Kunhan näyttää hyvältä

Politiikassa on tärkeää saada asiat näyttämään oman puolueen kannalta hyvältä ja muiden puolueiden kannalta huonolta. Siksi omaa toimintaa ja omien esitysten erinomaisuutta pitää korostaa ja yrittää ottaa kunniaa muidenkin tekemisistä.

Perustuslakivaliokunta antoi eilen lausuntonsa rajavartiolain uudistamisesta, ja valiokunnan mukaan lain säätämiselle tavallisessa järjestyksessä ei ole estettä. Lakiehdotus mahdollistaa rajan kokonaan sulkemisen erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Toimenpiteiden on kuitenkin oltava välttämättömiä ja täyssulku pitää rajata ajallisesti vain täysin välttämättömään.

Tästä asiasta olen kirjoittanut monta kertaa ja viimeksi viikko sitten, sillä jo valmiuslakia uudistettaessa perussuomalaiset vaativat tätä mahdollisuutta. Sen lisäksi he vaativat mahdollisuutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen kokonaan. Rajavartiolakia koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettiin, että rajanylityspaikkoja voitaisiin sulkea siten, että turvapaikkahakemuksia otetaan vastaan vaikkapa vain yhdellä rajanylityspaikalla. Nyt perustuslakivaliokunta linjasi, että kaikki rajanylityspaikat voidaan kyllä sulkea, mutta turvapaikkahakemusten keskittäminen ei saa rajoittaa kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen.

Turvapaikkahakemuksia otetaan siis vastaan siinäkin tapauksessa, että raja suljetaan. En tiedä miten se tehdään, eikä sitä kertonut myöskään perustuslakivaliokunta. Oleellista on huomata, että perustuslakivaliokunta katsoi Suomen olevan velvollinen noudattamaan turvapaikanhakijoita koskevia kansainvälisiä velvoitteita. Niiden mukaan turvapaikkaa on voitava aina hakea.

Perussuomalaiset eivät saaneet lakiin mahdollisuutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottamista, mutta silti he juhlivat voittoaan ikään kuin olisivat saaneet tahtonsa läpi. Näin he hämäävät omia kannattajiaan.

Toinen perussuomalaisten yritys saada oma toimintansa näyttämään hyvältä liittyi heidän aloitteisiinsa koventaa raiskauksesta annettavia rangaistuksia ja kriminalisoida eläimiin sekaantuminen rikoslaissa. Aloitteet eivät menneet läpi, ja se muistetaan kertoa osoituksena hallituspuolueiden lepsusta linjasta.

Kertomatta jäi, että hallitus on jo antanut eduskunnalle esityksen seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksesta, ja sen käsittely alkaa syksyllä. Siinä yhteydessä sitten voidaan puhua myös kovemmista rangaistuksista, mutta paljon tärkeämpää on esitykseen sisältyvä suostumuksen puuttumisen merkitys raiskauksen tunnusmerkistössä. Sekin jäi kertomatta, että myös eläinten hyvinvointilaki tulee lähiaikoina eduskunnan käsiteltäväksi, ja siinä eläimiin sekaantuminan aiotaan kieltää.

Ei olisi ollut mitään järkeä tehdä nykyiseen lakiin pieniä muutoksia nyt, kun ne pienet muutokset sisältyvät tai voidaan sisällyttää tulossa oleviin suurempiin kokonaisuuksiin.

Populistit sanovat aina, että kyllä kansa tietää, mutta itse he tietävät, että kansa ei tiedä varsinkaan lainsäädännön yksityiskohdista. Siksi he voivat ottaa kunnian asioista, joita eivät ole saaneet aikaan ja moittia muita asioista, joita nämä ovat juuri tekemässä populistienkin haluamalla tavalla.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (28)
  1. Jalosen Pekka
    23.6.2022, 14:27

    Itse en olisi tiennyt tälläisistä asioista ollenkaan, ellen nyt olisi tätä blogia lukenut. Ei iltapäivälehdet tälläisiä otsikoi, en ainakaan huomannut.. Sofia Belorfin ja Stefan Thermanin riita kyllä otsikoitiin.

