Vappusatanen ja valmiuslaki

Muistanpa ajan, jolloin piti oikaista erilaisten valemedioiden tuottamia ”uutisia”. Nykyisin joutuu yhä useammin oikaisemaan toimittajien tv:ssä ja erityisesti sosiaalisessa mediassa kertomia asioita. Minusta on huolestuttavaa, että juuri sananvapauden airuet käyttävät omaa sananvapauttaan väärien tai puutteellisten tietojen levittämiseen.

Tämän aamun Jälkiviisaissa Kreeta Karvala otti taas vitsinä puheeksi vappusatasen, josta on tullut poliittisen valehtelun synonyymi. Totuus on kerrottu monta kertaa, mutta valhe elää omaa elämäänsä ja siitä on tullut monelle totuus.

Vappuna 2018 SDP:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan useamman vuoden ohjelmalla sadan euron nettokorotuksen pienimpiin eläkkeisiin. Tätä ruvettiin toteuttamaan vuoden 2020 alussa, jolloin kansaneläkkeen täyttä määrää nostettiin noin 34 eurolla kuukaudessa ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa. Siitä voitte lukea täältä. Lupausta siis ruvettiin toteuttamaan, mutta sitten tuli pandemia ja rahat tarvittiin muun muassa yritystukiin.

Tämän sanominen ei auta mitään, sillä aina joku mielestään nokkela kertoo poliittisen vitsin vappusatasesta.

Tämä tästä moneen kertaan oikaistusta ”vitsistä”, ja mennäänpä sitten tärkeämpään asiaan. Tänään tv-juontaja Ivan Puopolo oli lukenut monikymmensivuista hallituksen esitystä valmiuslain muuttamiseksi ja pöyristyi Twitterissä sen yhdestä ainoasta pykälästä. Lakiesityksen 122 b § mahdollistaa vähintään 30 henkilön yhteismajoittamiseen soveltuvan rakennuksen tai huoneiston luovuttamisen Maahanmuuttoviraston käyttöön siinä tapauksessa, että hybridioperaatio tuo maahamme paljon turvapaikanhakijoita.

Puopolo ei ilmeisesti tullut ajatelleeksi, että valmiuslakia käytetään vain poikkeusoloissa, ja jos poikkeusolot julistetaan, niin silloin mahdollistuu paljon muutakin. Se selviää lakiesitys tai edes sen pykälät kokonaan lukemalla. Huomaamatta jäi myös, että 122 b §:n toisessa momentissa säädetään täydestä korvauksesta.

Tämä pöyristyminen on täsmälleen samaa lajia, josta kerroin eilen. Ihan perussuomalaisten tapaan Puopolo nostaa esille yhden esityksen kohdan ja liioittelee sen vaikutuksia. Kukaan ei ole viemässä ihmisten asuntoja ja autoja antaakseen ne turvapaikanhakijoille, mutta kun ollaan hyvässä liioitteluvireessä, niin täydestä menee.

Eilinen eduskunnan kyselytunti oli juuri sitä mitä oletinkin sen olevan. Perussuomalaiset jankuttivat hallituksen varautumattomuudesta hybridioperaatioon niin paljon, että sisäministeri Krista Mikkosen piti toivoa, ettei ainakaan eduskunnasta suunnattaisi Venäjälle tällaista viestiä.

Tällä puheella yksityiskohdasta häivytetään se tosiasia, että Suomi ei voi noin vain rikkoa kansainvälisiä sopimuksia ja kieltäytyä vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia. Siihen tarvitaan ensin EU-komission kanta. Tämä ei haittaa perussuomalaisia eikä edes kokoomusta, vaan molemmat puolueet vaativat mahdollisuutta sulkea rajat turvapaikanhakijoilta niin identtisesti, että piti ihan tarkistaa kulloinkin puhuvan puoluekanta. Asian juridista puolta valotan tuossa eilisessä jutussani, joten lukekaa sieltä.

Julkiselle keskustelulle on tapahtunut jotain hyvin ikävää. Ennen varsinkin toimittajat pitivät kunnia-asianaan tarkistaa faktat, mutta nyt faktoilla ei näytä olevan mitään väliä silloin, kun toimittaja puhuu tv:ssä tai sosiaalisessa mediassa ikään kuin omana itsenään. Uskottavuus siinä saattaa kärsiä, mutta sananvapauttaan saa jokainen tietysti käyttää miten haluaa.

Se huono puoli tässä on, että kohta on vaikea tietää mikä on hybridivaikuttamista ja mikä normaalia poliittista keskustelua. Väärään tietoon perustuva vitsi ei ole hybridivaikuttamista, ja tuskinpa sitä on toimittajan lakiosaamisen puutekaan. Lainsäätäjien kuitenkin olettaisi tietävän millaista lakiesitystä he lukevat ja mitä he siitä sanovat.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (41)
  1. Meneehän tuollainen (esim PS Oulan twisertämänä) kuin häkä päähän – siis viisaammankaan huomaamatta:
    [lainaus]
    Ymmärränkö oikein?
    Jos venäläiset hyökkäävät Suomeen hakemaan turvapaikkaa, niin meidän oma hallituksemme saattaa pakottaa meidät antamaan heille kodin ilman taistelua?
    1939 ei sentään ollut tällainen porukka vallassa.

    Toki hyvin sanottu – kun ei mitään selvästi sano tai oikeammin vain kysyy, niinkuinpersu yleensäkin, jää tarkoituskin hieman epäselväksi. Olisiko sellaista hybridivaikuttamisen kokeilua.
    Sanoman logiikka, jos siinä logiikkaa edes on, ei minulle aukea.

    Hyökkäävät hakemaan turvapaikkaa?
    Hallitus saattaa pakottaa?
    Ilman taistelua?

    1. sakutimonen
      29.4.2022, 17:31

      Hän ei selvästikään ymmärtänyt oikein.

      1. Eduskunnan torstain kyselytunti oli nolostuttavaa katsottavaa. Populismi kukoisti kysymyksissä vailla pienintäkään vastuullisuutta oikeista tiedoista tai jopa maan turvallisuudesta. Tänään olin käymässä Helsingissä. Ajoimme taksilla eduskunnan ohi. Kuski totesi sen kohdalla: ”Tuossa on meidän valehtelijoiden klubi!” Hän oli katsonut myös kyselytunnin.

        1. Ovathan nuo kyselytunnit aivan jonninjoutavia ja antavat tietyn puolueen edustajista kuvan että korvien välissä ei ole mitään. Jankataan samaa kysymystä edustaja toisensa jälkeen vain hieman sanoja tai sanajärjestystä muuttaen jotta päästään esille mutta vastaus on aina sama. Saa kyllä ihmetellä kumpi edustajilla on suurempi, ÄO vai kengännumero???

  2. Kiitos Saku.
    Olisi paljon helpompi olla autuaan tietämätön näiden jälkiviisaiden kommenteista, koska tuo paskan puhuminen ja asioiden taskoitushakuinen vääristely pistää hiljaisen miehen naaman vakavaksi.
    Pistää välillä niin vi… kismittämään.
    Paras hallitus ikinä, pääministeripuolue jatkoon!

Kommentointi suljettu.