Sananvapaus kortille

Eilen kyselin perussuomalaisten tavoitteiden perään, ja jo saman päivän aikana niitä vastauksia tuli ihan sattumalta. Ensin Jussi Halla-aho täsmensi mitä tarkoittaa munaton nillittäjä, ja heti perään perussuomalaiset julkaisivat media- ja kulttuuripoliittisen ohjelmansa. Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Munaton nillittäjä tarkoittaa siis suunnilleen samaa kuin herkkähipiäinen turhasta valittaja, eikä poliiseja riitä tutkimaan kaikkea. Niinpä ylikomisario Jari Taposen pitäisi vetää kansanedustaja Ano Turtiaisesta tekemänsä rikosilmoitus pois, ohjeisti Halla-aho virkamiestä yksittäistapauksessa. Vallan kolmijako-oppi on hakusessa, kun poliitikko puuttuu tällä tavalla yksittäiseen rikosilmoitukseen.

Herkästä hipiästä voisi tietysti puhua enemmänkin, mutta erityisen herkästi juuri perussuomalaiset ovat kuormittaneet oikeuslaitosta. Kun Pirkka-Pekka Petelius pyysi anteeksi vanhoja sketsejään, niin Laura Huhtasaari neuvoi kannattajiaan tekemään rikosilmoituksia muistakin vanhoista viihdeohjelmista. Kansanedustaja Veikko Vallin teki viime keväänä rikosilmoituksen Facebookista saatuaan määräaikaisen julkaisukiellon.

Media- ja kulttuuripoliittisessa ohjelmassa vedetäänkin sitten uusiksi sananvapauden rajoja. Ohjelmassa muistutetaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on omalta osaltaan vahvistanut, ettei sananvapaus koske vain myönteisiä tietoja ja asioita, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, häiritsevät ja järkyttävät.

Tämä on ihan totta, ja tähän linjaukseen vedotaan usein. Linjaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sananvapaus olisi rajoittamaton. EIT on nimittäin huomauttanut myös, että demokratian kulmakiviin kuuluu suvaitsevuus ja ihmisten tasa-arvo. Näin ollen demokratiassa saattaa olla välttämätöntä määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan. Tuomioistuin on alleviivannut, että vihapuheet, jotka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, eivät ansaitse sananvapauden suojaa. Tästä voitte lukea lisää täältä.

Perussuomalaiset poimivat omaan ohjelmaansa rusinat pullasta ja korostavat vain sanomisen vapautta ilman vastuuta. Rajoitukset ja seuraamukset he jättävät tahallisesti mainitsematta. He jättävät mainitsematta myös sen tosiasian, että esimerkiksi kiihottamista kansanryhmää vastaan ei voi poistaa rikoslaista sanoutumatta ensin irti lukuisista Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista YK:n ihmisoikeusjulistuksesta alkaen. Tästä kerroin tarkemmin kaksi viikkoa sitten.

Usein vedotaan myös EIT:ssä käsiteltyyn tapaukseen Jersild, jossa toimittajaa ei saanut tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hänen siteerattuaan haastattelemiensa äärioikeistolaisten sanomisia. EIT:n mukaan rasistisella viestinnällä ei ole sananvapauden suojaa, mutta tiedotusvälineillä on kuitenkin oikeus kertoa yhteiskunnallisista ilmiöistä, kunhan rasistista viestiä ei esitetä hyväksyttävänä.

Kyse on siis tiedotusvälineiden oikeudesta uutisoida rasismista. Päätös ei oikeuta ketään levittämään rasismia tai kiihottamaan kansanryhmää vastaan.

Media- ja kulttuuripoliittisesta ohjelmasta selviää, että juuri tätä eroa perussuomalaiset eivät halua ymmärtää. He vaativat rajatonta sananvapautta mukaanlukien oikeuden maalittaa, solvata ja kiihottaa kansanryhmää vastaan, mutta haluavat samalla suitsia uutisointia. Erityisesti Ylen pitäisi muuttaa uutisointiaan perussuomalaisia miellyttävään suuntaan, tai sen rahoitusta vähennetään jopa niin paljon, että Ylen tv-toiminta menee maksukortin taakse.

Tässähän niitä linjauksia tulikin ihan riittävästi. Yksittäisten kansalaisten, poliisin, oikeuslaitoksen ja median on toimittava Puolueen haluamalla tavalla. Puolueen jäsenillä on erioikeus rikkoa lakia kiusaamalla, häiritsemällä, maalittamalla, loukkaamalla kunniaa ja kiihottamalla kansanryhmää vastaan. Muut haastetaan oikeuteen entiseen tapaan.  Näistä asioista on valtiorahoitteisen Ylen uutisoitava positiivisessa hengessä.

