Kunnon kesäkohua odotellessa

Tänä kesänä ei ole vielä saatu aikaan kunnon kesäkohua joutavanpäiväisestä asiasta. Viime kesä oli paljon parempi, kun ensin nuorisotappelu saatiin hallituksen syyksi ja heti perään loukkaannuttiin verisesti Geisha-suklaan ja Valion jogurttien tuotepakkausten muuttamisesta. Ensimmäinen kohu oli läpinäkyvän typerää politikointia ja toinen nettitrollien aikaansaannosta, kuten asiaan kuuluu.

Tänä kesänä asiat ovat huonommin, kun sekä kotimaasta että maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia. Hirmuhelteet ja tulipalot piinaavat Kanadaa, helle sulattaa Siperian ikiroutaa ja Suomessakin jatkuu ennätyshelle. Samaan aikaan korona leviää uudelleen, kun rajoituksia on purettu. Tänä aamuna kuulin uutisista, että Portugali on palauttamassa ulkonaliikkumiskiellon, ja meilläkin on uusi tartuntapiikki. Ei näistä kohua saa, sillä tärkeämpää on miettiä vaikkapa anaaliin lasauttamista.

EU-parlamentissa perussuomalaiset ovat liittymässä uuteen äärikansallismielisten ryhmään, johon liittyvät myös Unkarin Fidesz, Puolan Laki ja oikeus, Italian Lega, Ranskan Kansallinen liittouma, Itävallan FPÖ, Italian Fratelli d’Italia, Espanjan Vox, Belgian Vlaams Belang, Tanskan kansanpuolue Dansk Folkeparti ja Viron Ekre. Tähän ryhmään  antavat siis oman panoksensa nykyisin täysin käsittämättömiä twiittaileva Laura Huhtasaari ja Hondurasissa etätyönä hommia hoitava Teuvo Hakkarainen. Ei tästäkään kohua saa, sillä perussuomalaisten tuleva puheenjohtajavaihdos tekee lehtitietojen mukaan puolueesta hallituskelpoisen.

Jonkinlaista yritystä kesäkohuksi on kuitenkin, kun eduskunta kumosi sote-lakiesitykseen jääneen kirjoitusvirheen takia väärän pykälän. Nyt valtiosääntöoppineet ovat pari päivää väitelleet siitä, voidaanko asia korjata kirjoitusvirheenä vai tarvitaanko jokin muu menettelytapa. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että virhe on tapahtunut, ja vain korjaustapa puhuttaa.

Kun tämä ikävä virhe nyt puhuttaa, niin katsotaan sitä vähän tarkemmin.

Kirjoitusvirheen takia kumottiin vahingossa kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki jo 1. heinäkuuta, vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille vasta vuonna 2023. Voimaantulosäännöksissä viitattiin väärään lainkohtaan. Nyt eduskunta on pannut vireille kirjoitusvirheen korjaamisen. Eduskunnan tiedotteen linkeistä selviää, että tarkoitus ei todellakaan ollut kumota järjestämisvastuuta koskevaa pykälää, joten virhe on ilmiselvä. Virheen korjaamiseen on oma proseduurinsa, ja jos sitä ei voida korjata kirjoitusvirheenä, niin kutsuttakoon vaikka koko eduskunta kesätauolta korjaamaan se. Siitä heille maksetaan. Valtiosääntöoppineiden tehtävä on miettiä menettelyn oikeellisuutta, joten sekin puoli on hoidossa.

Harvapa jaksaa miettiä asiaan liittyvien pykälien tarkkaa sisältöä, enkä minäkään kuulu niihin harvoihin. Odottelen mieluummin jotain kunnon kohua mitättömästä asiasta, josta kaikilla on mielipide ja painavaa sanottavaa. Kaipauksella muistelen viime kesää, jolloin suomalaisuutta rienattiin poistamalla suklaapatukan kääreestä kirsikkapuun alla istuva geisha.

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (46)
  1. Risto+Kohonen
    3.7.2021, 09:48

    Mistä löytyisi uusi ”Ruokokahden leijona” kesätoimittajien iloksi?

    1. Ehkä kumminkin jos Syötteen ufo saataisi jos ei leijonaa ilmesty mistään?

      https://yle.fi/uutiset/3-11986993

      Koska USA armeija julkaisi jo omat salaiset uforaportinsa.

      https://tekniikanmaailma.fi/odotettu-ufo-raportti-usa-ei-ole-loytanyt-todisteita-maan-ulkopuolisesta-teknologiasta-selitysta-monille-ilmioille-ei-ole-loytynyt-ja-salainen-liite-herattaa-kysymyksia/

      Parasta tuossa olisi tietysti se, että ihmiset viettäisi hienot kesäyöt ulkona taivasta tähyillen eikä monitorin kelmeässä valossa internettiä tutkien.

    2. Punkalaitumella on karannut laama, jonka piti toimia lammaspaimenena ja puolustaa katrastaan susia vastaan. Eikö tuossa ole jo aineksia uudeksi lööppileijonaksi? Varsinkin kun hänet on nyt hyllytetty tehtävästään. https://yle.fi/uutiset/3-12006224

  2. Ensimmäisenä asian huomasi joku ministerivaltiosihteeri tai lainsäädäntökonsulentti joka kertoi sen Twitterissä. Näin maallikkona luulin että lainsäädännön kanssa puuhaileva virkamies kertoisi ensimmäisenä havainnoistaan asianomaiselle ministeriölle. Aina enemmän vaikuttaa että näiden asiantuntijoiden ensisijainen tehtävä on iltapäivälehtien skuuppien hankkiminen.

    1. Alkaa olla mielenkiintoista, kun suurimmat hyökkäykset ministereitä kohtaan ovat lähtöisin kokoomus- tai persuvirkamiesten tekemisistä tai lähinnä tekemättä jättämisestä. Ei nimiä, mutta yksi saattoi olla VNK:ssa ja yksi saattoi olla UM:ssä.

      Olisiko kellään linkkiä tuohon kyseiseen Twiittiin? Onpa hienoa, että lakitekstien kirjoitusvirheiden ym. epäselvyyksien raportointiin on olemassa tietoturvaltaan noin hieno kanava kuin Twitter.

      1. YLE:n sivujen 1.7. mukaan kyseisen twiitin esitti Korkeimman oikeuden esittelijäneuvos Ville Hinkkanen. Löytyy YLEn sivuilta.

        1. Kiitos! Onhan se hienoa, että virheen on joku huomannut heti ja on tuonut sen julki. Yleensä toki hyvä, että joku nämä lait lukee ;). Mutta onko tosiaan Twitter se kanava, jossa asiasta kuuluu huomauttaa?

          https://twitter.com/VilleHinkkanen/status/1410526746999394304?s=20

Kommentointi suljettu.