Puheet ja todellisuus
– Erityisen iloinen olen siitä, että toiseksi eniten – ja enemmän kuin keskimäärin – kasvoivat kaikkein köyhimpien ihmisten tulot Suomessa. Ja toiseksi olen iloinen siitä, että 120 000 ihmistä on tämän vaalikauden aikana saanut töitä. Ja niiden perheiden tulotaso on noussut noin tuhannella eurolla kuukaudessa.
Näin sanoi pääministeri Juha Sipilä ennen joulua vuoden viimeisellä eduskunnan kyselytunnilla.
Sen jälkeen on tullut selväksi, että vaikka 120 000 ihmistä onkin saanut töitä, niin niistä työpaikoista vain puolet ovat kokoaikatyötä. Loput ovat jatkuvaa osa-aikatyötä, määräaikaista kokoaikatyötä tai määräaikaista osa-aikatyötä. Kaikkein köyhimpien eli käytännössä toimeentulotuen varassa elävien tulot eivät ole voineet nousta merkittävästi, sillä toimeentulotuen perusosaa vuodelle 2018 korotettin 0,68 prosenttia eli kolmisen euroa kuukaudessa. Ainoa nousu on tullut asumistuen ylittävän vuokran osuuden maksamisesta toimeentulotukena. Se nousee vuokrien nousun mukana ja menee suoraan vuokranantajille.
Samaan aikaan meille uutisoidaan ruoka-avun tarpeen kasvusta ja leipäjonojen pitenemisestä. Helsingin Myllypurossa käyntimääriä kertyy tälle vuodelle arviolta noin 265 000, mikä on yli 100 000 käyntiä enemmän kuin viime vuonna. Miten nämä jonot voivat kasvaa, jos hallitus on kasvattanut kaikkien köyhimpien tuloja?
Vastaus on, että ei se olekaan mahdollista. Koska jonot voi jokainen nähdä, niin ne ovat todellisuutta. Hallitus sen sijaan näyttää tuudittautuneen omaan erinomaisuuteensa, jossa suljetaan silmät todellisuudelta ja katsotaan vain omia tilastoja.
Kun leipäjonot 1990-luvun alkupuolella ilmestyivät katukuvaan, niin näkyä pidettiin kansallisena häpeänä. Sen jälkeen niistä on muodostunut likipitäen virallinen köyhäinavun muoto ja sosiaaliturvan luonnollinen jatke. Muistan jo muutaman vuoden takaa, että joissain kaupungeissa sosiaalityöntekijät ohjasivat toimeentulotukea hakevia leipäjonoon. Nykyisin olemme palanneet almuyhteiskuntaan, jossa valtiovalta ei edes halua turvata kaikille perustoimeentuloa.
-Ongelmaksi se voisi tulla, jos esimerkiksi poliitikot olisivat sitä mieltä, että meillähän on nyt uudenlaista köyhäinapua, mistä syystä perusturvan tasoa ei tarvitsisi nostaa, kuten hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala tuossa Ylen uutisessa kertoo.
Minun mielestäni se on jo tullut ongelmaksi. Puuttuu enää jonottajien rekisteröinti ja saatujen elintarvikkeiden arvon vähentäminen toimeentulotuesta, ja jotenkin osaan kuvitella senkin olevan vain ajan kysymys. Leipäjonon asiakaat syövät moneen kertaan manattua almuleipää, ja valtiovallalla näyttää olevan suoranainen halu vaikeuttaa heidän tilannettaan entisestään.
Puhtaita papereita ei saa kokoonapanosta riippumatta yksikään hallitus sitten 90-luvun alkupuolen. Jonoista olisi päästy eroon jo aikoja sitten, jos siihen olisi ollut halua.
70-luvulla toimeentulotuki muutettiin maksusitoumuksista käteiseksi rahaksi, jotta köyhä ei kaupassa poikkeaisi muista – köyhän ei näyttäisi köyhältä.
Nyt on palattu takaisin, mutta paljon raadollisemmin, kun köyhä seisoo ruoka-apu- tai soppajonossa kaiken kansan töllisteltävänä…
Oliko noin? Kauas on tosiaan tultu. Itse olin vielä junnu tuolloin, joten näkemys puuttuu.
Jos työpaikalla päivittelee leipäjonoja, saa kuulla että niissä seistään huvikseen. “Kyllähän ilmaisia ämpäreitäkin hakemaan tulee aina pitkä jono ahneita ihmisiä”, asia kuitataan.
Vanhempani opettivat minulle Suomen olevan hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikista pidetään huoli. Olen itse onnekas työssäkäyvä, mutta en opeta tällaista omille lapsilleni. Se olisi vale. Suomi on luokkayhteiskunta, jossa turvaverkot koskevat ainoastaan yläluokkaa. Keskiluokastakin tipahtaa leipäjonoon helposti. Se ei vaadi kummoistakaan vastoinkäymistä.
