Kovia lupauksia

Budjettiriihen lopputuloksesta on uutisoitu niin paljon, että on yhteenvedon aika. Nyt on selvää, että kokoomuksen ja muunkin opposition mielestä kaikki on tehty ihan väärin. Ilmastotoimia on liikaa tai liian vähän riippuen siitä, keneltä kysytään. Työllisyystoimia ei ole tehty ollenkaan ja jos onkin, niin kovat ja vaikeat keinot jäivät puuttumaan. Velkaa otetaan liikaa. Kaiken huipuksi hallitus estää kaikkein rikkaimpien verovälttelyn säätämällä arvonnousuveron, jolla Suomessa kertyneitä myyntivoittoja verotetaan siinäkin tapauksessa, että kirjat siirretään verokeitaaseen ennen omaisuuden myyntiä.

Tämän arvonnousuveron lupasi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo poistaa heti, kun kokoomus on seuraavan kerran hallituksessa.

Orpo käyttää verosta tahallaan virheellistä nimeä maastapoistumisvero, ja somen oikeistotrollit ovat seuranneet hanakasti perässä. Suomi siirtyy kerralla sosialismiin, kun maasta muuttamisesta rangaistaan tavallisia kansalaisia, ja pois saa muuttaa vain tyhjä reppu selässään. Omaisuus ja rahat jäävät valtiolle kuin Neuvostoliitossa ikään. Tällaisia juttelevat ilmeisen vakavissaan suunnilleen normaaleina pidetyt ihmiset.

Se ei ole maastapoistumisvero, vaan arvonnousuvero, ja sen tarkoitus on estää Suomessa kertyneiden myyntivoittojen verovapaa siirtäminen Suomesta vaikkapa laittamalla rahat vakuutuskuoreen ja nostamalla ne vasta sitten, kun on muutettu virallisesti asumaan ulkomaille. Arvonnousuverolla varmistetaan, että omaisuuden myyntivoittoja voidaan verottaa siellä, missä asuessa ne ovat kertyneet. Lisäksi arvonnousuvero estää verovälttelyä järjestelyillä, joissa kirjat siirretään verokeitaaseen ennen omaisuuden myyntiä tai lahjoitusta. Lisää voitte lukea Lauri Finérin Veropolitiikka-blogista ja yksityiskohtaisemmin Finnwatchin sivulta.

Vastaava vero on käytössä muun muassa Tanskassa, Saksassa ja USA:ssa, mutta tosiasiat eivät haittaa oikeistotrolleja. Toivottavasti Orpo pitää lupauksestaan kiinni ja muistaa toistaa sitä seuraavat puolitoista vuotta. Ainakin silloin tulee kaikille selväksi, että Iso Raha on nyt hyvin vihainen ja on pannut renkinsä puhumaan puolestaan. Verovälttelyyn ei saa puuttua, vaan sen takia saamatta jääneet verot pitää maksattaa pieni- ja keskituloisilla palkansaajilla.

Työllisyystoimien puuttumisesta on jauhettu jo pari päivää ainakin Ylen uutisissa. Erityisen huolestuttavaa tuntuu poliitikkojen, ekonomistien ja jopa puolueettomien toimittajien mielestä olevan kovien ja vaikeiden keinojen puuttuminen. Niillä tarkoitetaan työttömyysturvan ja sosiaalitukien leikkaamista ja palkkojen alentamista paikallisilla sopimuksilla. Ainoa oikea työllisyystoimi on keppi, joka saa laiskat työttömät ja toimeentulotuella lojuvat tarttumaan työhön.

Kukaan ei ole kertonut, miksi kovia ja vaikeita toimia tarvitaan, kun työllisyysaste on noussut muutenkin ennätyslukemiin. Sipilän hallituksen tavoitteena oli 72 prosentin työllisyysaste, ja sen lähestymistä seurattiin pilkun tarkkuudella kuukausittain. Nyt vähälle uutisoinnille jäänyt työllisyysaste on paljon korkeampi ja luku olisi vieläkin parempi Sipilän hallituksen aikaan käytetyllä laskutavalla. Näillä näkymin Marinin hallitus saavuttaa tavoitteekseen asettamansa 75 prosentin työllisyysasteen ensi keväänä ihan ilman keppiä.

