Tärkeintä on kohu

Juorulehti Seiska nousi taas eilen Suomen tärkeimmäksi uutismediaksi, kun se kertoi pääministeri Sanna Marinin peruneen lennon Norjaan heti Flow-festivaalien jälkeen. Syyksi lehti antaa ymmärtää krapulan, vaikka ei sitä suoraan sanokaan. Edellisen kerran Seiska oli tärkein poliittinen uutisoija viime joulukuussa, kun se uutisoi pääministerin käyneen ravintolassa. Faktat olivat pielessä silloin, ja niin ne olivat nytkin. Tällä kertaa Seiska korjaili alkuperäistä uutistaan niin paljon, että siltä katosi pohja kokonaan.

Kerrataan vielä faktat.

Alkuperäisessä jutussaan Seiska väitti Marinin jättäneen käyttämättä lentolipun Flow-festivaalien jälkeisenä aamuna klo 7.25 lennolla Osloon, jolloin koneeseen olisi tehty myös pääministerin turvallisuuden edellyttämä turvatarkastus. Syyksi annettiin ymmärtää bileputken kostautuminen. Marin matkusti Osloon puolustusvoimien koneella maanantaiaamuna. Tosiasiassa alkuperäinen lento oli tilattu viisi päivää aiemmin ja lentolippu oli peruutuskelpoinen. Turvatarkastusta ei ollut, koska pääministeri ei ollut tulossakaan lennolle. Alkujaan aiottu ja peruutettu lento ei ollut sunnuntaiaamuna, vaan illalla klo 19.45. Aikataulun muutos johtui pääministerin ohjelman tarkentumisesta, ja hänellä oli ohjelmaa Oslossa vasta maanantaina.

Faktat pilasivat hyvän uutisen, mutta näin saatiin herätettyä epäilys pääministerin kunnosta. Lisää uutisoitavaa saatiin, kun Marinin esikunta ilmoitti harkitsevansa kantelun tekemistä Julkisen sanan neuvostolle Seiskan läpikotaisin virheellisestä uutisesta. Näin päästiin ihmettelemään “kantelu-uhoa”. Jos se kantelu tehdään, niin sitten varmaankin päästään väittämään, että pääministeri haluaa tukkia vapaiden medioiden suut.

Olisihan pääministerin tekemä kantelu harvinainen tapaus, enkä oikein usko sitä tulevan. Seiska on jo munannut itsensä tuulesta temmatulla uutisella ja ryvettänyt itsensä entistä pahemmin korjaamalla verkkojuttuaan niin paljon, että sillä ei ole enää mitään yhteistä alkuperäisen jutun kanssa. Printtilehti onkin sitten eri asia, sillä siellä alkuperäinen juttu jää näkyviin.

Marinin ympärillä pyörivissä kohu-uutisissa toistuu sama kaava. Tärkeintä on tehdä uutinen nopeasti, ja ensimmäisenä ehtivä palkitaan lukijamäärillä. Muilla on kiire tehdä juttu viitaten ensimmäisen uutisoijan juttuun, jolloin faktojen tarkistamisen unohtamisesta voidaan syyttää ensimmäistä uutisoijaa. Se ei kuitenkaan vapauta vastuusta, sillä jokaisen median on tarkistettava oman juttunsa faktat.

Mutta näin se homma etenee. Keltainen lehdistö toimii symbioosissa toistensa kanssa herättäen epäilyjä pääministerin henkilöstä. Somesta sitten näkee sen toimivan, sillä jokaisen jutun alla on valtava määrä kommentteja, joista asianomistaja voisi tehdä rikosilmoituksen.

Näillä höpöuutisilla ei ole mitään tekemistä politiikan asioiden kanssa, mutta niin asia kuitenkin koetaan. Juorulehtien lukijat ovat kiinnostuneita vain juoruista, ja juuri juoruilla sen henkistä maaperää muokataan vaaleja varten. Siinä onkin työsarkaa, sillä Lännen Median teettämän tutkimuksen mukaan Marinin hallituksen suosio on huippuluokkaa. Tutkimukseen vastanneista suomalaisista 68 prosenttia on vähintään melko tyytyväisiä hallitukseen. Vastaavana ajankohtana ennen vaaleja Sipilän hallituksen suosio oli vain 38 prosenttia.

