Kyllä kansa unohtaa

Iltalehden otsikon mukaan puolet suomalaisista haluaa perussuomalaiset hallitukseen. Heti kuvatekstin alla sanotaan, että noin puolet haluaisi perussuomalaiset hallitukseen, ja itse jutun mukaan näin haluavia onkin enää lähes joka toinen. Loppujen lopuksi haluavien määrä jää epäselväksi, mutta tarkoitus lieneekin ollut luetuttaa kansalla vain otsikko. Näin moni pääsee sanomaan, että eipä kelvannut Antti Rinteelle kansan tahto.

Perussuomalaiset tullevat jäämään oppositoon, mikäli on uskominen samaisen Iltalehden Mika Koskista. Ilmastonmuutoksen kiistäminen ja yleinen EU-vastaisuus sekä yhdenvertaisuuden asettaminen kyseenalaiseksi eivät luo yhteistä arvopohjaa. Oppositiossa oleminen sopinee puolueelle hyvin, ja puoluetoimistossa keskityttäneen Rinteen esittämiin kysymyksiin vastaamisen sijaan pohtimaan parasta tapaa hyötyä tilanteesta.

Miksi iso osa kansasta sitten haluaa perussuomalaiset hallitukseen? Arvaan sen johtuvan puolueen vaaliteemoista, joiden mukaan suomalaiset tulevat ensin. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että kun maahanmuuttajien tuet poistetaan, niin säästyvät rahat jaetaan suomalaisille tuen tarvitsijoille. Monet kuvittelevat ihan vilpittömästi näin, sillä he eivät ymmärrä perustuslakia. Sen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Jotta maahanmuuttajien tukia voitaisiin leikata, pitäisi ensin muuttaa perustuslakia ja poistaa yhdenvertaisuus. Sen jälkeen mille tahansa ihmisryhmälle tai yksittäisille ihmisille voitaisiin tehdä ihan mitä tahansa.

Lisäksi monet kuvittelevat tukiin tarkoitetun rahan olevan kiinteä summa, josta jaetaan vain sen verran kuin sitä on, ja jos saajat vähenevät, niin jäljelle jäävät saavat enemmän. Näin ajattelevat eivät tajua, että lakisääteisiin tukiin on oltava aina rahaa, ja jos saajat vähenevät, niin rahat säästetään. Budjetoitu tukiraha ei ole mikään omenakori, josta jaetaan sen verran kuin siellä on.

Mitä sitten tapahtuisi, jos perussuomalaiset otettaisiin hallitukseen? Rupeaisivatko manna ja hunaja virtaamaan köyhälle kansalle?

Ainakaan puolueen sosiaalipoliittisen ohjelman  mukaan eivät rupeaisi, vaan luvassa olisi aktiivimallin kaltaisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä ja leikkauksia. Siis täsmälleen sitä samaa tavaraa, jota perussuomalaiset olivat toteuttamassa kaksi vuotta Sipilän hallituksessa, ja jonka puolesta monet puolueen kansanedustajat äänestivät sen jälkeenkin. Jotenkin ihmisille on saatu uskoteltua niiden leikkaajien olleen sinisiä, mutta ihan samoja perussuomalaisia he olivat ensimmäiset kaksi vuotta. Ohjelmansa mukaan puolue sopisi vieläkin parhaiten samaan hallitukseen muiden oikeistopuoleiden kanssa.

Tämä kaikki on autuaasti unohdettu. On unohdettu, että Sipilän hallitus aloitti leikkaukset heti hallituskautensa alussa. Ensimmäiseksi leikkaukset kohdistuivat köyhiin, ja perussuomalainen työministeri kehitteli aktiivimallin kyykyttämään työttömiä.

Kansa on hyvä unohtamaan. Joskus ajattelen ilkeästi, että näin huonomuistiselle kansalle pitäisi antaa mitä se haluaa. Jos se haluaa saada selkäänsä, niin annettakoon sille selkään. Tosin sekään ei auttaisi populismia vastaan, sillä sitten populistit laittaisivat kaiken maahanmuuuttajien syyksi. Nehän ne syövät köyhien eväät, kuten aina ennenkin.

Ja sitten joutuisi taas turhaan selittämään sitä perustuslakia ja yhdenvertaisuutta lain edessä.

 

 

 

puheenaiheet politiikka
Kommentit (75)
  1. Harri Kekki
    27.4.2019, 09:52

    Miten tulikaan samat ajatukset lukiessani tämän lööppilehden kommenttipalstaa. Todella moni persu oli vakavissaan sitä mieltä, että nyt persujen kannatus on 50 prosenttia.

    1. Tuula Danska
      27.4.2019, 14:16

      Se osoittaa heidän tasonsa (ei kaikkien) 🙂

    2. Juu ei se vielä ole mutta katsotaan 2027. Suomen Keskusta on tehnyt kyseenalaisen ennätyksen siirtymällä sankarista konnan rooliin. Katsotaan pystyykö SosDem samaan. Ennustettavissa on kuitenkin valitettavasti, että PerusS kasvaa.

