Myös armeijan susikoirapuolen kannattaa opetella kasvissyöntiä

Viime viikkoina on keskusteltu puolustusvoimien ruokahuoltajan päätöksestä tarjota varussotilaille kaksi kasvisateriaa viikossa. Argumentit asian puolesta ja vastaan ovat olleet lähinnä poliittisia, viimeiseksi Laura Saarikoski (HS 3.9.2018) peilasi asiaa Yhdysvaltojen jakaantumiseen: ”Kun seurasi armeijan kasvisruokakeskustelua Yhdysvalloista käsin, olisi voinut kuvitella, että Suomessa on vain kaksi puoluetta, perussuomalaiset ja vihreät”. Keskustelun avannut puolustusministeri Niinistö ei kuulu kumpaankaan, mutta ajatus oli kirkas. Ruoka on vahvasti politisoitunutta. ”Liha on poliittista”, kirjoittaa myös talonpoika Alastarolta Timo Kaunisto Maaseudun tulevaisuuden vierailijana (MT 27.8.2018) tunnustaen itse vähentäneensä lihansyöntiä ja kiitellen MTK:ta siitä, että se on ”pysynyt lihafundamentalismissa keskitiellä.”

Kasvisruokataistelun kenttä, Karjalan prikaatin sotilasruokala elokuussa 2018. A la carte ravintolasta puuttuu.

Elokuun lopun Apu (30.8.2018) katsoi asiaa laajemmin, joten jatkan siitä mihin printtilehti jäi.

Olin viime vuonna tekemässä tutkimusta, jossa kuvasimme puolustusvoimien rauhan ja sodan puolia vertauskuvilla kultainen noutaja ja susikoira, siitä otsikko. Lähden liikkeelle sisäsiististä perhekoirasta.

Valtionhallinnon ohjeet ja suositukset otetaan vakavasti

Kasvisravinnon lisääminen ruokavalioon on merkittävä kansanterveydellinen asia, joka koskee myös nuorisoa. Liharuuan yhteys hiilidioksidi- ja metaanipäästöihin ja edelleen ilmastonmuutokseen tiedetään laajasti. Itse arvostan sitä, että puolustusvoimat kantaa myös näissä asioissa vastuunsa.

Puolustusministerin heitosta lähti liikkeelle myös keskustelu siitä, jaksaako kasvisruualla raskaan sotatyön. Viime sotien ruokavaliolla ja nykyvertailulla erityisesti proteiinien saannissa kasvisruuasta oli helppo todistaa, että jaksaa. Kyse on siis siitä, miten kasvisruokaa tarjotaan. Muutama kasvisateria viikossa ei vaaranna terveyttä tai iskukykyä, pikemminkin päinvastoin, sanoo ravitsemusasiantuntija Patrik Borg Avussa.

Varusmiesten laajaa mielipidettä ei ilmeisesti ole kysytty kuin Norjassa (HS 31.8.2018), jossa samaa kokeiltiin mutta asiasta luovuttiin. Tuloksia analysoitiin tutkijavoimin asennevirheenä, kun ”sosiokulttuurisesti tunnuttiin kokevan, että liha on miehistä ruokaa.” Mielipiteet nimettiin harhaluuloiksi.

Mielipidepalstoilla on väitelty siitä, onko lihattomat ateriat aloitteellaan aikaansaaneilla varusmiestoimikunnilla oikeus edustaa varusmiehiä, kun heitä ole tehtäviinsä äänestetty. Vaikka erilaisten asioiden demokratisoiminen on muotia ja usein hyväksikin, en aio esittää, että asiasta järjestettäisiin laajat vaalit: armeijan politisoituminen ei ole koskaan hyväksi edes ruuan suhteen.

”Kasvisruokapäivä on maanpuolustusteko”, otsikoi hesari opiskelija Aaro Immosen mielipidekirjoituksen (HS 24.8.2018) heti kasvisruokakeskustelun käynnistyttyä. Kirjoituksessa esitetään, että todellista isänmaallisuutta olisi lihansyönnin vähentäminen, koska kaikki nykyajan vaarat eivät ole sotilaallisia. Ilmastonmuutoksen estämisessä ”yksi taistelukeino on lihansyönnin vähentäminen”. Olen tästä samaa mieltä samoin kuin siitä, että ilmastonmuutos on vakava uhka. Tässä taistelussa tarvitaan jokaista, myös armeijaa.

Olen siis sitä mieltä, että armeijan kultainen noutaja toimi tässä asiassa viisaasti.

Onko kasviksesta susikoiranravinnoksi?

Juhana Torkki (HS 30.8.2018) vei keskustelun Porfyriosta lähteenä käyttäen aina muinaisen Spartan sotilasmahtiin saakka, jossa kasvisravinto oli valinta turmeltuneisuutta vastaan eikä pakon sanelemaa. Esimerkki on vähän kaukainen, mutta toki kiinnostava.

Sodimme viime sotamme Anneli Pranttilan väitöskirjassa tutkitusti ruisleivän ja täysjyväpuuron voimalla, arviolta puolessa aterioista ei ollut lainkaan lihaa. Tuntematon sotilas tosin esitti, että ainakin hyökkäysvaiheessa nälkä vaivasi, kun huolto ei pysynyt mukana. Syykin pääasialliseen kasvisravintoon oli selvä, lihaa ei ylipäätään ollut yhtään enempää. Jää siis ainakin pieni epäilys siitä, olisiko sotiminen ollut tehokkaampaa, jos lihaa olisi ollut ja kuinka paljon olisi optimi? Senkin nimittäin tiedämme, että liika läski lihottaa ja heikentää taistelutehoa.

