Koronakriisin strategiasta

Jotta pääsee katsomaan mittareita, on ensin hahmotettava johtamisen tasot ja tavoitteet: sitä saa, mitä mittaa, ja eri tasoilla pitäisi mitata eri asioita. Käytän lopussa esimerkkinä johtajien päätöksenteon tukemisesta yhtä tämän sodan avainsoturia.

Politiikka – strategia – operaatiotaito – taktiikka

Jotta pystyt arvioimaan, millä opeilla ja kokemuksella kirjoitan, käytän sotilasjohtamista kehyksenä. Heti alkuun kuitenkin rajaus: kun puhun johtamisesta, en käsittele ihmisten johtamista. Olen sotilaana taktikko – teknikko eli siviilikielellä strategi – manageeraaja, en liideri. Lähes koko urani olin  asiantuntijaroolissa ja opettajana.

Sodasta päätetään politiikassa. Sotilaana pääsee lähinnä kertomaan, onko sota voitettavissa tai edes kunniallisesti hävittävissä torjuntavoittona. Koronakriisissä hyökkäys tuli yllättäen, joten poliitikkoja voi korkeintaan syyttää hitaasta reagoinnista. Sodanjulistus koronalle tapahtui, kun poikkeusolot virallisesti tunnustettiin ja valmiuslaki otettiin käyttöön.

Strategia on sodassa enemmän tavoitteiden asettelua kuin suunnittelua. Mistä ei saa luopua, millaiseen lopputilanteeseen pyritään. Käydessäni sotakorkeakoulua kylmä sota kaikui vielä sen käytävillä ja ylivoimaisen hyökkäyksen jähmettäminen Kymijoelle oli hyväksyttävä loppuasetelma. Koronakriisissä on samanlainen tilanne, turpiin tulee kaikilla rintamilla. Strateginen viivytys on nyt muuttumassa laajaksi asemasodaksi. Sodassa ylipäällikkö – puolustusvoimien komentaja ovat strategipari ja pääministerin tehtävä on pitää maa toiminnallisesti kasassa. Koronassa pääministeri on varsin suvereeni johtaja, eikä eduskuntaa saa siirretyksi Pohjanmaalle vain informoitavaksi tarvittaessa.

Operaatiotaito muuttaa strategian suunnitelmaksi, taisteluiden sarjaksi. Sille voi asettaa konkreettisiakin tavoitteita ajassa ja paikassa, sekä tietenkin tuloksina. Taktiikka on oppi taistelun voittamiseksi, kussakin erilaisena, yhtä aikaa ja limittäin. Taktiikka vastaa siviilikielellä operointia.

Valitan termien ristikkäisyydestä, mutta sotilaat olivat kyllä määrittelyissä ensin.

Koronakriisin politiikka

Tästä alan olla vähän huolissani.

Koronakriisissä perustuslakiin kirjatut arvot ovat osoittautuneet ristiriitaisiksi. Yhtä aikaa ei voi tinkimättömästi ylläpitää yksilönvapauksia ja käskeä ihmisiä koteihinsa, saati saartaa maakuntia, tai kunnioittaa elinkeinovapautta ja sulkea ravintoloita. Priorisointeja on kuitenkin uskallettu tehdä ja myös eduskunnassa yhdessä arvioida. Juuri tästä kriisissä on kyse. Kuten jo kirjoitin, tämän kriisin johtaminen alkuvaiheessa oli kokonaisuutena upeaa työtä.

Arvot eivät kuitenkaan sovi tavoitteiksi: ne ovat enemmänkin suuntia, joiden polut myös risteävät. Demokratiassa on myös syytä hyväksyä, etteivät kaikkien arvot ja varsinkaan niiden tulkinnat teoiksi ole samoja. ”Jotta jokainen, ettei yksikään” ei toimi edes normaalioloissa. Jos arvon asettama tavoite oli mahdoton jo alun perin, tuskin kriisi auttaa siihen pääsemistä. Korona ilmastotaisteluna on hyvä esimerkki tällaisesta utopiasta. Jos lausutut arvot ja teot ovat pitkään ristiriidassa, ensimmäisiä kutsutaan valheiksi, koska teot eivät valehtele. Kriisissä teot ratkaisevat.

Pidän pääministerin ”epidemia ei saisi tässä maassa edetä ollenkaan” –retoriikkaa yhden ainoan tavoitteen nostamisena muiden yläpuolelle ja nykykriisissä kelvottomana tavoitteena. Kriisiä pitää johtaa, ei toivoa. Strategiasta pitää puhua suoraan kaikkine ikävine puolineenkin.

On hyvä, että valmiuslain voimassaoloa jatkettiin, ja vallitsevat poikkeusolot edelleen ymmärretään. Jos koronan seuraava hyökkäys yllättää eikä siihen ole valmistuttu, se olisi umpisurkea suoritus. Kriisi on kaikkea muuta kuin ohi, vastassa on täysin säälimätön ja väsymätön vastustaja.

