Reviirijako jatkuu

Kun  reilu vuosi sitten kerroin terveysalalla käynnissä olevasta reviirijaosta, niin siitä syntyi melkoinen meteli. Attendo yritti jopa kiistää kokonaan tekemänsä kuntien terveyskeskuskiinteistöjen ostotarjoukset. Jo silloin oli selvää, että isot terveys- ja hoiva-alan yritykset jakoivat soten tulevaisuudessa tuomia markkinoita siten, että jotkut keskittyivät terveyskeskuskiinteistöihin ja jotkut hoiva- ja palveluasumisen kiinteistöihin. Tuolloin jako oli kuitenkin vielä lähinnä maantieteellistä. Maa näytti pilkotun reviireihin, mutta päällekkäisyyksiäkin oli.

Nyt tilanne näyttää selkiintyneen, mikäli uutiset Attendon terveyspalvelujen myynnistä Terveystalolle  pitävät paikkansa. Attendo keskittyy tulevaisuudessa hoivapalveluihin ja muut hoitavat terveyspalvelut. Vanhusten ja vammaisten asumis- ja hoivapalvelut kuuluvat Attendolle ja terveyspalveluista kilpailevat Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna.

Attendo on jo kauan ostellut hoiva-alan pieniä yrityksiä, ja kun ne alkavat loppua, niin se on suunnannut mielenkiintonsa kuntien omistamiin kiinteistöihin. Jos ja kun sote- ja maakuntalait saadaan voimaan, niin kunnilla ei ole enää mitään sanomista siihen, järjestetäänkö niiden omistamissa kiinteistöissä nykyisiä palveluja. Kaikesta päättää maakunta.

Tämä tuo pienille kunnille kiinteistöriskin, jonka maan hallitus on tuonut esille omissa perusteluissaan, mutta jota ei ole julkisuudessa käsitelty. Lakipaketin perusteluihin liittyy tutkimus kuntien kiinteistöriskeistä sote-uudistuksessa. Riski piilee siinä, että mikäli palvelujen kesittymisen suuntaus jatkuu, niin pienten kuntien kiinteistöt jäävät tyhjilleen rasittamaan tasetta. Laitetaan vielä tuosta tutkimuksesta otettu kuva:

Tähän saumaan iskee nyt Attendo tekemällä kunnille ostotarjouksia näistä kiinteistöistä. Kuntien olisi järkevää myydä varsinkin korjausta kaipaavat kiinteistöt, sillä kunnat eivät tulevaisuudessa voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, vuokraako maakunta kiinteistöt omaa toimintaansa varten vai ei. Ostaja vääntää tulevaisuudessa maakuntien kanssa kättä siitä, saako se palveluntuottajana järjestää näissä kiinteistöissä palveluja.

Tulevaisuudessa maakunta järjestää toimintaa itse vuokraamissaan kuntien kiinteistöissä ja lisäksi hyväksyy palveluntuottajat. Ostattelemalla näitä kiinteistöjä alan yritykset näyttävät luottavan siihen, että ne pääsevät tuottamaan palveluja.

Ei yrityksillä ole varmaan sen enempää tietoa tulevasta kuin kunnillakaan, mutta ne osaavat laskea. Ne tietävät pystyvänsä tarjoamaan palveluja niin edulliseen hintaan, että ne on pakko hyväksyä palveluntuottajiksi. Tähän eivät pienet yksityiset hoiva-alan yrittäjät pysty, ja siksi ne katoavat markkinoilta. Pohjois-Karjalassa ne ovat jo käytännössä kadonneet, sillä maakunnallinen kuntayhtymä Siun sote on jo hinnoitellut ne ulos asettamalla palveluille kattohinnan.

Tämä on siis tilanne nyt näillä markkinoilla. Kunnille tehdyt ostotarjoukset ovat houkuttelevia kiinteistöriskin siitymisen kannalta. Vielä tärkeämpää kuntapäättäjän kannalta on se, että iso toimija pystyy pääsemään palvelutuottajaksi myös pienellä paikkakunnalla.

Tässäpä tiivistyy koko soten tarkoitus, joka on palvelutuotannon siirtäminen yksityisille toimijoille.

Entä se asiakas? Tulevaisuudessa hän saa maakunnalta palvelusetelin, jolla saa valita keneltä ostaa vanhuudenpäivinään asumis- ja hoivapalvelut. Jos setelin arvo riittää palveluihin, niin hyvä. Jos ei riitä, niin hän maksaa itse erotuksen. Jos hänellä on rahaa maksaa erotus, niin hyvä. Jos ei ole, niin sitten hän varmaan ryystää velliä kupista jossain hoivakodin loukossa sen verran kuin palvelusetelillä saa. Tai sitten hänet sijoitetaan maakunnan omaan palveluyksikköön sadan kilometrin päähän kotikunnasta.

Jaa että maakuntako maksaa kaiken niillä valtion antamilla rahoilla? Niin kai, kunhan monopolit varmistuvat, hinnat nousevat ja kaikki soteen piilotetut kustannusten nousut toteutuvat.