Isoja ja pieniä asioita

Tämän vaalikauden tärkein asia on sote, mutta sitä on vaikea uskoa. Eilen eduskunnassa käytiin välikysymyskeskustelua, mutta asia ei näytä kiinnostavan ketään. Jo viikon on valtakunnan tärkein asia ollut pääministerin aamiainen. Ai niin, pitää täsmentää, että ei kyse ole pelkästään aamiaisesta, vaan ateriaedusta, jonka pääministerin olisi pitänyt ymmärtää perustuvan väärin tulkittuun lakiin siitä huolimatta, että hän ei itse ole lakia tulkinnut. Olisi kuitenkin pitänyt.

Tai oikeastaan pitää sanoa kuten suurin osa asiasta kiihtyneistä rivien välissä sanoo: En minä tiedä mistä on kysymys, mutta jotain on tehty väärin ja pääministerin pitää erota. Niinhän Iltalehden pääkirjoitustoimittajakin käytännössä sanoi, kun hän ei ensin tiennyt tuloverolain 70 §:n 3 momentin olemassaolosta, ja kun maininta siitä sitten lisättiin pääkirjoitukseen, niin koko kirjoitus vesittyi.

Meille on rantautunut ikävä tapa, jossa kuntavaalejakin käydään kaupallisen klikkimedian ja twitterpöyristyjien määräämällä tavalla. Asialliset asiat loistavat poissaolollaan ja hypitään kohusta kohuun. Jos kohua ei muuten synny, niin se synnytetään väkisin. Monet keskeiset oppositiopoliitikotkaan eivät ole viitsineet lähteä tähän mukaan, sillä he eivät joko viitsi tai halua sotkea käsiään. Haluan ajatella, että hekin pitävät aamiaiskohua ylimitoitettuna.

Nyt pitäisi oikeasti puhua sotesta, tai muuten käy kuten ennustin jo kauan sitten. Sote livahtaa läpi vähin äänin, kun on niin kiire hosua toisarvoisten asioiden kimpussa. Tämän välikysymyksen uutisoinnista on vastannut lähinnä Yle Uutiset, ja eilisten uutisten mukaan eräs soten hyvin tunteva hallituspuolueen kansanedustaja oli laskenut jo välikysymystekstistä peräti 45 virhettä. Tänä aamuna kerrottiin, että Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva vaatii soteen valinnanvapautta, tai muuten siitä ei tule mitään.

Tuo valinnanvapauden vaatimus ei yllätä yhtään, sillä sehän oli Sipilän hallituksen keskeisin tavoite. Sen tarkoituksena oli mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen. Se olisi tapahtunut niin, että yksityiset palveluntuottajat olisivat ilmoittautuneet palveluntuottajiksi ja asiakas olisi voinut valita vapaasti yksityisen ja julkisen välillä. Laskut olisi maksanut julkinen sektori.

Nämä suunnitelmat olivat jo pitkällä, ja niihin liittyi vaatimus velvoittaa julkinen sektori yhtiöittämään oma palvelunsa ja kilpailemaan avoimilla markkinoilla. Yksityiset yhtiöt valmistautuivat tähän jo hyvissä ajoin ostamalla itselleen pienten palveluntuottajien ja jopa kuntien omistamia hoivakiinteistöjä, tekemällä tonttivarauksia ja rakentamalla uusia tiloja. Jos yhtiöittämisvelvoite olisi mennyt läpi, niin niillä olisi ollut kilpailuetuna vuosien etumatka. Julkisella sektorilla ei ollut mitään valmiuksia kilpailuun avoimilla markkinoilla. Olen vuosien varrella kirjoittanut tästä kymmeniä juttuja, joita voitte halutessanne lueskella tämän linkin takaa.

Yhtiöittämisvelvoite kaatui perustuslakiin, ja niin kävi myös valinnanvapaudelle ja koko sotelle. Lyhyesti sanottuna perustuslain mukaan julkisella sektorilla on kokonaisvastuu palvelujen olemassaolosta, joten sillä on oltava valmiudet tuottaa tarvittaessa kaikki palvelut itse. Se ei tarkoita, että se oikeasti tuottaisi ne kaikki itse, vaan se on aina voinut ja voi jatkossakin täydentää omaa palvelutuotantoaan ostopalveluilla.

Evan vaatima valinnanvapaus on siis jo kertaalleen todettu perustuslainvastaiseksi, joten vaatimus on valmiiksi hengetön. Siitä voisi tietysti saada jollain tavalla toimivan aloittamalla koko prosessin alusta ja ottamalla perustuslain velvoite huomioon, mutta se tarkoittaisi vuosien viivästystä.

Tämä välikysymys tehtiin vain välikysymyksen tekemisen vuoksi, eivätkä sen tekijätkään tunnu olevan sen suhteen erityisen innokkaita. Sillä ei kuitenkaan pitäisi uutisoinnin kannalta olla mitään merkitystä, sillä välikysymys tarkoittaa aina hallituksen luottamuksen mittaamista, ja on siksi jo sellaisenaan iso asia.

Mutta ei tietenkään niin iso asia kuin pääministerin aamiainen.