Ihan hyvä suunta
Eilen opimme paljon Sipilän hallituksen toimintatavoista. Hallitus runnoi läpi työttömyysturvan aktiivimallin erittäin huonosti valmisteltuna, ja kun aktiivimalli osoittautui pelkäksi työttömyysturvan leikkuriksi, nin hallitus laittoi kädet korville ja rupesi jankuttamaan mallin hyvyydestä.
Hallitus sahaa aktiivimallilla onnistuneeti omaa oksaansa. Ainakin keskustan kannatus on ennätysmäisen alhaalla, ja illalla A-studioon aktiivimallia puolustamaan saatu sisäministeri Kai Mykkänen teki parhaansa alentaakseen myös kokoomuksen kannatusta. En kyllä ymmärrä miksi aktiivimallia puolusti juuri Mykkänen, jolla ei ollut mitään tekemistä sen valmistelun kanssa. Ehkä hän on hallituksen paras ulkoaoppija. Niin voisi päätellä siitä, että hän ei kuuntele ketään, vaan paasaa samaa mantraa aktiivimallin hyvyydestä.
Mykkänen osoitti tietämättömyytensä muun muassa sanomalla, että sairauden vuoksi väliinputoajiksi joutuneet pitäisi aktivoida takaisin työelämään. Hän ei ymmärrä, että nämä väliinputoajat ovat työkyvyttömiksi todettuja, jotka ovat käyttäneet loppuun sairauspäivärahaoikeuden, mutta eivät pääse eläkkeelle. Laki velvoittaa heidät ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi, mutta ei heistä enää työkykyisiä tule kepilläkään.
Studioon olisi pitänyt saada joko asian valmistelusta vastannut Pirkko Mattila tai ainakin mallille jo aiemmin kasvot antanut Jari Lindström. Mattilaa ei näköjään saada julkisesti mallia puolustamaan kuin korkeintaan köysissä, mutta Lindströmiä minä pidän kaikesta huolimatta hallituksen rehellisimpänä ministerinä. Hänen vaikean olonsa suorastaan aistii aina, kun hän puolustaa aktiivimallia. Odotan sitä päivää, jolloin hän kyllästyy ja sanoo suoraan aktiivimallin olevan sysipaska.
Aktiivimalli aktivoi samat ihmiset, jotka olivat aktiivisia jo ennen aktiivimallia. Kaikilta muilta se leikkaa, eli se on pelkkä tukileikkuri. Koska se on leikkuri, niin se on suoraan vastoin hallituksen kiky-sopimusta solmittaessa antamaa lupausta olla leikkaamatta työttömyysetuuksia.
Lisäksi se on vastoin perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta lain edessä. Ministeri Lindström myönsi sen lähes suoraan sanoessaan, että alueelliset erot ovat iso ongelma. Toisilla alueilla aktiivisuuden osoittaminen on helpompaa kuin toisilla. Tällaista lakia ei olisi saanut säätää, sillä lain on aina mahdollistettava sen noudattaminen kaikille tasapuolisesti. Kuten Talouselämän jutun taulukosta näkee, niin alueelliset ja paikkakuntakohtaiset erot ovat valtavat. Sivujuonteena voi huomauttaa, että juuri keskustan vankimmilla kannatusalueilla toteuttamismahdollisuudet ovat kaikkien huonoimmat. Se tekee varmasti hyvää kannatusluvuille.
Koska hallitus ei opi eikä halua oppia mitään, niin nyt sitä pitäisi opettaa. Jokaisen tukileikkuriin joutuneen pitäisi hakea muutosta omaan leikkauspäätökseensä sillä perusteella, että aktiivimalli on vastoin perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta. Vaikka hallintotuomioistuimet eivät voi suoraan todeta lain olevan vastoin perustuslakia, niin niiden on ratkaisussaan annettava etusija perustuslain säännökselle, jos lain säännöksen soveltaminen siinä yksittäistapauksessa olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain säännöksen kanssa eikä lakia ole säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Asiasta voitte lukea tarkemmin tästä jutustani.
