Piilossa ja hiljaa

Nyt kun aamupäivä on puhuttu Teuvo Hakkaraisen oikeudenkäynnistä, niin iltapäivällä tulee paljon tärkeämpää asiaa. Silloin hallitus antaa vastineen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sote-lainsäädäntöön tehtävistä muutoksista. Näitä muutoksia perustuslakivaliokunta edellytti tehtäväksi paljon, ja jo nyt on tullut valmista.

Julkisuuteen kerrotaan kuitekin vain päälinjat. Hallitus valitsi tämän hiljaisemman tien, vaikka oppisitiopuolueet vaativat lakien korjaamista täydentävällä esityksellä. Se olisi mahdollistanut asian käsittelyn eduskunnan täysistunnossa. Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaati painokkaasti, että vastineen sisältö esiteltäisiin julkisuuteen. Näin ei kuitenkaan tehdä, sillä oikeuskanslerinvirasto katsoi pelkän vastineen riittävän.

Asiasta ei nyt tarvitse keskustella eduskunnassa eikä julkisuudessa. Samalla hallitus säästää paljon aikaa, sillä täydentävän esityksen käsittely olisi kestänyt muutaman kuukauden ja soten saaminen valmiiksi tällä vaalikaudella olisi vaarantunut. Kuten tiedetään ja on nähty, niin vain uudistuksen saaminen maaliin merkitsee tälle hallitukselle jotain.

Vähän ihmettelen mittavien muutosten lainsäädäntöön tekemisen nopeutta. Parissa viikossa hallitus onnistui ratkaisemaan muun muassa valinnanvapauslainsäädännön toimeenpanon aikataulut ja porrastuksen, rahoituksen ongelmat ja ennen kaikkea EU-notifikaation tarpeettomuuden. Siitähän pääministeri Juha Sipilä puhui eduskunnalle kahta eri totuuutta, jotka molemmat kuulemma ovat totta. Notifikaatiopyyntöä ei kuulemma tarvitse lähettää, koska komissio ei sitä käsittele. Näin ovat sanoneet nimettömät EU-virkamiehet, jotka kuitenkaan eivät ole näin sanoneet.

Hallituksen venkoilu soten kanssa siis jatkuu hiljentämällä keskustelu. Nyt voimme vain jäädä odottelemaan hallituksen tiedotustilaisuutta ja sen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mahdollista vastineen julkistamista.

Toivottavasti valiokunta julkaisee koko vastineen, sillä hallituksen peli alkaa näyttää vähän liian härskiltä. Viimeisenä keinonaan se pistää pään hiekkaan ja teeskentelee, että nyt kukaan näe mitään.

Kuva: Google search

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (45)
  1. Sipilä joutaisi syytettyjen penkille. Terveydenhuollon tuhoaminen on anteeksiantamatonta. Toivottavasti sipilä joutuu vielä vastaamaan teoistaan.

    1. Temppu ja kuinka se tehdään
      18.6.2018, 13:41

      Hah hah. Sen päivän kun näkisi että hyvä veli vastaisi mistään.

      Kerran yksityistettyä omaisuutta ei saa takaisin rauhan aikana. Kun yksityistämistemppu tehdään, se oli siinä sitten. Köyhät jäävät ilman terveydenhoitoa, koska saman tien kun on yksityistetty, aletaan huutaa yksilönvastuuta ja rahapulaa.

      1. Totta,kerran yksityistettyä ei takaisin saa. Rahapulaa ja alibudjetointia on ollut aina ja erityisesti nyt juuri ennen soten uusimista.
        Erimieltä olen siitä että vasta yksityistämisen jälkee tulee yksilönvastuu. Yksilönvastuuta vastuuta on ehdottanut Esko Aho jo -05 ja on nykyisen pääministerin taustavoimana.

        Esko ehdotus oli että läskeille,alkoholialla,tupakalla, tms. itsensä säirastuttaville tulisi suuremmat terveydenhuoltomenot ja itsensä kunnossapitäville tulisi bonusta. Sitä Aho ei osannut kertoa kuinka itseaiheutettu sairaus pystyttäisiin toteamaan erottamaan muista sairauksista. Viimeksi tätä Esko Ahon suunnitelmaa ehdotti Dosentti Jari Ehnroot hänkään ei pahemmin keskittynyt ehdotuksensa käytännön toteutukseen.

        Ei ehkä tarvitsekaan on havaittu että esim alkoholistit,narkomaanit, mielenterveyskuntoutujat,ja vanhukset ovat niitä ryhmiä joissa useimmiten ei saada tarpeen vaatimia terveyspalveluja. Työttömät ja ylipainoiset saavat usein kohtelua joka ei oikein kestä julkisuutta. Ehkä surullisinta asiassa se että nuoria jäi työkyvyttömyys eläkkeelle 7-8 päivässä (v-14) mikä lienee tilanne nyt, ei ainakaan parempi. Tämäkään ryhmä ei saa aina asiallista suhtautumista somaattisiin vaivoihinsa.

        Tavallaan vallitseva eriarvoisuus terveydenhuollossa on tätä E. Ahon ehdottamaa ajatusta ja näkyy mm. eliajanodotteessa.
        Terveillä hyvätuloisilla hoikilla harrastajilla on ilmainentyöterveyshuolto josta saa välittömästi avun pieneenkin vaivaan. Työttömällä, matalapalkkatyöntekijällä,vanhuksella on ruuhkainen aliresurssoitu ja alibudjetoitu terveyskeskus jossa mihinkään ei pääse jonottamatta ja käyntimaksut lääkkeineen usein ylittävät asiakkaan maksukyvyn, varsinkin kroonistuessaan.

        Olisipa todella epärealistisen oloinen tilanne jos esim. masennuslääkkeiden vuoksi (sekä itse sairauden)lihonut potilas tai vaikkapa tupakanpolton lopettamiseen liittyvä lihominen aiheuttaisi sanktiomaksuja terveydenhuollossa. Tai passiivinen tupakoija joutuisi maksamaan sanktioita koska ei pysty todistamaan asiaansa.

        Omavastuumaksut vaikuttaa vaikeasti käytäntöön sovitettavilta mutta tarvitseekokaan toteuttaa, kun asiat hoituvat muutenkin. Selvästi asialle kuitenkin haetaan hyväksyntää, sitä toistuvasti esillä pitämällä.

  2. Kertakaikkiaan demokratian halveksimista kansan seläntakana puuhastelu ja kyse on sentään jokaista Suomen kansalaista koskettavista asioista. Miten tällaista voi edes tapahtua?

    Pienen piirin politiikka on diktatuuria.

Kommentointi suljettu.