Eikö enää saa sanoa?

-En ole Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä, mutta…

Näin sanoi moni taas eilen, kun Helsingin Sanomat kertoi konservatiivien ja kristittyjen juristien Euroopassa ja USA:ssa ryhmittyneen Räsäsen taakse. Niin sanovat myös monet perinteiset libertaarit, rajoittamattoman sananvapauden kannattajat ja jopa äärioikeisto. Heidän mielestään kyse on sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta, jotka ovat perusoikeuksia.

Niin ovatkin, mutta niin ovat myös yhdenvertaisuus ja ihmisarvo. Yhtä tai useampaa perusoikeuttaan ei saa käyttää muiden ihmisten perusoikeuksien heikentämiseen. Ylivoimainen enemmistö keskustelijoista suhtautuu asiaan puhtaasti tunteella yrittämättäkään ymmärtää tapauksen juridiikkaa. Olen käsitellyt asiaa vuosi sitten ja viimeksi huhtikuussa, mutta yritetään vielä kerran. Ette te kuitenkaan noita aiempia juttujani viitsi lukea, mutta lukekaa edes huhtikuinen valtakunnansyyttäjän tiedote, josta syytteiden perusteet selviävät.

Sananvapaus tarkoittaa Suomessa ennakkosensuurin kieltoa, ja kuka tahansa saa sanoa ihan mitä tahansa sellaisella foorumilla, joka sanomisen hyväksyy. Seuraukset voivat sitten tulla jälkikäteen, jos sanominen sisältää jotain rikoslaissa kriminalisoitua. Jo tämän ymmärtäminen on edelleen monille vaikeaa.

Räsänen ei saa syytettä Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmassa sanomisistaan, joten se voidaan unohtaa. Sen sijaan hän saa syytteen vuonna 2004 julkaisemastaan pamfletista Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi. Se on yhä saatavilla, sillä Räsänen jakoi sen itse sosiaalisessa mediassa jokin aika sitten osoittaakseen seisovansa yhä sanojensa takana.

Pamfletissaan Räsänen sanoo homoseksuaalisuuden olevan tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Terveeseen ihmisyyteen ei kuulu homoseksi, ja homojen parisuhteet muodostuvat pääasiassa irto- ja vaihtuvista suhteista. Homoliitot eivät Räsäsen mukaan ole ihmisoikeuskysymys, eikä homovanhemmuus ole lapsen kehityksen kannalta suotavaa.

Vasta tämän jälkeen Räsänen perustelee näkemyksiään irrallisilla raamatunlauseilla. Raamatussa ei sanota homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö, mutta homoseksuaalisuutta käsketään kyllä välttämään. Kysymys kuuluukin, onko pamfletti uskonnon harjoittamista vai käytetäänkö Raamattua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkimyksenä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä.

Valtakunnansyyttäjän mukaan Räsänen on radio-ohjelmassa esittänyt homoseksuaaleja halventavia lausumia. Räsänen on sanonut, että jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä. Räsäsen näkemyksen mukaan homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit. Raamatussa ei puhuta mitään geeneistä, ja tuskinpa siellä myöskään kerrotaan homoseksuaalien olevan jonkun muun kuin Jumalan luomistyön tuloksia. Ne ovat Räsäsen omia tulkintoja, joten kysymys on sama kuin äskenkin. Käyttääkö Räsänen Raamattua  yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkimyksenä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä?

Lisäksi asiassa on kyse rikoksen vanhenemisesta. Normaalisti vuonna 2004 kirjoitetun tekstin mahdollisesti sisältämä rikos olisi jo vanhentunut, mutta nettiaika on tuonut uuden ongelman, kun vanheneminen ei oikeastaan ala milloinkaan.

Esille on nostettu myös taannehtivan lainsäädännön kielto, jonka mukaan vain tekohetkellä rikokseksi säädetystä teosta voidaan tuomita. Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevaa lainkohtaa täydennettiin vuonna 2011 lisäämällä siihen seksuaalinen suuntautuminen. Tutkittavana oleva Räsäsen teksti on kirjoitettu monta vuotta ennen tätä lisäystä. Taas on kyse tekohetkestä. Jos se oli kirjoittamisen hetki, niin taannehtivan lainsäädännön kiellon takia lainkohtaa ei voi käyttää. Jos teko jatkuu yhä niin kauan kuin teksti on netissä nähtävillä, niin lainkohtaa voi käyttää.

Näihin kahteen asiaan valtakunnansyyttäjä hakee ennakkoratkaisua.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, mikä on uskonnonvapauteen kuuluvaa uskonnon harjoittamista ja missä kohtaa mennään kansanryhmää vastaan kiihottamisen puolelle. Homoseksuaalisuuden sanominen psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi, geneettiseksi rappeumaksi ja sairautta aiheuttavaksi geeniperimäksi ei ainakaan maallikon korvissa kuulosta kirjaimellisesti Raamattuun perustuvalta uskonnon harjoittamiselta, mutta sen rajan vetää sitten aikanaan tuomioistuin.

Tapaus on juridiikan kannalta kiinnostava. Juridiikkaan liittyy myös kysymys siitä, mitä saa sanoa ja saako Raamattua siteerata joutumatta syytteeseen. Ihan vapaasti voi edelleen siteerata vaikkapa Vanhan Testamentin kohtaa, jossa kielletään makaamasta miehenpuolen kanssa kuten maataan naisen kanssa, sillä siellähän sanotaan niin eikä sen ääneen lukeminen ei ole rikos. Lukee siellä samassa yhteydessä paljon muutakin, mutta ei mennä nyt siihen.

Juridiikka ei ole uskontoa eikä uskonto juridiikkaa. 1600-luvun alussa tuomarin piti tuntea molemmat, sillä silloin Raamattu otettiin toissijaiseksi oikeuslähteeksi. Jos kirjoitetusta laista ei löytynyt rangaistusta, niin Mooseksen laista löytyi. Jos eläisimme vuotta 1621, niin mitään yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia ei edes mietittäisi, vaan maallisen lain puuttuessa katsottaisiin oikeusohjeet Raamatusta ja erityisesti juuri Vanhasta Testamentista. Nyt eletään vuotta 2021 ja oikeusohjeet löytyvät maallisesta laista.