Eriarvoista itsenäisyyttä

Tänään Suomi täyttää 101 vuotta, ja juhlapuheissa korostetaan kansan yhtenäisyyttä. Tosiasiassa kansa on eriarvoisempaa kuin aikoihin, ja vain maa on meille kaikille yhteinen. Kansa on jaettu ainakin kolmeen eri luokkaan: menestyjiin, pärjääjiin ja syrjäytettyihin. Linnan juhlissa menestyjät esittelevät itseään ja menestystään pärjääjille, joiden haaveena on joskus päästä mukaan juhliin, sekä syrjäytetyille, jotta nämä tuntisivat itsensä entistä enemmän syrjäytetyiksi.

Menestyjiä ovat itseoikeutetusti politiikan eliittiin kuuluvat. Heillä on omat huolensa. Päivän sanomalehti Karjalaisen haastattelussa eduskunnan puhemies Paula Risikko vaati, että sote- ja maakuntauudistus on vielä tällä vaalikaudella saatava maaliin, tai poliitikot menettävät uskottavuutensa.

Suomeksi tämä tarkoittaa tietenkin pelkoa kannatuksen menettämisestä, sillä uskottavuus on viimeistään tämän hallituksen aikana mennyt. Pärjääjät saattavat vielä pakottaa itsensä uskomaan, sillä heitä kalvaa jatkuva pelko putoamisesta syrjäytettyjen joukkoon. Se käy helposti, sillä siihen ei tarvita muuta kuin seuraavat yt-neuvottelut. Niiden jälkeen työttömäksi jäänyt joutuu sellaiseen myllytykseen, että jopa hallituspuolueen kansanedustaja on järkyttynyt omien päätöstensä seurauksista.

Syrjäytetyillä ei ole mitään asiaa edes yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, saati sitten eliitin seuraan. Heidän arkeensa kuuluuu leivän jonottaminen. Hallituksen toimien seurauksena isänmaan näkyvänä häpeänä jo yli 20 vuotta kiemurrelleet leipäjonot ovat kasvaneet jatkuvasti.

Näitä jonoja päättäjämme ovat jatkuvasti kieltäynyeet näkemästä, ja jos heidät pakotetaan niitä katsomaan, niin he neuvovat jonottajia ottamaan itseä niskasta kiinni ja menemään töihin. Tosin tänäkin vuonna joku korkea päättäjä osallistuu osaaottavan näköisenä köyhien jouluruokailuun ja esittää syvän huolensa ihmisten eriarvoistumisesta. Siihen se sitten jääkin.

Vanha totuus on, että kun köyhät laitetaan tappelemaan keskenään, niin rikkailla ei ole hätäpäivää. Tässä on onnistuttu oikein hyvin, sillä osa syrjäytetyistä on lähtenyt vihanlietsojien kelkkaan syyttämään kaikesta maahanmuuttajia, vihervasemmistoa, demareita ja ay-liikettä. Osa on heittäytynyt suorastaan natsiksi ja marssii tänään yhdessä heidän kanssaan. Jotkut kansanedustajamme näkevät hyväksi yhteydenpidon tähänkin haittaisänmaallisten porukkaan.

Pentti Haanpää kirjoitti 1930-luvulla muistiinpanoihinsa silloisen kansakunnan kahtiajaon tuntemuksia näin:

Ja tosiaankin! Kaikkensa menettäneet eivät enää pelkää menetyksiä. Mullistus on heille tervetullut, toiveita herättävä asia. Siksi saattaa kommunistikin, jolta Isänmaalliset äskettäin nilistivät punaisen paidan ja jolle ojentavat nyt mustaa, vetää sen ylleen. Tyytymättömyys kuin tyytymättömyys, paita kuin paita, suuri isänmaa kuin suuri isänmaa. Kunhan vain kumous tulisi.

Köyhällä on isänmaa, mutta rahalla sitä ei ole. Politiikan huipulle on vaikea päästä ilman rahaa, joten päättäjiksi valikoituu yhä enemmän niitä, joilla on rahaa tai ainakin rahoittajia. Rahalla ostettu päättäjä tanssii rahoittajansa pillin mukaan, tai rahoitus loppuu. Niinpä köyhyys ja eriarvoisuus tulevat nykymenolla lisääntymään. Jostain syystä köyhälle annettu euro tuntuu olevan aina pois rikkaalta, eikä semmoinen sovi. Niinpä kannattaa sanoa, että yhdelle köyhälle annettu euro on pois toiselta köyhältä, ja taas saadaan kansa tappelemaan.

Minä pidän itseäni isänmaallisena, mutta en usko nykyisin valtaa pitäviin poliitikkoihin. Eivät tunnu enää uskovan monet nuoretkaan, sillä heidän halunsa puolustaa maata on laskenut. Eivät nuoret sitä välttämättä ihan pohjia myöten ajattele, mutta minun mielestäni taustalla piilee puute uskosta tulevaisuuteen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin.

Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtinen mutisi kapitalistin rahapussin puolustamisesta, mutta oli viimeiseen asti mies paikallaan. Siihen aikaan tarvittiin jokaista, olipa tämä köyhä tai rikas, äpärä tai aatelinen, homo tai hetero ja puhuipa hän suomea, ruotsia tai saamea. Ihan samalla tavalla saatetaan vieläkin tarvita jokaista, joten kaikille on annettava jotain puolustamisen arvoista.

Sellainen puolustamisen arvoinen asia on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, mutta sitä ollaan romuttamassa täyttä vauhtia. Jos niin käy, niin alikersantti Lahtista ei välttämättä enää löydy.

Hyvää itsenäisyspäivää ihan kaikille.