Kun palkalla ei elä

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää. Tutkijan mukaan Suomessa on vähintään 200 000 työntekijää, jotka eivät ainakaan ajoittain tule palkallaan toimeen. Näin kertoi Yle eilen. Samasta aiheesta jatkoi Ylen A-studio, jossa toimittaja Annika Damström ja kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki eivät antaneet SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurmiselle suunvuoroa. Sen verran sain jyräämisestä selville, että ainakin Lepomäki kannattaa noin kymmenen euron minimipalkan kirjaamista lakiin.

Se ratkaisisi ongelman, mutta samalla pahentaisi sitä. Ainakaan sen alle menevää palkkaa ei voitaisi maksaa, mutta samalla murenisi työehtosopimusjärjestelmä ja palkkataso laskisi. Meille on jo vuosien ajan yritetty ajaa niin sanottua Saksan minijob-mallia, jossa työllisyysaste on korkea, mutta osa-aika- ja pätkätyöstä saadulla palkalla ei elä. Sen lisäksi tarvitaan yhteiskunnan tukea ja syntyy työtä tekevien köyhien luokka.

Juuri tähän pyrittiin viime hallituskaudella, kun koko ajan tuijotettiin vain työllisyysastetta ja rehvasteltiin sen nousulla. Kikyllä, aktiivimallilla ja muilla pakkokeinoilla saatiin kuulemma 140 000 uutta työpaikkaa, mutta sitä ei kerrottu, että niistä ainakin puolet oli osa-aikaisia, määräaikaisia tai molempia. Tästä kerroin vuosi sitten.

Muistelen Juhana Vartiaisen sanoneen, että ei ole tarkoituskaan tulla toimeen palkalla, vaan sen lisäksi nostetaan yhteiskunnan myöntämiä tukia. Tämä merkillinen ikiliikkuja on yhtä mahdoton kuin ikiliikkujat yleensä. Jos verovaroista maksetaan tukea suoraan työntekijälle ja epäsuorasti työnantajalle, niin jossain vaiheessa raha loppuu. Erityisesti ihmettelen tätä oikeiston suosimaa ajattelua siksi, että minun mielestäni se on sitä sosialismia, jossa valtio elättää sekä työnantajat että työntekijät.

Lakiin kirjatussa minimipalkassa on sekin ongelma, että minimistä tulee helposti maksimi. Nykyinen sopimusjärjestelmä mahdollistaa jatkuvan palkkakehityksen, mutta lakiin kirjatun minimipalkan muuttaminen vaatii lakimuutoksen. On ihan kulloisestakin hallituksesta kiinni, tehdäänkö sellaista lakimuutosta. Palkansaajien palkanmuodostus siirtyisi poliittisten päättäjien armoille.

Puhtaimmillaan tämä valtion elättämän työvoiman ajattelu näkyy palkattomassa työssä, jota teetetään monella eri nimikkeellä. On kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua, ja Sipilän hallituksen aikana syntyi kuolleena vielä työnäytekin. Kaikkien niiden taustalla piilee ajatus, että työttömät ovat laiskoja ja heidät on patistettava töihin saamiensa tukien vastineeksi.

Tätä ajattelua yritetään tunkea myös nykyisen hallituksen synniksi. Hallitukselta vaaditaan jatkuvasti työllisyystoimia, ja niillä toimilla tarkoitetaan vain keppiä. Kun hallitus ei sitä keppiä halua antaa, niin Iltalehti väitti hallituksen sitä suunnittelevan aktiivimalli kakkosen nimellä. Tästä kerroin viime perjantaina. Tämä valhe lähti elämään omaa elämäänsä niin tehokkaasti, että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen joutui sitä oikaisemaan Facebookissa.

Kaikki tämä kytkeytyy siihen ikuiseen ongelmaan, että töitä pitäisi jokaisen tehdä, mutta kukaan ei haluaisi maksaa siitä palkkaa. Kuten olen monesti ennenkin sanonut, niin ei meillä työhaluttomia ole, vaan palkanmaksuhaluttomia.