    3. Persut ovat jo nyt konnan roolissa! Ihan oikeita konnia, rikoksista tuomittuja, on perussuomalaisissa ylivoimaisesti eniten. Mutta suurin huijaus on se mitä heidän omat ohjelmansa ja tavoitteensa ovat: ne ovat ilman päällä. Ne eivät koskaan toteudu. Hölmöjä vedätettiin taas, ja niitä löytyy aina. Näissä vaaleissa löytyi 17% äänestäneistä, loput 83% äänesti ihan muita puolueita. Jännittävä nähdä mitä vastaavat hallitustunnustelukysymyksiin, joita on kehuttu laajoiksi ja hyviksi.

      1. Petri puumalainen
        28.4.2019, 13:53

        Samat 83% äänesti muita kuin demareita.

      2. Demarit, vassarit, vihreät, rkp ja jopa kristilliset swkä kepu kykenevät yhdesä rakentavaan keskinäiseen yhteistyöhön. Kokoomuskin eräissä kysymyksissä kaikkien em. kanssa.

        Kykeneekö perussuomalaiset tekemään politiikkaa muiden kanssa? Ainoana Eu-kielteiseinä ja maahanmuuttokielteisenä ja ilmastomuutoksen kieltävänä puolueena voi tulla yksinäinen olo eikä yhteistä suuntaa löydy kenenkään kanssa.

  2. Sama piru asuu omalla olkapäällä ja sanoo että antaa mennä, ottakaa urpot se porvarihallitus takasin, siinäpähän saatte! Mutta toisaalta täällä pitäis itsekin jaksaa elää ja lapsia kasvattaa enkä millään kestäis enää katsoa hyvinvointivaltion alasajoa…

    1. Samoja mietteitä myös itselläni. Olisi kuitenkin kohtuutonta myös niiden keski- ja pienituloisten perussuomalaisia äänestäneiden, jotka eivät ymmärrä mitä persujen talous-ja sosiaalipoliittinen ohjelma pitävät sisällään, kannalta että persut pääsisivät jatkamaan samaa politiikka jota he harjoittivat edellisessä hallituksessa. Kohtuutonta olis myös se että persut määrittelisivät tulevan hallituksen politiikan suunnan niissä asioissa joista yli 80% suomalaisista on toista mieltä.

      Kun seuraa kirjoittelua eri blogialustoilla, niin kyllä siellä monet persuiksi tunnustautuvat edustavat hyvin oikeistolaisia (ääri) mielipiteitä ja toisaalta ovat hyvin epäisänmaallisia puolustellessaan persujen yhteyksiä Euroopan äärioikeiston ja muiden maiden äärinationalisteihin. Puolustelevat jopa sellaisiakin Trumpin ja Putinin toimia jotka aivan ilmiselvästi ovat Suomen etujen vastaisia.
      Toisaalta monesta perussuomalaisesta on aistittavissa aito huoli arjen sujumisesta ja pienituloisten toimeentulosta, mutta miksi he sitten äänestävät sellaisen poliittisen linjan puolesta joka ei oikeasti aja heidän omaa etuaan. Sumeneeko ajattelu populistien laululle, ilmeisesti koska populistit ovat kuin seireenejä joilta suojautuakseen Odysseuskin joutui laittamaan miehilleen vahaa korviin. Mutta kuka laittaisikaan järkeä ihmisten päähän?

      1. “Pystyn hyvin ymmärtämään, jos…”

        Vaan kun ei perussuomalaisilla ole asiaan mitään ratkaisua tai keinoja, paitsi kova meteli, kauhistelu ja mässäily.”Kansalaisten turvallisuudentunnetta on parannettava” on helppo huutaa – ja samalla istua neljä vuotta hallituksessa ja olla huomaamatta, että tällä vuosikymmenellä poliisien määrä on leikkausten vuoksi vähentynyt 650 hengellä.
        Myös maahanmuuton vastustus kovaa huutamalla on helppoa jos ei tarvitse muistaa, että koskas rajat olisivat rikollisia pidätelleet. Yksi tiukimmin vartioituja rajoja on USA-Meksiko ja se vuotaa kuin seula. Muurihan siihen pitää rakentaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valmistuttuaan Californiassa voi olla hieman hankalampaa löytää halpa uima-altaan puhdistaja, mutta onneksi kokaiinin saatavuuteen tai hintaan sillä ei ole mitään merkitystä. Mutta tuleepahan tehtyä näyttävä ja kallis maahanmuutonvastainen monumentti.

        Se kannattaa muistaa, että perussuomalaisten puolueenjohtajan mielestä sosiaaliturva on luksusta. Vaikka suomen ympäri rakennettaisiin muuri ja muurin sisäpuolelle jääneitä ulkomaalaisen näköisiä saisi laillisesti käyttää vaikka jalkapalloina niin siinä ei lapsiperheiden, vanhusten, työttömien tai vähäosaisten elämä parane koska sosiaaliturva on luksusta oli maahanmuuttajia tai ei.

      2. Sirkku Vesanen
        28.4.2019, 12:17

        Niin samaa mieltä, kuka laittaisi järkeä ihmisten päähän? Mutta kun ihmiset vaan lukevat iltapäivälehtien otsikoita tai facebookin samankaltaisia yksinkertaistajia! Ei oteta asioista selvää eikä tosiaan muisteta esim. perussuomalaisten vallankäyttöä edellisessä hallituksessa. Soini ei arvostanut naisia lainkaan, siniset ja perussuomalaiset olivat aivan samaa porukkaa ajatuksiltaan, siis tosiasiassa tosi oikeistolaisia! Jotkut ihan ääri- sellaisia!

Kommentointi suljettu.