Koronakriisin strategia

Tämä on nyt kuuma aihe. Niin pitääkin olla. Koska käsittelen koronaa taistelukentittäin, suosittelen että vilkaiset aloitusjuttuani koronan hybridiluonteesta täältä.

Kuva: Nelisiipinen lentomestari. Koronassa kaikkia siipiä pitää liikuttaa synkronissa ja samaan suuntaan, verkkosilmistä eri suuntiin tuijottavista asiantuntijoista ja virkamiehistä huolimatta.

Alussa tulimme yllätetyksi, pääosin omaa syytämme. Sitä on turha kaunistella ja virheistä pitää oppia. Saimme hyökkäystä kuitenkin viivästettyä ja sitten sen pysäytettyä. Tuhoamistaistelu vaatii liikaa resursseja eikä sen tulos ole pysyvä, joten nyt pitää tehdä asemasotavaiheen strategia.

Terveys on seuraavassa vaiheessa vain yksi taistelukenttä, komponentti. Lisäksi on syytä alkaa mitata sitä myös kokonaisuutena, koska koronakuolemia on vältetty myös muiden kuolemien ja sairauksien hoidon hinnalla. Onneksemme flunssa-aaltokin talttui samalla. Esimerkiksi ikäihmisen on saatava päättää, kuoleeko koronaan mahdollisesti aiemmin kuin johonkin muuhun vähän myöhemmin, ja millä hinnalla.

Mitä tarkoittaisi, jos vaikka 2-tyypin diabetesta torjuttaisiin koronana: jatkuvat lihavuustestit, rasvat ja karkit ja alkoholit pois kaupoista. Armoa. Mika Salminen sanoo haastattelussa, että ”väestön terveydestä ehkä 20% tulee siitä, että meillä on terveydenhuolto. Kaikki muu on yhteiskunnan kehityksen ansiota.” Hyväksyn ”terveys edellä” -menemisen, jos sairastumiskäyrät alkavat taas kohota eksponentiaalisesti, mutta tartuntojen nykytasolla se on minusta väärä strategia.

Terveys saakoon hälytyspillin ja rajat, mutta nollia tavoitteissa ei voi olla. Turpiin tulee normaalioloissakin.

Sosiaaliala on taistelukentistä salamyhkäisin. Esimerkkinä etäkouluissa on todennäköisesti sama noin 4000 yläkoululaisen joukko kateissa, joka oli ennen kriisiäkin. Syrjäytyneiden määrää myös pystytään seuraamaan. Syrjäytyneet ovat yksi esimerkki yhteiskunnan moninaisista, mutta kuitenkin varsin rajoitetuista ongelmista. Määrät ovat tärkeitä, koska niiden kautta voidaan mitoittaa resurssit. ”Lisää resursseja” huudettuna vain kentältä ei riitä, varsinkaan kun resursseja ei ole koskaan ollut kentän näkökannalta tarpeeksi.

Ymmärrän alalla vaadittavan hienotunteisuuden. Moniongelmainen yksilö tarvitsee suojaa ja joskus saattaa olla jopa perusteltua, etteivät auttajatkaan tiedä toisistaan. Käskeminen ja uhkailu ei paljon auta esimerkiksi masentunutta. Tukeminen saattaa jopa pahentaa tilannetta, ruoka-apu valuukin viinaan tai huumeisiin. Mutta nyt pitää uskaltaa katsoa asioita strategisesti: mitkä koronan epäsuorat vaikutukset heikentävät tilannetta eniten ja millä vastatoimilla on paras kustannustehokkuus. Nyt määrä korvaa laadun.

Opetus on taistelukentistä sijaiskärsijä. Se otti juuri jumpstart-digiloikan viritellen nyt uutta normaalia lähiopetukseen. Syksyllä myös toisen asteen oppilaat palaavat luokkiinsa, jottei korona aiheuta pitkään vaikuttavaa osaamisvajoumaa koronainvalideineen. Päätös palata kouluihin vielä ennen kesälomia perustui ennen muuta sosiaalialan vaateisiin, mutta antaa toki mahdollisuuden olla syksyllä fiksumpia myös koulujärjestelyissä.

Toivottavasti kesän aikana sosiaali ja opetus sopivat keskenään, kuka vastaa yhteisistä asiakkaista ja miten. Kesällä on myös aikaa auttaa tukea tarvinneita, nyt kun tapaaminen on taas sallittua. Syksyksi tilannekuva pudonneista haltuun ja mittarit kuntoon.

Talous on taistelukentistä paitsi monimutkaisin ulkoisine riippuvaisuuksineen, myös takaisinkytkennöiltään raain. Talous ei ole päässyt vielä edes viivytysvaiheeseen, lähinnä on peräännytty lähes paniikissa, ja kovimmat iskut ovat vielä tulossa. Jos tätä taistelua ei saada onnistumaan, tappiot terveyteen ja sosiaaliin ja koulutukseen ovat moninkertaisia itse koronaan verraten. Hinta voi olla ”mikä hyvänsä” vain hetken.

