Ihmeitä ja panomiehiä

Talvivaarassa on jälleen tapahtunut ihme. Yhtiön perustaja Pekka Perän omistamat käytännössä arvottomat kaivosyhtiön osakkeet muuttuivat yli miljoonan euron verovähennykseksi vakuutuskuoren avulla. Hän myi osakkeet ulkomaalaiselle vakuutusyhtiölle, joka sijoitti niistä maksamansa rahat Perän nimissä vakuutuskuoreen. Näin Perä on myynyt osakkeet tappiolla, mutta omistaa ne edelleen. Tappiot hän voi vähentää verotuksessa. Mies on melkoinen Midas, sillä hänen käsissään Kainuun luonto muuttuu paskaksi, mutta paskapaperin arvoiset osakkeet rahaksi. Lasku lankeaa molemmissa tapauksissa veronmaksajille. Tätä voi sanoa todelliseksi ihmeeksi.

Toinen ihme nähtiin, kun kansanedustaja ja entinen sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä pätevöityi Euroopan neuvoston erityisneuvonantajaksi tehtävänään syrjäytymisen ja radikalisaation estäminen. Mäntylän ministerikausi päättyi perhesyistä samoihin aikoihin, kun paljastui häneen kohdistuneen petosepäilyn vanhentuneen poliisin lomien viivästyttämän kuulustelun takia. Mäntylä onnistui olemaan samaan aikaan yhdessä oikeudenkäynnissä maksutonta oikeusapua saava yksinhuoltaja ja toisessa avoliitossa varakkaan miehen kanssa.

Ministerinä ollessaan hän teki kaikkensa syrjäytymisen edistämiseksi ajamalla lakimuutosta, jolla maahanmuuttajien työmarkkinatuki ja peruspäiväraha olisi lakkautettu ja muutettu kymmen prosenttia pienemmäksi kotouttamisrahaksi. Lakiehdotus oli niin räikeässä ristiriidassa perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden kanssa, että kaikki muut paitsi ministeri sen näkivät. Esitys kaatui odotetusti perustuslakivaliokunnassa.

Ministerikautensa jälkeen hän on ollut niin huomaamaton, että toukokuussa hän katosi jopa omilta kannattajiltaan. Ilmeisesti hän oli pätevöitymässä tätä uutta ja vaativaa tehtävää varten. Ilkeämielinen voisi puhua loikkaamisesta palkkioksi annetusta loppusijoituspaikasta, mutta ei kai Euroopan neuvosto nyt sellaista tekisi. Kyseessä on pakko olla ihmepätevöityminen.

Onhan näitä ihmeitä lisääkin. Hallituksen vakuuttelut hallintarekisterin välttämättömyydesta EU:n vaatimusten takia muuttuivat hölynpölyksi, kun asiaa oikeasti kysyttiin komissiolta. Postin palvelut paranevat, kun jakelu muutetaan kolmepäiväiseksi eilisellä eduskunnan päätöksellä. Posti tuottaa voittoa, valtio on myymässä omistustaan siitä ja rahat laitetaan pääministerin omaan budjettiin eduskunnan päätösvallan ulottumattomiin. Ja niin edelleen, katselkaa päivittäin uutisista lisää ihmeitä, jos kiinnostaa.

Mutta pysykäämme maanläheisissä ja ymmärrettävissä asioissa. Eilisen uutinen oli Simon Elon tunnustus suhteestaan kokoomusnuoreen. Sinisen Vaihtoehdon puheenjohtaja ei ilmeisesti halunnut jäädä perussuomalaisten uuden puheenjohtajan varjoon tässäkään asiassa. On minulla tähänkin linkki. Ihailkaamme panomiehiä Kummelin tapaan, sillä politiikka ja koko Suomi ovat menneet muutenkin ihan Kummeliksi.

https://www.youtube.com/watch?v=19RwSlZaxxo

 

 

 

 

Kommentit (11)
  1. Jukka Laine
    22.6.2017, 09:21

    Kummelin Pääministeri Jermu on aivan kuin nykyinen pääministeri. No, pari edellistäkin olivat.

    1. Noh noh. Jermu sentään puhui totta.

  2. Siis tällä järjenjuoksulla Euroopan neuvoston erityisneuvonantajaksi. Alla esimerkki Hanna Mäntylän ajattelu- ja esiintymiskyvystä:

    ”Arvoisa puhemies! Tämä asia on varmasti kaikilla meillä tässä nyt ollut vahvasti mielessä, ja totta kai tämä on ihan päivänselvä asia, että siinä vaiheessa, nyt kun ryhdymme tätä kokonaisuutta tässä käymään läpi, niin ilman muuta me mietimme sen, kuinka ja miten tämä tullaan osaltaan toteuttamaan. Mutta kuten varmasti nyt on tullut myöskin tässä keskiviikon keskustelussa esiin, niin tämä on yksi niistä toimenpiteistä, joihin hallitus nyt on sitoutunut, ja luonnollisesti sitten käymme sitä arviota ja teemme ne vaikutusarvioinnit siltä osin, onko tarpeen sitten miettiä siltä osin jonkunnäköisiä pohdintoja, onko tällaisissa pitkäaikaissairauksissa mahdollisesti joitain syitä miettiä, teemmekö sinne sitten erilaisia toimenpiteitä. Mutta kuten varmasti kysyjä ymmärtää, niin ryhdymme nyt valmistelemaan näitä esityksiä.”

    (Ministeri Hanna Mäntylän vastaus kyselytunnilla Anna Kontulan kysymykseen
    hallituksen suunnitelmasta muuttaa ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi)

    En tiedä mitä sanoa….

    1. Ei tuohon voi mitään sanoa.
      Tai siis jos ehkä kaiketi siitä huolimatta jos jotain sellaista, jota mieli tekisi sanoa sanoisi, voisi epäilemättä ehkä joutua sanomaan jotakin josta ei joku sittenkään voisi oikein pitää.
      Ja sehän ei sellaisenaan ole sopivaa, jos sanomisillaan irvailee ministeritason (mikä se sitten onkaan) mitäänsanomattomia lausuntoja.

Kommentointi suljettu.