Mutta velan ottaminen on huono asia, todistavat kadulla haastatellut kansalaiset jokaisessa asiaa käsittelevässä uutislähetyksessä. Velalla pelottelu uppoaa aina niihin, jotka kuvittelevat valtion talouden olevan samanlaista kuin oman talouden, jossa kaikki velat maksetaan joskus kokonaan pois ja sen jälkeen eletään onnellisina kokonaan maksetussa omakotitalossa. Kaikki valtiot ovat jatkuvasti velkaa, maksavat entistä pois ja ottavat uutta tilalle. Valtiot eivät koskaan tule valmiiksi ja velattomiksi samalla tavalla kuin kotitaloudet. Valtioilla kyse on velan suhteesta bruttokansantuotteeseen, eikä se ole Suomella yhtään sen huonompi kuin muillakaan EU-mailla.

Mutta sanasta miestä, sarvesta härkää. Kokoomus on luvannut, että huippurikkaiden verovälttelyä estävä laki kumotaan. Kaikki kovia ja vaikeita työllisyystoimia kaipaavat oppositiopuolueet ovat antaneet ymmärtää, että työttömille ja köyhille ruvetaan antamaan keppiä, kunhan vain kansa osaa äänestää oikein seuraavissa eduskuntavaaleissa. Muistakaa tämä, että minun ei tarvitse sitten nousta eläkeläisen keinutuolista sanomaan, että mitäs minä sanoin.

Kommentit (124)
  1. Hyvin Saku summasit budjetin jälkeisen opposition kipuilun!
    Erityisesti kokoomus vaikuttaa olevan paniikissa.
    Mitenkään muuten en voi ymmärtää Orpon näin suoraa valehtelua arvonnousuverosta ja toteamusta siitä, että he tulevat sen poistamaan jos pääsevät seuraavaan hallitukseen.
    Orpon antama ko. veroa vääristelevä lausunto on kommenttipalstoilla joihinkin tosiaan uponnut sellaisenaan joihinkin kansalaisiin, joista väitän 99%olevan sellaisia, joille tällainen verojen välttely ei koskaan tule olemaan realismia – mutta pitäähän hallituksen kommunismille haiskahtavaa päätöstä vastustaa.
    Työllisyystilanne on koko ajan paranemassa ja hallitus teki taas uusia työllisyyttä tukevia päätöksiä.
    Asiaan kuuluu, että joku asiantuntija tuomitsee nämä päätökset vääriksi ja väittää niiden heikentävän työllisyyyttä myöhemmin.
    Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että hallitus sai kasattua budjetin, joka on asetettujen työllisyys ja ympäristötavoitteiden mukainen, ymmärrän, että oppositiossa paineet nousee kun talous kasvaa ja työllisyys paranee.
    Jotakin pitäisi oppositiossa keksiä nopeasti, muuten pukkaa Marinin 2. hallitusta seuraavien vaalien jälkeen.
    Jäädään odottelemaan, josko vaikka joku opposition luottotoimittaja saisi kaivettua roskiksesta aiheen törkeään hallituksen tai keskeisen ministerin uskottavuuden kyseenalaistavaan skandaaliin.

    1. Eipä olisi uskonut kuinka koville kierroksille hallitusta vastustava propakandakoneisto ajetaan, kun hallituksen ajama politiikka alkaa tuottamaan yhteiskunnalle myönteisiä vaikutuksia. Olin naivi, kun aikoinaan ajattelin, että kaikkia kansanosia tukeva politiikka saisi kiitosta viimeistään siinä vaiheessa, kun yhteiskunnalla alkaa mennä hyvin, ja esim. vähävaraiset perheet voivat lakata tuskailemasta toisen asteen koulutuksen kustannuksia mutta ei. Tuntuu siltä, että Ylen eiliset pääuutiset oli kotimaan uutisien osalta EK:n toimistolla kirjoitettuja. Sehän ei kertakaikkiaan käy, että Suomella menee hyvin, kun Kokoomus istuu vaihtoaitiossa. Mitään positiivista virettä ei saa päästää kansalaisten mieliin, hehän voivat saada päähänsä äänestää nykyisen hallituksen jatkokaudelle, ja se on estettävä, ja niihin talkoisiin on Ylianttilan johdolla värvätty Yle mukaan. Puolueetonta? Ei ole, vaan häpeällistä. Mutta oikeisto ei keinoja kaihda, sen jokainen Jenkkien touhuja seuraava on varmasti huomannut, ja ne keinot nyt tuotu myös Suomen politiikkaan.

