Vuoden vaihtuessa

-Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata sen vauraimpien vahvuudella vaan sillä, kuinka sen heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset elämässään pärjäävät. On kysyttävä, onko jokaisella mahdollisuus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään.

Näin sanoo pääministeri Sanna Marin uudenvuoden tervehdyksessään, joka jokaisen kannattaa lukea kokonaan. Tämä on sellaista puhetta, jota olen jo kauan toivonut kuulevani pääministeriltä. Poissa ovat iänikuiset puheet jakovaran puuttumisesta ja heikoimmassa asemassa oleviin kohdistuvien kipeiden leikkausten välttämättömyydestä, kun samaan aikaan suurituloisten verotusta on kevennetty ja heille sitä jakovaraa on muutenkin löytynyt. Nyt ajatellaan myös sitä tavallista ihmistä.

Häntä on ajateltu aina kovasti puheissa, mutta teot ovat puuttuneet. Vuoden 2020 alussa aktiivimalli poistuu, pienimmät eläkkeet nousevat, perusturvan korotukset tulevat voimaan, koulutuksen rahoitus kasvaa kaikilla koulutusasteilla ja peruspalvelujen rahoitus vahvistuu. Yhdenvertainen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen palautetaan kaikille lapsille ja päivähoidon ryhmäkoot pienenevät.

Tämä olkoon taas kerran muistutuksena kaikille niille, jotka valittavat hallituksen tekojen puuttumista. Tämä tällä kertaa politiikasta, ja nyt kerron lyhyesti mitä kulunut vuosi ja vuosikymmen ovat minulle merkinneet.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen maaliskuussa 2010, ja tarkoitus oli kirjoittaa vain sen verran kuin on sanottavaa. Sitä on riittänyt niin paljon, että kirjoittamisesta on tullut minulle toinen ammatti. Kaikki vanhatkin jutut ovat tässä blogissa, joten tarvittaessa arkisto on melkoinen.

Matkan varrelta muistuu mieleen ainakin ensimmäinen jytky, jonka jälkeen sosiaalisessa mediassa hulluimmat kyselivät ihan tosissaan, että missä niitä aseita jaetaan. He olivat lähdössä puhdistamaan Suomea viherpunikeista. He ovat saaneet potkut perussuomalaisista jo kauan sitten, mutta populismi on jatkanut nousuaan. Varsinaisen karhunpalveluksen keskustelulle teki Timo Soini sanoessaan, että sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi.

Kyllä mielipide on väärä, jos sitä ei voi perustella mitenkään, mutta vastakkaisen voi. Mutta näinhän näitä asioita koetaan, ja minulla vuodenvaihde sujuu jo tutun kaavan mukaan. Joulusta lähtien Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki ovat omalla kanavallaan julistaneet tekevänsä rikosilmoituksen sekä minusta että Apu-lehdestä tämän jutun takia. Eilinen juttuni Silakkaliikkeestä ja oma osallistumiseni liikkeeseen on kuulemma tuonut toimitukselle kovia vaatimuksia minun erottamisestani.

Jussi Halla-aho ennusti siis oikein sanoessaan, että Silakkaliike tuottaa somekeskustelijoiden maalittamista ja ilmiantamista työnantajille. Kyllä Halla-aho väkensä tuntee.

Saahan aikaansa käyttää turhien rikosilmoitusten tekemiseen, mutta se, mitä sanon sosiaalisessa mediassa omana itsenäni ei kuulu lehdelle millään tavalla. Sille kuuluu vain se, mitä sanon lehden logon alla tässä blogissa.

Silakkaliike päättää minun vuosikymmeneni komeasti, sillä ainakin Ylen uutisen mukaan liikkeen alullepanija Johannes Koski sai sysäyksen tästä jutustani. Jos tässä on perää, niin koen tehneeni jotain oikein. Se antaa halua jatkaa tätä työtä, joka suoraan sanoen joskus ottaa päähän rankasti. Monilla on sellainen käsitys, että bloggaajalle saa sananvapauden nimissä sanoa ihan mitä tahansa, ja kaikki pitää vain niellä ja julkaista. Joka päivä joku julkaisemattoman tai poistetun kommentin perään kyselevä valittaa sensuurista ja sananvapauden puuttumisesta.

He eivät suostu ymmärtämään, että blogi toimii samalla tavalla kuin lehtien yleisönosasto. Lukija ei päätä mitä julkaistaan, vaan sen päätöksen tekee julkaisija.

Olisi minulla kuluneesta vuodesta ja vuosikymmenestä paljonkin sanottavaa, mutta kaikki löytyy tästä blogista. Siksi tyydyn vain toteamaan kuten lapsesta asti hyvä tuttuni Anttosen Harri totesi kerran vuosia sitten jonkin vuoden viimeisenä päivänä:

-Menköön tämä loppuvuosi nyt tällä tavalla, ensi vuonna sitten yrsälletään.