Kulissien takana

Vanhustenhoidon epäkohtien paljastuminen sai oppositiopuolueet tekemään välikysymyksen, josta näyttää muodostuvan eräänlainen sote- ja maakuntauudistuksen koeäänestys. Hallituspuolueiden mukaan lyhennehirviö makusote ratkaisee myös kaikki nyt esille tulleet ongelmat, kun taas opposition mielestä se aiheuttaa niitä lisää. En nyt rupea käymään näitä näkökulmia läpi, vaan kiinnitän huomiota kulissien takana tapahtuneeseen valmisteluun.

Jos maakunta- ja soteuudistus kaatuvat, niin jossain vaiheessa ruvetaan tutkimaan niiden valmisteluun käytetyn rahan määrää. On sinänsä ihme, ettei sitä ole varsinaisesti jo tutkittu, sillä valmistelulta puuttuu lainsäädännöllinen pohja. Meillä ei ole uudistuksen tarkoittamia maakuntia, mutta hallitus viestittää jatkuvasti, että maakunnat ovat valmiina uudistukseen. Miten ne voivat olla valmiina, kun niitä ei ole vielä edes lailla perustettu?

Vielä kummallisempia uutisia tihkuu tulevien maakuntien tarvitsemia tieto- ja viestintäteknisiä palveluja kehittämään perustetuista Vimana Oy:stä ja SoteDigi Oy:stä. Kauppalehden mukaan hallitus päätti siirtää Solidiumin salkusta yhteensä 15 miljoonan euron arvosta Kemiran osakkeita Vimanaan myytäväksi. Toisen 15 miljoonan euron potin Vimana saa, kun yhtiön rahoitustarve sitä vaatii.

Vimanan toimintaa on aiemmin pääomitettu 10 miljoonalla eurolla, ja sen käyttömenoihin on ennen 15 miljoonaan Kemira-pottia myönnetty 10,65 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriöllä on lupa korottaa Vimanan pääomaa 4,65 miljoonalla eurolla. Vimanan tarkoituksena on myydä osakkeet ja rahoittaa kaupoilla toimintansa. Raha riittää näillä näkymin ensi kesään asti.

Valtion toista ict-yhtiötä SoteDigiä hallitus on rahoittanut kehitysyhtiön Vake Oy:n kautta. Vake on se hallituksen ikioma budjetti, jonka toiminta Valtiontalouden tarkastusviraston  mukaan on ristiriidassa eduskunnan budjettivallan kanssa. Vake perusti SoteDigin siirtämällä yhtiöön Ekokemin osakkeita, jotka tämä myi. SoteDigiin jäi 90 miljoonan euron pääoma, loput myyntituloista se tuloutti valtiolle. Sittemmin kehitysyhtiö luovutti koko SoteDigin valtiolle pääoman palautuksensa.

Vimanan ja SoteDigin tarkoitus on kehittää sote- ja maakuntauudistuksen vaatimia tietoteknisiä palveluja, mutta ne näyttävät tekevän lähinnä kauppaa valtion lahjoittamilla osakkeilla.

Mitähän Maakuntien Tilakeskus tällä hetkellä mahtaa tehdä? Se perustettiin jo kevättalvella 2017 huolehtimaan kaikista tulevien maakuntien tarvitsemista tiloista erikoissairaanhoidon, terveyskeskusten ja sosiaalipalveluiden tiloista pelastusasemiin ja toimistoihin. Johtajat siihen valittiin ilman avointa hakua projektiryhmän kokouksessa.  Asiakkuus-, rakennuttamis- ja ylläpitojohtajat valittiin Maakuntien Tilakeskuksen projektiryhmän sisältä. Parhaat asiantuntijat löytyvät tietenkin porukasta, joka valmistelee asiaa ja samalla työpaikkoja itselleen. Omaisuuden piti siirtyä yhtiön hallintaan korvauksetta. Yhtiöllä ei ole ollut koko olemassaolonsa aikana lainsäädännöllistä oikeutusta eikä edes tehtäviä.

Sote- ja maakuntauudistus on siis poikinut ainakin kolme yhtiötä, joiden tekemisistä ei ole paljon kerrottu. Jos uudistus kaatuu, niin sitten on mietittävä näiden yhtiöiden kohtaloa ja kenties jopa olemassaolon oikeutusta. Oikeutukseksi ei riitä, että niihin on käytetty niin paljon rahaa, että uudistus on pakko saada maaliin.

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (46)
  1. Mikko Makkonen
    1.2.2019, 11:13

    Eikä tässä vielä kaikki:
    Niinkuin Rukkas-Antti Joensuun torilla paasasi: ”Nämä vielä vitoseen, pidelkää musta kiinni mää oon tullu hulluks”
    Bernerin hallinto on myös kunnostautunut valmistelemalla myyntiin liikenneviraston toimintoja:

    https://www.lvm.fi/-/uusi-valtionyhtio-traffic-management-finland-oy-aloittaa-toimintansa-1.1.2019-989790

  2. Ahti Granat
    1.2.2019, 11:16

    Niinhän sinä tuossa edellä toteat aivan saman, minkä itsekin ylöskirjoitin yhteen ketjuun jo viikkoja sitten. Eli mihin lainsäädäntöön koko maakuntauudistuksen valmistelu perustuu? Ei mihinkään. Ja kun ei perustu eduskunnan hyväksymiin lakeihin, siihen upotettu raha on masinoijien, eli hallituksen ministerien henkilökohtaisella vastuulla.
    Sama koskee tietenkin kuvaamiasi vippaskonsteja, joilla rahoitus on ujutettu ohi parlamentaarisen valvonnan.
    Eikä todellakaan ole peruste sotelle ja maaliin viemiselle se, että jälkikäteen voitaisiin lyödä rintoihin ja sanoa toimitun ”hyvässä takoituksessa”.

Kommentointi suljettu.