Ikävää politikointia

Nyt kun valmiuslaki on otettu käyttöön ja rajat suljettu, niin joidenkin suurin huoli tuntuu edelleen olevan maahan mahdollisesti livahtavat turvapaikanhakijat. Syy tähän pelkoon on sisäministeri Maria Ohisalon eilinen maininta siitä, että jos joku tulee hakemaan turvapaikkaa, niin Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja käsittelee hakemuksen.

Tämä tulkittiin taas kerran niin, että turvapaikanhakijoiden etu ohittaa kaiken muun. Tämä sama tulkintahan tehtiin jo viime kesänä, kun Ohisalon väitettiin näin sanoneen. Ohisalon puheesta levisi tökerösti väärennetty video ja Iltalehti sai virheellisestä uutisesta JSN:n langettavan päätöksen.

Ilmeisesti nyt kuvitellaan asian unohtuneen, joten sama ralli jatkuu.

Perussuomalaisten Suomen Uutiset lähti myös samalle linjalle.

Ohisalo ei taaskaan sanonut mitään tällaista. Hän sanoi vain, että Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja käsittelee mahdolliset hakemukset. Valheelliset tulkinnat hänen sanomisistaan ovat perussuomalaisten omia.

Tosiasiassa sisäministeri ilmoitti rajojen sulkemisesta siinä mitassa, kuin se on hallituksen toimivallassa. Turvapaikanhakua sääntelevät kansainväliset sopimukset, jotka ovat velvoittavaa lainsäädäntöä. Poikkeusoloja varten säädetty valmiuslaki ei koske kansainvälisiä sopimuksia, eikä niistä irtautuminen kuulu hallituksen, vaan eduskunnan toimivaltaan.

Sen sijaan myös turvapaikanhakua voidaan tilapäisesti tarkastella kansallisen turvallisuuden näkökulmasta, ja tämän ministeri myös toi esiin. Ei siis ole mahdollista vain kokonaan lopettaa turvapaikkaprosesseja, mutta on mahdollista arvioida myös näitä tilanteita tilapäisesti valmiuslain tarkoituksen pohjalta. Jos tällaista tarvetta tulee, niin siitä säädetään erikseen annettavalla asetuksella.

Kaikki eduskuntaryhmät olivat yksimielisesti valmiuslain nojalla annettavien asetusten takana, joten on ikävää, että jotkut pyrkivät nostamaan omaa kannatustaan nakertamalla luottamusta hallitukseen ja lietsomalla turvattomuuden tunnetta. Näin leviää myös väärä tieto, ja sosiaalisessa mediassa väitetään taas Dublin-asetuksen oikeuttavan käännyttämään turvallisesta maasta tulevan turvapaikanhakijan suoraan rajalta. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan vain jossain muussa maassa rekisteröity tai sinne muuten todistettavasti tullut eli asiakirjoin tai sormenjäljin tunnistettu voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen maahan, mutta vasta tutkinnan jälkeen. Siitä voitte lukea täältä ja täältä.

Jos kansanedustajamme ja europarlamentaarikkomme eivät tunne lakien ja kansainvälisten sopimusten sisältöä eivätkä viitsi edes ottaa niistä selvää, niin he ovat ihan väärässä paikassa politikoimassa.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (98)
  1. Mirjami Virtanen
    18.3.2020, 11:03

    Alkuun pidin antikaista vakavasti otettavana politiikkona, mutta näyttää taantuneen tasolle, jossa eka kerran hänet havaitsin, uuden suomen blogi kun hän kävi itiksessä perheensä kanssa, ei kai edes valtuustossa vielä. Hän toistelee persujen teemoja, fb-sivu hassuja kiertäviä juttuja. Huhtasaari taas, jos hänen twiittejään ja sometouhuaan lukee, voi, voi. Ja oli ehdokkaana presidentiksi, huh.
    Persuja ei kauan jaksanut korona kiinnostaa ja siihen liittyvät asiat, koulut, vanhukset, yritysten hiljentyminen kun on mamut . Ne on kun pieniä lapsia, huomio on helppo kiinnittää pois asiasta tohottamaan muuta. Niin, ohisalo ohimennrn mainitsi myös turvapaikanhakijat. Jos heitä ilmestyy, myös kahden viikon karanteeni.

    1. Matti Eskelinen
      19.3.2020, 00:33

      Ai tämä Outokummun Sanna Antikainen? Liperiläisenä sanoisin, ettei ole “vakavasti otettava”. Just nyt äkkiä piti saada sairaanhoitajatutkinto, että olisi jotain…

  2. Tuuli Koski
    18.3.2020, 11:12

    Yhdessä paikallisryhmässä jo eilen suitsin kommentointia, kun ihmisten mielestä koko eilisen tiedotustilaisuuden suurin asia oli Ohisalon maininta turvapaikanhakijoita(!). Mikään muu ei ollut mainitsemisen arvoista. Tavallaan kiinnostavaa, että se pelottaa ja suututtaa ihmisiä niin paljon. Turvapaikanhakijoita oli viime vuonna noin 7000 ja noin 3000 sai oleskeluluvan. Veikkaan että kiristynyt rajavalvonta Euroopassa pudottaa määrää merkittävästi tänä vuonna.

Kommentointi suljettu.