Neliraajajarrutusta

Tällä viikolla eduskunnassa on rähisty ensin sotesta ja sitten vanhuspalvelulaista. Puhun rähisemisestä, sillä kauniimpaa sanaa siitä ei voi enää käyttää. Oppositio vastustaa kaikin voimin sotea ja eilen riideltiin vanhuspalvelulain uudistamisesta. Sotesta kirjoitin eilen ja parhaan käsityksen vanhuspalvelulain uudistamisesta saa taas kerran lukemalla Ylen Tiina Merikannon analyysin.

Vanhuspalvelulaista ei nytkään tule täydellinen, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Lakiuudistuksella halutaan parantaa kotihoidon riittävyyttä ja laatua. Vanhan ihmisen pitäisi saada ne palvelut, jotka hänelle on palvelupäätöksessä luvattu. Tämän luulisi olevan itsestään selvää, mutta ei se ole. Lakiesitystä kritisoidaan ihan samoin perustein kuin soteakin, eli se ei takaa riittävää henkilöstön määrää.

Ei takaa, se on totta. Laki ei ole mikään taikasauva, jota heilauttamalla saadaan taiottua lisää hoitajia. Kun lakiin kirjatun hoitajamitoituksen toteutumista valvotaan tarkemmin, niin ajan myötä hoitajien määrä lisääntyy ja lain velvoitteet täyttyvät. Se edellyttää tietenkin hoitajien kouluttamista, ja siitä vastaavat koulutuspuolen viranomaiset. Poliitikot puolestaan vastaavat niin eduskunnassa kuin paikallistasollakin siitä, että rahaa on käytettävissä tarpeeksi. Katsotaanpa vähän vanhuspalvelun hoitajamitoituksen historiaa.

Jo vuonna 2012 hoitajamitoituksesta väännettiin kovasti, ja erityisesti silloin hallituksessa ollut SDP halusi mitoituksen kirjattavaksi lakiin. Hallituskumppani kokoomus sitä kuitenkin vastusti, ja niinpä päädyttiin kompromissiin. Annettiin vain hoitosuositus 0,5, mutta samalla sovittiin, että jos yksikin hoitolaitos jättää suositusta noudattamatta, niin vuonna 2015 mitoitus kirjataan lakiin.

Suositusta ei noudatettu, mutta silti sitä ei kirjattu lakiin. Ja kyse oli siis samasta mitoituksesta, joka vasta hoivakriisin seurauksena kirjattiin lakiin vuonna 2020.

Pahempaa oli tulossa. Syksyllä 2016 Sipilän hallitus päätti säilyttää hoitajamitoituksen suosituksen 0,5, mutta samalla se päätti ruveta laskemaan hoitohenkilökuntaan kuuluvat ”joustavammin perustein”. Hoitohenkilökuntaan kuuluviksi ruvettiin laskemaan sellaisetkin, jotka eivät varsinaisesti osallistu hoitotyöhön. Mukaan voitiin laskea keittiöhenkilökuntaa, välinehuoltajia ja vaikkapa talonmies Pikkarainen, kuten Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super totesi. Edes se ei varsinkaan yksityisille hoitolaitoksille riittänyt, vaan hoitajiksi laskettiin joissain tapauksissa myös Jaska Jokunen ja Iines Ankka. Sen lisäksi oikeille hoitajille siirrettiin avustavia tehtäviä pyykinpesusta ja tiskaamisesta alkaen.

Näin siis päätettiin vuonna 2016, jolloin hallituksessa olivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset. Seuraukset nähtiin kevättalvella 2019, kun hoitolaitosten katastrofi hierottiin kansakunnan tajuntaan. Jos vielä Sipilän hallituksen sote olisi mennyt läpi valinnanvapauksineen, niin tilanne olisi muuttunut pahemmaksi. Hoivajätit olivat jo valmistautuneet järjestämään valtaosan vanhustenhoidosta, mutta sortuivat liialliseen voitontavoitteluun laadun kustannuksella.

Hoivakriisin seurauksena hoitajamitoitus saatiin lakiin vuonna 2020, ja kovimmin sitä vaativat silloin ne, jotka sitä olivat kaikin voimin vastustaneet. Nyt vanhuspalvelulain uudistusta moittivat liian löysäksi ne, jotka itse hallituksessa ollessaan eivät tehneet elettäkään sen uudistamiseksi. Ja tietenkin soten maakuntamallia vastustavat kiivaimmin ne, joiden mielestä se viime vaalikaudella oli ehdoton välttämättömyys.

Tämä hallitus ei saa onnistua niissä asioissa, joissa kaikki edelliset hallitukset epäonnistuivat.