitykselle, myöhemmälle oppimiselle, hyvinvoinnille ja elämässä pärjäämiselle”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen hehkuttaa Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Kerrassaan hienoa, selkeä parannus!

Huhtikuussa luetuin Image-blogini oli Hallituksen mielestä tämän lapsen ei olisi koskaan pitänyt syntyä.

Kerroin tarinan tiettävästi Suomen ensimmäisestä synnyttäneestä isästä. Ja siitä, että Suomen lain mukaan isän ei olisi koskaan pitänyt tulla raskaaksi, sillä Suomen voimassa olevan translain mukaan sukupuoltaan korjaavilta edellytetään steriiliyttä ja lisääntymiskyvyttömyyttä.

Suomi oli yhä ainoa Pohjoismaa, jonka translaissa on vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä.

Siis siitä, että Suomessa pitää todistaa lisääntymiskyvyttömyytensä voidakseen korjata sukupuoltaan. Näin, vaikka Suomi on saanut hedelmättömyysvaatimuksesta toistuvasti huomautuksia kansainvälisiltä valvontaelimiltä.

Esimerkiksi Amnesty International tiedotti taannoin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi pakkosterilisoinnin olevan ihmisoikeusloukkaus. Ja heti perään Euroopan komissio lausui, että pakkosterilisaatiosta olisi luovuttava.

Mitä kuuluu translaille nyt?

Vihreä lanka kysyi perhe- ja palveluministeri Annika Saarikolta 21.12.2018 uudistaako hallitus translain, ja sai vastaukseksi, että ”tällä hallituksella on poliittinen kanta siitä, että sitä [uudistusta] ei tehdä.”

Eikä translakia myöskään haluttu valmistella seuraavalle hallitukselle, kuten meneteltiin lapsistrategian kanssa.

Ei ollut riittävästi poliittista tahtoa.

Sipilän hallituksen kanta on siis yhä, että pakkosterilisaatio on ihan ok juttu. Että mitäs näistä ihmisoikeuksista.

Ihmisoikeuksista oli kyse myös toukokuussa blogissa: Suomi on Pohjolan Azerbaidžan. Ainakin mitä ihmisoikeuksiin tulee .

Kerroin Suomen valtion ja saamelaisten maaoikeuskiistoista ja siitä, että Suomi ei ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestö ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta.

Suomen YK-liiton mukaan sopimuksessa säädetään alkuperäiskansojen oikeuksia koskevista vähimmäisvaatimuksista. Sopimuksen ainoa tarkoitus on myöntää alkuperäiskansojen tarpeet sekä yksilöinä että kansana. Ja taata heille samat oikeudet, jotka valtaväestöllä on.

Aika kohtuullinen pyyntö.

Norja on ratifioinut sopimuksen vuonna 1990 ja Tanska 1996.

Mitä kuuluu sopimuksen ratifioinnille Suomessa nyt?

Mikään yllätys ei varmaan ole, että Suomi ei ole ratifioinut sopimusta. Eikä ihan kohta ratifioikaan. Niin sanotun ILO 169 -sopimuksen ratifiointiesitys on maannut hallituksemme pöytälaatikossa siitä lähtien, kun se vedettiin eduskunnan asialistalta vuonna 2015.

Oikeustieteiden tohtori Leena Heinämäki kertoo Ylelle, että sopimuksen ratifiointi olisi askel siihen suuntaan, että “Suomen valtio sitoutuisi toteuttamaan jo tällä hetkellä voimassa olevat saamelaisten perus- ja ihmisoikeudet alemmassa lainsäädännössä erityisesti maiden käyttöön ja hallintaan liittyen.”

Tämä ei Suomen istuvalle hallitukselle sovi.

Sen sijaan ihmisoikeuksien kanssa kipuilevan hallituksemme keskeisille ministereille sopii kyllä mainiosti ottaa kantaa vaikkapa abortin puolesta.

Elokuussa ounastelin Uskovaiset ovat ateisteja tyhmempiä, mutta ministerit Soini ja Sipilä pahimpia kaikista -otsikon alla ulkoministeri Soinin tietävän, ettei pääministeri Sipilä tule koskaan puuttumaan ulkoministerinsä abortin vastaiseen taisteluun, jonka tavoitteena on kieltää naisilta itsemääräämisoikeus kehoonsa.

Siis rajoittaa naisten ihmisoikeuksia entisestään.

Soini tietää, että Sipilä on abortin ankarasti kieltävän lestadiolaisen Rauhan sana -herätysliikkeen jäsen.

Liikkeen, jonka kantavia ajatuksia on ihmisoikeuksien rajoittaminen.

Ihmisoikeudellisempaa alkavaa vuotta. Vaali-sellaista.

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.