Ongelma ratkaistu

Olen kirjoittanut aktiivimallista paljon sen valmistelusta lähtien. Nyt kun hallitus on luvannut purkaa aktiivimallin, niin olen tietoisesti nostanut asian taas uudelleen esille. Kolme päivää sitten kerroin, että kansan muisti on lyhyt ja että isolle osalle kansalaisia ei ole vieläkään selvinnyt aktiivimallin sisältö. Toissapäivänä sanoin, että aktiivimallista on tullut pelkkä hallituspuolueiden oletetun eripuran lietsomisen väline, ja eilen kerroin aktiivimallin purkamisen olevan lakiteknisesti helppoa.

Tällaiset pohdinnat ovat näköjään ihan joutavanpäiväistä askartelua, kun johtava tai ainakin näkyvin aktiivimallin puolustaja perustelee omaa kantaansa suorastaan tieteellisen aukottomasti. Kansanedustaja Juhana Vartiaisen mukaan aktiivimallin pitääkin olla työttömälle kamala. Mitä kamalampi se on, niin sitä vaikuttavampi se on. Mitä kovemmin työttömiä rangaistaan, niin sitä innokkaammin he tarttuvat työtilaisuuksiin. Tämä viisaus on katsottu niin tärkeäksi, että se on päässyt kokoomuksen Verkkouutisiin.

Eilen Vartiainen vastasi aktiivimallin asialliseen kritiikkiin niin ylimielisesti, että ansaitsee pääsyn blogiini ihan kuvan kanssa:

Näin helppoa se on. Kun aktiivimallia kritisoidaan, niin koko asian voi kuitata sanomalla, että menkää töihin. Tähän tiivistyy aktiivimallin puolustajien tietämättömyys, välinpitämättömyys ja suoranainen ilkeys. Heillä ei ole pienintäkään halua tutustua aktiivimallin epäoikeudenmukaisuuteen ja muihin ongelmiin, koska heitä ei kiinnosta työttömien ongelmat. Heille kaikki työttömät ovat vain laiskoja lurjuksia, joita pitää rangaista. Mitä kovemmin, sitä parempi.

Tällä twiitillään Vartiainen menetti viimeisenkin uskottavuutensa. Hän saa kirjoittaa aktiivimallin työllisyysvaikutuksista vaikka kuinka paljon tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvia blogijuttuja, mutta kukaan tuskin viitsii enää niitä lukea. Kaikki muistavat vain sen, että hänen ainoa neuvonsa toimeentulon kanssa kamppaileville on mennä töihin, vaikka jokainen ymmärtää, että sadat tuhannet työttömät eivät mahdu muutamaan kymmeneen tuhanteen työpaikkaan.

Ei Vartiainen sitä ole koskaan ymmärtänyt. Hänhän on sinnikkäästi neuvonut täyttämään aktiivisuusehdon pesemällä naapurin ikkunoita olematta selvillä edes siitä, että työtä on tehtävä 18 tuntia kolmen kuukauden aikana, työstä on tehtävä työsopimus ja siitä on maksettava alan TES:n mukainen vähimmäispalkka. Ei se ole häntä koskaan kiinnostanut, sillä hänen mielestään ainoa syy työttömyyteen on laiskuus.

Tämän Vartiaisen ulostulon viimeistään pitäisi vakuuttaa hallitus siitä, että aktiivimalli ei perustu tutkittuun tietoon eikä edes terveeseen järkeen. Se perustuu ymmärtämättömyyteen, luuloon ja ylimielisyyteen, ja sekaan on tainnut livahtaa ripaus sadismia.

Jos ongelmia ratkotaan Vartiaisen keinoilla, niin elämä menee helpoksi. Sairaudet voi välttää pysymällä terveenä ja ylipainostakin pääsee eroon laihtumalla. Tyhmyydestä pääsee eroon viisastumalla, ja sen neuvon annan nyt Vartiaiselle.

Kommentit (56)
  1. Pipsa Mäntykangas
    19.7.2019, 13:48

    Vartiainen on kokoomuksen Pälliaivo. Palkattu, jotta kokoomus pääsee leikkimään”eimemuttamemuut”

    1. Haluatteko tietää ketä Vartiainen muistuttaa?
      https://en.wikipedia.org/wiki/Ronald_Lacey
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhana_Vartiainen
      Ilmiselvä yhteys, Vartiaisen voisi dumpata Kadonneen aarteen metsästäjiin milloin vain näyttelemään natsipääpahista, ei tarvitsisi näytellä ollenkaan, olisi vaan oma itsensä. Mielipiteet ovat samanlaiset.

  2. Olipa hyvä ja yleispätevä neuvo monelle muullekin ns. johtajalle kuin Juhanalle.

Kommentointi suljettu.