Oikeassa politiikassa olisi paljonkin uutisoitavaa, sillä hallitus joutuu lähiaikoina vastaamaan kahteen välikysymykseen. Perussuomalaiset tekevät välikysymyksen energiapolitiikasta ja kokoomus, perussuomalaiset ja kristilliset hoitajapulasta. Yhtä hyvin ne voisivat tehdä välikysymyksen itselleen, sillä perussuomalaisina eduskuntaan valitut siniset olivat vuonna 2017 Sipilän hallituksessa siunaamassa Uniperin oston Fortumille. Samassa hallituksessa kokoomus ja perussuomalaiset jarruttivat hoitajamitoitusta, leikkasivat ammatillisesta koulutuksesta ja ajoivat hoitajia pois alalta lomarahojen kiky-leikkauksella.

Nyt ne kysyvät Marinin hallitukselta, miksi se ei ole siivonnut niiden aiheuttamaa sotkua.

Tällaiset asiat eivät juorulehtien lukijoita kiinnosta. Tärkeämpää on saada lukea jostain kohusta, jotta pääsee huutamaan naama punaisena nettiin pääministerin ja koko hallituksen kelvottomuutta. Se on tämän kansanosan käsitys poliittisesta keskustelusta.

***
Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin. Sen yrittäminen kertoo, että ette ole lukeneet juttua loppuun.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (65)
  1. Marko Randell
    10.9.2022, 09:41

    Hyvä kirjoitus siitä mitä on ollut menossa viime aikoina. Itse olen yrittänyt vääntää rautalangasta suurimmille öyhöttäjille tuosta lennon peruutuksesta niin Facebookissa kuin twitterissä ja vastaukseksi saan ”koska tiesi olevansa krapulassa” . Itse luotan Sannaan koska on saanut niin paljon hyvää aikaan meille pienituloisille.

    1. Juha Marjanen
      10.9.2022, 10:45

      Onneksi suomalaiset toimittajat eivät itse ole koskaan krapulassa vaan hoitavat työnsä iloisesti ja energisesti😂. Totta puhuen Seiskan toimitus on sekoillut viime aikoina enemmänkin (Sanna Marin/Al Pacino huumekuva).
      Nyt somessa leviää juttu Tytti Tuppuraisen esiintymisestä “Haluatko miljonääriksi”-ohjelmassa vuosien takaa, jossa hän ei kuulemma tiennyt onko Viro pohjoismaa. Kilpailija ei tietenkään ollut tuntemamme ministeri Tytti Tuppurainen, vaan aivan joku muu. Jäänkin nyt odottamaan Seiskan ym. journalismin kukkasten syväluotaavia analyysejä olisiko tuo kilpailija sittenkin ollut naamioitunut Tuppurainen.

      1. Kimmo Paaso
        10.9.2022, 19:21

        Ha ha🤣 Minä rakastan huumoria, ja jokainen joka sitä viljelee saa täydet pinnat. Jos siis huumori on hyvää😜

        1. Juha Marjanen
          10.9.2022, 22:44

          Ehkä me Kimmo joku päivä löydämme toisemme, vaikka en ole innostunut tuohon ajatukseen että suomalaiset on niin vitun tyhmiä paitsi sinä ja Saku.

          1. Kimmo Paaso
            11.9.2022, 06:17

            No, minä tietysti yleistän. Ja olenhan jopa hieman pehmentänyt arviotani joitain kertoja 😇

            Mutta yleistäen, suomalaiset ovat melko tyhmiä. Kuvittelevat olevansa parempia kuin muut, vaikka perässä tallustellaan useimmissa asioissa, apinoidaan muita, ja ihaillaan jenkkejä, jotka suomalaisten ohella ovat siellä kärkipäässä mitä tulee tyhmyyteen.

            Ilman noita haukuttuja venäläisiä ja kadehdittuja ruotsalaisia me suurella todennäköisyydellä oltaisiin pari sataa vuotta kehityksestä jäljessä, meillä ei olisi kulttuuria, eik ä meillä olisi omaa kieltäkään, koska sehän on koottu ruotsista ja venäjästä, seassa jokunen oma mongerrus.

            Peruskoulu on apinoitu lännestä, samoin puolustusvoimien koulutukset, varsinkin ne eliittijoukkojen kuten laskuvarjohääjärien ja rannikkojääkärien. Rakennustaito ja arkkitehtuuri ovat muista maista tänne tuotu.

            Me kopioimme ja apinoimme, mutta niin vain suuri(n) osa pitää meitä maailman ykköskansana. Useimmat väittävät vakavissaan Suomea maailman kauneimmaksi maaksi, vaikka jokaisesta rajanaapureita löytyy korkeampia tuntureita, isompia jokia, syvempiä järviä, suurempia metsiä, monipuolisempi fauna, isompia puita, jne. Kun tällaista väittää, ei kyse ole enää makuasioista, vaan silkasta tyhmyydestä.

            Kun olet eri mieltä tästä tyhmyydestä, todistat myös oikeaksi minun pitkään esittämän väitteen. Tai sanotaanko faktan.

            Sen että suomalainen ei koskaan mitään myönnä.

            Mutta ihan lohdutukseksi, niin “yleistäen” tarkoittaa sitä, että seassa on muitakin, toisenlaisia. Joten tyhmien suomalaisten sekaan mahtuu myös järkeviä.

            Sinun kommenteista päätellen sinä taidat olla yksi niistä.

            PS. Kerronpa mikä minusta on erittäin huvittavaa.
            Kun meiltä kysytään, mikä on suomalaisuuden tärkein tunnusmerkki ja piirre, on suomen kieli otettu ykköseksi.
            Huvittavaa se on siksi, että täällä on jo pelkästään niiden 30 vuoden aikana, jotka asuin muualla,muutettu kieltä, otettu puhekieleen enemmän ja enemmän sanoja ruotsista ja englannista, ja unohdettu että koko hemmetin suomen kieli on keksimällä keksitty, lainasanoista tehty.
            Maamme laulu, tuo ylpeyden aihe nr. 2, se taas on saksalaisen säveltämä, ja alkuperäinen sanoitus on ruotsiksi.

            Kun näitä asioita pidetään suomalaisuyden tärkeimpinä piirteinä, niin eihön se kerro muusta kuin tyhmyydestä

            Tai oudosta huumorintajusta😜🤣

            1. Juha Keränen
              11.9.2022, 21:18

              Vai suomen kieli on keksimällä keksitty.
              Onko esimerkkiä kielestä, joka ei sellainen ole?

              1. Veli Hytönen
                12.9.2022, 13:18

                Eiköhän Raamatusta vois päätellä, että vanhempi heprean kieli on itsensä Jahven tekele. Se kun kirjoitteli ne laintaulut ihan itse. No niin siis kieli oli varmaan keksitty, mutta Jahve sen keksi.
                Sitten porukat alko pullistelee ja rakentaan Paapelin tornia ja Jahve keksi antaa porukoille erilaisia kieliä eikä tornien rakennuksesta tullut mitään, kun ei ymmärretty toisia.
                Mutta sitten Google teki kääntäjän. .. Saapas nyt sitten kattoo, mitä seuraa.

                1. Juha Keränen
                  13.9.2022, 07:01

                  Tuotahan minä en kysynyt.
                  Sitäpaitsi kieliä ja uskontoja oli olemassa ennen Jahven keksimistä.
                  Luultavasti kieliä, uskontoja ja jumalia oli jo ehditty unohtaakin ennen sitä.

