Energiansäästö tehostaa myös tappamista

Kasvisruokakeskustelussa (pääset kolumniin tästä) jotkut vähän hämmästelivät armeijan halua parantaa maailmaa, viherpesuksikin sitä kutsuttiin. Vähän samaa asennetta oli uutisoinnissa biopolttoaineiden käytöstä (HS 30.8.2018) kun puolustusvoimien energia- ja ilmasto-ohjelmien yksi tavoite on ilmastonmuutokseen varautuminen.

”Hyvä vai paha” -keskustelusta unohtuu helposti rationaaliset bisnesperustelut. Joten tässä muutama.

Viherpesty kuolema?

Toissa vuonna suomennetussa kirjassa ”Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät” (LIKE) Mark Akkerman käyttää yllä olevaa raflaavaa otsikkoa, tosin ilman kysymysmerkkiä. Hän on huomannut, että ympäristöliike on saanut Yhdysvaltojen armeijasta varsin erikoisen liittolaisen. Tavoitteet ja jopa keinot ovat paljolti samoja, mutta motivaatio niiden käyttöön on varsin erilainen. Siis väärin sammutettu. Suosittelen tästä huolimatta artikkelin lukemista myös sotilaille, asiat ovat artikkelissa oikein ja niitä on iso joukko.

Totta siis on, että vihertyminen on myös armeijan sodan ajan etu.

Huoltovarmuus laajana näkökulmana

Polttoaineiden kuljetusreittien turvaaminen vaatii kriisissä merkittävät resurssit. Ehkä näyttävin esimerkki tästä on toisen maailmansodan aikainen Erwin Rommelin johtama Afrika Korps, jonka ratkaisuhyökkäys kohti öljykenttiä tyrehtyi kahdesti polttoaineen puutteeseen. Suomessa polttoainetta varastoidaan myös sotavoimien tarpeeseen, mutta riippuvuus tuontiöljystä on silti asia, jota kannattaa vähentää. Rauhan aikana ilmavoimat tuottaa yli puolet kaikista puolustusvoimien kasvihuonepäästöistä.  Jotta raakaöljyn kokonaiskäyttöä voitaisiin vähentää, juuri biolentopetrolin kehittely on siihen avain: jos tämän jakeen käyttö yhä vain kasvaa, muidenkaan öljyjakeiden kuten bensiinin säästäminen ei ole järkevää. Jos siviili-ilmailu lentää biolla, sotilaidenkin kannattaa niin tehdä.

Sodassa ilmavoimien osuus on toki vähemmän, mutta bio on todennäköisesti pääosaltaan kotimaista sopien myös siviiliyhteiskunnalta otettuihin maa-ajoneuvoihin ja siten helpottaen kriisiajan huoltoa. Siis samalla kun edistetään parempaa maailmaa, turvataan myös oman suorituskyvyn käyttöä.

Bensagallona maksaa kaksikymmenkertaisesti Afgaanivuorella

Yhdysvaltojen asevoimat on maailman suurin bensiinin kuluttaja. Keskeinen syy pyrkiä ajoneuvojen kulutuksen vähentämiseen on polttoaineen raskas ”jalanjälki” osana kriisiajan huoltoketjua. Kun aine kuljetetaan läpi tienvarsipommien reunustavan tiestön panssaroiduissa tankkereissa tai helikoptereilla, sille tulee paitsi hintaa myös riskikertymää. Tämä voi olla jopa vihollisen epäsuoran taktiikan pääkohde, koska polttoainekuljetus on helppo maali eikä länsisota liiku ilman ajoneuvoja. Logistikon etuna on siis minimoida kulutus. Motivaatio polttoaineen säästämiselle on vahva.

Jos polttoainetta voi tehdä taistelukentällä, esimerkiksi ladata akkuja aurinkokennoilla, tuo osa logistiikasta vähenee vielä enemmän. Kun kyseessä on sähkölennokki, se voi lentää lähes rajattoman ajan.

Tämä on ollut jatkuva kehityskohde, josta on tullut paljon siviilihyötyjäkin.

Ilmatyynyaluksessa polttoaine on merkittävä painotekijä, jossa säästö tuo suorituskykyä. Laivaston tasolla sillä, paljonko polttoaineesta on kotimaista, on oma merkityksensä. Kuvasin Ruotsin rannikkopuolustuksen ylpeyden kuvattu vuonna 2009 ATU-yhteisharjoituksessa Turun saaristossa.

 

 

Niin taistelet kuin harjoittelet

Osallistuessani vuonna 2010 Ranskalaisten SERA-kurssille yksi työryhmä sai tehtäväkseen pohtia sotimisen ympäristönäkökulmia. Harmikseni en päässyt siihen. Ryhmälle vähän naureskeltiin, mutta työn tulokset vakuuttivat ainakin minut.

Tuolloin tapetilla olivat yhdysvaltalaiset alikaliiberiammukset, joiden panssarinläpäisy perustui köyhdytetyn uraanin käyttöön: uraanin tiheys on suuri, joten se läpäisee terästä hyvin. Osumassa uraani osin höyrystyy, jolloin syntyy lievästi radioaktiivista mutta ihmisten keuhkoissa vaarallista pölyä. Itse hyväksyn tällaisen riskin taistelukentällä, jos vaihtoehtona on huonompi ase ja suorat tappiot, vaikka oudosti sairastuneet sotilaat ovatkin ikävä tulos.

Tässä ei kuitenkaan ole koko tarina: ammuksilla ei pystytä kotimaassa harjoittelemaan, koska harjoitusalueella ja harjoituksissa riski on liian suuri. Koska saastuttava aiheuttaa puhdistamista, suojautumista ja kuluja, harjoittelu kärsii. Kun harjoittelua on vähemmän, vähenee suorituskyky. Jos löytyy ympäristöystävällisempi vaihtoehto, suora hintavertailu ei siis riitä vaan pitää osata laskea kaikki vaikutukset läpi. Tämän ymmärtää insinöörikin, ilman politiikkaa.

Eettisistä syistä on syytä vastustaa armeijan vihertymistä?

Viittaamassani kirja-artikkelissa varoitetaan ympäristönsuojelijoita tekemästä yhteistyötä asevoimien kanssa, koska ”laajemmat ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat unohtuvatsellaisia sotilasstrategioita ei ole, jotka keskittyisivät ilmastonmuutoksen perussyihin, sillä asevoimien päätavoite on turvata nykyinen maailmanjärjestys”. Ilmastonmuutos, militarismi ja asekauppa ovat samaa pahaa.

Itse ajattelen toisin. Ilmasto ei välitä, kuka leikkaa päästöjään tai lihansyöntiään. Siihen toivottavasti saamme osallistua me pahantekijätkin, joista ei maailmassa tai Suomessa olla luopumassa. Jos ilmastotaisteluun kytkee kaiken muunkin maailman parannuksen, ei saa mitään tuloksena. Siihen ilmastolla ei ole varaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.