  2. Muiden saavutuksista kunnian näpistämistä on tehty varmaan kautta aikain työelämässä, politiikassa ja ylipäätään yhteisöissä ja tilanteissa, joista näin toimimalla on voinut saada itselleen ansiotonta arvonnousua.
    Olen itse lähes 40 vuotta työelämässä olleena joutunut todistamaan joidenkin”kunnian metsästäjien” varsin tökeröitäkin oman hännän nostoyrityksiä.
    Onneksi suurin osa niistä ei ole mennyt läpi ja näkisinkin, että aiemmin tälläiset henkilöt ja tapaukset olivat marginaalissa
    Populistipuolueiden ilmaantumisen jälkeen kunnian varastamisesta on tullut niiden ydintekemistä.
    Asioita systemaattisesti väännetään ja käännetään itselle edulliseen muotoon ja kun suurin osa äänestäjistä ja tukijoista on laiskoja ja lisäksi haluavat uskoa mitä heille kerrotaan, niin läpihän nämä jutut menee sellaisenaan.
    Tämä sama tauti on levinnyt poliittisessa kentässä jo laajalle, tulee nyt mieleen vaikkapa kokoomuksen paistattelu Suomen Nato hakemuksen takuumiehenä.
    Ikävänä piirteenä näen sen, että yhä suurempi osa ihmisistä tuntuu hyväksyvän vääristelyn ja suoranaisen valehtelun kun jokin asia esitetään itselle sopivassa valossa.
    Ilmeisesti enää ei lapsille kotona opeteta, että valehtelu on väärin.

    1. ”Ilmeisesti enää ei lapsille kotona opeteta, että valehtelu on väärin.”Kenties kodeissa tehdään vain tutkimukseen perustuvia opetustoimenpiteitä ja on sisäistetty yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen uusimmat näkemykset siitä, että kaikilla voi olla oma totuutensa.

      1. Jutuista päätellen ilmeisesti ainakin perussuomalaisille opetetaan kotona heidän omaa totuutta ja ettei valehtelu ole väärin. Jo vuosia sittenhän heidän oppinsa kuului ihan puoluesihteerin suusta ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.” Kannattaa kuitenkin muistaa että yleisesti opetetaan kaikille että valehtelu on väärin ja että patologinen valehtelu johon liittyy sairaalloista valehtelua ja halu keksiä sepitettyjä tarinoita määritellään jopa sairaudeksi.
        Muille opetetaan totuutta merkityksessä mikä on totta, vastaa todellisuutta, tosiasiaa, mikä ei tarkoita samaa kuin oma totuus jolle sillekin kyllä löytyy määritelmänsä. Valitettavasti vaan jotkut luulevat oman totuutensa tarkoittavan että se on sama kuin todellisuus tai tosiasia.

        Hyvää juhannusta!

    2. ” Ilmeisesti enää ei lapsille kotona opeteta, että valehtelu on väärin.”

      En haluaisi syyllistää kokonaista sukupolvea, mutta 15-16-vuotiaiden tekemistä rikoksista syntyy kuva, ettei lapsia edes kasvateta enää kotona. Ilmeisesti vanhemmat haluavat ulkoistaa kasvatuksen koululaitokselle, jolloin lapsen kehitystä ohjaa käytännössä kaveripiiri ja some.

      Pyydän anteeksi aiheen ulkopuolelle lipsumista ja toivotan Hyvää Juhannusta kaikille!

      1. Olen kotoisin Helsinkiläisestä lähiöstä jossa noin 50% 13-16 vuotiaista oli rikollisia. Tämä oli 80-90-lukujen vaihteessa, kauan ennen somea. Nyt some-aikana tuo luku on ehkä 5-10% ja sekin varmasti yläkanttiin arvioitu.

        Pahoittelun aiheesta lipsumisesta, mutta Lähiö-kasvattina sieppaa aina, kun joku valehtelee että tänäpäivänä olisi enemmän nuorisorikollisuuta kuin ennen. Ei ole, vaan täysin päinvastoin. Siihen aikaan oltiin ”avainkaula-lapsia” ja kasvatuksen hoiti lähinnä kaveripiiri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *