Eihän uskosi todeksi?

Mitäpä tuumaisitte, jos teille ilmoitettaisiin, että lainanne takaaja ei enää kelpaa lainan takaajaksi, ja siksi lainan korko nousee huomattavasti? Tai mitä sanoisitte, jos yksityinen firma voisi kutsua teidät juttusilleen, tehdä teille asiakassuunnitelman ja määrätä tulemaan seuraavana päivänä suunnitelman mukaisesti palkattomiin töihin?

Ei sellaista voi tapahtua, eihän?

Jos sote- ja maakuntauudistus runnotaan väkisin maaliin, niin veronmaksajille uhkaa tulla satojen miljoonien lisälasku. Valtio ei välttämättä enää kelpaa kuntien ja kuntayhtymien nykyisten ja tulevien velkojen takaajaksi. Sote- ja maakuntauudistuksessa kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyisi näillä näkymin ainakin 3,5 miljardin euron arvosta lainoja maakuntien ja Maakuntien tilakeskuksen vastuulle.

Nykyinen kuntien takausjärjestelmä on notifioitu vuonna 2004 Euroopan komissiolle. Jos takausjärjestelmää muutetaan, niin myös muutos olisi notifioitava. Nykyisin kunnat saavat edullista lainaa, koska niillä on verotusoikeus ja lainojen takaajana toimii Kuntien takauskeskus. Sotessa maakunnilla ei ole verotusoikeutta. Lisäksi on epäselvää, voisiko valtio edes taata niiden varainhankintaa. Jos takausta ei ole, rahoitus kallistuu.

Hallitus ei ole ottanut tätäkään varoitusta kuuleviin korviinsa. Jo aiemmin hallitus on kieltäytynyt hankkimasta varmuutta sille, sisältääkö sote kiellettyä valtiontukea vai ei. Tästä takauksiin liittyvästä ongelmasta ei ole edes puhuttu.

Entäpä sitten tuo toinen mahdottomuus? Näillä näkymin se tulee toteutumaan, jos ja todennäköisesti kun julkiset työvoimapalvelut yksityistetään. Asia liittyy periaatteessa maakuntauudistukseen, mutta hallitus irroitti sen tästä kokonaisuudesta ja ajaa sen joka tapauksessa läpi. Hallituksen esitys on jo käynyt lausuntokierroksella, ja kohta se tulee eduskunnan hyväksyttäväksi.

Esityksen mukaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia muutetaan siten, että työ- ja elinkeinoviranomaisten lisäksi myös palveluntuottajat voivat hoitaa työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työvoimaviranomaisten tähän asti viranomaistoimintana hoitamat tehtävät voidaan yksityistää.

Virallisten perustelujen mukaan tavoitteena on lisätä julkisten työvoima- ja yrityspalvelujen asiakaslähtöisyyttä ja vaikuttavuutta mahdollistamalla markkinoiden hyödyntäminen palveluprosessien hallinnassa ja palvelujen tuotannossa sekä hymttäntyy. Tavoitteena on, että mahdollisuudet tarjota yksilöllisiä, erilaisten työnhakijaryhmien tarpeisiin vastaavia palvelukokonaisuuksia sekä henkilökohtaista asiointia paranisivat nykyisestä.

Tosiasiassa tarkoitus on ulkoistaa palvelut rekrytointifirmoille, jotka laskuttavat valtiota siitä, että voivat määrätä työttömän itse järjestämälleen kurssille. Ne voivat määrätä hänet myös omaan tai kaverin firmaan palkattomaan työkokeiluun työttömyysturvan menettämisen uhalla. Yksityinen palveluntuottaja määrittelee työttömän palvelutarpeen ja toimenpiteet, jotka se myös toteuttaa.

