Kaiken takana on sote

Nykyisin politikointi tapahtuu enimmäkseen sosiaalisessa mediassa, joten sitä seuraamattomat kansalaiset eivät välttämättä tiedä uusimmista käänteistä. He eivät varsinaisesti ole menettäneet mitään, mutta jos he somea seuraisivat, niin saattaisivat ihmetellä. Tv:stä tutut asiapoliitikot riekkuvat somessa kuin pahatapaiset keskenkasvuiset. Työnjako on sellainen, että eturivin poliitikot jättävät likaisen työn niille, jotka eivät asioista muutenkaan mitään tiedä, mutta joiden pitää päästä näkyville.

Parin viime päivän aikana on somessa kohistu ihan ennustukseni mukaisesti pääministeri Sanna Marinin avoimesta kaula-aukosta. Sen lisäksi Jussi Halla-aho antoi kannattajilleen vihjeen sanomalla hallituksella olevan kympin tytön syndrooma. Tähän asti naurettavinta oli eilinen episodi, kun kokoomus nosti metelin SDP:n vaalitilaisuudesta Vantaalla. Ei ollut turvavälejä eikä maskeja, ja tilaisuuden vieressä ammotti ravintolan terassi tyhjyyttään kuin alleviivaten hallituksen asettamien rajoitteiden vaikutuksia.

Kertomatta jäi, että SDP:n vieressä piti kokoomus omaa tilaisuuttaan ja että kyseinen ravintola aukesi ihan normaaliin tapaan noin 15 minuuttia kuvan ottamisen jälkeen. Se ei tietenkään liity asiaan mitenkään, kuten muun muassa kokoomuksen ajatuspaja Liberan sisältöjohtaja kiirehti selittämään.

Tytöttelyä, naisten vähättelyä ja järjettömyyksiä, niistä on nykyinen somen oppositiopolitiikka tehty. Nainen on aina liian nuori, liian kaunis tai liian ruma politiikkaan. Mies saa esiintyä vaikka munasillaan tai Teuvo Hakkaraisen tapaan kalsareissa ja Trump-lippis päässä, ja se on miehekästä, mutta naispuolisella pääministerillä pitää olla rintaliivit ja paita. Korona tarttuu vain ravintoloiden aukiolorajoituksista päättävien vaalitilaisuuksissa.

Kukin politikoi kykyjensä mukaan, joten odottelen nyt hallituksen tekemien sote-päätösten herättämiä reaktioita. Kuten eilen kerroin, niin opposition voimakkaat ja epäasialliset hyökkäykset johtuvat sekä kokoomuksen puoluekokouksen linjauksista että ennen kaikkea pelosta, että hallitus saa soten valmiiksi. Hallitus on saatava nurin, tai yksityistämishaaveille joudutaan heittämään lopulliset hyvästit. Jos niin käy, niin terveysjätit ovat hyvin vihaisia.

Jo nyt olen huomannut tiettyjen lobbareiden olevan pahoillaan siitä, että terveysjäteillä ei ollut pääsyä hallituksen sisäisiin neuvotteluihin. Kun Sipilän hallitus neuvotteli omaa soteaan, niin silloinen sisäministeri, kokoomuksen sote-vastaava Paula Risikko kysyi jatkuvasti ohjeita terveysjättien lobbareilta. Kun nyt ei näin tehdä, niin luotan siihen, että lobbarit laittavat oppositiopoliitikoille sanat suuhun. Parhaat heistä osaavat muokata niistä omaperäisen viestin, mutta suurin osa toistelee niitä sanoja sellaisenaan. Ne, jotka eivät ymmärrä koko asiasta mitään, jatkavat hallituksen kimppuun käymistä asiattomilla ja asiaan liittymättömillä kommenteilla.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että niitä ymmärtämättömiä on enemmistö. He eivät ole vielä tajuneet edes sitä, että kysymys on sotesta ja sen mukana terveysjäteiltä sivu suun menevistä miljardeista.

Kommentit (34)
  1. Kuinka moni suomalainen tietää, että yksityisen terveysjätin veronmaksajien rahoilla tekemän koronatestin hinnassa puolet on voittoa. Verot Suomeen jätetään maksamatta ja voitot viedään veroparatiiseihin. Tällaista Suomea Kokoomus haluaa.

  2. ”He eivät ole vielä tajuneet edes sitä, että kysymys on sotesta ja sen mukana terveysjäteiltä sivu suun menevistä miljardeista.”

    Tämä. Kuten eilen kirjoitin, ”seuraa rahaa”. Seurata voi myös saamatta jäänyttä rahaa koska meteli on kova.

