Kenen asioita?

Toisin kuin moni tuntuu kuvittelevan, niin minä en ole nykyisen hallituksen virallinen tai edes epävirallinen puolestapuhuja, vaan kirjoitan ihan vain omissa nimissäni. Kiistaton tosiasia on, että nykyinen hallitus on saanut aikaan paljon hyviä päätöksiä. Sellaisia ovat vaikkapa oppivelvollisuusuudistus sekä ulkomaalaislain ja oikeusapulain palauttaminen ennalleen Sipilän hallituksen puoskaroinnin jäljiltä. Pienempiä asioita on vaikkapa toimeentulotuen perusosan tilapäinen korottaminen.

Hallitus tekee myös minun mielestäni vähemmän hyviä päätöksiä. Sellainen on eilen kerrottu ikääntyneiden työttömien eläkeputken asteittainen poistaminen, jossa on kyllä hyviä elementtejä, mutta itse perusidea ei ole hyvä. Sen yksityiskohdat voitte lukea täältä. Oman mielipiteeni olen kertonut jo joulukuun alussa, eikä minulla ole mitään syytä ruveta sitä muuttamaan. Olen yhä sitä mieltä, että laskennalliset työpaikat eivät muutu konkreettisiksi työpaikoiksi tekemällä ikääntyneistä työttömistä työmarkkinatuella eläviä köyhiä. Työvoiman tarjonnan lisääminen ei oikeassa elämässä luo uusia työpaikkoja, vaikka taloustieteessä saattaa luodakin.

Hallitus on tehnyt päätöksen ja hallitus vastaa siitä itse. Ikävää on, että hallituspuolueiden kuntavaaliehdokkaat joutuvat vaalikentillä vastaamaan myös eläkeputkea koskeviin kysymyksiin, vaikka asia ei kuulu kuntien päätösvaltaan. Kansalaiset muodostavat mielipiteensä puolueista ja niiden ehdokkaista valtakunnanpolitiikan mukaan, vaikka kuntatasolla päätetään vain kunnan omista asioista.

Tätä epäselvyyttä hyödyntävät perussuomalaiset, jotka nyt ovat kovasti huolissaan kaikkein köyhimmistä, vaikka eduskunnassa vastustivat perustoimeentulotuen korotusta. Nyt he ovat ruokajonojen asiakkaiden puolella ja vaativat avustuksia Heikki Hurstille.

Maan hallituksen tehtävä ei ole tukea yksittäisiä hyväntekeväisyysjärjestöjä, vaan sen pitäisi järjestää asiat niin, että ruokajonoille ei olisi tarvetta. Kun ne ilmestyivät katukuvaan 1990-luvun alussa, niin niitä pidettiin kansallisena häpeänä. Sitä ne ovat vieläkin, mutta yksikään hallitus ei ole saanut niitä poistettua. Useimmat eivät ole edes halunneet, vaan ovat sulkeneet silmänsä ja sanoneet, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Niinhän se olisi, jos sitä palkkatyötä olisi tarjolla edes kaikille siihen kykeneville, mutta kun ei ole. Vaikka olisikin, niin jonottamaan jäisivät yhä työkyvyttömät ja liian pientä eläkettä saavat.

En tiedä mitä Ville Tavio twiitillään tarkoittaa, mutta jotenkin se taitaa liittyä puoluetukiin. Ne on tarkoitettu puolueen toimintaan, joten niiden käyttötarkoitusta ei varmaankaan voi muuttaa. Jos voisi ja puoluetukirahoja oikeasti ruvettaisiin jakamaan hyväntekeväisyysjärjestöille, niin siitä taitaisi syntyä melkoinen äläkkä myös perussuomalaisten omassa puolueessa. Mikään ei kuitenkaan estä vaikkapa yksittäisiä kansanedustajia tekemästä lahjoituksia.

Myös Mari Rantanen vaatii hallitukselta tukea yksittäiselle toimijalle. Tässä lienee taustalla Helsingin perussuomalaisten kaupunginvaltuutettujen vuonna 2018 tekemä valtuustoaloite lisätuen myöntämisestä Hurstille. Sinäkin vuonna sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi hyväksyttyjen jakoperusteiden mukaisesti tukea myös Hurstille, eikä Hursti edes hakenut mitään lisätukea. Aloite oli pelkkä perussuomalaisten julkisuustemppu, sillä he tiesivät oikein hyvin, että valtuusto ei myönnä mitään ylimääräisiä tukia. Tästä sai kuitenkin alkunsa perussuomalaisten yhä hokema mantra, jonka mukaan Hurstille ei myönnetä tukea.

Tällainen on varmaan kiusallista myös Hurstille, jonka työ ansaitsee kaiken tuen. Hän on kuitenkin joutunut perussuomalaisten keppihevoseksi näiden yrittäessä profiloitua köyhien puolestapuhujiksi.

On olemassa hallituksen asiat ja kuntien asiat, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa. Sitten on vielä järjestöjen ja muiden toimijoiden omat asiat ja jokaisen ikiomat asiat. Populistit sekoittavat mielellään nämä kaikki puuroksi, jonka tarjoilevat kansalle sen suosiota tavoitellessaan.