Tähän on tultu

-Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu!

Tämä takavuosina ministerinä toimineen Tapani Töllin tokaisu tulee hakematta mieleen, kun kuuntelee poliitikkojen puheita hoivakriisin esiin nostamasta hoitajamitoituksesta. Sehän kirjattiin lakiin kaksi vuotta sitten, ja sen mukaisesti tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon yksiköiden sitova henkilöstö­mitoitus on kiristynyt asteittain. Vuoden 2020 lokakuun alusta mitoitus oli 0,5 työntekijää asiakasta kohti. Tämän vuoden alusta alkaen mitoitus on ollut 0,6 työntekijää asiakasta kohti. Ensi vuoden huhtikuusta mitoituksen pitäisi olla 0,7.

Hoitajia ei kuitenkaan ole riittävästi, ja nyt esimerkiksi hoivajätti Mehiläisellä on tyhjänä noin 3 000 hoivapaikkaa. Poliitikot vähän joka suunnalta ovat väläytelleet hoitajamitoituksen keventämistä, mutta en ole huomannut kenenkään kertovan miten tähän tilanteeseen on tultu. On paljon helpompaa sanoa, että se on tämän hallituksen vika.

Muistellaanpa taas menneitä.

Vuonna 2012 hoitajamitoituksesta väännettiin kovasti, ja erityisesti silloin hallituksessa ollut SDP halusi mitoituksen kirjattavaksi lakiin. Hallituskumppani kokoomus sitä kuitenkin vastusti, ja niinpä päädyttiin kompromissiin. Annettiin vain hoitosuositus 0,5, mutta samalla sovittiin, että jos yksikin hoitolaitos jättää suositusta noudattamatta, niin vuonna 2015 mitoitus kirjataan lakiin.

Suositusta ei noudatettu, mutta silti sitä ei kirjattu lakiin. Ja kyse oli siis samasta mitoituksesta, joka lopulta kaksi vuotta sitten kirjattiin lakiin miniminä myös siirtymäkauden ajaksi. Siirtymäkauden jälkeen mitoitus on kaikkialla 0,7. Korjattiin asia, joka olisi pitänyt korjata jo viimeistään vuonna 2015.

Pahempaa oli tulossa. Syksyllä 2016 Sipilän hallitus päätti säilyttää hoitajamitoituksen suosituksen 0,5, mutta samalla se päätti ruveta laskemaan hoitohenkilökuntaan kuuluvat ”joustavammin perustein”. Hoitohenkilökuntaan kuuluviksi ruvettiin laskemaan sellaisetkin, jotka eivät varsinaisesti osallistu hoitotyöhön. Mukaan voitiin laskea keittiöhenkilökuntaa, välinehuoltajia ja vaikkapa talonmies Pikkarainen, kuten Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super totesi. Edes se ei varsinkaan yksityisille hoitolaitoksille riittänyt, vaan hoitajiksi laskettiin joissain tapauksissa myös Jaska Jokunen ja Iines Ankka. Sen lisäksi oikeille hoitajille siirrettiin avustavia tehtäviä pyykinpesusta ja tiskaamisesta alkaen.

Näin siis päätettiin vuonna 2016. Seuraukset nähtiin, kun hoitolaitosten katastrofi hierottiin kansakunnan tajuntaan alkuvuonna 2019. Juuri sen seurauksena hoitajamitoitus kirjattiin lakiin, ja nyt monet näyttävät haluavan paluuta entiseen. Aikaa laittaa mitoitus kuntoon olisi ollut kaksi vuotta ja sitä on vieläkin, mutta nyt halutaan lähteä peruuttamaan.

Peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) ei halua palata entiseen. Se olisi valtava taka-askel ja tarkoittaisi sen toteamista, ettei vanhuksia pidäkään hoitaa, hän sanoi Helsingin Sanomille. Siitä häntä varmasti tullaan moittimaan, mutta hän on oikeassa. Kukaan ei oikeasti halunne uutta hoivakriisiä. Sellainen saadaan, jos vielä jäljellä olevat hoitajat karkotetaan alalta teettämällä heillä liikaa työtä. Nyt puhutaan vain vanhuspalveluista, mutta hoitajapula on samanlainen myös perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon puolella.

Kuten viime maanantaina kerroin, niin nykytilanne on pitkän kehityksen tulos. Terveydenhoitoalaa on heikennetty jo ainakin 20 vuotta, ja suurin syy siihen on lyhytnäköinen talousajattelu. Sen mukaan on pitänyt säästää ja leikata kustannusten kasvua, vaikka hoidon tarve lisääntyy jatkuvasti. Jo tämän nyt kirjoittamani lyhyen historiakatsauksen mukaan kriisin kehittyminen kesti yli kymmenen vuotta, mutta nyt hallituksen pitäisi korjata tilanne hetkessä keventämällä hoitajamitoitusta. Se on vähän sama asia kuin avomurtuman hoitaminen laastarilla.

Nyt olisi aika kaikkien myöntää, että asia korjaantuu vain rahalla. Palkkaratkaisu on saatava aikaan, ja vaikka hallitus ei ole sopimusosapuoli eikä siis voi luvata tiettyä summaa rahaa, niin se löytää varmasti palkkarahat sitten, kun sopuun on päästy. Ensi vuoden alustahan valtio vastaa soten kustannuksista, joten sillä on pakko olla rahaa sopimusten mukaisiin palkkoihin.

Koulutusta pitää ehdottomasti lisätä, jotta henkilöstövaje saadaan tulevaisuudessa täytettyä. Koulutus vie aikansa, mutta eipä kriisikään syntynyt hetkessä, vaikka siitä nykyistä hallitusta moititaankin.