Samuli Isola: Kumouksia kassissa

Otatko kestokassin vai kierrätyspussin? Kaupan kassalla on käynnissä hiljainen vallankumous, jossa tuontiöljystä valmistettua hajoamatonta muovikassia työnnetään syrjään ekokassien tieltä.

Samuli Isola

Samuli Isola

Uusin askel otettiin maanantaina, kun ympäristöministeriö ja Kaupan liitto solmivat Green deal -sopimuksen EU-pakkausjätedirektiivin mukaisesti muovikassien kulutuksen vähentämisestä. Esimerkiksi S-ryhmä kertoi heti luopuvansa erittäin kevyiden muovipussien ilmaisjakelusta itsepalveluna kassoilla. Kyse on vapaaehtoisuudesta, Euroopassa ollaan tiukempiakin: Ranskassa ei saa enää pakata ruokaostoksia muovikassiin.
Vientimahdollisuuksiakin olisi. Seuratkaapa vaikka Paptic-yhtiötä. Se on kehitellyt puukuitupohjaista kassia. Tänä vuonna vaateketju Seppälä ja monet muut yritykset ovat ottaneet käyttöön Papticin kassin. Myöhemmin yhtiö aikoo lanseerata kotimaisen, puukuitupohjaisen ostoskassin vähittäiskauppaan. EU on jo tukenut yhtiön tietä kohti suuria volyymeja.
Yhtiön johtaja Tuomas Mustonen näkee ekologisissa kasseissa mahdollisuuksia, jopa uutta bio- ja kiertotalouden menestystuotetta, mutta penää kaupalta ja valtiolta rohkeutta. ”Pelkät markkinavoimat ja vapaaehtoisuus eivät tätä ratkaise. Kuluttajat, erityisesti nuoret, vaativat muutosta. Kassimäärän vähentäminen on hyvä asia, mutta tarvitsemme kasseja jatkossakin. Nyt olisi paikka kotimaiselle menestykselle.”

Leena Majander: Naiset aseena

Presidenttiehdokas Trumpin mukaan amerikkalaiset olisivat jo antaneet Bill Clintonille anteeksi vaimonsa pettämisen, jos se toinen nainen olisi ollut kaunis ja tyylikäs.
Trump ennakoi, että Hillary Clinton käyttäisi vaaleissa ”naiskorttia” pyrkiessään maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan. Naiskortin ottikin valtikseen Trump itse nostamalla esille vastaehdokkaan puolison törttöilyt.

Leena Majander

Leena Majander

Kun Monica Lewinskyn ja presidentti Bill Clintonin suhteen jälkiselvittely oli ohitse, Monica kirjoitti tarinastaan kirjan. Haamukirjoittajana oli Andrew Morton, vaikeiden tilanteiden mies, joka oli aiemmin työskennellyt prinsessa Dianan kanssa. Morton auttoi kahta tuhoisan suhteen läpikäynyttä naista kokoamaan elämänsä sirpaleet.
Maailman silmissä Diana oli vaalea, viileä ja sydänten kuningatar. Monica oli tumma, tuhma ja arvoton.
Kirja Monican tarina (Otava 1999) näyttää 22-vuotiaan opiskelijan tutustumassa työelämään Valkoisessa talossa ja karismaattisen esimiehensä kiinnostuksen kohteena. Kirjaa markkinoiva maailmankiertue toi Lewinskyn myös Suomeen.

Suuren naistenlehden päätoimittaja sai jo ennakolta mahdollisuuden haastatella Monicaa, mutta torjui sen kiivaasti. ”Minun lehdessäni ei suihinottajia esitellä!” Moraalinen närkästys hyökyi korvaani puhelinlankoja pitkin.
Helsinkiläisen hotellin sviitti oli pakkautunut täyteen toimittajia – myös sen suuren naistenlehden – kun mustiin pukeutunut nuori nainen saapui lehdistötilaisuuteensa. Morton hoiti puhumisen, Lewinsky kesti kainona katseet.
Kysymykset olivat asiallisia, mutta tölväisynhalukin putkahti pintaan. Mies halusi kertoa liimanneensa Lewinskyn kuvan jääkaapin oveen kannustukseksi, kun vaimo yritti laihduttaa. Monican pokka piti.
Lewinskyä kuskattiin limusiinilla marketeista kirjakauppoihin. Järjestysmiehet pitivät uteliaat kirjanostajat jonottamassa köysien takana.
Tuijotusten kohde hymyili, kirjoitti kauniita omistuskirjoituksia ja shoppaili pikku lahjoja kotiväelleen. Jonossa seisonut mies esitti nokkelaa ja vetäisi Bill Clinton -naamarin kasvojensa eteen. Monican pokka piti.
”Vastenmielinen mutta vetävä tarina”, kirjoitti Helsingin Sanomat.

Historiallinen ihmisen tahra Monican sinisessä mekossa voitiin pesulassa poistaa, mutta julkisen häpeän tahra hänen persoonassaan istuu kuin terva. Hän on suorittanut loppututkinnon, käynyt terapiassa ja hakenut huonoin tuloksin töitä.
Lewinsky luo uraa puhujana ja kouluttajana. Hän on itsensätyöllistäjä, joka taistelee nöyryyttämisen kulttuurin kitkemiseksi.
Trumpin pilkkapuheissa ja törkyteoissa keskiöön nousee naisen ulkonäkö ja syyllisiksi ilmoitetaan kaikki monicat.
Jos ja kun Hillary Clintonista tulee maailman vahvin vallankäyttäjä, jokamies saa päivittäistä altistusta sukupuolten tasa-arvoon.
Ala-arvoinen vaalikampanja tulee muuttaneeksi maailmaa: Tulevaisuuden vaikuttajat tietävät pukuhuonepuheiden olevan julkisia ja mustekalasormien saavan näpeilleen. Ajattelun on muututtava, sitten muuttuu toiminta.