Politiikan ja virkamiesten on yhdessä sovittava näihin kaikkiin mittarit ja rajat ja tavoitteet. Niiden on oltava realistisesti saavutettavissa ja jos joku ilmenee liian helpoksi, kiristettäköön sitä mieluummin kuin tavoitellaan liian kunnianhimoista. Jo nyt on selvää, että kaikki tavoitteet ovat huonompia kuin ennen kriisiä, jolloin todella tarvitaan päätöksentekokykyä ja sitten vastuunkantoa. Lisäksi yhden edistäminen voi heikentää toista. Vappu Kaarenoja sanoitti SK-artikkelissaan tilanteen ”rahat ja henki”, oivaltava artikkeli.

Jatkan operoinnista seuraavassa artikkelissa. Toivottavasti strategia alkaa nyt hahmottua, jottei tarvitse itse keksiä tavoitteita esimerkkeihini.

Asiantuntijan rooli

Helsingin Sanomat haastatteli koronakriisin sankaria ja sylkykuppia Mika Salmista (HS 16.5.2020). Tunnistin kohtalotoverin sillä poikkeuksella, etten itse ole koskaan vastaavaan myllyyn joutunut. Vaikutuin.

Kuva: Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen vanha auditorio Harakan saarella. Täällä on valmistauduttu niin hermokaasuihin kuin jänisruttoon. Kun tällaisesta paikasta heitetään salamavalojen räiskeeseen ja huudetaan mediassa johtajaksi, hirvittää varmasti jokaista.

Muutama nosto strategian laadintaa tukevan asiantuntijan ajatuksista minun tulkitsemani.

Salminen joutui julkisuuteen, ei pyrkinyt. Seuran juttu, jossa Salminen vaihdettiin puolustusvoimain komentajaksi sanoihin ”mies, jota kukaan ei haluaisi nähdä” oli sikäli harhalaukaus, että komentaja nimenomaan valitaan johtamaan maata sodassa ja hän on pyrkinyt asemaansa. Rinnastus oli silti osuva, koska jos komentaja olisi päivittäin televisiossa, Suomella menisi todella paljon huonommin kuin nyt.

Salminen valittiin antamaan THL:n asiantuntijoille kasvot, jotta toiset voivat keskittyä itse työhön. Kun yksi naama puhuu, hän myös muistaa jo sanomansa ollen johdonmukainen. Sanomiset kuitenkin valmistelee joukko asiantuntijoita, ne eivät ole mielipiteitä, vaikka kaikki niistä eivät pitäisikään kokien jopa arvojensa tulleen loukatuksi. Virkavastuulla kerrotaan tutkimukseen ja kokemukseen perustuen paras arvio, jota muutetaan, jos joku todistaa asioiden olevan toisin. Ei siis johda joistakin arvoista tai poliittisesti linjaa, vaan tutkimuksellisesti todistaa. En tarkoituksella käytä tässä sanaa ”tieteellisesti”, koska paljon koronan yksityiskohtia on edelleen salattuna ja tiede on hidasta. Iso osa koronan tiedejulkaisuista on lisäksi vertaisarvioimattomia. Eikä tiede ole oikeassa, tiede pystyy ainoastaan olemaan oikeammassa kuin muut.

Salminen on nöyrä kokonaisuudelle. Hän kytkee onnistuneet mutta todennäköisesti hetkelliset kansainväliset terveyteen liittyvät saavutukset laajoihin muiden alojen vaikutuksiin vaatimatta, että juuri hänen alansa pitää ottaa ehdoitta huomioon. Hän sanoo, ettei tieteellinen tulos riitä yksinään vaan asian pitää olla myös toteutettavissa.

Salmisella on yksi esikuntaupseereillakin arvostettava piirre: vaikka komentajan eli tässä tapauksessa oman ministeriön tai hallituksen päätös ei olisikaan juuri toivottu, tai se olisi jopa vaikea kuten yhteiskunnan avaaminen, hän tekee uudessa suunnassa taas parhaansa. Hän on sotilaskielellä joint.

Salminen hankki kannuksensa HIV-tutkijana haavoittuvien ryhmien keskuudessa. Hän siis ymmärtänee myös sosiaalialaa. Hänen suhtautumisensa koronaan on ammattimainen: ”Tauti leviää jos leviää. Ei se ole yksilötasolla kenenkään syy.” Hän varmasti tietää, että kuljetin voi vaikeuttaa monin tavoin myös koronan hyppäämistä kyytiin, mutta pitää katseensa tiukasti vihollisessa, viruksessa. Inhimillinen tutkija.

Samaistun Salmiseen myös siinä, että hänelle koronan kaltaiset vaaralliset kulkutaudit ovat tuttuja. Silti nostan hattua, koska hän pysyy kovassa paineessa niin rauhallisena: jos sota tulisi, en ehkä pystyisi samaan, mutta ainakin yrittäisin.

Tällaisia sankareita tämä sota tarvitsee.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.