      1. Luukas Pyykorpi
        11.9.2021, 17:00

        ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” Mutta saattaa laukata!

        1. Seppo Kinnunen
          13.9.2021, 09:36

          Mutta ei pitkälle. Orpon twiitti kuin varjonyrkkeilyä. Kokoomus voi vastustaa ja poistaa vaikka kaikki maastapoistumisverot koska sellaista veroa ei ole olemassa.

      2. Hyvä huomio Miika. Alkaako ylä-anttilan vaikutus pikku hiljaa näkyä. Noin viikon uutisten poistuttua ei kritiikin häivää enää. S-studion toimittajat vetävät talouskeskusteluja ilman mitään asiantuntemusta. Tällöin poliitikot latelevat tätä samaa virttä työllisyystoimista, velasta ja paikallisesta sopimisesta sekä veron alentamisen vaikutuksesta verojen kasvuun.

        1. Uskon, että sylttytehdas johtaa pikemminkin entisten aamulehtimiesten eli Jouko Jokisen ja Matti Apusen käsiin. Aamulehti on edustanut näennäisestä sitoutumattomuudestaan huolimatta yhä oikeistoa ja on kokoomuksen vankka sanansaattaja.

          Luulen nimittäin, että Ylä-Anttila on ottanut sen verran nokkiinsa Sanoma Oyj:n tekemästä EU-kantelusta, että varmaan ottaa hieman etäisyyttä näihin elinkeinoelämän medioihin. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/05/27/kantelu-kyseenalaistaa-suomalaisten-rakastaman-nykymuotoisen-yle-areenan Hän jos kuka tietää, miten siellä toimitaan. Ylä-Anttila ei varmaankaan kuitenkaan osannut arvata, kuinka järeillä tykeillä sieltä poliittisesti ammutaan. Mediamiesten silmät on niin kiukusta sokaistuneet, etteivät ymmärrä, että pikavoittoa saalistamalla eli nykyistä hallitusta hyvin arveluttavin keinoin pois kampeamalla he menettävät ajan oloon lukijoiden luottamuksen ja siirtyvät amerikkalaisen Fox-kanavan tavoin foliohattusetämedioiden joukkoon. Vaikka he nyt kuinka ovat langoittaneet tyhmimmän sätkynukkekuoron kommentteihin huutamaan heidän lauluaan, pidemmän päälle heillä on edessä myös vastuu lupauksistaan ja väitteistään. Vaikka foliohattusedät tietysti sitten tekevätkin kaikkensa kääntäkseen asian taas nurinniskoin.

        2. ”Kansa” ei ollenkaan tajua että kansan maksama toimitus harhaanjohtaa heitä surutta.

    2. Valitettavasti toista Marinin hallitusta ei tule.
      Media on koko hallituksen olemassa olon ajan rummuttanut päivästä toiseen otsikoita hallituksen epäonnistumisesta, työllisyystoimien puuttumisesta, sekavista päätöksistä ja riitelystä, ja tulee jatkamaan samalla linjalla loppuun asti.

      Samaan aikaan oppositio on saanut kritiikittä tuoda esiin väitteitään.
      Ja propaganda tehoaa. Vaaliuurnilla riittävän moni muistaa sen kuvan minkä media on antanut, ei sitä mikä on oikeasti tapahtunut, ja kas: meillä on kokoomuksen ja persujen hallitus.

      1. Ikävä kyllä, herra Timo näytät unohtavan sen, että vasemmistolehtiäkin on olemassa. Niilläkin riittää lukijoita, mistäköhän syystä?

        Oikeiston rypistely Marinin hallituksen toimista alkaa näkyä jo liian ilmiselvänä vallanhimona. Olen itse taipuvainen (liian naiivina?) ajattelemaan, että ihmisten järki ja kokemus vaikuttavat kyllä seuraavien eduskuntavaalien tulokseen.

        Pelko pois!

