Tärkeysjärjestys

-Tästä ei tekemälläkään saa suurta laillisuusdraamaa.

Näin kuittasi emeritusprofessori Jukka Kekkonen Ylen aamussa eilisen päivän kohu-uutisen pääministeri Sanna Marinin käynnistä yökerhossa ilman valtioneuvoston puhelinta. Iltapäivälehdille se oli ehdottomasti tärkein uutinen, ja siitä revittiin uusia otsikoita koko päivä. Sisältöä niissä jutuissa ei ollut ollenkaan. Huonoimman uutisen palkinto menee Ilta-Sanomille, joka uutisoi Marinin ajattelemattomuuden närkästyttävän SDP:n kansanedustajia. Yksikään heistä ei sanonut närkästyneensä eikä vaatinut pääministerin eroa, mutta toimittajan mielestä “närkästys paistaa läpi”.

Tämä oli jo toinen kerta, kun iltapäivälehdet näkevät olematonta närkästystä ja sen puuttuessa närkästyvät itse demareiden puolesta. Ensimmäinen oli tietenkin boomer-kohu, josta me demariboomerit emme itse viitsineet pahastua, joten lehdet tekivät sen puolestamme. Näin ne ohjailevat yleistä mielipidettä, eivätkä somessa niiden määräämään tahtiin huutavat tajua olevansa vain muovailtavaa ja muokattavaa massaa, jota työnnetään haluttuun suuntaan.

Eilinen juttuni aiheutti somessa varsinaisen paskamyrskyn, vaikka olin oikeassa. Faktat tarkistanut Yle kertoi, että pääministeri on noudattanut ohjetta ja on ollut tavoitettavissa koko ajan. Ei pääministeri ole yhden puhelimen varassa, vaan häneen saadaan tarvittaessa yhteys eduskunnan puhelimella tai turvamiesten välityksellä. Lisäksi THL:n ohjeistuksen mukaan kaksi rokotetta saanut henkilö voi altistuttuaan jatkaa normaalia elämää. Niin tekevät kaikki muutkin yökerhoissa ja ravintoloissa kävijät, ja lisäksi Marinin toinenkin koronatesti oli negatiivinen.

Hukkaan meni hyvä mölinä, ja siinä sivussa unohdettiin uutisoida tärkeämmästä asiasta eli itsenäisyyspäivän vietosta. Itse olen jo useampana itsenäisyyspäivänä seurannut somesta mielenosoituskulkueita, ja niin tein eilenkin. Helsingin poliisin mukaan Suomi Herää -kulkueeseen osallistui noin 200 henkilöä, 612-soihtukulkueeseen noin 500 henkilöä ja Helsinki ilman natseja -kulkueeseen noin 1500 henkilöä. Poliisi otti kiinni 21 henkilöä, joista 19 otettiin kiinni, koska he olivat menossa häiritsemään Helsinki ilman natseja -mielenosoitusta.

Iltalehti uutisoi häveliäästi Suomi Herää – mielenosoituksen olevan “kansallismielisyyteen kytkeytyvä” ja lähetti kuvaa ja ääntä suorana. Jostain syystä median on vaikea sanoa, että tämä mielenosoitus oli natsien tai vähintään fasistien kulkue. Live-seurannan mukaan siinä nähtiin jopa kielletyn PVL:n tunnuksia, mutta sanaa “natsi” ei tohdita sanoa ääneen.

Se on erittäin kummallista juuri nyt, kun vasta viime perjantaina poliisi ilmoitti viiden terroristirikoksista epäillyn äärioikeistolaisen vangitsemisesta. Sen asian yllä lepää edelleen painostava mediahiljaisuus. Kun asia on näin tuore, niin ei luulisi olevan vaikeaa sanoa natseja natseiksi ja fasisteja fasisteiksi. On se kuitenkin, sillä ilmeisesti enteilemäni keskustelu kahdesta ääripäästä alkaa kohta. Iltalehti muistaa kertoa natseja vastustavan mielenosoituksen pysähtyneen sovitun vastaisesti Runeberginkadulle.

Siinähän se toinen ääripää on! Ettäs kehtaavat pysähtyä sovitun vastaisesti ja tukkia natseilta kulkuväylän. Jo on terroria!

Oikeastaan voisi uutisoida myös siitä, että äärioikeiston kulkueet kutistuvat vuosi vuodelta ja niitä vastustavat kasvavat samaa tahtia. Tämä on positiivinen asia, sillä äärioikeiston terroristiryhmän juuri paljastuttua ei tee mieli katsella saman aatteen kannattajien kulkuetta. Sinimustat värit ja fasistiset iskulauseet eivät sovi eduskuntatalon portaille Suomen itsenäisyyspäivänä. Aate näyttää kuitenkin olevan hiipumassa tai sitten äärioikeisto ei vain kestä pakkasta, kun koronapassin puuttuessa ei baariinkaan pääse lämmittelemään.

Mutta kuten sanottu, niin tästä ei saa uutisia. Paljon kiinnostavampaa on veivata varmaan vielä tämäkin päivä pääministerin toimintaa, josta kaikkien pitää ehdottomasti raivostua ja vaatia hänen eroaan.

***
Tätäkään juttua ei voi kommentoida. Minulla on täysi työ pitää tämän blogin Facebook-sivu siistinä, joten en viitsi lapioida sontaa monesta paikasta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)