Jos hyvä ei kelpaa

Eilen tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun eduskunta silloisten hallituspuolueiden äänin päätti leikata kansaneläkettä, takuueläkettä, lapsilisiä, kotihoidontukea, työttömyysturvaa, eläkeläisten asumistukea, vammaisetuuksia ja sairauspäivärahaa. Säästyneet rahat käytettiin suurituloisten veronkevennyksiin. Sen jälkeen hyväksyttiin muun muassa työttömyystukia lisää leikannut aktiivimalli ja julkisen sektorin lomarahoja leikannut kiky-sopimus.

Tämä näyttää unohtuneen monilta. Se näyttää unohtuneen myös keskustalta, joka jatkuvasta uhittelusta päätellen ei tunnu viihtyvän nykyisessä hallituksessa.

Nykyinen hallitus on korottanut kansaneläkettä, takuueläkettä, työttömyysturvaa, vanhempainpäivärahaa, sairauspäivärahaa ja kuntoutustukea. Ja kyllä, myös siitä vappusatasesta on annettu osa ja olisi annettu enemmänkin, mutta koronan aiheuttamat kulut keskeyttivät sen uudistuksen.

Koronastakin Suomi on selvinnyt paremmin kuin useimmat muut Euroopan maat. Yhteiskunta ei pysähtynyt, koska yrityksille annettiin runsaita tukia ja kuntia tuettiin koronapaketilla. Pelätyltä konkurssiaallolta vältyttiin ja talous nousee ennätysvauhtia.

Hallitus on muuttanut talouspolitiikan linjaa. Tämän hallituksen aikana ei ole tehty varakkaita suosivia veronkevennyksiä eikä sosiaaliturvasta ja koulutuksesta ole leikattu. Maksuton opetus laajennettiin koskemaan toista astetta ja ammattikoulutukseen annettiin lisää rahaa paikkaamaan edellisen hallituksen tekemiä leikkauksia. Opintoraha on sidottu indeksiin ja neljä vuotta kestänyt ihan kaikkien tukien indeksijäädytys on purettu.

Aktiivimalli ja kikyn lomarahaleikkaukset on purettu, yrittäjien työttömyysturvaa on parannettu ja työttömien palkkatukimäärärahoja on lisätty. Työllisyysaste on nyt korkeampi kuin ennen koronaa, eikä siihen ole tarvittu keppiä.

Tällä hallituskaudella on viimeinkin saatu päätettyä sote-uudistus, ja tammikuussa pidetään ensimmäiset aluevaalit. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on aloitettu, lakiin on saatu pysyvä hoitajamitoitus ja on laadittu uusi mielenterveysstrategia. Poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja oikeusavun määrärahoja on lisätty, epäonnistunutta taksiuudistusta on korjattu, teollisuuden sähköveroa on alennettu, vesihuollon yksityistäminen on kielletty ja sähkömarkkinalakia uudistettu niin, että sähkönsiirtomaksut alenevat.

Ja paljon muuta, mutta sitä ette ole saaneet lukea lehdistä. Jos olette, niin ne ovat olleet pikku-uutisia jossain lehden sisäsivulla. Etusivuilla on kerrottu hallituksen riitelystä, opposition esittämästä arvostelusta ja pääministerin muuhun kuin politiikkaan liittyvästä toiminnasta hänen ulkonäköään myöten.

Vastaavaa uutisointia on tulossa lisää, kun EK:n sateenvarjon alla toimiva Pro Markkinatalous-yhdistys aikoo kerätä oikeistopuolueille 1,5 miljoonaa euroa vaalirahoitusta. Sillä rahalla saa melkoisesti mainostilaa, ja kaupallinen media tulee muutenkin jatkamaan valitsemallaan linjalla ja unohtaa kertoa hallituksen saavutuksista. Sitäkin tehokkaammin pyritään näyttämään hallitus negatiivisessa valossa. Tähän asti se on onnistunut yllättävän hyvin, sillä vain iltapäivälehtien otsikot lukeva ja hetkessä elävä kansanosa on helposti manipuloitavissa. Sen näkee vaikkapa Marinin aamiaisen ja tekemällä tehdyn boomer-kohun aiheuttamista reaktioista. Puhumattakaan siitä, että opposition jatkuva jollotus velaksi elämisestä pääsee aina uutisiin, vaikka Suomi saa lainaa ennätyksellisellä miinuskorolla.

