Kenen asialla?

Kuten eilen kerroin, niin osa mediaa teki emämunauksen typistämällä keskustelun nuorisorikollisuudesta keskusteluksi maahanmuutosta. Sitä munausta on nyt muutaman päivän ajan yritetty paikkailla, mutta ensimmäinen vaikutelma jää valitettavan usein pysyväksi. Niinpä monen mieleen jää itämään ajatus, jonka mukaan nuorisorikollisuus johtuu maahanmuutosta, ollaan Ruotsin tiellä ja kohta lähiöt palavat.

Perussuomalaiset kiittivät uutisoinnin laatua, ja Riikka Purra pääsi eilen MTV:n Uutisaamussa tarjoamaan ratkaisuksi humanitaarisen maahanmuuton lopettamista. Hän ei tarkemmin määritellyt humanitaarista maahanmuuttoa, mutta siinä ei ole mitään uutta. Eiväthän perussuomalaiset sitä koskaan määrittele sen enempää kuin realistisia mahdollisuuksia toteuttaa vaatimuksensa.

Itse asiassa humanitaarinen maahanmuutto sanan varsinaisessa merkityksessä lopetettiin jo Sipilän hallituksen aikana poistamalla kokonaan mahdollisuus myöntää oleskelulupa humanitaarisista syistä niille, jotka eivät täytä turvapaikan myöntämisen edellytyksiä. Näin aiheutettiin paperittomien ongelma, josta kerroin viimeksi lokakuussa.

Nyt siis pitäisi ilmeisesti lopettaa turvapaikanhakijoiden ottaminen kokonaan. Se onkin vaikeampi juttu, sillä sen toteuttaminen vaatisi eroamista YK:n ja EU:n ihmisoikeus- ja pakolaissopimuksista. Niiden mukaan oikeus hakea turvapaikkaa on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus. Turvapaikan saaminen ei ole oikeus, vaan se myönnetään vain silloin, kun sen edellytykset täyttyvät. Perussuomalaiset eivät ole koskaan kertoneet, miten sopimuksista irtautuminen tapahtuu ja miten se vaikuttaa Suomen kansainväliseen asemaan. Jostain syystä sitä ei koskaan heiltä kysytäkään.

Harvoin kysytään sitäkään, kenen asialla perussuomalaiset oikein ovat, ja jos kysytään, niin kerrotaan puolueen olevan Suomen ja suomalaisten asialla. Keitä ne puolueen suomalaiset sitten ovat?

Eivät ainakaan köyhiä, sillä kuten muistetaan, niin perussuomalaiset vastustivat 75 euron tilapäistä koronakorotusta toimeentulotukeen, koska sen saavat myös tukeen oikeutetut maahanmuuttajat. Eilen perussuomalaiset vastustivat Helsingin kaupunginvaltuustossa asumisen ja maankäytön ohjelmaan sisältyvää kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen lisäämistä sillä perusteella, että osa asunnoista menisi maahanmuuttajille. Ryhmäpuheenvuoron mukaan se johtaisi laadullisesti epäedulliseen väestönkasvuun.

Puolue on siis vain laadukkaiden suomalaisten asialla. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että maahanmuuttaja saa jotain, niin silloin perussuomalaiset eivät halua antaa kenellekään. Tästä voi päätellä, että puolue ei ole ainakaan köyhien asialla. Silti monet yhä kuvittelevat, että kun maahanmuuttajat saadaan ulos ja rajat kiinni, niin sitten jää jaettavaa suomalaisille. Ei jää, sillä köyhät ovat puolueelle selvä rasite, ja heidän tukemisensa johtaisi siihen laadullisesti epäedulliseen väestönkasvuun.

Sisäministeri Maria Ohisalo sanoi eilen Facebookissa, että tarvitsemme politiikkaa, jolla autetaan tukea tarvitsevia nuoria. Politiikkaa, joka kitkee rasismia eikä sysää ihmisiä syrjään. Yhteiskuntaa, jossa koulutus, työmahdollisuudet ja kohtuuhintaiset asunnot ovat kaikkien saavutettavissa. Tarvitsemme vahvempaa apua rikosten uhreille ja tarvitsemme rikosten ennaltaehkäisyä sekä tukea rikoksiin syyllistyneille, jotta heidät saataisiin irti rikollisesta elämäntavasta.

Tällaisesta yhteiskunnasta kertoi itseään esimerkkinä käyttäen maahanmuuttaja Kamal Palani Jafi blogissaan. Hän sai apua ja tukea ongelmiinsa, mutta mitähän hänelle olisi tapahtunut perussuomalaisessa yhteiskunnassa?

