Tylyllä linjalla

Uutisissa kerrottiin juuri, että Suomeen on tänään saapunut 102 Afganistanista evakuoitua henkilöä, joista osa on Suomen  kansalaisia ja osa Suomen hyväksi työtä tehneitä afganistanilaisia. Afganistanilaiset sijoitetaan vastaanottokeskuksiin ja heille myönnetään neljän vuoden oleskelulupa. Joukossa on myös pieniä lapsia.

Tämä on Riikka Purran tämänpäiväisestä twiitistä päätellen huono asia. Hän linkittää twiittiinsä Suomen Perustan vanhan aloitteen humanitaarisen maahanmuuton lopettamisesta ja avun suuntaamisesta pakolaisleireille.

Purra jatkaa valitsemallaan linjalla, sillä jo neljä päivää sitten hän piti muutaman sadan ihmisen pyörittelyä pakolaiskiintiössä tekopyhänä itsekorostuksena. Jos kaikkia ei voida auttaa, niin sitten ei auteta ketään, ja muutenkin on väärin nostaa pieni osa ihmisiä länsimaisen elintason piiriin, kun valtaosa pakolaisista elää erittäin vaatimattomissa oloissa.

Eilen vertasin Purran linjauksia jäihin vajonneen auttamiseen. Purran ajattelua soveltaen varoituksista huolimatta heikoille jäille mennyttä ja niihin vajonnutta ei tarvitse auttaa, vaan hänen pitää selvitä pois omin voimin. Nyt hän näyttää linjaavan, että koska jäihin vajonneita on niin paljon, että kaikkia ei voida auttaa, niin ei auteta ketään. Oikeastaan omin avuin melkein ylös päässytkin pitää tuupata takaisin, sillä onhan väärin, jos yksi pelastuu, kun kaikki muut hukkuvat.

Perussuomalaiset ovat jatkuvasti vastustaneet sekä pakolaisten ottamista että tuen lisäämistä ulkomaille, joten siinä mielessä vanhan aloitteen nostaminen esille on Purran omia sanoja käyttäen tekopyhää itsekorostusta. Vielä enemmän se on sitä nyt, kun Afganistanin kriisi yllätti koko maailman. Suurin osa pakolaisista menee joka tapauksessa lähialueiden pakolaisleireille, kuten on tehnyt jo 20 vuotta.

Suomi ja muut länsimaat eivät voi auttaa kaikkia, se on selvää. Jokainen pois autettu on kuitenkin yksi pelastettu ihmishenki, ja sille yhdelle pelastetulle se on maailman tärkein asia. Purra näyttää jääneen halla-aholaisen ajattelun panttivangiksi ja pyrkii miellyttämään samalla tavalla itsekkään ilkeästi ajattelevia. Saa nähdä, kuinka kauan se riittää pitämään kannatuslukuja korkealla, kun osa perussuomalaisistakin on pakolaisten ottamisen kannalla.

Esimerkin tästä tarjoaa tuossa linkittämässäni Helsingin Sanomien uutisessa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko sanomalla, että ainakaan hänellä ei ole sydäntä olla auttamatta niitä naisia ja lapsia, jotka pyrkivät Euroopan unionin alueelle turvaan tulevalta mahdolliselta hirmuhallinnolta.

Purra on monessa yhteydessä toistanut, että suomalaiset asetetaan etusijalle kaikissa asioissa. Kun hänen suhtautumisensa hengenvaarassa oleviin pakolaisiin on näin tylyä, niin kuinkahan empaattinen hän mahtaa olla suomalaisia kohtaan? Onko hän mahdollisesti tulevassa porvarihallituksessa valmis parantamaan heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa vai neuvooko pärjäämään omin voimin? Onko köyhien aseman parantaminen vain tekopyhää itsekorostusta, kun köyhät kuitenkin pysyvät köyhinä? Yleensä se menee niin, että jos ei ole sydäntä yhdessä asiassa, niin ei sitä ole toisessakaan.

Aika näyttää, mutta nyt näyttää siltä, että Purran kannalla on enää oman puolueen yhä ohuemmaksi käyvä kerrostuma ääriajattelijoita. Useimmilla perussuomalaisillakin on sydän.

EDIT 23.8.2021
Korjattu ensimmäistä kappaletta. Oleskelulupa myönnetään neljäksi vuodeksi, ei kolmeksi, kuten ensin kirjoitin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (63)
  1. Kuulemma jopa kokoomuslaisilla on sydän. Onko se nyt oikealla vai vasemmalla puolella ei tässä asiassa ratkaise – ehkä sydän kuitenkin jostain löytyy.
    PS. kaikilla sydäntä ei ole. Vai onko, jos ongelmia kohdalle sattuu…
    Jotkut sydämistyvät kuitenkin helposti?