Jos keskusta kaipaa oikeistohallitusta, niin Annika Saarikko löytää varmasti nykyisestä hallituksesta ulos vievän oven. Ja jos lyhytmuistinen kansa kaipaa leikkauksia, niin niitähän se kyllä saa äänestämällä oikeistopuolueet takaisin valtaan. Siinä vaiheessa minä sanon vain, että jos hyvä ei kelpaa, niin nauttikaa sitten tilaamastanne huonosta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (96)
  1. Matti Sillanpää
    24.11.2021, 08:58

    Keskusta ilmeisesti kaipaa leikkausten tielle. Saarikko ( = Sipilä) kaipaa lisää verohelpotuksia suurituloisille, mutta muulle hallitukselle ei tunnu leikkauslinja sopivan. (RKPstä en tiedä, ovat asiasta kovin hissukseen.) Ei Saarisipilä keskustan kannatusta leikkauslinjalla saa nousuun. Maaseudun maatalousyrittäjäväestö kaipaa tukea mty-väestön ongelmiin, eikä niitä ongelmia ratkota suurituloisten veroja laskemalla tai vähäosaisten tukia ja toimeentuloa leikkaamalla. Mutta näitä ei Sipilä ole Saarikon korvaan ole suputtanut, ja mty-väen sanat eivät ole Annikan korviin kantaneet. Olisi hänenkin hyvä ymmärtää, että mty-väen keskuudessa EI ole niitä suurituloisia niin lukuisia, että heidän äänillään – ääni per henkilö – kannatusta nousuun saisi.

  2. Rönttä-Köllönen
    24.11.2021, 08:58

    Ja jos noita saavutuksia muistellaan, niin vastaus on “joojoo ehkä mutta se on kaikki velkarahalla kaivoon kannettua vettä, ei se siellä pysy, ennen pitkää rommaa taas ja sitten tulee iiiiso lasku meidän lapsillemme. Nyt pitää leikata ja säästää sitä päivää varten!”

    1. Tässä on vähä sama kuin köyhän miehen taloudessa, vanhempien pitää myös elää ja välillä juhliakkin, jokainen sukupolvi kuitenkin itse tekee ratkaisunsa, se ei tietenkään tarkoita että väkisin pitää rahat laittaa menemään. Ja uskompa että useimmat perilliset ovat samaa mieltä.
      P.s ja ainapa sitä jotain on jäänytkin , ainakin duunareilla, herrat saattaa hassata kaiken.

    2. Kaija Liikaoja
      24.11.2021, 11:01

      Kyllä on sullakin tyhmät ajatukset. Et taida ymmärtää asioita oikein, tai et halua. Saku on ihan oikeassa ja kirjoittaa asiat niin kuin ne on.
      Pieni jk. Mielestäsi edellinen hallitus ei siis ottanut velkaa ollenkaan, vai mitä. Kuinkahan hyvin talous makaisikaan, ellei olisi tullut coronaa. Mutta sehän ei esimerkiksi sinua mietitytä, vai mitä?

      1. Lukaisepa uudelleen ajatuksella. Ei kannata kommentoida ennen kuin ajattelee syvällisemmin mitä joku yrittää sanoa.

      2. Rönttä-Köllönen
        24.11.2021, 14:19

        “Kyllä on sullakin tyhmät ajatukset.” Joo, niin rouva Köllönenkin pääsee usein toteamaan. Tässä en nyt kuitenkaan tuonut omia ajatuksiani julki, vaan kanavoin nettimöyhälistön vakioheittoja hallituksen saavutuksiin. Kuvittelin johtolauseen ja lainausmerkkien riittävän sarkasmin merkiksi, mutta joistakin kanssaihmisistämme ei yksinkertaisesti voi tehdä sarkasmia kuulostamatta alkuperäislähteeltä.

        Ja kyllähän se talouden makaaminen mietityttää, sen verran että 30 vuotta järki- ja talouspuolueena pitämääni kokoomusta äänestettyäni olen Sakun sanoista, hallituksen toimista ja ennen kaikkea opposition sanoista ja toimista vetänyt ne johtopäätökset, että jatkossa – itse asiassa viime kuntavaaleista alkaen – ääneni menee reippaasti vasemmalle.

        1. Mikkko+Rintasaari
          27.11.2021, 01:21

          Hyvä kuulla. On niin masentavaa lukea kyynisiä väitteitä siitä ettei kukaan muka koskaan muuta mieltään.

