Maskipopulismin takana

Kokoomuksen oppositiopolitiikka sujuu ihan syyskuun alun puoluekokouksessa laaditun käsikirjoituksen mukaan. Ensin kaadetaan hallitus ja sitten tehdään sote viime vaalikaudella kaatuneen, valinnanvapaudeksi sanotun yksityistämisen pohjalta. Ongelmana on, että hallitus ei kaatunut taloudesta ja työllisyydestä tehtyyn välikysymykseen, joten nyt yritetään ministeri kerrallaan. Ensimmäiseksi yritetään kaataa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd), jota kohtaan kokoomus kantaa kaunaa jo valmiiksi. Juuri hän oli viime vaalikaudella keskeisessä asemassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana estämässä Sipilän hallituksen yksityistämissuunnitelmat.

Kun tätä ei kehdata sanoa ääneen, niin epäluottamuslauseen aiheeksi otettiin keväinen kasvomaskeista tiedottaminen, jota väitetään valehteluksi. Yle teki eilen erinomaista journalismia ja veti maton epäluottamuslauseen alta. Hallitus ei valehdellut, vaan teki päätökset parhaan silloisen tiedon mukaan. Nyt kokoomus nojaa tämän hetken tietoihin ja vaatii, että hallituksen olisi pitänyt tietää ne asiat jo keväällä. Se on niin noloa, että kokoomusta itseäänkin hävettää. Maria Guzeninan (sd) havaintojen mukaan epäluottamuslauseen tekijät luikkivat salista noloina pois jäämättä edes kuuntelemaan keskustelua.

Epäluottamuslauseen aihe oli tekemällä tehty, koska oli kiire ja jotain piti keksiä. Kiire oli siksi, että Kiuru oli monta päivää kiinni tiiviissä neuvotteluissa sote-lainsäädännön yksityiskohdista, joten hän ei ennättänyt puolustautua. Niiden neuvottelujen tulosten yksityiskohdista ei vielä ole tietoa, mutta sopuun on kuulemma päästy.

Siitä saadaankin uuden ja isomman rähinän aihe, koska kokoomus ei missään tapauksessa halua Sanna Marinin hallituksen soten onnistuvan. Sipilän hallituksen sote olisi johtanut terveydenhuollon laajaan yksityistämiseen, ja siitä ei haluta luopua. Jo nyt asiaa pohjustetaan kertomalla lausuntokierroksella tulleesta murskakritiikistä. Sitä ovat antaneet tietenkin yksityiset terveysyhtiöt ja niiden houkutuksiin langenneet palvelutuotannon kokonaan ulkoistaneet kunnat. Pelko on kova, sillä uusi sote voisi purkaa jo tehdyt kokonaisulkoistukset.

Maskikeskustelu on tässä vain keppihevonen, josta keppi on poikki, mutta parempaa ei tähän hätään löytynyt. Se ajaa kuitenkin asiansa, sillä ainakin kansa on saatu väittelemään siitä, mitä joku ministeri keväällä sanoi ja mitä hänen olisi pitänyt tämän hetken tietojen perusteella osata sanoa jo silloin. Sen lisäksi somekansa saatiin ihan eilisen ennustukseni mukaisesti kinaamaan pääministerin avokaulaisesta valokuvasta, ja tänään sitten puhutaan näköjään Reissumies-hahmon kasvomaskista.

Siinäpä asioita, joista jokaisella on mielipide, jolla ei ole mitään merkitystä. Ei ole epäluottamuslauseellakaan, sillä ilman muuta Kiuru saa eduskunnan enemmistöltä luottamuksen. Kokoomuksen tavoitteet ovat selvät, mutta keinot noloja. Muistan ajan, jolloin politiikassa puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä, mutta nyt tehdään kaikki mahdollinen, jotta niin ei tarvitsisi tehdä.

Jos kokoomus pelaisi reilua peliä, niin se sanoisi suoraan, että kyse ei ole kasvomaskeista eikä ohjeistuksesta, vaan sotesta ja halusta yksityistää palvelutuotanto. Ne ovat kuitenkin niin monimutkaisia asioita, että niillä ei laahaavaa kannatusta saada nostettua. Siksi puhutaan maskeista.

Kommentit (63)
  1. Sakulta hyvä havainto siitä, kuka valehteli. Ylen faktantarkistuksen perusteella valehtelijaksi paljastuikin Halla-Aho väittäessään Marinin valehdelleen. Kokkarit myisivät vaikka äitinsä saadakseen valtaa, josta ne ovat itse itsensä syrjäyttäneet.

    1. Kunnon kommari
      10.10.2020, 11:13

      Halla-aho ja Jungner kärjessä. Myös Tynkkynen, Kärnä ja Sanni Grahn-Laasonen ovat ollet monien joukossa samalla asialla. Tuollainen käytös kuvastaa opposition epätoivoa.

      1. Mikko Rintasaari
        10.10.2020, 20:19

        Jos tämä johtaa Marinille jatkokauteen pääministerinä niin nauran pitkään ja tyytyväisenä. Kokoomus voi jatkaa kännylittaa persujen kanssa oppositiossa.

  2. Ingmar Forne
    10.10.2020, 10:03

    Saku kirjoitti: ”Muistan ajan, jolloin politiikassa puhuttiin asioista niiden oikeilla nimillä, mutta nyt tehdään kaikki mahdollinen, jotta niin ei tarvitsisi tehdä.”

    Niin tehdään. Tuloverosta on esimerkiksi tullut työvero, vaikka lainsäädäntö ei tietääkseni sellaista termiä tunne lainkaan. Haku Finlexillä termillä ”työvero” antaa pyöreät 0 osumaa.

    Minä kaipaan myös sitä että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä!

    1. Näistä uusiosanoista kannattaisi pitää julkista listaa esillä, esim. täältä palstalta tuli selväksi kokoomuksen keksimä uusiosana ”verosuunnittelu” joka on onnistuttu saamaan lakipykäliin, vaikka todellisuudessa tarkoittaa lain kiertoa.
      Näin meitä yritetään huijata ja viilata linssiin.

      1. * veron kiertoa

Kommentointi suljettu.