    1. Kannattaisi lukea tai katsoa tämän “entisen” kokoomuslaisen ajatuksia.
      Sauli Niinistö: muuttoliikkeestä pakko puhua – ”viime kädessä meidän kaikkien on puolustettava suomalaista yhteiskuntaa”
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5ee2e352-7223-43a0-ac45-b4a8b8ad4fb3

      1. Näin tämän.
        (Ilta-Sanomat 20.8?)

        KANSANEDUSTAJA Tom Packalén (ps) vetosi torstain täysistunnossa hallitukseen, jotta turvamiesten turvallisuus taattaisiin samalla tavalla kuin muidenkin Suomen valtiolle työskennelleiden turvallisuus.

        “– Me olemme jättämässä sinne oman onnensa nojaan suuren joukon ihmisiä, jotka ovat riskeeranneet oman henkensä Suomen turvallisuuden puolesta.”

  2. SÄHKÖPOSTIMIES
    23.8.2021, 18:36

    Mielestäni on ehkä hieman väärin sanoa, että Afganistanin kriisi yllätti… Mielestäni oli aika selvää miten käy kun sieltä ulkomaiset sotilasvoimat poistuvat. Muuten kyullä ihan 6/5.

    1. Afganistaniin on nyt yritetty viedä sotilaallisellavoimalla sekä kommunismin ilosanomaa sekä kapitalistista-demokratiaa kumpikaan ei onnistunut. Vaikka Suomessa väitetään, että suomalaiset kävivät siellä vain turvaamassa rauhaa ja auttamassa. Olisi ehkä kannattanut auttaa jollain muulla tavalla jos se johtaa siihen, että Suomalaiset saavat paeta Afganistanista hengenvaarassa peläten kostoa. Toisin kuin vaikkapa Kiinalaiset tai Venäläiset toimivat.

      Miettikääpä itse jos Suomeen tulisi joku ulkomaalainen asekädessä julistamaan suureen ääneen miten te saatte ajatella ja miten teidän tulee toimia, että vaihtaisitteko mielipidettänne. Ylimielisenä julistaisi miten olette alkukantaisia, koska puhutte suomea ja haukkuisi muutkin suomalaiset tavat vääränlaisiksi ja omat tapansa oikeiksi. Todennäköisesti pakonedessä vain esittäisitte, että olette samaa mieltä, mutta samalle keksitte keinoja miten asemiehestä pääsee eroon. Jos asioita miettii yhtään järjellä tajuaa aika nopeasti, että tuollainen “terrorisminvastainen sota” ei toimi.

      Samaan aikaan sen ulkomaalaisen asemiehen mediassa naureskellaan kaikille Suomalaisille tavoille vaikkapa sille miten suomessa käydään saunassa ja miten tuollaiset alkukantaiset tavat tulee kitkeä pois.

      Fakta nyt vain on, että siihen on syynsä miksi niin moni Afganistanissa kannatta sitä Talebania ja Islamia ja ne syyt ovat paljon syvemmällä tämän maapallon rakenteissa kuin ne naureskelut alkukantaisesta uskonnosta. Talebanitkin ovat ihmisiä, jotka haluavat elää ja parantaa asemaansa, mutta ei tämä maailma jätä heille muuta realistista mahdollisuutta parantaa asemaansa kuin käydä huumekauppaa ja pyörittää taleban hallintoa. Tämä maapallon taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet ovat sellaiset, että jos he eivät olisi niitä talibaneja he olisivat vielä surkeammassa asemassa eikä tälläistä rakennetta voi muuttaa pommittamalla Afganistania.

      1. Tämä! Tässä on kerrottu juuri se suurvaltojen ylemmyydentuntoinen ylimielisyys! Viimeisten vuosien aikana juuri USA on ollut tällainen.

        Lukekaa ihmeessä yllä oleva kommentti toisenkin kerran!

      2. Talebanitkin ovat ihmisiä, mutta naisten asema on hirveä heidän hallitessaan.

        1. Onhan noilla Talebaneilla kovat näkemykset, mutta ei ne ajatukset synny tyhjiössä vaan siihen on aina syyt. Jo 70-luvulta lähtien Neuvostoliitto ja USA valitsivat Afganistanin taistelutantereekseen ja molemmat osapuolet etsivät kyseisestä maasta ne pahimmat ja kovimmat rikolliset aseistivat heidät ja lähettivät heidät taistelemaan vastapuolta vastaan. Ironistä tässä koko hommassa on se, että koko Taleban liike syntyi alunperin ajamaan pois ne USA aseistamat rikolliset afganistanista, jotka kaappasivat vallan sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli ajettu pois sieltä. Jos Taleban ei olisi omaksunut sitä linjaa minkä he omaksuisivat ne rikolliset sotapäälliköt mitkä CIA sinne asetti olisivat siellä edelleenkin vallassa, koska ei kovan luokan aseistettua rikollisjoukkiota voi voittaa kukaan muu kuin samalla tavalla toimiva.