    3. Leena Salmela
      24.11.2021, 11:05

      Rönttäköllinen, mikä ei olisi velkarahalla toteutettu? Nimeä yksikin valtio joka ei velkarahalla toimisi. Onko Suomella jemmassa kymmenen miljardia joilla aiotaan hankkia POMMIKONEITA. Eikö se lasku menee lastenlapsillemme? Menee ja paljon lisävelkaa koska ne värkit eivät kestä niin kauan, pitää taa uusia ja ottaa UUTTA VELKAA.

      1. Sinulle samat sanat. Ettekö osaa lukea? Alkuperäinen kommentoija kertoi mitä saa vastaukseksi, jos yrittää kertoa hallituksen saavutuksista. Juu eikä olla hankkimassa POMMIKONEITA.

        1. Ja tällä kommentilla herätit pienen toivon sydämessäni.

          Sillä näköjään pesunkestävä porvari voi muuttaa mieltään. Pidän kokoomusta äänestäviä siis porvareita ja mukaporvareina. Ja wannabe-miljonääreinä😁🤔😥

      2. äimänkäki
        24.11.2021, 18:12

        Leenalle komppia. Miksi ihmisten on niin helvetin vaikea ymmärtää, että kaikki liikkeellä oleva raha on velkaa. Olennaista on vain kenelle olemme velkaa. Kenellä on oikeus painaa rahaa, luoda sitä tyhjästä, ja periä siitä korkoa. Selkokielellä, kyse on rahan syntymekanismista. Tämä jätetään häveliäästi kertomatta “talouden oppikirjoissakin”. Siksi “ekonomistitkin” puhuvat enimmäkseen puutaheinää.

        1. Jaakko Jäntti
          24.11.2021, 23:01

          Aika kylmäävältä meno näyttää, kun Persut vievät Kokoomusta kuin pässiä narussa. Mykkäsestä on tullut täysi tyhjäpuntti ja Orpo hokee velkamantraa kuin autistinen Dustin Hoffman Sademiehessä. Perussuomalaisilla ei ole pussin pohjalla kuin maahanmuutto. Jos edellämainitut ja anti-ilmastopuolue Keskusta pääsevät uudelleen valtaan, Suomi alkaa olla menetetty mahdollisuus.

        2. Onneksi voimme aina kääntyä puoleesi näissä valtiontaloutta koskevissa asioissa. Ehkä Suomen Pankki tekee jo niin?

    4. Niinpä. Mutta raha, jota olemme käyttäneet, on aina ennenkin ollut velkaa; raha on velkaa. Se on loppujen lopuksi aina lainattu pankista. Tärkeämpää kuin tuo ainainen velasta puhuminen, on puhua siitä, mihin raha käytetään. Sen soisi edistävän ja hyödyntävän kansalaisten hyvinvointia ja kansakunnan edistystä.

      1. äimänkäki
        24.11.2021, 20:13

        Olet lukenut oikein talouden oppikirjat, tai kuunnellut “ekonomisteja”. Tärkeintä ei ole puhua mihin rahaa käytetään vaan missä se syntyy, luodaan, painetaan, ja kenellä on oikeus painaa rahaa tyhjästä ja periä siitä korkoa. Tätä on yritetty tuoda esiin jo pitkään, mutta ei ole kansaa sytyttänyt ajattelemaan.

      2. Itse miellän rahan “polttoaineena” jolla pyöritetään toimeliaisuutta eri muodoissaan. Kun rahaa luodaan lisää painetaan ikäänkuin kaasua ja kun sen luontia vähennetään ikäänkuin jarrutetaan. Jotta rahan arvo säilysi pyritään kuitenkin pitämään tuon rahan lisääntymineen uskottavana jne. Kun raha on luotu ihmiset kilvoittelevat sitä haltuunsa eri tavoin synnytäen oikeaa lisääarvoa tuotteiden ja palveluiden muodossa. Oleellista tosiaan on mihin tuo raha käytetään, annetaanko sen kasautua harvojen taskuun vai edistetäänkö sillä kaikkien kansalaisten hyvinvointia ja koko kansakunnan edistystä ja hyvinvointia. Nykyinen hallitus pyrkii ohjaamaan sitä rahaa ensisijaisesti kansalaisten hyvinvointiin ja edistykseen, Sipilän hallitus toimi päivastoin ja ohjasi sitä pois niiltä joilla sitä oli ennestäänkin vähän niille joilla sitä oli jo ennestäänkin yllin kyllin ja edisti vain heidän “hyvinvointiaan”.

        https://www.suomenpankki.fi/fi/opi-taloudesta/opi-taloudesta/mita-raha-on/
        https://www.ecb.europa.eu/ecb/educational/explainers/tell-me-more/html/what_is_money.fi.html

Kommentointi suljettu.