        1. Ikävä kyllä herra Esa, näytät unohtavan ettei puoluelehdillä ole merkitystä.
          Massat ratkaisevat. Ja massoja ohjaa kaupallinen media, sekä YLE.

      2. Tärkeintä on käydä äänestämässä ja sanoa muillekin, että käyvät.

      3. Muistatteko mitä valtamedia rummutti edellisten eduskuntavaalien edellä? Jopa hesarin politiikan toimittajat pohtivat hallituskokoonpanoja: jokaiseen vaihtoehtoon kuului kokoomus, jonka ympärille hallitus rakennetaan. Media häkeltyi, kun kokoomusta ei otetukaan Rinteen (myöhemmin Marinin) hallitukseen. Marinin hallitus on ollut ennätyksellisen suosittu kansalaisten keskuudessa, näin vakaata ja vahvaa hallituksen suosiota ei ole nauttinut yksikään maan hallitus koko 2000-luvulla. Oppositiokin tarvitaan, se tarvitaan demokratiassamme. Nyt kokoomus saa opetella oppositiopoliitikan aakkosia, koska he eivät ole olleet siinä roolissa pitkään aikaan. Opinnot ovat pahasti kesken, niitä on hyvä jatkaa.

        On hyvin todennäköistä, että kansalaisten enemmistö äänestää tälle kokoonpanolle jatkoa seuraavissa eduskuntavaaleissa.

      4. Vi sitä toivoa että kansa on viisastunut jonkin verran eikä kaikki niin tyhmiä ole että vaihtavat kokoomuksen linjoille äänestäessään. Persutkin ne aivoituksensa tarpeeksi julkeasti esittää että tietoa kyllä pitäisi olla.

  2. Kauppakamaripoliitikot ovat saaneet oppinsa jenkkilästä. Kokoomus on näiden ekonomistien käsissä. Kokoomusta äänestänyt tuttavani kertoi lopettaneensa aikaa sitten jättäneensä puolueen tukemisen, koska puolue on unohtanut kansan. Ei tule mieleeni yhtään uudistusta, jota kokoomus ei ole vastustanut. Kahdeksan tunnin työaika, vuosiloma, peruskoulu…

    1. Ollessani jo 1974 – 76 koulutuksen uudistamisen töissä Opetusministeriön virassa, tarkoitus oli uusia keskiaste, koska peruskoulu oli jo uudistettu. (Komiteamietintö 1977:13)
      Lähinnä kokoomuksen ja muun ns oikeiston edustajien mielestä olisi turhaa veroina kerätyn rahan syytämistä ammattiin koulutettavien opintoihin.
      Perusteluina oli sanontoja, kuten: ”Mitä joku hitsaaja englannilla tekisi? Ei Ne edes halua opiskella vieraita kieliä. Eikä valtion talous sitä kestäisi!” Ynnä muita samaan tyyliin sopiviä väitteitä.
      Toimikunnan tehtävänä oli Valtioneuvoston päätös, mm avata ammattillisen koulutuksen suorittaneen mahdollisuus korkeakouluihin ja yliopistoihin.
      Tuolloin osa toimikunnan jäsenistä kirjasi sen enemmistön hyväksymään lausumaan eriävän mielipiteen.
      Ikävää, ettei vieläkään, 42 vuotta myöhemmin päästä edes maamme tulevaisuuden kehittämisessä todellisiin ihmisiä kuunteleviin ratkaisuihin.
      Media on nyt valmennettu hyökkäämään heikompia kohtaan, toistuvalla mielipiteiden muokkaamisella. Nyt halutaan nähdä mm Kokoomuksen ja Perussuomalaisten taholta sen kepin avulla lannistaa koko yhteisesti sovitun neuvottelujen mahdollisuus. Kuten metsäteollisuus ym pitkään hokenut:Paikallisestio neuvotellen.. Paikallista sopimista ilman luottamusmiesjärjestelmää.
      Oltaisiinko ihmisiksi.

      1. Onneksi tuolloinkin oli oikoteitä. Hieman pitkiä, mutta kuitenkin. Ammatillisen väylän kautta (opistoaste ja yliopiston erivapaudet) pystyi, ilman opintotukea ja -lainoja opiskeluaan jatkamaan vaikka tohtoriksi asti ja jopa alaa vaihtaen.

Kommentointi suljettu.