Elämää Turaniassa
Lähes kaksi vuotta sitten kirjoitin fiktiivisen kertomuksen siitä, miten omenoita vastustava kansanliike nousee merkittäväksi puolueeksi. Kurkistetaanpa mitä sen jälkeen on tapahtunut maassa, jolle on löytynyt nimeksi Turania.
Omenoiden vastustaminen on levinnyt niin laajalti, että Mestarista on tehty puolueensa puheenjohtaja entisen vitsiniekan tilalle. Vakavalla asialla ei sovi laskea leikkiä, sama lippalakki ei todellakaan mahdu perunalle ja omenalle. Asia on niin vakava, että omenoiden vastustuspuolue on asettamassa oman presidenttiehdokkaan, jonka edullinen ulkonäkö ja kiihkeä fanaattisuus saavat tiedotusvälineetkin polvilleen ihastuksesta. Hän on vakiovieras tv:n ajankohtaisohjelmissa ja kaikki lehdet haluavat tehdä hänestä syväluotaavia juttuja.
Mutta silti asioista ei saa puhua. Presidenttiehdokas on jokaisessa haastattelussa sitä mieltä, että isänmaalliset omenanvastustajat halutaan vaientaa, jotta omenoita suosivat piirit voisivat täyttää koko maan mädillä omenoilla. Takana on kansainvälinen salaliitto, jota sanotaan omenasaatioksi. Sanottaisiin sitä omenaatioksi tai omenoinniksikin, jos osa kannattajista ei luulisi sen tarkoittavan itsetyydytystä.
Mutta isänmaallinen perunoiden ja nauriiden ylivertaisuutta korostava rintama ei hellitä, vaan on saanut taakseen mitä erilaisempia kansanliikkeitä. Perunat ensin -kansanliike on sinnikkäästi osoittanut mieltään yli puoli vuotta maan keskeisimmällä paikalla. Naurismaan Vartijat ovat partioineet kaduilla ja löytäneet mitä karmeimpia todisteita omenanpurijoiden villistä menosta tiloissa, joissa oikeasti ei ole nähty yhtään omenansyöjää yli vuoteen. Perunankuoria on häpäisty ja jäljet ovat yhä tuoreet.
Turaniasta on omenoiden invaasion takia tullut maanpäällinen helvetti. Kaupunkeihin on muodostunut palavia ghettoja ja no-go-zoneja, joihin poliisit ja palomiehet eivät uskalla mennä pelätessään mädillä omenilla pommittamista. Perunoita joutuu keittämään salaa ja naurista ei saa enää ollenkaan kaupoista, koska omenoita suosiva hallitus on miehittänyt kaikki hedelmä- ja vihannestiskit omenanhyysääjillä.
Yrittipä Turanian hallitus vielä niinkin kieroa temppua, että kutsui kaikki puoluejohtajat allekirjoittamaan julistuksen, jossa luvataan pidättäytyä vihapuheesta niin omenoita, perunoita kuin nauriitakin vastaan. Onneksi tämä salajuoni paljastui, ja perunansyöjien presidenttihdokas sanoi narranneensa muita. Hän allekirjoitti vain omenansuosijoiden suoltaman vihapuheen vastaisen julistuksen.
Itse asiassa omenoita ei Turaniassa niin kauhean paljon ole, mutta niitä tulee, jos kansan syvät rivit ja heitä kuuntelevat poliitikot eivät ole valppaina. Erityisesti pitää varoa niitä maailmasyleilijöitä, joiden mielestä maassa saa syödä nauriita, perunoita, omenoita ja vaikka porkkanoita. Juuri he ovat pahin uhka itsenäiselle ja yksimieliselle Turanialle.
Onneksi Turania on edelleen fiktiota, onhan?
Hashuja nämä Odinit. He vetävät perunan nenään siitä, että joku on kaltoin kohdellut kristittyjen pyhää oopusta raamattua. Ei pitäisi heitä paljoa painaa, onhan Odin itsekin tuontitavaraa ja perin vieras jumala meille pottunokkaisille suomalaisille. Nyt kun Odinin pojilla on ihan todistettavasti ainakin yksi raamattu hallussaan, heidän kannattaisi varmaan myös siihen tutustua. Siellä on muutama ihan hyvä neuvo siitä miten lähimmäisiin pitäisi suhtautua. Näyttää kuitenkin siltä että raamattua enemmän heitä kiinnostavat vieraat uskonnot ja jumalat.
Näätäeläimestä en osaa sanoa mitään, ehkä se meni ja hirtti itsensä vastalauseena Odinin poikien rasismille.
Turaniaa nauravat naurismaan aidatkin.
Turanian naapurimaa näyttäytyy omituisena kaalinpurijoiden kansana. Sitä syödään kaikissa muodoissa, myös hapatettuna. Turanialaiset pelkäävät hieman laajoja viljelyksiä, mutta ovat omaksuneet hapatetun kurkun käytön etanolin nauttimisen yhteydessä, tosin sitten yliannostilanteissa laulamisen sijasta hapuillaan puukkoa.
Toisella puolella Turaniaa tuntuu hapatetun silakan löyhkä. Se on niin voimakas, että sen suojissa on pystytty sietämään kaiken mahdollisen muun ruoan rouskuttajat.