Markus Leikola: Vaalit tulee, duunit ei

Hallituksella on ollut poikkeuksellisen pitkä vaaliton kausi tehdä mitä haluaa. Vaaleilla on politiikassa tapana jäykistää linjanvetoja kauhun vallatessa alaa. Sen lisäksi vaalikampanjat sitovat puolueiden terävän pään ennestäänkin tiiviit agendat umpisolmuun, eikä siinä vikkeläkään ihminen paljon muuta ennätä tehdä kuin käydä vaaleja.

Markus Leikola

Markus Leikola

Tämä kahden vuoden vaalisapatti päättyy kuntavaaleihin ensi keväänä, minkä jälkeen on vajaa vuosi presidentinvaaleihin ja siitä hieman toista vuotta eduskuntavaaleihin – käytännössä yhtä vaalitaistoa siis, semminkin kun jäsentenvälisiäkin saattaa mahtua samaan satsiin. Vihreissä varmasti äänestetään puheenjohtajasta Ville Niinistön sääntömääräisten kausien tullessa täyteen eikä sellaista päivää ole nähty, että Antti Rinteen asemaa Sdp:n puheenjohtajana ei olisi kyseenalaistettu.
Näin siitä riippumatta, että Sdp ponkaisi uusimmassa mielipidetutkimuksessa niukasti suurimmaksi puolueeksi – mutta peräti 40 prosenttia äänestäjistä ei tiedä, mitä puoluetta äänestäisi. Eikä ihme: hallitus on perääntynyt ennätysmäärästä hankkeita. Edellisen hallituksen kesken jääneitä hankkeita on sentään edistetty, mutta ne ovat niin isoja ja hankalia, että niistä ei pysty näkemään konkreettisia tuloksia pitkään aikaan.
Lisäksi on ehkä opittu, että nopeus ei ole itseisarvo, vaan onnistumisen kustannuksella ei kannata sählätä.

Peruuttamiset johtuvat monesta asiasta, kuten etujärjestöjen lobbauksen vaikutuksesta sekä ylipäätään riittämättömästä hankkeiden vaikutusten selvittämisestä. Pääministeri Juha Sipilä yritti sunnuntaina vakuuttaa pääministerin haastattelutunnillaan ”insinöörimäisyyttään” puhuttaessa elinkeinoministeri Olli Rehnin seuraajasta, mutta kovin vähän insinöörimäistä on peruutteluissa ja hankkeiden seurausten suunnittelemattomuudessa.
Olli Rehnia ei sitä paitsi insinöörimäisyydellä voi korvata, koska Rehnin Eurooppa-kokemuksessa ja savolaisessa luovuudessa hallitus menettää paljon enemmän kuin yhden ministerin. Veteraanikepulaisia Pekkarista, Anttilaa ja Kääriäistä tuskin kaivetaan takaisin parrasvaloihin, ja Rehniä kokemattomammassa poliitikkopolvessa taas ei ole toista samanlaista neuvottelusaappaiden täyttäjää suhteessa työmarkkinajätteihin.
Käytännössä Sipilän on pakko puhua työpaikkojen aikaansaamisesta, koska vain se ehtii tulla näkyväksi ja siinä on nyt kiinni koko pääministeripuolueen arvovalta. Toisaalta: jos se olisi helppoa, se olisi tehty jo.
Miksi työpaikkoja ei sitten synny hyvien aikojen tahtiin, vaikka pahimmasta talouskriisistä on selvitty eikä meillä ole Neuvostoliiton romahduksen kaltaisia omia ongelmia heikentämässä asemaamme kilpailijamaihin verrattuna?
Työmarkkinoiden jäykkyys ei ole todellinen syy. Jos Suomessa olisi yhtä vaikea irtisanoa ihmisiä kuin Saksassa, meillä olisi paljon vähemmän työttömiä.
Suurin este sille, että uusia työpaikkoja ei synny riittävästi, on pankkien kiristynyt pienyritysten luototus. Pankeilla ei kuitenkaan ole pelkästään henkisiä esteitä toimittaa perinteistä tehtäväänsä eli pumpata talouselämän voiteluöljyä – rahaa – markkinoille, joilla sillä olisi kysyntää.
Pankkien uudet, talouskriisin jälkeiset sääntelyvaatimukset pakottavat ne fundeeraamaan riskejään aiempaa tarkemmin. Kun pankit pantiin yhteiseurooppalaiseen kuriin, jotta ne eivät veisi lisää veronmaksajien rahaa, ne eivät myöskään päästä rahaa holveistaan holtittomasti markkinoille. Rahoitusmarkkinoiden ylikireys näkyy sitten siinä, että järkeviäkin kasvuinvestointeja on paljon aiempaa vaikeampaa käynnistää. Eli julkista rahaa tarvitaan sittenkin vielä paljon ja kauan.