Jos sote kaatuu

-Olemme nähneet merkkejä siitä, miten villiksi yksityisen puolen markkinoiden valtaaminen menee siinä tilanteessa, jos uudistusta ei toteuteta.

Tällaista uhkakuvaa maalaili pääministeri Juha Sipilä viime viikonloppuna, ja samaa pelkoa lietsoi Timo Soini plokissaan. Hallituspuolueet ovat jatkuvasti syyttäneet oppositota pelottelusta, mutta nyt ne syyllistyvät siihen itse. En tiedä mihin Soini viittaa tankerokielisessä plokissaan, mutta Sipilä epäilemättä tarkoittaa viime syksynä tapahtunutta Meri-Lapin jättiulkoistusta. Sen aiheutti hallitus itse.

Sote-uudistus uhkasi keskittää osan terveydenhuollon palveluista, kuten laajan päivystyksen ja ison osan leikkauksista Rovaniemelle. Sinne kertyy Kemistä matkaa yli 120 kilometriä. Hallitus ei olisi sallinut julkisten sairaaloiden tehdä kaikkea sitä, mitä yksityiset saavat tehdä, joten kuntapäättäjät olivat pakkoraossa. Täältä voitte palauttaa mieleen tämän viime syksynä puhuttaneen päätöksen.

Nyt pääministeri on kovasti huolissaan siitä, että yksityiset yritykset ottavat haltuunsa koko Suomen. Hän on varmasti viimeinen tähän huoleen herännyt, sillä hallituksen koko sote-lainsäädännön valmistelu on tähdännyt juuri yksityistämiseen.

-Kaiken kaikkiaan lainvalmistelun sekavuus on luonut markkinan, jota yksityiset yritykset hyödyntävät tehokkaasti. Sote-palvelujen yksityistäminen etenee käytännön tasolla nopeasti, vaikka sote- ja maakuntauudistus ei toteutuisikaan. Markkinoiden yksi perussääntö, ”nopeat syövät hitaat”, on jälleen toteutumassa.

Näin sanoi jo viime syksynä Kuntaliiton yhteysjohtaja Lauri Lamminmäki kuntien saamista sote-kiinteistöjen ostotarjouksista blogissaan. Hän sanoi myös, että kiinteistökauppojen myötä suuret valtakunnalliset terveyspalveluyritykset tai niiden taustalla toimivat pääomasijoittajat varmistavat oman markkina-asemansa ja puhevaltansa tulevien maakuntien kanssa jossakin vaiheessa käynnistyvissä neuvotteluissa.

Ihan samaa muuten sanoi hallitus itse oman lakiesityksensä perusteluissa viime vuoden keväällä. Siitä voitte lukea täältä.

Nyt sitten muka ollaan huolissaan siitä, että tapahtuu juuri se, mihin koko lainvalmistelulla pyrittiin.

Mutta mietitäänpä mitä oikeasti tapahtuu, jos ja kun sote ilmeisesti kaatuu. Vastaus on, että ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ei tule yksityistämisen hyökyaaltoa, koska jokainen kunta tekee itsehallintonsa nojalla omat päätöksensä. Neuvotteluja on käynnissä monessa kunnassa, mutta hallitus on itse ajanut kunnat tähän roikottamalla niitä löyhässä hirressä sote-valmistelullaan. Silmukka on koko ajan kiristynyt, ja hallituksen esitys lupaa alueellisten monopolien syntymistä ja syrjäseutujen palvelujen heikkenemistä.

Ei siis ole mikään ihme, että palvelujen turvaamiseen pyrkivät kuntapäättäjät ovat tarttuneet yksityisten yritysten tarjouksiin. Itse asiassa soten kaatuminen todennäköisesti keskeyttää monet neuvottelut, ja kunnat jäävät odottelemaan mitä seuraava hallitus tarjoaa. Sipilän ja Soinin pelottelupuheet yksityistämisaallosta ovat paniikkireaktio, jolla he suorastaan epäilevät kuntapäättäjien kykyä päättää oman kuntansa asioista. Samaa epäilystähän tosin koko sote-uudistus huokuu pyrkimyksellään keskittää palvelut maakuntien hoidettavaksi ja antaa maakuntien ohjailu valtiovarainministeriön käsiin.

En muista montako juttua olen kirjoittanut hallituksen suunnitteleman soten vaaroista. Nyt kun sote näyttää kaatuvan, niin sen kaatumisen vaarat voi kiteyttää yhteen kuvaan.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (66)
  1. Kattoonsylkijä
    29.5.2018, 08:24

    Senverran tietty tapahtuu, että nippu yksityisiä terveydenhoitofirmoja huomaa riskisijoitustensa laukeavan, kun niille kalliilla ostetuille kiinteistöille ei tulekkaan käyttöä. *nyyh*
    Tietty tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, ryntääkö Sipilä kavereineen jonkunlaista tukipakettia askartelemaan näille firmoille, ettei kaupoista syntynyt tappio vaan sattuisi firmojen kassoihin, vaan sekin saataisiin kaadettua veronmaksajien niskaan. Voi kyllä olla, että aika loppuu tältä rosvokoplalta kesken, seuraava hallitus ei toivottavasti ihan näin aivoton ole.

    1. Onko jossain ostettu paljonkin käytöstä poistettuja terveydenhuollon kiinteistöjä ..? Mitä tappioita oikein tarkoitat ?

