Puhutaan asiasta

Sipilän hallituksen keskeisin ongelma on pyrkimys yrittää saada perustuslaki joustamaan poliittisten tarpeiden mukaan. En edes jaksa muistaa kuinka monta kertaa hallitus on sitä yrittänyt, mutta kerran se on onnistunut.

Se onnistui silloin, kun turvapaikanhakijoiden valitusaikaa kielteiseen päätökseen lyhennettiin alle yleisen 30 päivän. Muutosta perusteltiin sanomalla, että käsittelyn nopeuttaminen on valittajan etu. Näin onnistuttiin asettamaan ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä vastoin perustuslain nimenomaista sanamuotoa.

Nyt hallitus aikoo vastatoimista huolimatta asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, minkä suuruisessa yrityksessä he työskentelevät. Alkuperäisen esityksen mukaan irtisanomissuojaa heikennettäisiin alle 20 työntekijän yrityksissä, mutta esitys saattaa vielä muuttua. Muutosesitystä perustellaan työpaikkojen lisääntymisellä ja työllistymisen helpottumisella,

En ymmärrä miten työpaikat lisääntyvät, jos irtisanominen helpottuu. Työntekijöiden rotaatiota se saattaa lisätä, kun toisesta päästä potkitaan ulos ja toisesta otetaan sisään, mutta lopputulos on sama. Saattaisihan työnantajan kynnys palkata uusia työntekijöitä joissain tapauksissa ihan oikeasti laskea, mutta jos työnantaja ei puolen vuoden koeajalla saa selvää työntekijän työhaluista, niin hän ei ole häävi rekrytoija. En nimittäin usko yhdenkään työntekijän olevan niin ovela, että hän pystyy huijaamaan ja heittäytymään vetämättömäksi vasta koeajan jälkeen.

Se on kuitenkin toinen juttu, eikä oikeastaan kuulu tähän sen enempää kuin muutkaan kuullut perustelut. Ne ovat taustakohua, jolla on onnistuttu yllättävän hyvin häivyttämään se asia, josta pitäisi puhua.

Pitäisi puhua perustuslaista. Perustuslaki sanoo, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Jos säädetään laki, jolla joissain yrityksissä irtisanominen on helpompaa kuin joissain toisissa, niin ihmiset eivät enää ole yhdenvertaisia lain edessä.

Otetaan esimerkki. Vierekkäin on kaksi saman alan yritystä, jossa toisessa on alle 20 ja toisessa yli 20 työntekijää. Pienempi yritys voi ihan lain nojalla irtisanoa väkeään helpommin kuin suurempi, jolloin sekä työnantajat että erityisesti työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa lain edessä.

Ei tämä asia tämän vaikeampi ole, jos oikeasti puhutaan siitä, mistä pitäisi.  Tässä tapauksessa pitäisi puhua siitä, että peruslain asemaa yritetään jälleen horjuttaa tavallisella lainsäädännöllä.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (84)
  1. Jos tämä heikennys menee läpi, niin voidaanko pienissä yrityksissä irtisanoa äityisvapaalla olevat naiset?

    1. Hannu Ala-Olla
      1.10.2018, 00:13

      Vain jos äitiysvapaan pitäminen aiheuttaa jonkinlaisen ‘luottamusvajeen’. En sitten tiedä voiko sellaisen luottamusvajeen jotenkin osoittaa, jos irtisanominen menee oikeuteen. Mutta ehkä harvalla irtisanotulla on varaa lähteä kokeilemaan onneaan.

  2. Markku Saalasti
    30.9.2018, 09:26

    Juurikin näin!!! Ja Ben-raukka ei ymmärrä demokratian ja diktatuurin eroa: https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-aina-ei-uskoisi-elavansa-demokratiassa/

    1. Syskovitsin ajatusmaailmassa ei demokratialle ole sijaa. Kantanut kortensa kekoon kiitettävästi näissä hallituksen yrityksissä nakertaa perustuslakia (kuin rotat).

Kommentointi suljettu.