Pöljää politikointia

Business Finlandin myöntämät koronatuet alkaa olla niin kaluttu aihe, että nyt uutiseksi kelpaa nimettömän toimitusjohtajan kertomus nimettömän myyntimiehen löysistä puheista. Iltalehti kertoi pääministerin puolison työpaikan myyntitykin kehuneen, että heidän yrityksensä neuvonantajana toimii pääministerin puoliso, joka auttaa nimenomaan näissä hakemuksissa.

Myyntimies on ilmeisesti näin puhunut, mutta mikä on tämän ”uutisen” arvo? Tässähän vihjaillaan, että pääministerin puoliso voisi vaikuttaa yksittäisten tukipäätösten tekemiseen. Itse asiassa vihjaillaan, että tukipäätöksiä tehtäisiin pääministerin kotona. Niin ei tietenkään sanota, mutta niin se luetaan ja niin sitä oppositiojohtajakin yllyttää lukemaan.

Jos jonkun myyntimiehen yliampuvat puheet kelpaavat uutiseksi, niin uutiset eivät tästä maasta ihan heti lopu. Ei lopu myöskään pöljä politikointi tyhjänpäiväisillä asioilla, sillä Jussi Halla-aho osaa kyllä puhaltaa koirapilliin ja saada väkensä melskaamaan netissä.

Niin hän teki myös toisessa asiassa tällä viikolla. KRP on aloittanut esitutkinnan tapauksesta, josta Suomi sai EIT:n langettavan päätöksen.

EIT:n mukaan Suomi syyllistyi ihmisoikeussopimuksen rikkomiseen vuonna 2016, kun se käännytti irakilaisen turvapaikanhakijan. Henkilö palasi Bagdadiin talvella 2017. Aiemmin on kerrottu, että hänet olisi tapettu viikkoja paluunsa jälkeen.Nyt poliisi epäilee, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että henkilö olisi yhä elossa.

Tämä erikoinen tapaus yritetään kääntää jotenkin sisäministeri Maria Ohisalon syyksi. Perussuomalaisten Suomen Uutiset otsikoi asian näin:

Totuus on, että Ohisalolla tai nykyisellä hallituksella ei ollut yhtään mitään tekemistä koko tapauksen kanssa. Kyseinen mies poistui Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan talvella 2017. Kaikki asiaan liittyvät päätökset siis tehtiin Sipilän hallituksen aikana.

EIT on riippumaton tuomioistuin, ja sellaisena se ei ole Suomen tai minkään muunkaan maan hallituksen alainen. Kun EIT antaa langettavan päätöksen, niin se otetaan ja on otettava vakavasti. Niinpä Suomessa päätettiin käydä läpi turvapaikkaprosessia ja jo tehtyjä päätöksiä. Niistä löydettiinkin puutteita ja suoranaisia virheitä.

Jos mies nyt onkin elossa, niin asia etenee omaan tahtiinsa rikostutkintana ja mahdollisesti EIT korjaa omaa päätöstään. Se ei ole politiikkaa, vaan juridiikkaa, mutta näinhän näitä asioita sekoittaa sellainen, jonka mielestä jopa KKO:n tuomio on vain muutaman ihmisen mielipide. Kannattajiin menee kaikki täydestä.

Miksi minä tänään sorrun tällaiseen näpertelyyn mitättömillä asioilla? Ihan siksi, että maassa on koronaepidemia, joka vaarantaa maan ja kansalaisten talouden. Hallitus ja koko julkinen sektori työskentelevät valtavan paineen alla yrittäen pitää yhteiskunnan pystyssä. Ja sitten jotkut helppoheikit katsovat asiakseen yrittää horjuttaa hallitusta tyhjänpäiväisillä uutisilla ja kansainväliseen oikeuteen liittyvillä asioilla, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen sisäpolitiikan kanssa.

Kommentit (69)
  1. Pertti Pänkäläinen
    24.4.2020, 09:14

    Kun esimerkiksi Hesari uutisoi tuota PM:n miehen ”tapausta”, se kertoo kyllä asioiden ”tilan” mutta toimittajassa ei ole sen verran tutkivaa journalistia, että pystyisi puristamaan yksiulotteiseen Talouselämästä napattuun kopioskuuppiin lisäksi myös reilun lauseen verran informatiivista faktaa.

  2. Juuri kun tohtori Halla-ahosta alkoi löytyä ripaus jotain valtiomiestä muistuttavaa, niin kaikki palautui ennalleen. ”Mestarista” ei käytöksensä takia ole ministeriksi saati pääministeriksi.

    Markkinointiakatemian on todella selvitettävä asia perinpohjaisesti ja tultava ulos lehdistötiedotteella. Luulisi tuollaisen ”Hei meillä koplataan”-asenteen karkottavan jo asiakkaatkin.

    Hakemusten täyttämisen konsultoinnissa ei ole mitään laitonta sen enempää kuin vaikkapa yliopistoon hakevien valmennuskursseissa. Toisilla on sitten vaan paremmat hakemukset kuin toisilla.

    1. (Ja toisten vamennuskurssit mokaa kirjanpitonsa, mutta mitäpä seurakunta pienistä – vanhoista pipertelyä tää kommenttikin.. 😉

Kommentointi suljettu.