Ei voi pitää paikkaansa, niinkö? Kyllä pitää, se sanotaan suoraan lakiluonnoksen 4 luvun 5 §:ssä:

Työkokeilun järjestäjänä voi olla yritys, yksityinen elinkeinonharjoittaja, kunta, kuntayhtymä, muu yhteisö, säätiö taikka valtion virasto tai laitos. Palveluntuottaja, joka hoitaa työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä, voi järjestää työkokeilun, jos järjestämisestä on sovittu hankintasopimuksessa.

Tällä hallituskaudella on tullut selväksi, että mille asialle ja kenelle ihmiselle tahansa voidaan tehdä ihan mitä tahansa. Kansalaiset maksavat laskun tavalla tai toisella, ja rahat menevät minne nyt sitten menevätkään.

***
EDIT 31.10.2018 klo 9.50: Lisätty lakiluonnoksen 4 luvun 5 §.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (62)
  1. Huhuh mitä touhua
    31.10.2018, 08:58

    Jo nykyisin TE-toimiston virkailijat ovat karanneet johonkin normalityöelämän ulottumattomiin. Hyvin läheltä seuranneena voin sanoa, että TE-toimistolla ei ole edes halua päästää ihmisiä oikeisiin töihin, vaan haluavat lähinnä hallita ihmisten elämää. Vaimoni ilmottautui TE-toimistoon ja samalla ilmoitti, että hänelle on tarjottu töitä. Kaikkien yllätykseksi tämä TE-virkailija ilmoitti, että ei nyt ainakaan ennen kuin tämä heidän suunnitelma on tehty kannata töitä ottaa vastaan. No muista syistä työnaloitus hiukan siirtyi ja nyt tuli tämä “suunnitelma”. Siinä oli kyllä asiallisesti huomioitu koulutuksen tarve, mutta toisena vaihtoehtona esitettiin työharjoittelu!! Siis ihmiselle, jolla oli jo ihan vapailta työmarkkinoilta työtä tarjolla. Tämän koulutuksen ja työn yhteen sovittaminem oli muuten myöskin tämän virkailijan mielestä mahdotonta, että työhön kannustava tämä suomalainen järjestelmä on! Viranomaisten kostonhimo tietäen, toivon että tämän voi julkaista nimimerkillä.

    1. Kaikki inhimillinen on vierasta hallitukselle, TE-toimistolle ja Kelalle.

      Minulla saattaa olla edessä tilanne, että sukulaisen hautajaiset osuvat työpäivälle, jonka vuoksi voi olla mahdollista, etten saa pienellä keikkatyölläni kasaan 18 tuntia työtä aktiivisuuden osoituksena. Eli olisi valittava joko liki 5 % leikkaus työttömyysturvasta tai hautajaisista poisjääminen; armoa ei tunneta.

  2. Kaikki palvelut saman katon alla yhdeltä luukulta.

    Täysin fiktiivinen Robana Arbeitsdienst Oy löytää työttömälle “työpaikan” tytäryhtiössään Robana Rehab Oy palkattomana kuntoutujana/harjoittelijana. Robanan palveluvastaava antaa kahden kuukauden karenssin, jos työtön kieltäytyy Robanan ilmaistyötarjouksesta. Saman konsernin Robana Kredit Oy myöntää vippejä, ja kolikon kääntöpuoli Robana Repoman Oy perii rästit. Mikä voi enää mennä pieleen?

    1. Työsuhde-etuna astma
      31.10.2018, 10:25

      Tästä puuttui vielä se Robana Hireman Oy, joka kauppaa vuokratyövoimaa nollatuntisopimuksin.

      1. Entäs Robana Hitman (ei julk yhtiö), jolle on ulkoistettu ne vaativammat perinnät?

        1. Entäs: Robana Case Closed -hautaustoimsto?

    2. Jussi Parviainen
      31.10.2018, 11:34

      Arbeit macht frei! Mitä muuta voi odottaa kansalta joista puolet on natseja! Eipä ole tyyli muuttunut sitten viime sotien kun kuuluttiin saksan leiriin ja hyökkäiltiin naapureiden kimppuun!

Kommentointi suljettu.