          Jokainen voi hiljaa miettiä mielessään jos suomessa ei olisi sosiaaliturvaa, maaraunioina ja työttömiä 90% kansasta, koska USA ja Venäjä olisivat taistelleet suomessa viimeiset 50 vuotta aseistaen aina pahimmat rikolliset valtaamaan maata. Eikä Suomessa olisi mitään sosiaaliturvaa, että olisitteko ajatuksiltanne yhtä maltillisia kuin nyt olette jos sattuisitte syntymään tänne.

          Talebanin mustamaalaaminen syylliseksi kaikkeen pahaan auta mitään se on sitä ihan samaa ajattelua kuin millä pitkäaikaistyöttömät ja köyhät maalaillaan syylliseksi kaikkiin ongelmiin. Valitettavasti en kyllä usko, että tämä tästä minun elinaikana muuttuu talebanien tai muidenkaan köyhien osalta, koska liian moni hyötyy siitä miten asiat nyt ovat tähän päälle tulee myös se, että politiikka on niin lyhytnäköistä, että ajatellaan vain muutamaa vuotta eteenpäin. Eikä Suomi pienenä maana edes noin isoja asioita pysty korjaamaan, mutta Suomen pitäisi olla tarkkana siitä, että ei ihan jokaiseen suurien maiden sotaan lähde mukaan.

        2. Eikä talebanien naisten asema johdu ainoastaan islamista tai shariasta vaan ikivanhasta heimokulttuurista. Siihen talebanit ovat kasvaneet ja tottuneet vuosisatojen ajan.

          Menepä sinne opettamaan amerikkalaista kaksipuoluedemokratiaa kiväärikerholobbareineen!

          1. Naisten aseman parantaminen ja koulutus on ainoa ratkaisu parempaan. Maailma muuttuu kaikkialla ja myös Afganistanin pitää muuttua.

            1. Se tulee muuttumaan, mikäli ihmiset huomaavat, että siitä on hyötyä heille. Muuten koko homma on paaaaljon hitaampaa.

              1. “Se tulee muuttumaan, mikäli ihmiset huomaavat, että siitä on hyötyä heille. Muuten koko homma on paaaaljon hitaampaa.”

                Talebinin houkutusvoima perustuu juurikin siihen, että paikalliset miehet kokevat kyseiseen järjestöön liittymisen olevan itselleen paras keino parantaa omaa asemaansa. Olen elänyt suurimman osan elämästäni kaikenlaisissa lähiöissä missä on rikollisjengejä ja ongelmia tiedän tasan tarkkaan miten siellä asuva kaiken ulkopuolelle suljettu mies ajattelee. Samasta syystä ne Afganistanin miehet liittyvät talebaniin kuin mitä täällä Suomessa ongelma lähiöissä liittytään rikollisjengeihin.

                Ainoa keino parantaa tilannetta olisi keksiä Afganistanilaisille joku keino millä elättää itsensä omassa maassaan siis joku muukin keino kuin Talebanina sotiminen ja huumekauppa. Sen keinon pitää olla realistinen pelkät puheet ja hurskaan lupaukset eivät kanna pitkälle. Ongelma vain on se, että ihmiset, joilla on rahaa ja valtaa, sekä hyvä asema tällä maapallolla eivät halua tätä. He haluavat sulkea köyhät ulkopuolelle. Tähän päälle tulee vielä se, että Afganistanin kaltainen maa joka on raunioina ja kouluttamaton ei edes pysty kilpailemaan muiden kanssa laillisin keinoin missään asiassa.

                Jos se “auttaminen” on sitä, että länsimaista lähetetään afganistaniin komeita sotilaita hienot varusteet päällä pyörimään rinta rottingilla kertomaan mitä paikallisten tulee ajatella ja paikalliset naiset pyörivät siinä ympärillä niin ne paikalliset miehet alkavat pelätä, että kohta köyhyyden lisäksi heiltä viedään vielä naiset siihen päälle ja vastarinta vain pahanee, koska paikalliset miehet alkavat pelätä, että heidät suljetaan vielä entistäkin pahemmin kaiken ulkopuolelle. Sen jälkeen he laskevat yksi plus yksi ja huomaavat, talebanina minulla on ainakin mahdollisuus saada puoliso ja pientä palkkaa jos taas toimin toisin minulle ei jää edes sitä.

Kommentointi suljettu.