Käänne asenteisiin tapahtui vuonna 1987. Silloin alettiin puhua kannustamisesta ja siitä, ettei työnteko kannata. Tuolloin maassamme oli käytännössä täystyöllisyys. Ajat ovat muuttuneet, maan talous tuhottu myymällä kaikki irti lähtevä, kannustettu porukka leipäjonoon, mutta laulu on edelleen sama. Pitää “kannustaa” lisää.
Tässä kaikessa hävettää eniten se, että tyhmä kansa ei rankaise päättäjiä, jotka tätä politiikkaa ajavat. Kansa on ansainnut valitsemansa päättäjät, joten kai tähän tilanteeseen ollaan keskimäärin tyytyväisiä. Ollaan amerikkalaisia suomalaisella ostovoimalla, ja amerikasta on kopioitu muutoinkin vain huonot puolet.
Seuraavaksi odottelemme rakkaiden päättäjiemme kommentteja siitä, kuinka Suomen olisi korjattava kilpailukykyään Nigeriaan nähden. Heillä on siellä vielä meitäkin alempi sosiaaliturva sekä kustannustaso, emmekä pärjää jos emme kiireesti pura kannustinloukkuja ja laske palkkoja.
Juuri näin, mutta en kyllä keksi mitään hyvää varastettavaksi ameriikan järjestelmästä.
Komppaan muuten kommenttiasi, mutta äänestäjien syyttäminen särähtää aina korvaani. Viimeisimmän hallituksen kansa äänesti, koska nämä lupasivat ettei köyhiltä ja koulutuksesta leikata. Kuinkas kävikään lopulta? Et voi nähdä että tässä on vika ihmisessä, jolle on luvattu jotain, eikä lupauksen rikkojassa.
Niin ikävää kuin se onkin, kyllä minusta vikaa on vähän joissakin äänestäjissäkin. Uskotaan vaalipuheita, jotka ovat monilta osin niin ovelasti asetettuja ja ympäripyöreitäkin että niihin jää tarkoituksella tulkinnanvaraa ja tilaa täydennettäväksi omilla ajatuksilla. Ollaan todella ensiaskelissa, jos tulee yllätyksenä, että poliitikon puheet vaalien alla ovat valikoivia tai jopa valetta.
Äänestäminen käy keneltä tahansa kelpoiselta kansalaiselta, mutta voidakseen äänestää nk. oikein, edes sen mukaan mitä itse oikeasti kannattamaltaan edustajalta odottaa, tulisi ensin ymmärtää, että vaaleissa äänestetään puoluetta eikä niinkään yksittäistä henkilöä. Lisäksi tulisi nähdä vähän vaivaa ja oikeasti perehtyä asioihin tarkemmin.
Ei siihen tarvitse joka valiokuntamietintöä ja äänestysvalintaa selvittää, jo puolueohjelmien vertailu auttaisi. Nykyään on vallalla malli, että jos ylipäätään otetaan selvää, se on pari vaalikonekyselyä (yksittäisen henkilön puolueohjelmasta irrallisia ympäripyöreyksiä) ja valmista. Sillä pelillä ei ole ihmekään, että vaalien jälkeen on suru puserossa ja petetty olo.
Rekisteröinti on ollut Manna-avussa jo ainakin vuoden. Sillä valvotaan ettei henkilö käy kuin kerran viikossa. Kyseessä voi olla laiton rekisteri muttei viitsi valittaa jos saa sapuskaa. Samoin hyvä arki ry:n jonossa on oltava kuvallinen henkilökortti saadakseen vuoronumeron.
Ja Tampereen vapaakirkon ruoka-alaa maksaa nykyään euron/kerta.
Kirkon piireissä on paljolti oikeistolanen arvomaailma! Se on kauhistus ja hampaiden kiristely, jos köyhä saa jotakin ilmaiseksi!
Evlut. kirkko, uskonto…etc. what ever. Erosin koko konklahvista samana vuonna, kun alkoivat “kansalaistottelemattomiksi” kehottivat piilottamaan ja piilottelivat henkilöitä, joilla ei ole oikeutta SUOMEN lain mukaan oleskella maassa.
Löytyihän tännekin yhden asian rajakki jonka mukaan kaikki ongelmat johtuvat pakolaisista. Häpeäisit edes. Ilmeisesti on liian vaikeaa puhua mistään muusta.
Sellainen kirkko vasta varsinainen kristillinen laitos olisi, joka ilmiantaisi hädänalaiset Gestapolle.
Kirkon tehtävä ei ole käännyttää pois tyhjin käsin ketään, joka heidän huoneensa eteen saapuu.