  2. Esa Paavola
    10.9.2022, 09:46

    Sakun blogissaan mainitsema Marinin hallituksen ennätyskorkea arvosana on vahva osoitus siitä, että oppositio ja roskalehdistö itse asiassa pelaavat omaan maaliinsa kehittelemällä tikusta asioita, jotka jälkitarkastelussa vielä osoittautuvat ankoiksi.
    Pakko on todeta, että Lännen Median teettämän kyselyn tulos on uutisoinnissa tietoisesti pimitetty luottaen siihen, että kansalaisilta se jää huomaamatta. Vielä kerran: 68 % vastanneista vähintään melko tyytyväisiä ja erittäin tyytyväisten määrä noussut 9:stä 15:een prosenttiin. Hauskaa on sekin, että kysely tehtiin Marinin bilejuttujen jälkeen.
    Siispä lisää näitä juttuja ja hyvä tulee

    1. Eeva Koiranen
      10.9.2022, 11:36

      Hesari näyttää petraavan. Tuossa eilisessä Hesarissa, Lännen Median juttua käsiteltiin jo ihan hesarimäisesti!

      1. Kimmo Paaso
        10.9.2022, 21:01

        Uutisen kommentoijat tuntuivat olevan sitä mieltä, että tutkimuksella voi pyyhkiä persettään. Samoin niistä kommenteista, joita ehdin ja välitön lukea, suurin osa oli sitä mieltä että hallitukseen tyytyväiset ovat aivopestyjä idiootteja.

        Muutama kommentti sai minut kyllä miettimään, olisiko ne idiootit joitain muita. Eräskin nero totesi, että leikkauksia työttömyysturvaan ja toimeentulotukeen ei tarvitse tehdä, koska työllisyys nousee kohisten. Ihan 100 000-120 000 uutta työpaikkaa syntyy.

        Syntyy miten?

        Jotenkin tuli tunne, että kommentoija tarkoitti leikkausten lisäävän työllisyyttä, ja kun työllisyys lisääntyy, ei leikkauksia tarvitse tehdä.

        Hmm….

        Näinköhän se ikiliikkuja keksittiin?

        Tai jotain muuta ihmeellistä.

        En alkanut kyselemään tarkemmin, koska epäilen että vastaus olisi ollut jotain tyyliin ” helvetin vihervassari, et tajua mitään!”

        No, oikeassa olisi tyyppi ollut. En minä kyllä tajuakaan tuollaista logiikkaa. Tai logiikan puutetta.

        Eli leikataan jotta saadaan työttömyys kasvuun, niin ei tarvitse leikata.

        Onhan tuo ihan mahtava idea. Eikö samaa voisi soveltaa velanottoon? Otetaan velkaa ja elvytetään, saadaan talous kuntoon, ja velkaa ei tarvitsekaan ottaa?

        Vai miten se nyt oikein menikään 🤔😂🤣

    2. Esa Paavola
      10.9.2022, 18:47

      No nyt YLE näyttää vetäneen takaisin sen pienenkin maininnan LM:n kyselyn tuloksista. Tällä hetkellä, kun Sanna Marinin ympärillä ei pyöri uusia skandaaleja, tärkeimpiin uutisiin kuuluvat Ukrainan sotauutisten ohella Britannian monarkian vallanvaihto ja tietysti Ruotsin vaalit. Ruotsin vaalit kiinnostavat Suomen mediaa, koska siellä Ruotsin Persut, siis Ruotsidemokraatit, näyttävät nousevan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.
      Kotimaan tapahtumista merkittävimpiä näyttäisivät nyt olevan naaraskarhun pako Suurpetokeskuksesta ja lihaksikkaan naisen ylipainokompleksi. Ilta-etuliitteisillä lehdillä tämä on raskasta aikaa ja sen tähtitoimittajat, kuten Timo Haapalainen, joutuvat pinnistämään mielikuvituksensa äärimmilleen löytääkseen jotain lukijaa kiinnostavaa matskua normaalien julkkisuutisten ja BB-katsausten ohella. Sanna Marinin nimi kuitenkin vilkkuu lähes uutisessa kuin uutisessa. Niin suosittu persoona hän on.

Kommentointi suljettu.