Sotilasaamiainen mallia 2018. Saatavilla oli sekä osin voita sisältävää että pelkkää kasvisrasvalevitettä. Makkaransiivuja löytyi vain toisesta linjastosta. Juoma oli kaukomailta.

Lukuisten yksilöesimerkkien mukaan raskastakin työtä, jopa huippu-urheilua, voi tehdä pelkästään kasvisten voimalla. Tämä vaatii kuitenkin osaamista ja vaivannäköä, koska liha on nykyaterioissamme lähtökohta, joka osataan. On siis syytä alkaa opettelemaan kasviskokkausta, myös rauhan aikana, sillä

Pakko on sopia susikoirallekin, koska (1) lihaa ei seuraavassakaan sodassa aina ole

Kuiva ja kuuma kesä on käynnistänyt keskustelun maatalouden huoltovarmuudesta. Varastoja ei olla vielä avaamassa, mutta omavaraisuus on heikentymässä ja esimerkiksi Ruotsissa teurastetaan normaalia enemmän tuotantoeläimiä, kun rehua ei ole tai se on liian kallista. Suomessa lihanjalostaja HK-Scan pelkää, että ”tuottaja voi ottaa vähemmän porsaita tai vasikoita” (MT 27.8.2018). Kun itse kävin maanpuolustuskurssin, meille opetettiin, että syvässä kriisissä syödään ensin eläimet ja sitten ruvetaan syömään niiden ruokaa.

Todellisessa kriisissä, kuten sodassa, johon puolustusvoimat valmistautuu, lihaa ei todennäköisesti ole saatavilla samassa määrin kuin nyt. Siihen, että lisähintaan saamme maailmalta täydennystä syvän rauhan vallitessa, ei kannata nojata syvässä kriisissä. Omassa ajattelussani armeijan pitää toimia myös rauhan aikana kuten se toimisi sodassa, joten tätäkin on syytä harjoitella niin ruuan tuotanto- ja jakeluketjussa kuin sen syöntipäässäkin. Kurjuutta ei kannata harjoitella, mutta sen välttämistä kyllä.

ja (2) uudistettu taistelutapa haastaa ruuan valmistuksen

Maavoimat uudisti taistelutapansa viitisen vuotta sitten. Uusi taistelutapa perustuu aiempaa paljon pienempiin osastoihin, jotka käyvät aktiivista taistelua vihollista vastaan. Sissit ovat taistelleet näin ennenkin sissimuonapakkauksineen ja trangioineen, mutta nyt näin taistelee pääosa maavoimien joukoista.

Samalla otettiin käyttöön kylmäketjuton ruokahuolto hajautetusti taisteleville joukoille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että soppatykit eivät enää porise eikä rintamalle voi lähettää kriisissä raaka-aineita vaan vähintään puolivalmisteita tai eineksiä. Koskee myös kuivaherneitä, tykkihernesoppa on nyt haaste.

Lihasäilyke on vanha keksintö, eikä se ole poistumassa. Tuotantolinjojakin on kotimaassa, kunhan niihin saadaan lihaa ja tinapeltiä. Mutta uudenlaiset kasvisproteiinivalmisteet kuten härkis ja nyhtökaura kestävät sekä raaka-aineina että valmisteina paremmin ja pidempään varastointia myös tölkittä. Soijarouhe on jo jokaisen partiolaisen perusmättöä, ainakin oma poikani tuo sitä ylijääneenä kotiin leireiltä. Toivottavasti kasvisproteiinin käyttöä tutkitaan ja kokeillaan, jotteivat tulevat sotamme ole pelkkien sikanautapurkkien varassa.

sekä (3) ilmastotaistelu voi kestää todella pitkäänkin.

Itse en usko, että ilmastonmuutos kyetään rajoittamaan kahteen asteeseen. Mutta me joudumme joka tapauksessa muutoksen seuraukset kestämään. Kun tilanne alkaa todella perkelöitymään 2030-luvulla, taistelua jatkuu kymmeniä vuosia sen jälkeen, jopa sata.

Kun maailman väkiluku edelleen lisääntyy samalla kun peltopinta-ala vähenee, ruuasta tulee jossakin kohdassa pulaa. Vaikka meillä olisi varaa jatkaa lihansyöntiämme vielä pitkäänkin muista välittämättä, me emme toivottavasti niin tee. Edessä on siis meillä kaikilla lihansyönnin vähentäminen. Mitä nopeammin sen teemme, sitä maltillisempi on tuleva taistelu.

Itse valitsen kasvisannoksen, kun sellainen on hyvin laitettuna tarjolla. Usein ravintolaan mennessä mukana on myös vegetaristi, jolla on veto-oikeus, mikäli mitään syömäkelpoista ei listalta löydy. Näin vaikutan omalla valinnallani siihen, että kasvisruokatarjonta lisääntyy. Jo vuonna 2010 pakkosyötätin kaikille Suomeen akreditoiduille sotilasasiamiehille kasvislounaan Frantsilan yrttitilan ravintolassa Hämeenkyrössä, se kun oli sopivasti matkan varrella tutkimuslaitoksesta kohti Niinisaloa. Kaikki söivät. Toivottavasti häivetekniikasta ja kasvisruuasta syntyi heille mielikuva edelläkävijyydestä.

Jatkan tätä juttua siitä, miksi polttoaineen säästäminen on tappajankin tavoite. Pääset juttuun tästä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.