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (77)
  1. Heli Heikkinen
    12.11.2020, 11:09

    Mukavaa, että Kamal kirjoittaa nyt noin humaanisti ja ymmärtävästi, ja vielä täyttä asiaa. Johtunee siitä, että hän puhuu omista kokemuksistaan. Usein olen havainnut hänen olevan ainakin Facebookissa varsin maahanmuuttajavastainen, mistä on tullut vaikutelma “minun jälkeeni rajat kiinni”. Parempi näin!

  2. Jotenkin tuntuu siltä, että on monenlaisia “perussuomalaisia”eli persuja. Kellokkaat, nimiä toistamata, vetävät omaa äänekästä linjaansa ja epäilemättä henkilökohtaisia tavoitteitakin. En jaksa uskoa pertussuomalaisen (sanan varsinaisessa merkityksessä, ilman sitaatteja), olkoon galluptulos mikä hyvänsä, kellokkaiden linjaa ylenmäärin kannattavan. Somea seuraten voi havaita pienen vähemmistön, taaskaan nimiä kertaamatta, aikaansaavan suurimman kohinan. Media toistaa kohinan huippuja omien tavotteidensa mukaan.
    Tulevaisuuden mahdollisuuksia on useita. Kunnon jytky, mahalasku tai uuden synnyttäminen edellisten raunioilta. Yksi isojakohan jo nähtiin. Vielä on jakamista, ennustan.
    Kuntatasolla taidetaan tulla paremmin toimeen “mestareita” kumartamatta. Tai on tultava. Persu-yhteiskunta, sellaisena kuin media sen kuvaa, ei voi toimia. Yhteiskunta suojaa itsensä äkillisiltä muutoksilta tai rakentuu uusiksi ttäydellisen hajaantumisen kautta. Jälkimmäistä en haluaisi kokea.
    Kolmen ässän hallitus seurauksineen mielestäni sai yhteiskunnan värähtelemään. Aikansa värisee. Ajallaan värinä vaimenee tai vahvistuu. Tuskin vahvistuu, sillä “rajat kiinni”, “Suomi takaisin”, “exiteu” jne toteutettuna olisi taloudellisesti, sivistyksellisesti ja koko kansakunnan kannalta seurauksiltaan melkoinen “nälkäkuuri” joka varmasti “värähtelya” lisäisi. Yhteiskunnan ja yksilönkin kannalta tulos olisi vähemmän mukava…
    Korjattavaa ja paranneltavaa tietysti on aina aikojen ja ympäristön muuttuessa, mutta korjaamiseen ja johtamiseen tarvitaan oikeita valtiomiehiä ja -naisia.
    Onneksi heitäkin on ollut, on nyt ja tulee olemaan.Muutoin ei yhteiskuntaa (ja meitäkään) ole. Pitkässä huoksussa hetken hurmassa metelöivät pyrkyrit (tavoite tuntematon) jäävät historian marginaaliin. Edellyttäen, että viimeiset sata vuotta ovat oikeasti jotakin opettaneet.

    No joo. Kommentti tämäkin, mutta totaalisesti tiivistettynä: “Aikansa kutakin” ja kaikki aikanaan” tai vain “hiljaa hyvä tulee”.

    1. Näitä rivipersuja on nyt puolusteltu siellä ja täällä. Jos kerran eivät kellokkaiden linjaa kannata niin miksi sitten ko. puolueen ehdokkaita äänestävät? En itse ainakaan äänestä puoluetta jonka arvot eivät käy yksiin omieni kanssa. Kyllä ääni persulle on ääni heidän agendalleen,turha selitellä.

      1. Sitä olen itsekin ihmetellyt, jatkuvasti vakuutellaan ettei kannateta kellokkaiden linjaa, mikä on kuitenkin se linja jota puolue ajaa. Jatkuvasti saa kuulla rivipersuilta vakuutteluja ettei ole rasisti, ei vaadi rajoja kiinni, ei kiellä ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen, ei ole denialisti, ei ihaile Trumpia tai Orbània tai muita Suomenkin etua vahingoittavia poliitikkoja, kannattaa “vasemmistolaista sosiaalipolitiikkaa” jossa köyhimmiltä ei leikata tai palveluista tingitä, ei ole oikeistolainen tai varsinkaan äärioikeistolainen, ei ole eroamassa EU:sta, ei kannata öykkäröintiä ja vihapuhetta jne. Silti kuitenkin kannatetaan puoluetta joka arvot ja teot ovat näkyvästi päinvastaiset. Mikä saakaan pään niin sekaisin, vai yritetäänkö vaan selitellä siksi ettei omatunto kaivertaisi niin pahasti. Ihme selittelyä tosiaan!

Kommentointi suljettu.