Kaikki keinot käytössä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo huvitti vaaliristeilyllä yleisöään kertomalla, mitä ilkeyksiä demarit tekisivät ollessaan hallitusvastuussa. Kaikki säänneltäisiin, normitettaisiin ja kirjattaisiin lakiin. Peruskouluun ei tarvita demareita vahtimaan, että opettajat tekisivät työnsä. Antti Rinteen lupaus korottaa kaikkein pienimpiä eläkkeitä on Orpon mukaan löysä.

Noin yleensä ottaen kauppiaan ei kannattaisi haukkua kilpailevaa kauppiasta ja tämän tuotteita, vaan keskittyä kehumaan itseään ja omia tarjouksiaan. Orpo puhui kuitenkin omalle asiakaskunnalleen, joten siinä mielessä puheet ovat ymmärrettäviä. Median kautta ne kuitenkin leviävät myös muulle yleisölle, kuten tietysti oli tarkoituskin.

Jokainen kehuu itseään, kuten pitääkin. Nykyisen hallituksen toimintaa ajatellen pitää kehua tosi paljon, että äänestäjät saataisiin uskomaan mainontaa. Orpo lupaa laittaa pientä eläkettä saavien asiat kuntoon määrittelemällä uudelleen eläkeindeksin perusteet, vaikka saman asian olisi voinut ainakin osittain hoitaa jättämällä indeksijäädytykset tekemättä.

Orpo on neuvonut kansaa laittamaan rahaa säästöön. Kun säästäen kerryttää varallisuuttaan, niin silloin sitä on vanhuuden turvaksi ilman, että siinä on joku sosiaalidemokraatti valvomassa, hän valisti. Tämä neuvo auttaa varmasti leipäjonossa seisovia, ja sen lisäksi he voivat aloittaa sijoitusbloggaajan neuvoa noudattaen sijoittamisen 15 eurolla. Ensin heidän pitää tietenkin hankkia sellaiset vanhemmat, jotka antavat alkupääomaksi 60 000 euroa, niin rikastuminen on varmaa.

Erilaisissa elämäntilanteissa olevien todellisuudet ovat siirtyneet kauaksi toisistaan. Leipäjonot kasvavat ennennäkemätöntä vauhtia, ja kansaa neuvotaan säästämään ja sijoittamaan vanhuuden varalle. Tästä voisi joku ikävä ihminen päätellä, että tulevaisuudessa jokainen vastaa itse vanhuudenturvastaan, kun eläkeläisten asiat pannaan kuntoon leikkauspolitiikalla.

Vaalipuheet ovat vaalipuheita, ja niiden varjossa hallituksella on tavaton kiire saada läpi sote- ja maakuntauudistus. Ylen tietojen mukaan keskustan ja kokoomuksen keskusteluissa on ollut puhetta kuukauden mittaisen vaalitauon lyhentämisestä, jotta itsenäisyyden historian suurin hallinnollinen uudistus saataisiin runnottua läpi. Siis ne uudistukset, joilta perustuslakiasiantuntijan mukaan ei puutu pelkästään lainsäädännöllinen, vaan peräti perustuslainsäädännöllinen pohja.

Koko uudistus aiotaan rakentaa ilman perustuksia, koska tämä pitää nyt saada maaliin. Asiasta on tullut kunniakysymys sen lisäksi, että markkinavoimat sitä vaativat. Vain vähän aikaa sitten Juha Rehula kertoi uudistuksen vastuuministerinä ollessaan tunteneensa itsensä markkinavoimien pelinappulaksi. Nyt pelinappulaksi näyttää joutuneen koko eduskunta ja sen mukana myös demokratia.

Kun vaalipuheet eivät vastaa todellisuuttanne, niin älkää säätäkö päätänne. Vika on lähetyksessä.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (74)
  1. > Orpo on neuvonut kansaa laittamaan rahaa säästöön. Kun säästäen kerryttää varallisuuttaan, niin silloin sitä on vanhuuden turvaksi ilman, että siinä on joku sosiaalidemokraatti valvomassa, hän valisti.

    Samalla tulee myös varmistettua, ettei ole tarpeen ilmetessä oikeutettu toimeentulotukeen (ennenkuin säästöt on käytetty loppuun.)

    1. Ei sitä oikeutta ole nytkään, Kela tarkistaa kikki tilit ja lapsienkin tilit eikäsäästöjä saa olla ollenkaan.

    2. Pertti Ikonen
      21.1.2019, 15:48

      Ilman Orpon neuvoakin olen joutunut säästämään paljon kulutuksesta jotta saisin välttämättömät ruuan ja asunnon itselleni. Noinkin voi säästää.

  2. Orpo kehottaa ihmisiä säästämään vanhuuden varalle, jotta yksityistetyillä terveys- ja hoivapalveluilla on sitten mistä voittonsa ottaa. Eipähän jää pesämunaa annettavaksi lapsille perinnön muodossa. Kaikki menee asiakasmaksuihin eikä riitäkään.

    Elämän ehtoopuoli on synkkä. Vielä synkemmäksi sen tekee se, että suku ei kiinnostu edes sen vertaa, että kävisivät katsomassa, jos perintöä ei ole luvassa.

    Uskokaa Orpoa: älkää syntykö köyhään perheeseen. On paljon mukavampaa olla voittajien joukossa.

    1. Viljo Kärkkäinen
      21.1.2019, 11:51

      Jotta markkinaehtoisessa vanhustenhuollossa saisi asiallisen huolenpidon, on oltava miljoonasäästöt…

      1. Moniko kokoomusta äänestävä pystyy vakavasti sairastuessaan kustantamaan hoitonsa ja lääkkeensä täysin privaattipuolella. Luulen, että yhteiskuntaa tulee ikävä.

        1. Palvelusväkeä ne kaipaavat, eihän tästä kermape**e joukosta enää kaikki siivoa itse kotiaan tai käy edes ruokakaupassa. Ne tilaa ruokakassinsa netistä ja maksaa siitä. Ei ne uhraa ajatustakaan sille ruokakassin tuojalle. Saako se palkkaa työstään? Onko sen työnantaja huolehtinut velvoitteistaan? Joutuuko se tekemään kolmea eri työtä saadakseen toimeentulonsa? Onko ruokakassintuojalla ylipäätään koti? Juhana Vartiainenkin (kokoomus) sanoi tänään telkkarissa, että mieluumminhan ihminen hakkaa halkoja tai auttaa naapuriaan kuin kokee itsensä tarpeettomaksi. Ei sillä ole näille uusavuttomille rikkaille väliä minkälaiset työolot ovat tai palkka, kunhan vaan tekee jotain. Sosiaaliturvan vastikkeena. Valtio kustantaa varakkaille palvelusväen. Valtio ei ole kohta olemassa kuin vain isoja yrityksiä ja varakkaiden kansalaisten tarpeita varten.

Kommentointi suljettu.