Hallitus voisi vielä pelastaa itsensä noudattamalla Antti Rinteen eilen illalla antamaa neuvoa. Leikkaukset pitäisi jäädyttää siksi aikaa, että lain pahimmat virheet on korjattu ja työvoimaviranomaisten tarvitsemat lisäresurssit saatu. Ei hallitus sitä kuitenkaan tee, sillä se olisi virheen myöntämistä. Niinpä hallitus jatkaa oman kannatuksensa syömistä.
Se on ihan hyvä suunta. Muuta hyvää aktiivimallista ei voikaan sanoa.
Mitä nopeammin, sen parempi. Ai mikä? No tietenkin se, että jos jotain on pelastettavissa, sinisten tulisi lähteä hallituksesta heti. Tällä toimenpiteellä se pelastaisi puolueelle 1 – 3 kansanedustajan paikkaa. Kun jatkaa hallituksessa, paikkoja ei tule. Tällä prosessilla Lindström pelaistaisi, mitä pelastettavissa on.
Rinne puhui järkeviä eilisessä a-studiossa.
Minä en halua, että seuraavassa eduskunnassa on yhtään persua tai sinistä. Hävitköön historian hämärään. Miten meillä, siis Suomessa, voi olla hallitus, jolla ei ole äänestäjien antamaa mandaattia, joka valehtelee ja tekee laittomia päätöksiä ja lakeja. Tämähän on pahempaa kuin jossain vinkuintialaisessa banaanivaltiossa. Ja Suomi on muka korruptoitumaton ja demokraattinen yhteiskunta. Se ei pidä paikkaansa. Jo vuosikymmeniä on tämän maan asiat hoidettu kuntatasolta lähtien poliittisen ja taloudellisen eliitin kytkykauppana. Äänestäjät ovat olleet vain pelleinä pidettyjä marionetteja. Nyt tämä mätä on levinnyt niin, että se ulottuu jo kansalliseen päätöksentekoon. Tuo on selvästi nähty ilman Anders Blomin hyvää silmiä avaavaa väitöskirjaakin. Ainakin minä olen pitänyt asiaa ihan selvänä. Kun olen vähänkin politiikkaa ajatuksella seurannut.
Jaa että miten voi olla? Siksi kun hallituspuolueilla on enemmistö eduskunnassa.
Tämä jos mikä osoittaa, että 200 napinpainajaa ei tarvita. 100 riittäisi hyvin tuomaan eri poliittiset näkemykset esiin.
Sivuhuomautuksena: demokratian kannalta kansanedustajia pitäisi olla enemmän jotta edustaisivat pienempiä ryhmiä tai joukkoja. Suurimmillaan tietysti henkilö per ääni -periaate. esim 100 edustajaa on vielä helpompi hallita erilaisten toimijoiden joukosta kuin vaikka 800 edustajaa. Vain huomiona. En pidä nykyhallituksen politiikkaa kovin fiksuna ja usein samaa mieltä Sakun kanssa
Mitä merkitystä puolueiden määrällä on ? Ryhmäkuri vesittää yksityisajattelun kuten on todettu. Blomin väitöksestä näkyy rakenteelliset ongelmat ja pitkä perinne. On täysin unohdettu mikä on kansanedustajan toimenkuva. Aika vaikea ellei mahdoton tehtävä saada väännettyä poliitikkojen ja talouseliitin/korporatioden symbioosia uuteen vinkkeliin. Sama koskee kuntapoliitikkoja.
Yksi hentoinen mahdollisuus on kansalaisten tiedostamisen ja aktivoitumisen nousu. Mut kiinnostaako ketään ennen kuin oma tuoli on tulessa ? Jos poliitikkoa joku inhottaa niin se on kyseenalaistava, kyselevä ja aktiivinen, asiohin perehtyvä kansalainen/äänestäjä (ja toimittaja) jonka innostus ei lopahda vaalipäivänä. Molemmista taitaa olla puutetta ja vielä elää iso popula kuplassa.