Väärät eväät

Eilen kerroin puolueiden kuntavaaliteemojen olevan mielikuvamarkkinointia, ja tänään Ylen aamussa Jussi Halla-aho toivoi kansalaisten äänestävän enemmän ehdokkaiden arvomaailman kuin asiantuntemuksen perusteella. Ilmeisesti juuri tähän luottaen perussuomalaiset ovat lähdössä kuntavaaleihin kaatamaan maan hallitusta, äänestämään EU:n tukipaketista ja lopettamaan maahanmuuton. Vaaliohjelma löytyy täältä.

Jos olen ymmärtänyt eiliset selitykset oikein, niin maan hallitus kuulemma kaatuu, kun keskusta vaalitappion jälkeen lähtee hallituksesta. Sen jälkeen pidetään uudet eduskuntavaalit ja pääministeriksi nousee Jussi Halla-aho.

Hyvä suunnitelma, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Ensinnäkään keskusta ei tule kärsimään sellaista vaalitappiota kuin puoluekannatuskyselyt ennustavat. Keskustalla on maaseutukunnissa vahva kannatus, enkä usko siihen tulevan suuria muutoksia. Vaikka tulisikin, niin keskustalla ei ole mitään syytä lähteä maan hallituksesta. Vaikka se lähtisikin, niin uusia eduskuntavaaleja ei järjestettäisi, vaan uuden hallituksen muodostaminen olisi viime eduskuntavaalien suurimman puolueen puheenjohtajan eli Sanna Marinin tehtävä.

Jussi Halla-aho ja muut ohjelman laatijat eivät voi olla näin tietämättömiä kuntavaalien ja valtiollisten vaalien erosta. Sen sijaan he näyttävät luottavan siihen, että heidän äänestäjänsä ovat. Ihan sama koskee käsitystä kuntavaalien suhteesta Suomen harjoittamaan EU-politiikkaan.

Vaaliohjelmassa ei paljon piitata juridiikastakaan, sillä sen maahanmuuttoon liittyvät tavoitteet ovat vastoin perustuslakia ja kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Laitetaanpa ohjelman siitä kohdasta kuva.

Perustuslain mukaan kaikki ihmiset ovat lain edessä yhdenvertaisia ja julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Perustuslaki ei puhu Suomen kansalaisista eikä laillisesti maassa olevista, vaan ihmisistä. Se tarkoittaa kaikkia maan rajojen sisäpuolella olevia. Niinpä vaatimus paperittomille annettavien kaikkien palvelujen lopettamisesta on vastoin perustuslakia.

Laki kotoutumisen edistämisestä (30§) puolestaan sanoo, että kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajille tässä laissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Vaatimus kotouttamistoimien lopettamisesta on suoraan vastoin voimassaolevaa lakia.

Odotettavissa lienee valtuustoaloitteita, joissa vaaditaan terveydenhuollon lopettamista paperittomilta ja kaikista kotouttamistoimista luopumista. Jos valtuusto tällaisen aloitteen hyväksyy, niin kunnanhallitus ei saa panna sitä täytäntöön, koska päätös on vastoin perustuslakia ja lakia. Jos se kuitenkin pannaan täytäntöön, niin se kaatuu varmasti valituksella. Sen lisäksi voi seurauksena olla rikosoikeudellinen vastuu virkarikoksesta. Se vastuu koskee myös kunnan luottamushenkilöitä.

Alkaa kyllästyttää saman asian toistaminen, mutta sanotaan se vielä kerran. Kuntavaalit eivät ole eduskuntavaalit eikä kunnissa säädetä lakeja. Kunnissa päätetään ihan arvomaailmasta riippumatta kunnan omista asioista, kuten siitä, puretaanko jokin vanha koulurakennus vai ei ja rakennetaanko uusi päiväkoti vai ei. Jos joku ei ymmärrä valtiollisten vaalien ja kuntavaalien eroa, niin hänellä on väärät eväät kuntapäättäjäksi.

Ikävä kyllä niitä vääriä eväitä jaetaan ihan puoluetoimistosta.

Kommentit (66)
  1. Hoss Siivonen
    26.1.2021, 10:01

    Mielestäni luin jostain myös H-A:n plan B:n, jos Kepu ei lähde hallituksesta. Eli kun persuille tulee kuntajytky, niin kunnat alkavat painostaa hallitusta/valtiovaltaa perussuomalaisempaan politiikkaan. Toisaalta H-A totesi jossain, että kunnat eivät ole taloudellisesti riippumattomia, vaan valtiosta riippuvaisia. Jännä strategia.

  2. Luin tuossa juuri että Halla-aho kehottaa persuja olemaan käyttämättä epäasiallisia ja laittomia keinoja.
    Tulee mieleen Suuri Johtaja rapakon takaa, jonka takki kääntyi alta aikayksikön, joka alkoi vaatia aseenkantajiltaan rauhaa ja väkivallan välttämistä, kun oli ensin usuttanut nämä hyökkäämään vallan keskukseen.

Kommentointi suljettu.