Samalla puntarilla

Eilen kirjoitin oikeusvaltiosta, ja ihan sattumalta samoihin aikoihin käsityksensä oikeusvaltiosta ilmaisi myös kansanedustaja Jani Mäkelä (ps).

Vähän myöhemmin Mäkelä täsmensi sanojaan näin.

En tiedä mitä Mäkelä tarkoittaa kaksoisstandardilla, koska sellaista ei tuomioistuimilla ole. Tänä aamuna minulle lähetettiin linkki uutiseen,  jonka mukaan ylilääkäriä fasistiksi sanonut kunnallispoliitikko tuomittiin kunnianloukkauksesta. Tapausta tarkemmin tuntematta siinä näyttäisi ihan periaatteellisella tasolla olevan jotain samaa kuin Johanna Vehkoon saamassa tuomiossa Junes Lokan kunnian loukkaamisesta. Rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan toisen halventaminen muutenkin kuin totuudenvastaista tietoa esittämällä on kiellettyä. Jokainen tapaus käsitellään erillisenä ja jokaisella on kunnian suoja.

Tässä ylilääkärin tapauksessa kunnallispoliitikko teki sen virheen, että kohdisti loukkauksen henkilöön ja ilmeisesti pyrki vielä vaikuttamaan hänen työhönsä. Noita ylilääkärin twiittejä en ole nähnyt, mutta jos ne kunnallispoliitikon mielestä olivat rasistisia ja fasistisia, niin niistä olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. En rupea arvailemaan miten siinä olisi käynyt, mutta näin nämä asiat oikeusvaltiossa hoidetaan. Omaa oikeudenkäyntiä ei järjestetä sosiaalisessa mediassa eikä kenellekään ruveta hankkimaan siellä potkuja.

Tämä muuten kannattaa muistaa kaikkien niiden, jotka suunnilleen päivittäin vaativat Apu-lehden päätoimittajaa sulkemaan tämän blogini tai kertovat minulle vievänsä kirjoitteluni SDP:n puoluehallituksen käsittelyyn kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Tällainen uhkaus minulle pari päivää sitten tuli ihan oikeasti, ja silloin jo pikkuisen hymyilytti. Minkään puolueen jäsenet ja kannattajat eivät muodosta lain tarkoittamaa kansanryhmää, minä en kirjoita SDP:n nimissä eikä poliittinen puolue ole mikään tuomioistuin. Niin että onnea vain tällekin yritykselle.

Oikeusvaltiossa oikeutta jakavat riippumattomat tuomioistuimet lakia noudattaen. Ei ole olemassa mitään kaksoisstandardia, vaikka varsinkin äärioikeisto puhuu jatkuvasti poliittisista oikeudenkäynneistä. Äärioikeiston mielestä poliittista on kaikki heidän omaan toimintaansa kohdistuva poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten toiminta, vaikka kyse on puhtaasti rikosoikeudesta.

Kaiken kaikkiaan oikeusvaltio käsitteenä tuntuu olevan monille hämärä, ja vielä hämärämpää näyttää olevan rikosprosessin erottaminen muusta yhteiskunnallisesta keskustelusta. Keskustelua käydään kaikkialla jatkuvasti, ja oikeuslaitosta se kiinnostaa vasta sitten, kun lakia rikotaan. Sen rajan vetäminen sitten onkin jo toinen juttu, sillä varsinkin tavallisten kansalaisten tekemät rikosilmoitukset vaikkapa kunnianloukkauksesta tuppaavat usein jäämään tutkimatta ja tuomitsematta.

Mutta sitten kun niitä tutkitaan, niin niitä punnitaan samalla puntarilla kenenkään puoluekantaa katsomatta. Toisin olisi sitten, jos poliitikot nimittäisivät tuomarit ja pääsisivät vaikuttamaan tuomioistuinten toimintaan yksittäistapauksissa. Niin tehdään niissä maissa, jotka eivät ole oikeusvaltioita.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (57)
  1. Hieno ajatus. Siis viedä juttusi eri puolueiden erilaiseen käsittelyyn. Voisi joillekin olla opiksi ja ojennukseksi. Olisi sillä ”ajatuspajallakin” ehkä ajateltavaa.
    On oikeastaan ajattelematonta väittää toista vaikkapa natsimieliseksi oikeistohörhöksi. Riittää kun sanoo ” Hänen ajatuksensa mielestäni ovat natsimielistä oikeistolaista… Ajatuksilla ei ymmärtääkseni ole kunniaa mitä loukata…
    Kaverille (sittemmin entiselle) kun toteaa, että sullapa on asiat hyvin. Kaverisi ovat viisaampia kuin minun.
    Asia kuitenkin selvinnee kunnian kärsimättä.
    Meinaan jotta ei ratkaise mitä sanoo, vaan miten sanoo. Mielipiteeni, julkituotunakaan, ei ole väite eikä oikein ilmaistuna edes kunnian tai maineen loukkaus.
    Niinhän se entinen tyttökin ”antoi ymmärtää”, muttei ”ymmärtänyt antaa”.

  2. Mäkelälle: ”On siinä miehellä virka”.

    1. Anssi Keskiväli
      20.11.2020, 12:46

      Mäkelälle: ”ole sinä palkkarenki hiljaa, kukaan ei kysynyt sinulta mitään. Ole hiljaa, jos ei ole mitään oikeata sanottavaa. Ohjeet löytyy pohjasta.”

      1. Onhan tuo melkoisen noloa, että aikuinen suomalainen mies ei osaa omaa äidinkieltään sen vertaa, että osaisi ilmaista itseään ymmärrettävästi.

        1. tuosta unohtui se ”Mäkelälle:” -osuus. pahoitteluni.

      2. Tomi Riihelä
        20.11.2020, 17:25

        Tätä tyhmänä kysyisin. Johtaako puolueen esitys eduskunnassa tarkemmin valiokuntien käsittelyyn jos edes yksi kansanedustaja puoltaa esitystä? oli aika mielenkiintoista seurata istuntoa iltamyöhään kun Tavio esitti ja Mäkelä puolti esitystä hienosti kommentoimalla. Olihan siellä heidän lisäksi puhemies ja ministeri paikalla 🙂

    2. … sanoivat Rummukaisen Ana ja Vilippus moottoripyöräpoliisille.( Mollberg: ”Siunattu hulluus”)

      1. Taisi olla Vilippus.

        1. Totta, eivät Anan hoksottimet olisi moiseen yltäneet.

Kommentointi suljettu.