Aktiivimallin hautajaiset

Tähän mennessä en ole päässyt kirjoittamaan yhtään positiivista juttua aktiivimallista, koska sen ainoa tarkoitus oli leikata työttömyysturvaa. Se onnistui liiankin hyvin, ja toimeentulotuen tarve kasvoi. Jo lain valmisteluasiakirjoissa sanottiin, että aktiivimallin työllisyysvaikutuksia ei tiedetä, mutta ainakin se vähentää tukiin tarvittavia rahoja. Myös toimeentulotuen tarpeen kasvu osattiin aavistaa.

Nyt Rinteen hallitus pitää lupauksensa ja purkaa aktiivimallin. Tarkemmin sanoen aktiivimallin leikkuri puretaan, mutta sen ainoa hyvä asia eli työttömyyden alun omavastuupäivien vähentäminen seitsemästä viiteen säilytetään. Asia myös uutisoitiin kiitettävästi, kun ensin Helsingin Sanomat siitä kirjoitti, ja sitten Yle kertoi asiasta tv:n uutislähetyksissä.

Sosiaalisessa mediassa uutinen on otettu vastaan vaisusti, ja niin käy tällekin jutulleni. On kuulunut joitain kommentteja tyylliin ”onpa hyvä asia” ja ”jo oli aikakin”, mutta siinä suunnilleen kaikki. Ei uskoisi, että samainen aktiivimalli on aiemmin täyttänyt Senaatintorin mielenosoittajilla.

Nyt kannattaisi olla iloinen näkyvämmin. On tietysti totta, että epäoikeudenmukaisuuden purkamisen pitäisi olla itsestään selvä asia ilman riemunkiljahduksia, mutta annetaan kerrankin kiitosta, kun siihen on aihetta. Annetaan saman tien kiitosta myös medialle, joka kertoi mallin purkamisesta asiallisesti ja selkeästi. Ja kun nyt kehumaan ruvetaan, niin kehutaan saman tien myös edellisen hallituksen päätös rakentaa aktiivimalliin tämä yksi hyvä asia eli omavastuupäivien vähentäminen. Tätä kiitosta annettaessa muistetaan kuitenkin, että Sipilän hallitus ensin nosti omavastuupäivien määrää viidestä seitsemään, ja sitten aktiivimallin yhteydessä jalomielisesti alensi niitä takasin viiteen.

Kyse on vain kahdesta päivästä, eikä moni asiaa edes huomaa. Tärkeintä on epäoikeudenmukaisen leikkurin poistaminen, ja jo se olisi yksin riittänyt.

Hallitus siis yllätti positiivisesti, mutta ei tämäkään työttömiä auttava päätös ilman soraääniä mene. Aktiivimallin näkyvin puolustaja Juhana Vartiainen ennätti jo todeta, että nyt työttömyydestä tulee entistä houkuttelevampaa. Vartiaisen ajattelu tuntuu lähtevän siitä, että jokaisen työtä tekevän suurin haave on päästä työttömäksi, ja ainoa keino pitää ihmiset töissä on sanktioiden pelko. Harhakuva työttömien laiskuudesta ja ruhtinaallisista tuista pysyy sitkeästi hengissä.

Vartiaisen jutut voi jo jättää omaan arvoonsa. Hän on koko ajan puhunut aktiivimallin täyttämisestä naapurin ikkunat pesaisemalla, ja kaikki uskottavuus katosi lopullisesti, kun hän neuvoi välttämään leikkurin menemällä töihin. Vielä lienee odotettavissa joidenkin politiikan toimittajien vaatimuksia aktiivimallin työllisyyttä edistävien toimien korvaamisesta, mutta koska vaikutuksia ei ole, niin nekin puheet voi jättää omaan arvoonsa.

Kun aktiivimallin hautajaisia kohta vietetään, niin sen opetukset pitäisi muistaa. Tärkein opetus on, että ei koskaan pidä päästää asioista tietämättömiä asenteellisia tunareita säätämään lakeja ilman kunnollista valmistelua ja vaikutusarviota.

Kommentit (62)
  1. ”Tekee työttömyydestä houkuttelevampaa” ihan samoin kuin paskakasaan heitetty tikkuneku tekee paskan syömisestä houkuttelevampaa.

    1. Vaikea kuvitella Vartiaisen tavoin, että työllinen jättäisi nyt työnsä ja siirtyisi aktiivimallin pariin..
      Yllättävän höyrypäisiä ajatuksia kansanedustajaksi.

      1. Kun vihaa ihmisiä niin kuin Vartiainen vihaa, voi kuvitella ihan mitä tahansa.

  2. Kiitos sakulle kun jaksoit määrätietoisesti saatella aktiivimallin kehdosta hautaan. En usko että kukaan muu oli yhtä kartalla sipilän/Suomen sikamaisin hallituksen vedätyksistä!

    1. Pitkäaikaistyötön
      11.8.2019, 11:02

      Tämä totta! Täältä sain asianosaisena parhaan tiedon aktiivimallin sisällöstä, kun muut (Vartiainen, muut populistit, media) eivät olleet sitä(kään) ymmärtäneet.

      Iso kiitos Sakulle totuudesta! Iso kiitos Rinteen hallitukselle pelkän leikkurin purkamisesta!

      Elämääni on tullut ihan uutta toivoa ja potkua; Arkadianmäellä voi sittenkin vallita sekä järki, oikeudenmukaisuus että empatia.

Kommentointi suljettu.