      1. Kattoonsylkijä
        29.5.2018, 09:22

        Kandee ihan ajatuksella lukea läpi se blogi, jonka kommenttiosastolla kirjoittelet. Sieltä löytyy linkki Kuntaliiton yritysjohtajan blogiin, jossa ostoja käsitellään.
        Ja tappio syntyy silleen, että kun ostaa jotain, eikä sitten keksi sille mitään käyttöä, eikä kukaan muu sitä halua, niin sitten on käsissä omaisuutta, johon on sidottuna pääomaa, ja jonka arvo vaan koko ajan laskee samalla, kun ylläpitokustannukset syö liikevaihtoa. Ihan peruskäsitteitä tää mun mielestä on.

        1. No voi hyvät hyssykät sentään, ennusta siis terveysjättien talouden tappioista kun ostavat kiinteistöjä jotka jäävät käyttämättä!
          Ilmeisesti olet myös sitä mieltä että nämä menestyvät yritykset eivät osaa ostaa kiinteistöjä ja arvioida palvelujen tarvetta.
          Oikeilla ostoilla ei voi muuta kuin voittaa, vaikka yritys ei koskaan omaa liiketoimintaansa kyseiseen kiinteistöön laittaisikaan. Niin että mitäs jos Kattoonsylkijä ihan ajatuksella lukisi sen mainitsemasi blogin.

    2. Kaveria ei jätetä
      29.5.2018, 12:00

      Pahoin pelkään, että kun kavereille on ehditty luvata, tehdään ihan mitä vaan että saadaan lupaukset pidettyä. Kansalle annettuja lupauksia taas ei koskaan ole ollut aikomustakaan pitää.

      Veikkaankin että sote tulee, vaikka sitten lakeja rikkomalla. Katkeraan loppuun saakka mennään. Kokoomusta viedään kuin pässiä narussa, ainoa toivo on nyt että siellä vihdoin pantaisiin toppi tälle pelleilylle.

  2. Toivottavasti sote kaatuu ja hallitus myös ja vielä ilman Sipilän lentonäytöstä, kiitos. Sekopäisempää hallitusta tuskin enää saadaan vaikka tehtäisiin arpomalla.

    1. Kannattaisi kokeilla sitä arpomista ja katsoa millainen hallitus tulisi.

      1. Jorma Reijonen
        29.5.2018, 14:57

        Tämmöisillä tuppaa olemaan satumainen tuuri, on olemassa vakava vaara, että sama hallitus voittaisi, en ottaisi sitä riskiä.

        1. Lea Bäckman
          29.5.2018, 15:50

          Tällä kertaa pelataankin varman päälle: Tulevien eduskuntavaalien vaalitarkkailijat pyydetään EU:n valvontakomissiolta ja vaalien ääntenlaskenta ulkoistetaan Euroopan unionin puolueettomalle elimelle.

          Sipipään kavereiden “tietokonelaskenta” on aikansaelänyttä huuhaata, suomalaiset ansaitsevat nyt rehelliset vaalit ja rehellisen ääntenlaskennan.

          “Satumainen tuuri” ja “Talvivaaran ihme”. Heh heh! Salli mun nauraa!

    2. Korven poika
      29.5.2018, 18:49

      No se uusi hallitus on jo tulossa. Varaa kamfertippoja sydäntäsi varten.

    3. Itse asiassa arpominen saattaisi estää korruptiota ja hyvä veli -verkostoja. https://en.wikipedia.org/wiki/Sortition

      1. Ulla Vehaluoto
        30.5.2018, 00:50

        Vaaleilla saadaan harvainvalta ja arpomalla demokratia, sanoi Aristoteles.

        Todellakin nykytilanne palvelee vain harvainvaltaa, jo siitä syystä että järjestelmä sallii vain puolueet ja suosii siten oman edun tavoittelijoiden ryhmiä. Suomessa puolueisiin kuuluu äänioikeutetuista vain 6 prosenttia, ja niistäkin vain harvemmat asettuvat ehdokkaiksi, joten lähtökohdat ovat puoluevaaleissa siinä, että harvoista valitaan vielä harvemmat. Puolueissa tietenkin on kaikenlaisia kiipijöitä, sillä hyvä veli -verkostot todellakin pitävät huolta toisistaan. Esimerkiksi työpaikan saa paljon helpommin se, jolla on kavereita puolueessa.

        Tietenkin puolueet tarjoavat myös mahtavia tilaisuuksia vallanhaluisille kusipäille, joiden ainoana intressinä on päästä kyykyttämään ja kiusaamaan joitakuita muita ihmisiä. Meidän puolue ei ole heidän puolue, eikä me hyvät veljet olla esimerkiksi pahoja siskoja. Aina kun muodostetaan puolue, suljetaan pois muita. Siinä on vähän huono lähtökohta sille, että pitäisi hoitaa yhteisiä asioita. Mutta kyykytykseen ja kiusaamiseen tuo puoluehomma kyllä sopii. Ja on ihan yks lysti, onko vallassa stallarit vai liberaalit, kun niillä on kusta päässä eli valta on korruptoinut, kuten se aina tuppaa tekemään.

    4. Kiitokset hyvistä kommenteista kommenttiini. Arpominen ei olisi välttämättä huono juttu. Ex-pattina pitkään ollessani olen oppinut, että valtiot joissa eivät johtajat pidä valtionsa ja kansalaistensa eduista huolta ja joissa ulkomaalaiset hääräilevät päälle päsmärinä (korruptoivat hallinnon), käy valtiolle ja kansalaisille huonosti. Suomikin on jo sellainen ja pahempaa on tulossa. Siksi olen patriootti joka ei tästä valikoimasta “omaa” puoluetta löydä.

    5. Vesa Virtanen
      31.5.2018, 09:47

      Pöpilä voisi tehdä ainoan älykkään lentonäytksen, ottaa ministerikaverinsa kyytiin ja jysäyttää kone jonnekin mäenrinteeseen, se olisi parasta mitä tuo aasilauma pystyy Suomen eduksi tekemään!

Kommentointi suljettu.