Totuus myöhäjunassa

Kuten eilen kerroin, niin median edustajat kiittelivät itseään onnistuneesta pääministerin bileuutisoinnista. Tänään tämä omakehu suorastaan naurattaisi, jos kyseessä ei olisi niin vakava oire itsekritiikin puutteesta. Kaikki suurimmat mediat lähtivät kohuun mukaan piittaamatta lainsäädännöstä ja tarkistamatta faktoja, ja nyt asiaa selitellään taas sillä yhteiskunnallisella painoarvolla, jota ihmettelin jo viime torstaina.

Sanotaan vielä kerran, että media ei ole lain yläpuolella. Iltalehti julkaisi videon tietämättä siinä vaiheessa mitään sen kuvaajasta, kuvausajankohdasta tai kuvauspaikasta. Videolla esiintyy pääministerin lisäksi myös muita, ja jos julkaisukynnys onkin pääministerin kohdalla alempi, niin muiden kohdalla ei ole. Videota pyöritettiin päiväkausia, ja vielä lauantai-iltana se pyöri Ylen uutisissa taustalla, kun kerrottiin valtiovarainministeri Annika Saarikon haastattelusta saman päivän Ykkösaamussa.

Koko aikana media ei ole ottanut kantaa tähän laillisuuskysymykseen. Video ei ollut tarkoitettu julkisuuteen eikä kuvaajalta tiettävästi oltu kysytty lupaa sen julkaisemiseen. Kuvaaja voisi vaatia jälkikäteen muhkeita tekijänoikeuskorvauksia. Muutenkin minua kiinnostaisi tietää tämän juridiikan venyttämisen periaatteet. Jos pääministeristä yksityiskodissa kuvattua videota voi levittää kysymättä keneltäkään lupaa, niin missä kulkee raja?

Voiko vaikka kunnanvaltuutetun videota levittää samalla tavalla? Vai pitääkö olla kunnanhallituksen jäsen tai puheenjohtaja? Vai kulkeeko raja kansanedustajan kohdalla? Vai ministerin? Missä vaiheessa yhteiskunnallinen painoarvo ylittää lain?

Vastaus on, että ei missään. Oikeusvaltiossa kukaan ei ole lain yläpuolella.

Päätoimittajat sanoivat eilen, että puheet huume-epäilyistä nousivat otsikoihin vasta niiden levittyä somessa ja Riikka Purran vaadittua huumetestiä. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä Purra vain vastasi toimittajan esittämään kysymykseen.

Niitä otsikoita kyllä riitti ilman Purran ehdotustakin.

Kaiken kruunasivat väitteet pääministerin sijaisen puuttumisesta. Väitteet lähtivät liikkeelle tietenkin somesta, ja kaikki mediat ryntäsivät toistamaan niitä tarkistamatta faktoja. Siitä tehtiin valtava määrä juttuja ja sitä tentattiin pääministeriltä perjantain kyselytilaisuudessa. Toimittajilla näytti olevan sellainen käsitys, että pääministeri oli päivystysvuorossa tai ainakin ilta ja yö olivat hänen työaikaansa.

Pääministeri ei päivystä. Virkaa hoidetaan 24/7, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö välissä voisi olla vapaalla. Koko virkakautta ei olla lomat pois lukien työajalla, vaan pääministerin ja valtioneuvoston jäsenten pitää olla tavoitettavissa. Pääministeri ei johda pelastustoimen, armeijan, rajavartioston tai minkään muunkaan viranomaisen operatiivista toimintaa. Lisäksi pääministerillä on ihan aina sijainen, mutta yksikään toimittaja ei osannut etsiä tätä listaa valtioneuvoston kanslian nettisivuilta. Minä kerroin siitä jo lauantaina.

Vasta nyt listan olemassaolo on selvinnyt toimittajille. Uusi Suomi kertoo tämän uuden ja ihmeellisen asian maksumuurin takana olevassa uutisessaan. Maksumuuri ei haittaa, koska asia kerrotaan jo otsikossa.

Tällainen asia pitäisi olla jokaisen toimittajan tiedossa, mutta eipäs vain ole.

Mediat voivat antaa itselleen hyvän arvosanan ja monet uskovat, sillä ensimmäinen tieto jää aina elämään, vaikka se olisi vääräkin. Tässä kohussa niitä vääriä tietoja annettiin ihan liikaa.

***
Kommentointi vain etu- ja sukunimellä, joiden on täsmättävä ymmärrettävästi sähköpostiosoitteeseen. Tästä en tee yhtään poikkeusta enkä myöskään kirjoita sitä nimeänne nimimerkin paikalle. Kirjoittakaa se itse kommenttikentän ensimmäiseen lokeroon.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (71)
  1. Juha Marjanen
    23.8.2022, 12:36

    Miksi helkkarissa kaikki olennaiset faktat täytyy aina käydä lukemassa Sakun blogista? Eikö todellakaan enää ole yhtään luotettavaa aviisia tai muuta tiedotusvälinettä, joka suorittaa faktantarkistusta? Tätä blogia seurataan varmasti laajalti myös mediassa, eikö sieltä uskalla yksikään päätoimittaja tulla tänne kiistämään Sakun esittämiä faktoja?

  2. Pekka Rintamäki (rintsu)
    23.8.2022, 12:36

    On tapana sanoa, että lehdet painetaan, joten kaikella lehteen painetulla on kirjaimellisesti painoarvoa jos se myy lehteä.
    Muuta arvoa sillä ei välttämättä olekaan.

    Uudelle Suomelle ratkesi NYT, että pääministerillä oli ja on sijainen.
    Se lakkautettu Uusi Suomi olisi tiennyt tämän jo perustamisvuonnaan 1919, tämä nykyinen on ollut tietämättä asiasta jo 15 vuotta joten puheet median laadun huonontumisesta eivät ole tuulesta temmattuja.

    1. Oivallinen havainto:) Tämäkin valeuutinen jäi mediaan pyörimään Yleä ja Hesaria myöten. Suomalainen journalismi lähestyy vinhaa vauhtia filippiiniläistä tasoa.

Kommentointi suljettu.