    Jos ajatellaan niin fakta on se, että suomessa on x kpl terveydenhuollon ammattilaisia, lääkäreitä, hoitajia jne… Heitä saa lisää vain ja ainoastaan kouluttamalla heitä lisää. Kaikki ovat käyneet samat koulut joten pätevyyksillä ei ole yksilötasoja kummempia eroja. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat niitä samoja riippumatta siitä mitä tilinauhassa palkanmaksajan kohdalla lukee.

    Joten mistä syntyy käsitys, että yksityisellä olisi jotenkin kaikki parempaa ja auvoisempaa? Kokemuksestako, että terveyskeskuksessa on jonoa mutta yksityiselle pääsee jokseenkin välittömästi – siis jos on vakuutus tai rahaa? Ainakaan minä en ole koskaan päässyt yksityislääkärille halvemmalla kuin terveyskeskukseen, paitsi ostopalvelukähetteellä. Nopeammin toki kylläkin mutta aina se on maksanut ekstraa.
    Mielikuva siitä, että yksityinen osaisi homman jotenkin nopeammin, paremmin ja halvemmalla on sama kuin formuloiden varikkokäynnin katsominen ja ihmettely, että miksi paikallinen autokorjaamo ei osaa olla yhtä nopea eikä Räikkösen tarvitse edes maksaa varikkokäynnistä mitään.

    Jos yksityisellä terveydenhoidolla on jokin mystinen viisastenkivi tai ihmeitä tekevä hallintomalli niin se on varmasti tiedossa koska ihan ne samat x kpl terveydenhuollon ammattilaista ovat töissä usein sekäettä. Koska yksityisesti voi käydä tienaamassa vähän ekstraa.
    Hallintomallit eivät ole patentoituja joten jos on olemassa kaava jolla terveyskeskuksen tai keskussairaalan saa toimimaan kuin ferrarin varikkotallin ilman lisäkustannuksia, niin semmoisen saa ottaa käyttöön eikä siitä tarvitse maksaa kenellekään mitään.

    Salaliittoteorian mukaan yksityisillä terveysjäteillä on tämmöinen kaava hallussaan mutta terveydenhuollon ammattilaiset vain unohtavat sen aina ollessaan julkisessa virassa.

    Sama ihmeellinen unohtaminen vaivaa montaa entistä poliitikkoa jotka poliitikkoina ollessaan eivät tienneet miten terveydenhuollon asiat saataisiin kuntoon mutta yhdessä yössä heistä tuli yksityisen terveydenhuollon ammattilaisia saatuaan mukavia johtajan virkoja terveysjäteiltä. Nyt he siis osaisivat mutta eivät perhanat kerro entisille puoluekavereilleen muuta kuin että- ”Me osataan, ostakaa palvelut meiltä”.

    1. Aaro Tolonen
      11.10.2020, 13:07

      Periaatteessa kunnan terveysasema voisi toimia ikään kuin yksityinen lääkärikeskus. Se voisi vuokrata ammatinharjoittajalle ( lääkäri, hammaslääkäri, fysioterapeutti jne.) tilaansa ja välineistöä kuten terveysjättikin. Potilas saisi jopa Kela- korvauksen, mistä on tehty lakimuutoskin jo vuosia sitten. Kunta saisi vuokrauksesta tuloja. Iltaisin ja viikonloppuina tyhjillään olevat tilat olisivat hyötykäytössä nykyiseen verrattuna.

      1. Tatu Itkonen
        12.10.2020, 09:43

        Käsitykseni mukaan ei ole mahdollista ns. vuokrata lääkärille paikkaa terveyskeskuksessa, koska kunnalla täytyy olla virkasuhteessa oleva lääkäri. Tiettyjä asioita voi tehdä vain virkasuhteinen lääkäri tai hänen viransijaisensa, ei siis keikkalääkärit.

        Tällä hetkellä voidaan ostaa koko terveyskeskuksen palvelu yksityiseltä sairaalalta, jolloin jos firma ei onnistu jonain päivänä saamaan lääkäriä paikalle, firma saa massiiviset sakot sopimusrikkomuksesta.

        Paikan vuokraaminen lääkärille kuulostaa minun korvaan paljon lepsummalta sopimukselta, joka mahdollistaisi sen, että lääkäri yksipuolisesti lopettaa paikan vuokraamisen, joka asettaisi kunnan samaan ongelmaan kuin yksityisellä firmalla – kunnalla on velvollisuus järjestää palvelut.

Kommentointi suljettu.