Muutama Euroopan maa toimii jo näin, ja suunta näyttää ainakin kannatusmittausten perusteella olevan meilläkin sama.

puheenaiheet politiikka laki yhteiskunta
Kommentit (54)
  1. Ei Yleä voi laittaa maksukortin taakse, koska maassamme tarvitaan pääkanava hätätilanteiden varalle, jotta voitaisiin tiedottaa kaikille. Se on mahdotonta.

    Perussuomalaisten leikkihiekkalaatikko on siis laajentunut, kun tolkun ihmiset katselevat penkiltä, kun kiukkuiset pikkuiset takovat raajoillaan hiekassa ja parkuvat kaikkien suuntaan. Siltä minusta tuntuu ja ettei PS:llä ole mitään selkeää ohjelmaa.

    1. Jussi Parviainen
      31.1.2020, 14:37

      Kyllä perussuomalaisilla on selkeä ohjelma! Se menee niin,että valitetaan kaikesta, mutta kun tulee tekojen aika, ei tapahdu mitään!

  2. Jarmo Mäkinen
    31.1.2020, 10:18

    Kerrankin olen persujen kanssa jostakin samaa mieltä, siis jostakin: telkkarissa on tolkuttoman paljon pääosin usalaisia murha- ja hömppäohjelmia, taitavat kyllä olla muilla kuin YLE:n kanavilla, ja varsinkin Radio Suomen ”väliaikamusiikki” on kauheaa huutamista ja hokemista ja sitä on aivan liikaa, ei sitä kuuntele susikaan itkemättä. No, tämän vuoksi ei tarvitse YLEä lopettaa, kunhan kehittää. No muutenhan tuo ohjelma on taas täyttä persulaista puutaheinää. Ei jatkoon.

    1. Ylessä ja Areenassa on parhaat dokumenttielokuvat ja tiedeohjelmat. Mikä parasta, kaikki joko suomeksi ammattitaidolla tekstitettyä tai suomalaisen lukijan äänellä selostettuja, suomalaiseen kulttuuriin oloutettuja. Yle on viimeinen taho, joka panostaa kunnolla AV-kääntämiseen ja maksaa kääntäjille kunnon palkkaa.

      http://www.av-kaantajat.fi/

      1. Näin on. Tämä pieneltä tuntuva asia on merkittävä. AV-bisneksen suuntaus on ollut, että halvalla käännetään oli tulos mitä mongerrusta hyvänsä. Tästä Ylelle pisteet.

      2. Petri Sakkinen
        31.1.2020, 13:56

        Kääntäjien ammattitaidosta osaa sanoa, mutta tv-ohjelmien tekstitykset ovat YLE:lläkin aika surkeita ainakin englannista. Huono palkkio ja kiire eivät tietenkään rohkaise miettimään ja selvittämään sanojen ja fraasien merkitystä ja etsimään niille vastineita.

        YLE:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat ovat nykyisin pelkkää hallituksenkaatamista EK:n määräysten mukaisesti ja loppu on joko hömppää tai urheilua.

        1. Eräs esimerkki TV:n kielenkääntäjien ammattitaidosta tai sen puutteesta: sotilasarvo lieutenant commander oli käännetty luutnanttikomentajaksi, vaikka oikeampi käännös olisi ollut kapteeniluutnantti.

        2. On helppoa arvostella toisten töitä ottamatta töiden tekemiseen liittyviä reunaehtoja, saati sitten tietämättä mitään siitä mitä kääntäjän työ oikeasti pitää sisällään. On sääli että etenkin AV-kääntämisessä taso on tuottojen hakemisessa annettu laskea välillä todella alas, mutta ihmisten yksittäisten virheiden osoittelu ei ole kovinkaan rakentavaa, ja se kertoo myös siitä että arvostelija ei ole tehnyt päivääkään käännöstyötä – ja tähän ei lasketa sitä ”käänsin nyt nää meidän nettisivut sanakirjan kanssa, tuli paljon halvemmaksi” -meininkiä.

        3. Ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen minusta on aika jännää, että näkökulmasta riippuen YLE on sekä hallituksenkaatamista että punavihermädätystä.

          1. Tässä taitaa kyse olla siitä, että harha punavihreydestä elää edelleen,vaikka ajat ja etenkin YLE on muuttunut. Ihmiset eivät vain osaa muuttaa käsityksiään, vaikka päivittäin ne tulee todistetuksi vääriksi. Toisaalta tähän voi vaikuttaa myös se, että välillä YLE yllättää.Ja edelleen YLE toisinaan kirjoittaa ilmastonmuutoksesta.Perusvire on kuitenkin uusliberalististen ajatusten esiin nostaminen positiivisessa hengessä.

Kommentointi suljettu.